Esikoista odottavat

Jos ei ole mitään suurempia vaivoja niin uimista pidetään odotusaikana hyvänä liikuntana. Vesi kannattelee jne. Toki jos alkaa miettimään pöpöjä ylipäätänsä, niin niitä on vaikea välttää liikkuu missä liikkuu. Mutta ,Gagezzz, sun kohdalla ihan ymmärrettävää ettet halua ottaa riskejä.

Itselläkin ollut kohta puoltoista viikkoa ihme repimistä alavatsalla ja navan seudulla. Jospa se tästä kun keho saa taas hetkeksi venymiset hoidettua. jospa tuo tukivyö auttaisi isompien liikkumisien kanssa.
 
Muakin Gagezzz pyydettiin just tänään uimaan. :D Ja mietin ihan samaa tulehdusvaaraa, kun kerran oon aiemmin uimahallista tulehduksen saanut (näin ainakin väitän).

Mulla taas ei vatsaa kauheasti kolota - välillä mietinkin, kasvaako tää maha ikinä. :D
 
Mä oon käyny kerran viikossa uimassa kun oikeastaan ainoa muoto liikkua mikä ei aiheuta vihlontaa, ymmärsin et sit lopulla pitää välttää jos muuten ei ole mitään ihmeitä.
Saunaa oon kyllä miettinyt että onko siinä jotakin et pitäis rajottaa tai välttää?
 
Mä liityn nyt kans tähän keskusteluun kun kerta esikoista odotan.

Ekat kuukaudet olin hyvin pahoinvoiva vaikkakin oksentelin vain vähän. Nyt pahoinvointi on siirtynyt mutta viiltävät kivut tekevät arjesta mielenkiintoista. Lepo tuntuu olevan ainut joka auttaa.

Oon Helsingistä ja oikeasti haluaisin löytää muitakin odottavia täältä. Mun kavereilla ei ole paljo lapsia ja siksi ois kiva löytää seuraa.

Vatsa alkaa pikkuhiljaa näkyä ja tällä hetkellä toivoisinkin että se pullahtaisi kohta kunnolla. Ärsyttää näyttää vaan lihoneelta :D

Ja niitä ekoja vauvan liikkeitä tässä yritän havaita..
 
Muokattu viimeksi:
Tervetuloa mukaan maissi! :)

Sain just ihan hirveen itkukohtauksen kun aloin noita suosituksia uimisesta lukemaan
.. ja mitä luin niin hematooman takia ihmisille kirjoitetaan pitkiä saikkuja koska kävelyä lukuunottamatta kaikki on kiellettyä. Itselle ei edes puhuttu tälläisestä ja teen siis varastotöitä eli päivät on pelkkää kiirehtimistä ja nostelua. Muilla on alkanut hematooma pienenemään niin mulla se on vaan kasvanut 5cm 3,5vk aikana ja verenvuoto vaan lisääntyy näillä oireilla todetut mahdollisuudet ois 50/50 ja minä itse vain pahennan tilannetta töissä ollessa. Ahdistaa todella paljon. Nyt kuitenkin vuodan jo kolmatta viikkoa putkeen ja viikon sitä ennen oli hiljaista edellisten vuotojen jälkeen.
 
Muokattu viimeksi:
Maissi, minä oon Espoon puolella, niin ainakin suht läheltä löytyy siis vertaistukea :)
 
Voi Gagezzz, on kyllä niin ikävää tuollainen! :sad001 En tiedä tuosta hematoomasta paljoakaan... Voisitkohan kysyä vielä erikseen jos voisit saada siitä sairauslomaa ja kokeilla, jos se vuoto sillä tavalla helpottaisi? Voimia. ❤️

Mä oon Helsingistä! :)
 
Kyl sun pitäis Gagezzz levätä! Lääkärin pakeille mars. Paljon tsemppiä!

Mäkin olen Helsingistä :)
 
Ikävältä kuulostaa toi Gagezzz tilanne :/ mutta lepoa. Se on hassua kuinka jo tässä vaiheessa se pieni siellä masussa menee vaan kaiken edelle.

Ilmeisesti näitä pk-seutulaisia täällä riittää. Tuolla toisaalla huhtikuun pk-seutulaiset oli perustaneet omaa ryhmää. Olisiko täällä innostusta sellaiselle? Vai löytyykö sellainen jo jostain suljettujen ovien takaa :) ?

Mikä teidät on muuten yllättänyt tässä raskaudessa? Ite olen yllättynyt siitä kuinka paljon itellä vaikuttanut tunteisiin. En oo saanut mitään hirveitä itkukohtauksia vaan koko ajan on sellanen olo kun ois PMS. Kaikki vituttaa ja ärsyttää paljon enemmän kun normaalisti. Toisaalta kroppakin kyllä on yhtä turvonnut, kipuileva ja yhtä sekaisin kun just ennen menkkoja..

Ja sitä oon tässä viime aikoina ihmetellyt että miten tuo maha voi olla jo niin tiellä! Vaikka mahaa mulla ei ole vielä nimeksikään niin silti se tuntuu haittaavan kaikkea sukkien laitosta lähtien :D että miten selviän sitten kun mulla oikeasti se maha on!
 
Mun mielestä pk-ryhmä vois olla kiva! :)

Tää jatkuva pahoinvointi on yllättänyt mut. :D En siis ajatellut, että raskauspahoinvointi olis ihan tällaista ja näin pitkään. Mustakin tuntuu että herään mahan olemassaoloon aina kun käännän kylkeä mut silti sitä mahaa ei oikeasti ole juurikaan. Eilen mulle sanottiin, että oon kuulemma laihtunut! En tiedä mitä siitä pitäis ajatella tässä tilanteessa. :D
 
On se mahdollista että laihtuu, koska liikkuu samalla tavalla ,mutta kulutusta on silti enemmän, kun pikkuinen mahassa.

Itselleni yllättävintä oli se kuin vähillä vaivoilla sitä yllättäen on päässyt. Ja kuinka pitkiltä ajat neuvola-aikojen välillä tuntuu, vaikka niitä on silti yllättävän tiheään.
 
Minä yllätyin siitä, että miten paljon mahan päällä olevat karvat voi tummentua! Olen ihan apina! :D Samoin tuo itkuherkkyys on jotain aivan mahdotonta! Kaikki itkettää!
 
Mä oon myös yllättynyt oireiden vähyydestä :) toivon toki että jatkuu samaan malliin :grin muuten ei ole juuri yllätyksiä ollut vielä matkan varrella :)

muoks* oho, anteeks, tulikin teidän esikoista odottavien ketjuun :grin kuvittelin olevani yleisessä ketjussa :wink
 
Määki oon Helsingistä :)

Joo täälä yllättäny juurikin kuinka paino voi tippua vaikka pirpana kasvaa. Nyt 7,5kg lähtöpainosta lähtenyt, ja on kyllä mistä lähteäkkin.. Ruoka maistuu todella huonosti .

Ja itkuherkkyys, en voi kattoo mitään eläinohjelmia :D
 
Mua on yllättänyt oma zen-tila (mies kiljuu riemusta :D) ja oireidein olemattomuus. Myös avioliitto ja parisuhde on tuntunut saavan entistä syvemmän olemuksen ja kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään, mistä olen äärettömän kiitollinen :Heartred Luottavaisin mielin kohti tulevaa siis mennään :)
 
Huokaus. Mie en tiiä miten saisin mieheni edes vähän innostumaan enemmän vauvasta. Just kerroin ,että nyt vauva liikkuu ihan kunnolla ja toinen vaan sanoo , että "ei mua silleen kiinnosta." :sad001 oon koittanut ajatella että jospa innostuu syntymän jälkeen sitten. Kyl se kertoilee ihmisille mielellään raskaudesta ja kommentoi että näkyy jo. Hiukan yksinäiseltä tuntuu ,vaikka on ystäviä, jotka tajuaa ja tämä foorumi.. Huoh.

Miten teän muitten kumppanit asian ottavat?
 
Tilanne on tietenkin eri kun odotan yksin ja kasvatan lapsen yksin niin lapsen isä kuitenkin vielä jahkailee haluaako edes olla mukana mitenkään muuten kuin pakotettuna maksamaan. Koska hän ei vielä ole lopullista päätöstä tehnyt juttelen hänelle päivittäin kuulumiset ja kerron miten menee.. välillä häntä oikeisti tuntuu kiinnostavan asia mutta esimerkiksi nyt kun kolme päivää olen itkenyt putkeen niin hänen vastaus on vaan "no kesken menee jos on mennäkseen" eikä mitään muuta... Tämä ainakin on hermoja raastavaa kun mielen vaihtelut hänellä on pahemmat kun itellä vaikka munhan tässä raskaana pitäs olla :D
Mut aika vahvasti oon tullut jo siihen päätökseen että todellisuudessa häntä ei kiinnosta vaan vastuuntuntoisena ihmisenä vaan kokee että hänen kuuluisi olla tukena vaikkei mitään perhettä ollakkaan perustamassa.

Mutta eiköhän normaalissa parisuhteessa se kiinnostus syty viimeistään nyytin ollessa sylissä ❤ näin ainakin olen uskonut aina
 
Runoilijatar, raskaus voi hyvinkin olla miehellesi hiukan epätodellista tai ei osaa vaan näyttää ulospäin sitä innostusta näyttää? Mun mies ei todellakaan ole mikään superinnostuja tai tunteita esittelevä tyyppi eikä ole raskauksista hypettänyt kenellekään, nytkin yhdelle ystävälleen vasta. Esikoisen kohdalla kertoikin että on toki innoissaan mutta kovin varovainen kunnes vauva oikeasti on. Eikä kauheasti asiaa etukäteen miettinyt kun ei yhtään osannut kuvitella mitä on tulossa. Kun liikkeet näkyi ulospäin, mies oli enemmänkin järkyttyneen kuin ihastuneen näköinen :joyful: miehestäni on kuoriutunut ja kasvanut ihan mieletön isä, en voisi mitään muuta toivoa. Miehesi saattaa hyvinkin kypsyttää ajatusta isäksi tulosta :) ymmärrän kyllä että osa haluaisi mieheltä osallistumista ja tukea odotusaikanakin enemmän, meillä on suhtauduttu aika tyynesti ja hissukseen tähän odotukseen molemmat :)
 
Runoilijatar, onko vauva kuitenkin yhteinen päätös? Jospa miehelläsi kestää vain hetki tottua ajatukseen isäksi tulemisesta. Meidän tuttavapiirissä on eräs pariskunta, jossa mies täysin ingnoorasi vauvan tulon, mutta kun näki ensimmäistä kertaa lapsensa oli aivan myyty ja teki totaalisen täyskäännöksen.

Mun mies on kyllä todella innoissaan, juttelee, silittelee ja pussailee masua päivittäin. Puhuu muutenkin vauvasta paljon ja on ladannut kaikki appit puhelimeen :D Mutta tätä pienokaista on monta vuotta toivottu ja vihdoin hoitojen avulla suurin yhteinen haave on toteutumassa. Kerettiin jo sopia, että mikäli ei lasta saada, niin jatketaan silti yhdessä, vaikka vaikeaa se varmasti tulisi olemaan.
 
Toki tämä lapsi on yhteinen päätös. Olen miettinyt jo pitkään ettei mun miehellä vain ole tunne-elämän taitoja samalla tavalla kuin monella muulla, joka näkyy just tuossa toisten tunteisiin samaistumisen ongelmana jne. Ei siinä ettei hänellä ois kaveripiirissään jo monta isää, kaikki tosi erilaisia toisiinsa nähden perheinä ja isinä. On se sanonut, että varmaanki muuttuu todellisemmaksi syntymän jälkeen. Mutta ei se vähennän tuen tarvetta myöskään odotusaikana :P
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top