Pinkku, täältä huutelen, että kyllä se miehesi polttaminen vaikuttaa lapsenne terveyteen! Sinun kehosi saa passiivisesti tupakan savua, joka menee myös vauvaan ja vauvan synnyttyä miehen hengityksestä, vaatteistä ja käsistä siirtyy savua ja kemikaaleja vauvaan. En sano tätä mitenkään pahalla vaan ihan silleen, että passiivinen tupakointi on todellinen juttu millä voit perustella miehellesi tupakoinnin lopettamista! Tsemppiä! Sellaista se pahoinvoiva alku on. Ei ole voimia mihinkään ja on sisään päin kääntynyt. Kannattaa kertoa omat fiilikset miehelle ja hän sitten toivon mukaan ymmärtää paremmin sinua. Kyllä se vielä helpottaa! :)
Esikoista odottavat
- Ketjun aloittaja [MayDay]
- Aloituspäivämäärä
Täällä myös esikoista odotetaan ja jännitys/pelot ovat kovat. Edellinen ensimmäinen raskaus päättyi viime vuoden lopussa kkm. Sen jälkeen kiertoni venähti pitkäksi ja tuntui ettei hormoonitoimintaa ole ollenkaan, mielialat heitteli ihan miten sattuu enkä saanut ovulaatiotesteihin mitä parina kuukautena tein mitään, luulisin ettei ovulaatiota tapahtunut ehkä ollenkaan. Tässä viimeisimmässä kierrossa sitten kp25 tuli alavatsaan pieniä tuntemuksia, joten päätin huvikseni tehdä ovulaatiotestin, joka olikin sitten positiivinen. Siitä seuraavan päivän illalla vasenta munasarjaa juili varmaan tunnin verran, joten uskoisin ovulaation tällöin tapahtuneen. Positiivisen raskaustestin tein kp37 (menkkojen olisi pitänyt alkaa kp35). Laskettu aika on 30.12. eli nyt menossa 6+2.
Nyt jännittäen odotetaan varhaisultraa, joka 19.5. jotta näkisi onko siellä tällä kertaa joku matkassa ja oikeassa paikassa. VIelä ei oikein uskalla iloita ja päälimmäiset tuntemukset ovatkin olleet aika päinvastaisia. Jotenkin sitä on vain tuntenut olonsa tosi masentuneeksi ja oireita tulee tarkkailtua lähes sairaalloisesti, vaikka eipä ne oireet mitään taida siitä kertoa mikä on tilanne vatsassa.
Töissä jouduin jo asiasta kertomaan voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi, joka alkoi jo 4+1. Mielellään sitä olisi odottanut vähän pidemmälle kertomista, mutta minkäs teet. Töissä olen kuitenkin käynyt vielä normaalisti, mutta esim. taukoni venähtävät triplapitkiksi ja välillä olo on aivan karmea. Pahaolo tuntuu menenvän aalloittain, eli välillä olo on ihan kohtuullinen (ja silloinhan ne pelot taas pääsee valloilleen). Pahanolon vallitessa ei oikein ehdi pelkäämään :D.
No tässäpä alkuun jotakin. Kiva päästä jakamaan kokemuksia jne. :)
Nyt jännittäen odotetaan varhaisultraa, joka 19.5. jotta näkisi onko siellä tällä kertaa joku matkassa ja oikeassa paikassa. VIelä ei oikein uskalla iloita ja päälimmäiset tuntemukset ovatkin olleet aika päinvastaisia. Jotenkin sitä on vain tuntenut olonsa tosi masentuneeksi ja oireita tulee tarkkailtua lähes sairaalloisesti, vaikka eipä ne oireet mitään taida siitä kertoa mikä on tilanne vatsassa.
Töissä jouduin jo asiasta kertomaan voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi, joka alkoi jo 4+1. Mielellään sitä olisi odottanut vähän pidemmälle kertomista, mutta minkäs teet. Töissä olen kuitenkin käynyt vielä normaalisti, mutta esim. taukoni venähtävät triplapitkiksi ja välillä olo on aivan karmea. Pahaolo tuntuu menenvän aalloittain, eli välillä olo on ihan kohtuullinen (ja silloinhan ne pelot taas pääsee valloilleen). Pahanolon vallitessa ei oikein ehdi pelkäämään :D.
No tässäpä alkuun jotakin. Kiva päästä jakamaan kokemuksia jne. :)
Hei! Minä odotan myös esikoista, olen 29-vuotias. Tarkemmat tiedot löytyy tuolta esittelystä. :) Olen vaan viettänyt hieman hiljaiseloa, enkä ole tänne foorumille ehtinyt kirjoitella, enemmän lukenut muiden kirjoituksia. On niin kamala väsymys ollut aina työpäivien jälkeen, etten jaksa tehdä oikein mitään... Nyt olen viikolla 10+3, ja alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Pahoinvointia minulla ei ole ollut juuri ollenkaan. Sen suhteen olen aika helpolla päässyt!
Sain ystävältäni lainaksi kotidopplerin ja olen sillä aina välillä kuunnellut sydänääniä, taisin saada ensimmäiset kuulumaan vappuna viikolla 9+2 :)
Kyllä sitä vaan eletään jännittäviä aikoja!!
Sain ystävältäni lainaksi kotidopplerin ja olen sillä aina välillä kuunnellut sydänääniä, taisin saada ensimmäiset kuulumaan vappuna viikolla 9+2 :)
Kyllä sitä vaan eletään jännittäviä aikoja!!Kyfi6344440
Silmät suurina ihmettelijä
Minulla myös eka Viikot 8+0 menossa ja melkein alusta saakka ollu etova olo.Oksentaa ei onneksi ole tarvinnu siltikään.Väsymys on tappavaa,mut yritän aatella sen niin että jospa se kohta helpottaa :) Mulla eka ultra 17.5 ja jännittää kamalasti että pumputteleeko pieni sydän mun masussa :)
Viikot 8+0 menossa ja melkein alusta saakka ollu etova olo.Oksentaa ei onneksi ole tarvinnu siltikään.Väsymys on tappavaa,mut yritän aatella sen niin että jospa se kohta helpottaa :) Mulla eka ultra 17.5 ja jännittää kamalasti että pumputteleeko pieni sydän mun masussa :)Tonne oire-keskusteluun kirjottelinkin jo tästä, että etova olo on jatkuva, pahoinvointia ja oksentelua lähes joka päivä ja tuntuu, että vaikka kuinka nukun, ei mikään määrä unta riitä. Me hankittiin just kuukausi sitten koiranpentu, koska raskautuminen vaikutti mahdottomalta, mutta kappas, just ennen pennun meille tuloa olikin sitten ihme tapahtunut ja olin tullut raskaaksi :D Mulla on niin paha morkkis tästä mun jatkuvasta väsymyksestä, koska en kertakaikkiaan vaan jaksa peuhata pennun kanssa, kouluttaa sitä ja olla ihana rakastava omistaja. Hyvä ku jaksan päivittäin silittää sitä, kun se nukkuu. 
Onneksi mies on yrittänyt ottaa pennun kouluttamista nyt enemmän vastuulleen. Paha vaan ku pikkunen on kaikista kiintynein muhun.
Toinen asia, minkä moni täällä onki ottanu jo esiin, on jatkuva pelko ja huoli vatsa-asukin hyvinvoinnista. Koska äitiys on mun suurin unelma, enkä tiedä yhtään mikä on normaalia tai miltä raskauden pitäs tuntua, olen päivittäin moneen kertaan ihan paniikissa, että onko tuolla ketään enää vai ei ja melkein päivittäin olen varma, että nyt tää oli tässä. Ensi viikolla on neuvola, viikkoja silloin lähemmäs 9, toivottavasti se käynti vähän helpottas oloa. Oon myös miettinyt varhaisultraan menemistä, mutta mies ei oo yhtään niin innoissaan vaan hänestä mun pitäs kärsivällisesti odottaa varsinaiseen. En vaan haluis tappaa tätä vauvaa myöskään stressiin...
Onneksi mies on yrittänyt ottaa pennun kouluttamista nyt enemmän vastuulleen. Paha vaan ku pikkunen on kaikista kiintynein muhun. Toinen asia, minkä moni täällä onki ottanu jo esiin, on jatkuva pelko ja huoli vatsa-asukin hyvinvoinnista. Koska äitiys on mun suurin unelma, enkä tiedä yhtään mikä on normaalia tai miltä raskauden pitäs tuntua, olen päivittäin moneen kertaan ihan paniikissa, että onko tuolla ketään enää vai ei ja melkein päivittäin olen varma, että nyt tää oli tässä. Ensi viikolla on neuvola, viikkoja silloin lähemmäs 9, toivottavasti se käynti vähän helpottas oloa. Oon myös miettinyt varhaisultraan menemistä, mutta mies ei oo yhtään niin innoissaan vaan hänestä mun pitäs kärsivällisesti odottaa varsinaiseen. En vaan haluis tappaa tätä vauvaa myöskään stressiin...
Kuutio
Näppärä viestien naputtelija
Joa mitenkään saatte puristettua rahat kasaan niin ehkä sun ois hyvä mennä sinne varhaisultraan. Kaikki ei toki mene vaan odottavat kunnallista, mutta itselle ainakin se oli ihan kullanarvoinen juttu. Olin aivan ahdistunut ennen sitä, stressasin ihan liikaa, mutta ultran jälkeen sain mielenrauhan. Toki en voi tietää onko tällä hetkellä kaikki ok, mutta pystyn elämään paljon rauhallisemmilla mielin nyt.
ElinaMariah
Jostain jotain jo tietävä
Täällä myös esikoinen tulossa.
Olen 34 vuotias. Tampereelta.
Miehelläni on jo kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat).
Pillereiden lopettamisen jälkeen meni puoli vuotta kunnes tuli ensimmäinen ovulaatio Terolut kuurin ansiosta. Ja heti tärppäsi! Alkuun olin niin peloissani etten uskaltanut iloita yhtään. Mieskin oli jotenkin nihkeä asian suhteen ja käski olla puhumatta kenellekkään vielä.
Viikolla 8 alkoi pahoinvointi joka masensi minut totaalisesti. Heikoimpia hetkinä kyseenalaisti jopa koko lapsentekoprojektin. Seinät kaatui päälle kun piti vaan sängyssä maata. Liikaa aikaa ajatella ja pelätä.
Nyt viikko 13 menossa. Nt ultra meni hienosti ja vihdoin jo uskaltaa vähän iloita. Pahoinvointi jatkuu edelleen, mutta vähän hellittänyt.
Tuntuu että olen kotona hirviö ja tuore avioliitto melkoisella koetuksella. Miten teillä muilla odotus vaikuttanut parisuhteeseen ?
Olen 34 vuotias. Tampereelta.
Miehelläni on jo kaksi lasta (7 ja 9 vuotiaat).
Pillereiden lopettamisen jälkeen meni puoli vuotta kunnes tuli ensimmäinen ovulaatio Terolut kuurin ansiosta. Ja heti tärppäsi! Alkuun olin niin peloissani etten uskaltanut iloita yhtään. Mieskin oli jotenkin nihkeä asian suhteen ja käski olla puhumatta kenellekkään vielä.
Viikolla 8 alkoi pahoinvointi joka masensi minut totaalisesti. Heikoimpia hetkinä kyseenalaisti jopa koko lapsentekoprojektin. Seinät kaatui päälle kun piti vaan sängyssä maata. Liikaa aikaa ajatella ja pelätä.
Nyt viikko 13 menossa. Nt ultra meni hienosti ja vihdoin jo uskaltaa vähän iloita. Pahoinvointi jatkuu edelleen, mutta vähän hellittänyt.
Tuntuu että olen kotona hirviö ja tuore avioliitto melkoisella koetuksella. Miten teillä muilla odotus vaikuttanut parisuhteeseen ?
No kyllä omasta puolesta on ollut vaikea olla, kun tuntunut pahalta kun mies joutuu passaamaan kun itse ei ole jaksanut oikein mitään. Mutta eipä tuo mies ole valittanut, hän on urhoollisesti laittanut ruokaa, käyttänyt koiria lenkillä, hoitanut muuttoasioita jne. viimeiset 5 viikkoa ja siitä olen hyvin kiitollinen
. Ei olisi ilman tullut yhtään mitään.
Itsekin käynyt ja välillä edelleen käy semmosta tunteiden vuoristorataa tästä vauva-asiasta. On todellakin toivottu ja aivan ihana asia, mutta (keskenmenon)pelko meinaa välillä ottaa vallan. Vielä 1,5vk nt-ultraan, ehkä sen jälkeen uskaltaa huokaista...
. Ei olisi ilman tullut yhtään mitään.Itsekin käynyt ja välillä edelleen käy semmosta tunteiden vuoristorataa tästä vauva-asiasta. On todellakin toivottu ja aivan ihana asia, mutta (keskenmenon)pelko meinaa välillä ottaa vallan. Vielä 1,5vk nt-ultraan, ehkä sen jälkeen uskaltaa huokaista...
Pulskutti
Oman äänensä löytänyt
Täällä myös ekaa odotellaan, ja pari viikkoa ollut kamalaa pahoinvointia. Nyt rv 10+1 ja pari päivää sitten alkoi olo huomattavasti helpottamaan. Mies on siis täälläkin saanut hoitaa aikalailla kaiken.. Kiltisti on hoitanut, minä se taidan vaan käydä hermoille kun tuntuu välillä että seinät kaatuu päälle. Nää pari päivää tässä on ollut ihan luksusta kun on jaksanu käydä koiran kanssa ulkona ja kaupassakin. Kyllä sitä pienestä tulee iloiseksi. 
Mutta kyllähän sitä miettii koko ajan että onko kaikki hyvin.. Alan ihmisenä luulis vielä ymmärtävän jos jostain vähän kivistää tms, mutta kyllä sitä on omalle raskaudelleen jotenki tosi sokea. Ei osaa suhtautua objektiivisesti, kuitenkin samassa tilanteessa olevia neuvoo ja vakuuttaa että kaikki on hyvin, ei tarvi olla huolissaan. En ole minkään sortin vuodoista onneksi kärsinyt, mutta noi kohdun kasvukivut on välillä tooooosi inhottavia, vaikkakin niin normaaleja. Silti pelottaa että no nytkö se sieltä päättää tulla..
Itse sain kyllä kans mielenrauhan varhaisultrasta ja nyt hankin dopplerin, niin pysty koska vaan kuuntelemaan vauvaa. Ennen raskautumista ajattelin että en todellakaan tee kumpaakaan, mutta tässä sitä nyt ollaan.
Mutta kyllähän sitä miettii koko ajan että onko kaikki hyvin.. Alan ihmisenä luulis vielä ymmärtävän jos jostain vähän kivistää tms, mutta kyllä sitä on omalle raskaudelleen jotenki tosi sokea. Ei osaa suhtautua objektiivisesti, kuitenkin samassa tilanteessa olevia neuvoo ja vakuuttaa että kaikki on hyvin, ei tarvi olla huolissaan. En ole minkään sortin vuodoista onneksi kärsinyt, mutta noi kohdun kasvukivut on välillä tooooosi inhottavia, vaikkakin niin normaaleja. Silti pelottaa että no nytkö se sieltä päättää tulla..
Itse sain kyllä kans mielenrauhan varhaisultrasta ja nyt hankin dopplerin, niin pysty koska vaan kuuntelemaan vauvaa. Ennen raskautumista ajattelin että en todellakaan tee kumpaakaan, mutta tässä sitä nyt ollaan.
ElinaMariah
Jostain jotain jo tietävä
Itseäkin pelottaa vatsakivut. Mutta sitten taas kun niitä ei pariin päivään ole niin sekin alkaa huolettaa (loppunut kipu= loppunut kohdun kasvu =kuollut sikiö. Tai eihän se noin mene, mutta näissä hulluissa kuvitelmissa menee:arghh:).
Itse ollut todella aktiivinen, liikkuvainen ja sosiaalinen. Olen muuttunut ihmisenä jotenkin ihan totaalisesti. En jaksa käydä missään edes niinä pieninä hetkinä kun olo on siedettävä. Miehellä tosiaan melkoisesti kestettävää. Onneksi on ainakin toistaiseksi suhtautunut hyvin ja antaa mulle sitä omaa rauhaa ja tilaa jota nyt jostain syystä tunnun tarvitsevan.
Jotenkin lohduttaa että muillakin samanlaisia tuntemuksia
Itse ollut todella aktiivinen, liikkuvainen ja sosiaalinen. Olen muuttunut ihmisenä jotenkin ihan totaalisesti. En jaksa käydä missään edes niinä pieninä hetkinä kun olo on siedettävä. Miehellä tosiaan melkoisesti kestettävää. Onneksi on ainakin toistaiseksi suhtautunut hyvin ja antaa mulle sitä omaa rauhaa ja tilaa jota nyt jostain syystä tunnun tarvitsevan.
Jotenkin lohduttaa että muillakin samanlaisia tuntemuksia
ElinaMariah
Jostain jotain jo tietävä
Haluaisin myös hankkia tuon doplerin.
Jossain vaan peloteltu ettei sillä kuuntelu ole hyväksi sikiölle. Onko höpöhöpö puhetta, tiedättekö ?
Jossain vaan peloteltu ettei sillä kuuntelu ole hyväksi sikiölle. Onko höpöhöpö puhetta, tiedättekö ?
Mulla on käynyt vähän samoin etten jaksais oikeen enää liikkua tai olla sosiaalinen. Ois kiva vaan kyhnöttää omissa oloissa ja nukkua. Toisaalta oon yrittänyt vähän väkisin jotenkin aktivoitua. Mä luin jotain dopplerin lämpövaikutuksesta sikiön kokoon mut en kyllä yhtään tiedä. Luulen että panikointia kun kuitenkin laitteita myydään ja ei ole kielletty. Osaisko joku muu kertoa enemmän?
Alpp1s
Oman äänensä löytänyt
Täälläkin esikoista ootetaan pelon sekaisin tuntein. Kun testi näytti plussaa taisin minä olla meistä kahdesta se joka oli hiukan "järkyttynyt". Suunnitelmissa kun oli että "ei se kuitenkaan heti tärppää ja saahaan kesä vielä mennä niinku halutaan" :D mutta ainoastaan yhet menkat ehti tulla ku päätettiin että vauva saa tulla jos on tullakseen. Nyt siis viikkoja 10+0.
Mutta onhan tää aivan paras tunne maailmassa kun tiijät että kannat sisälläs jotain nii arvokasta
Ja toki samalla pelottavaa. Mutta täytyy yrittää mennä päivä kerrallaan.
Mulla ei onneks oo ollu mitään suurempia oireita, kova väsymys vaan painaa ja työpäivien jälkeen ei kyl jaksa tehä yhtään mitään ja huushollikin on välistä sen näkönen ja mies ku on reissuhommisa ni sekään ei oo siivoilemassa ja laittamas ruokaa. Välillä iskee virtapiikki ja se hetki on kyl käytettävä hyödyksi! :D
Ihanaa odotusaikaa kaikille
Mutta onhan tää aivan paras tunne maailmassa kun tiijät että kannat sisälläs jotain nii arvokasta
Ja toki samalla pelottavaa. Mutta täytyy yrittää mennä päivä kerrallaan. Mulla ei onneks oo ollu mitään suurempia oireita, kova väsymys vaan painaa ja työpäivien jälkeen ei kyl jaksa tehä yhtään mitään ja huushollikin on välistä sen näkönen ja mies ku on reissuhommisa ni sekään ei oo siivoilemassa ja laittamas ruokaa. Välillä iskee virtapiikki ja se hetki on kyl käytettävä hyödyksi! :D
Ihanaa odotusaikaa kaikille
Minäkin odotan esikoista :) ensimmäinen kolmannes nyt ohi.
Minulla myös samoja oireita eli aika veto pois, mutta joku sanoi että raskauden puolivälissä pitäis tulla energinen olo :D sitä odotellessa! koska koti on jäänyt ihan retuperälle kun en oo jaksanut siivoilla edes kunnolla pitkään aikaan.. vai jatkuukohan tää väsymys siihen asti kun lapset muuttaa kotoa? :D
Minulla myös samoja oireita eli aika veto pois, mutta joku sanoi että raskauden puolivälissä pitäis tulla energinen olo :D sitä odotellessa! koska koti on jäänyt ihan retuperälle kun en oo jaksanut siivoilla edes kunnolla pitkään aikaan.. vai jatkuukohan tää väsymys siihen asti kun lapset muuttaa kotoa? :D
Onnea odotuksesta kaikki! Täällä kanssa esikoisen odotusta
Pillerit jääneet pois 7/15, 10/16 eka plussa, joka olikin nt-ultrassa tuulimuna Nyt 4/17 uusi plussa ja eilen meni eka kolmannes rikki:) Tuulimunaraskaus oli yhtä tunteiden vuoristorataa kaikkine mahdollisine pelkoineen. Nyt on vaan varma siitä, että on enemmän kuin valmis äidiksi ja toivoo, että tällä kertaa raskaudesta myös syntyisi vauva. Yritän olla pelkäämättä mitään, muuta mm. nt-ultrassa itkeä pillitin jo paljon ennen koko tapahtuman alkua, niin myös ekassa neuvolassa:) se siitä pelottomuudesta! Ehkä ajattelevat et oon ihan tasapainoton:)
Pillerit jääneet pois 7/15, 10/16 eka plussa, joka olikin nt-ultrassa tuulimuna
Nyt 4/17 uusi plussa ja eilen meni eka kolmannes rikki:) Tuulimunaraskaus oli yhtä tunteiden vuoristorataa kaikkine mahdollisine pelkoineen. Nyt on vaan varma siitä, että on enemmän kuin valmis äidiksi ja toivoo, että tällä kertaa raskaudesta myös syntyisi vauva. Yritän olla pelkäämättä mitään, muuta mm. nt-ultrassa itkeä pillitin jo paljon ennen koko tapahtuman alkua, niin myös ekassa neuvolassa:) se siitä pelottomuudesta! Ehkä ajattelevat et oon ihan tasapainoton:)
Kuutio
Näppärä viestien naputtelija
Kyllä minäkin itkin ar-ultrassa kun selvisi että siellä tosiaan on jotain, samoin nt-ultrassa että oli selvinnyt niin pitkälle hengissä.
Lapsettomuushoidoissa koetut pettymykset varmaankin on tehneet tästä itselle rankempaa ja olen ollut tosi epäluuloinen onnistumisen suhteen. Toki myös ällistynyt ja onnellinen että vihdoinkin onnistui!
Viikko viikolta tämä on helpompaa ja uskon vahvemmin. Enää ei edes tule katsottua ihan joka päivä vessapaperiin pyyhkimisen jälkeen.
Lapsettomuushoidoissa koetut pettymykset varmaankin on tehneet tästä itselle rankempaa ja olen ollut tosi epäluuloinen onnistumisen suhteen. Toki myös ällistynyt ja onnellinen että vihdoinkin onnistui!
Viikko viikolta tämä on helpompaa ja uskon vahvemmin. Enää ei edes tule katsottua ihan joka päivä vessapaperiin pyyhkimisen jälkeen.
ElinaMariah
Jostain jotain jo tietävä
Joo toi on kyllä niin totta toi vessapaperiin katsominen. Tai sen loppuminen. Tai jos ei loppuminen niin pelkääminen.
Joka kerta oli ihan varma pyyhkiessä, että nyt tulee verta ja sitä melkein jopa odotti että koska se keskenmeno alkaa.
Ihanaa olla suht turvallisilla vesillä
Joka kerta oli ihan varma pyyhkiessä, että nyt tulee verta ja sitä melkein jopa odotti että koska se keskenmeno alkaa.
Ihanaa olla suht turvallisilla vesillä
Madeka
Vasta-alkaja
Mulle on tulossa esikoinen, olen 35- vuotias ja La on 9.12 isä ei ole kuvioissa, mutta se on ihan sovittu näin ja en voi olla mitään muuta kuin järjettömän onnellinen ja liikutuin kyllä niin kun tein testin ja näytti plussaa.
Nyt on onnellisesti RV 13+5 ja viimeksi ultrassa viikko sitten perjantaina kuulin sydämen lyönnin ekaa kertaa ja exä kenen kanssa ei yrityksistä huolimatta saatu lasta on tukenani ja ultrassa myös mukana.
Liikutuin niin, että itkuhan siinä tuli ja jännä miten kovasti tuo pikku tyyppi siellä nyrkkeili
ja liikkui ja lopulta vissii tais kuvaamiset riittää, kun käänsi selkänsä meille 
Olen itse halunnut lasta jo viisi vuotta eli tämä on oikea unelmieni täyttymys!
Ihan sama kumpi tulee, mutta alunperin on ollut tosin fiilis että tyttö olis tulossa...noh sitten se selviää, muttta kumpikin on yhtä tervetulleita kunhan on terve lapsi
I
Nyt on onnellisesti RV 13+5 ja viimeksi ultrassa viikko sitten perjantaina kuulin sydämen lyönnin ekaa kertaa ja exä kenen kanssa ei yrityksistä huolimatta saatu lasta on tukenani ja ultrassa myös mukana.
Liikutuin niin, että itkuhan siinä tuli ja jännä miten kovasti tuo pikku tyyppi siellä nyrkkeili
ja liikkui ja lopulta vissii tais kuvaamiset riittää, kun käänsi selkänsä meille Olen itse halunnut lasta jo viisi vuotta eli tämä on oikea unelmieni täyttymys!
Ihan sama kumpi tulee, mutta alunperin on ollut tosin fiilis että tyttö olis tulossa...noh sitten se selviää, muttta kumpikin on yhtä tervetulleita kunhan on terve lapsi
I
Mulla on kans hoidoilla alkuun saatu lapsi, oltiin jo hyväksytty että ollaan kahdestaan loppu elämä, lapsettomuutta takana 8 vuotta. Nyt on jotenkin vaikea vieläkään uskoa todeksi, että meille tulee lapsi. En pysty mennä esim. kaupan vauvan vaate osastolle, kun oon aina kiertänyt ne mahdollisimman kaukaa... Tulee jotenkin outo olo ja mua alkaa itkettää kun nään niitä pieniä vaatteita. Samoin sain hirveen määrän vauva tavaraa veljeltäni, laitoin ne vaan suoraan varastoon, enkä edes katsonut vaatteita läpi. No onneksi tässä on vielä aikaa sopeutua. Odotan niin kovasti, että lapsi syntyisi terveenä ja saisin hänet syliini. :-) Joulukuuhun on vielä pitkä aika, tai sitten se vaan tuntuu siltä.
En odota ensimmäistä vaan toista joten ei kuuluis tänne ehkä kirjottaa mut oli pakko kommentoida kun kysyit raskauden vaikutusta parisuhteeseen. Esikoisen kohdalla mies ei passannut eikä auttanut yhtään missään vaikka oli väsymystä ja liitoskipuja, nalkutti tekemättömistä kotitöistä ja piti mua vaan laiskana. No tilanne johti sit siihen että kun hoidin liitoskivuissa työn ja kaupassa käynnin niin saikin sit liika rehkiminen paikat pehmenee ja aikaan supistukset jolloin mies viimein hetkeks havahtu auttamaan rv31 kun sain kantokiellon ja liikkumiskiellon rv 34 asti. Et olkaa hyvillänne siitä vähästäkin mitä miehenne teille tekee :) Kateellisena oon lueskellu kuinka ihania miehiä jollain on ja miettiny mitä oon tehny väärin kun en saa samanlaista kohtelua
Ja tässä raskaudessa parisuhde on menny eron partaalle nyt hiukka parempi kun ilmotin miehelle etten yksinkertasesti jaksa hoitaa kaikkea ja lasta yksin et oikeesti tartteen häneltä apua. Olin sit viikon pois kotoa ja annoin miehelle aikaa ajatella mahdutaanko lapsen ja myös tulevan lapsen kanssa hänen elämään. On nyt auttanu sen jälkeen ja toivottavasti jatkossa auttaa entisestään varsinkin lapsen hoidossa kun maha käy kasvamaan.