Esikoista odottavat

Moi kaikille! Liityn myös keskusteluun.
Meillekin esikoinen tulossa, la helmikuun alussa eli nyt mennään viikoilla 20+4. Rakenneultra tulossa ylihuomenna, jännittävää!

Vointi ollut yllättävän hyvä raskauden ajan, etukäteen kuvittelin kärsiväni mm. kovasta pahoinvoinnista koska nuorempana kuukautisten aikana oksetti myös. Ei se näköjään sitten korreloinutkaan tähän.. Veto ollut aiemmin poissa ja jossain vaiheessa sain teinityyppisiä itkupotkuraivareita mitä pienimmistäkin asioista. Viime aikoina kuitenkin vointi tasoittunut mutta nyt kuukauden sisään iski jo toinen armoton räkätauti! Oletteko muut sairastelleet raskausaikana? Tukala olo kun pää ihan tukossa vaikkei maha vielä suurensuuri olekaan.

Mä olen myös ideoinut isyyspakkausta ja ajattelin kans antaa isänpäivänä. Aion hankkia ainakin miehen lempparijääkiekkojoukkueen bodyn ja tutin, vauvan "käyttöoppaan", batterya, baby oilia, minipullon viskiä tai konjakkia varpajaisia ajatellen, kylpyankan ja korvatulpat. Ajatuksena laittaa pieneen pahvilaatikkoon vähän äitiyspakkauksen tyyliin. Aiotteko muuten ottaa äitiyspakkauksen?
 
Tervetuloa vaan Vaniljavadelma! Minäkin tällähetkellä olen ihan kamalassa räkätaudissa! :/ Ja eilen oli mahakin aivan sekaisin ja tuli oksennettuakin kerran. Siihen nähden on tänään jo vähän parempi olo.

Neuvola oli eilen ja pieni oli kasvanut hurjasti! Olisin saanut sukupuolenkin selville, vaan päätin odottaa rakenneultraan kun mieskin on paikalla kuulemassa. :)

Aion ottaa äitiyspakkauksen. Joko sitä kohta saa hakea? :eek:
 
Sitten saa kun raskaus kestänyt 154 pv. Siihen saa neuvolasta todistuksen jolla haetaan Kelasta. Meillä seuraava nla-käynti ensi viikolla jossa käsitellään ne kelan asiat. Se onkin hyvä koska en ole yhtään perillä mitä tukea saa missäkin vaiheessa.
 
1,5h päästä rakenneultra. Huhh, jännittää. Nähny viime yöt mitä kummallisempia vauvaunia :D illallla se tuolla myöri ja potki doppleria kovin, että matkassa ainaki on :D

Ja aion kans ottaa äippäpakkauksen :) arko92 hakemuksen saa laitettuakun oot saanu neuvolasta raskaustodistuksen. Sen saa rv22 :) itellä ois ens viikolla papereitten laitto eessä :)

Täällä kans on kovassa mietinnässä isyyspakkaus, oottelen palkkapäivää niin voisin käyä ostelemassa :)
 
Mä oon ollu koko raskauden terve, kuin pukki, mistä olen hieman hämilläni, koska niin kauan kuin muistan, olen sairastanut syysflunssan aina koulujen alettua.

Me ei vielä tiedetä otetaanko äityspakkaus, vaikka olishan siinä toki oma fiiliksensä. Toisaalta siellä ei kovin montaa mieluisaa tuotetta ole (lähinnä tekstiileistä), mutta aika näyttää mihin päädytään :)
 
Mulla kanssa vähän kahen vaiheilla äitiyspakkauksen kanssa, en yhtään tykkää tästä mikä meillekkin olisi tulossa mutta taas rahallinen mikä saa on ihan onnettoman pieni ettei sillä saa puoliakaan äitiyspakkauksen tuotteista. Ens kerralla meilläkin käydään kela asiat neuvolassa, ja saatiin joku kaavake meidän parisuhteesta millainen se on sitäkin kuulemma käydään läpi. Tänään oli neuvola, kun olen huolissani painonnoususta tai lähinnä aiheuttaa itselle paineita kun painoa kertyy ja ennen raskautta kun reilut 30kg laihdutin niin on vähän vaikea hyväksyä painonnousua. Mutta neuvolatäti on ihana, minä paasaan itselleni ja hän yrittää kovasti että älähän nyt että ei tätä nyt niin paljoa ole tullut ja että hyvänasian takia tulee, äkkiä sinä ne sitten laihdutat pois. :)
Kaksi viikkoa rakenneultraan, sydänääniä tänään saatiin kuunnella ja siellä se jumputti. :Heartred Ystävä sai viime viikolla tytön, aivan ihana, itselle tuli ettei malttaisi odottaa että meidänkin pieni syntyy.
 
Mä otan kyllä ihan innoissani pakkauksen kun ekaa kertaa vauva tulee. Monet tarvikkeet on tosi hyviä ja niinku KultaHippu sanoi, on rahallinen korvaus suhteessa pienempi. Jotenkin musta on kuitenkin ajatuksena ja etuutena niin hieno ja ainutlaatuinen että tollanen starttipaketti tarjotaan että siksi jo symppaan äitiyspakkausta, vaikkei munkaan silmää kaikki vaatteet miellytä ja aika poikamaisiakin ne on jos tyttö tulee. Toisaalta sit taas jos ne kerran ilmaiseksi saa ja puklujen ja kakkojen ja vaikka minkä vuoksi vaatteet menee usein vaihtoon niin kotivaatteiksi nekin on varmasti ihan hyviä :)
 
Mä oon sairastanut kaks ihan tappavalta tuntuvaa räkätautia raskaudena aikana, toivottavasti nyt selviäia jo talven terveenä.
Ja mä otan toki äitiyspakkauksen, mä kun oon vähän tällänen poikatyttö niin vaatteet on just mun silmään sopivia vaikka tuliskin tyttö :D
 
Mäkin otan kyllä äitiyspakkauksen! :) Mietinpä vaan kun siellä se haalari varmaan melko isonkokoinen on että pitääköhän ostaa täksi talveksi pienempi haalari. Mitä mieltä olette? :) Sitten en tiedä, mahtuuko se äitiyspakkauksen haalari enää vuoden päästä. :D
 
Mä mietiskelin tota kanssa joku aika sitten mutta sattumalta sainkin serkulta niiden kuopuksen vanhan haalarin kokoa 56, tosi kaunis harmaa-keltainen eli sopii kummalle vaan. Mietin kanssa siinä kokoa että ihan 50 cm tuskin olis järkeä ostaa tai ainakaan ei kamalasti rahaa raaskis laittaa kun Suomen talvet on nykyään mitä on ja käy niin pian pieneksi. Yksi kaverini suositteli pelkkää lämpöpussia talvivauvan ekaks talveksi. Ei pikkusintin kanssa kuitenkaan varsinaisesti ulkoilla etenkään tietenkään kovilla pakkasilla tai muutenkaan juuri ilman vaunuja.
 
Me kans aiotaan ottaa äitiyspaketti, vaikka tyttö tulossa ja munkin mielestä tosi poikapainotteista vaatetta siellä tän vuoden paketissa...Sain kyllä jo yhden yli 10 v vanhan äitiyspakkauksen mistä valkkasin kivat vaatteet, ja siihen aikaan on selkeesti ollu muotia pastellisävyt, oli kiva violetti talvihaalari ym :happy: Onhan siinä äitiyspakkauksessa onneks muutakin kuin vaatetta, tuttipullot ja muut tulee varmasti käyttöön, samoin lakanat. Laatikkoa en aio käyttää ensivuoteena, enkä myöskään sitä patjaa laita vauvalle.
 
Me otetaan äitiyspakkaus myös, itse kanssa tykkään tuosta etuudesta mitä ei todellakaan kaikille ole tarjolla. Ja hyvin sopii myös tytölle hieman poikamaisetkin vaatteet ja kuten vaniljavadelma sanoitkin niin kotivaatteina oikein hyviä kun bodejakin kuitenkin saattaa päivässä mennä vaikka seitsemän :p meillä ainakin esikoinen oli kova puklailemaan.

Käytetään myös laatikkoa sänkynä alkuun, oli esikoisellakin ja koettiin käteväksi. Pinnasänky on vielä niin valtava noin pikkuiselle :love2
 
Millä mallilla muilla isyyspakkaukset? Itse ostelin ensimmäiset jutut tänään :) Huomenna ru joten saadaan tietää vihdoin, että kumpi sieltä tulee niin ostan sitten lisää tavaraa boksiin. Sain ainakin alulle tämän ja ideoita alkaa oikein pursuta! :)
 

Liitteet

  • 1475602282991.jpg
    1475602282991.jpg
    56 KB · Katsottu: 59
Mulla puuttuu laatikko mihin laitan ja satukirjan meinasin vielä kans hankkia ja suklaata ja ehkä joku juoma mut tuo mun mies kun ei oikeestaan juo mitään alkoholia tai kumpikaan ei olla kovin ei ees saunakalja tai siideri, ei vaan mene alas. et varmaa cola zeroo hankittava jos ei sit jotain alkosta hienon pullon takia :grin Muuten kaikki kasassa, otin kaikki väreissä et käy kummalle tahansa niin ei tarvinnu oottaa rakenneultraan asti.
 
Meilläkin esikoinen ni hyppään tähän keskusteluun.

Mies ehkä jopa enemmän innoissaan kuin minä. Ottaa vatsaa huomioon kivoilla tavoilla. Itselle vielä aika epätodellista.
 
Mä tilasin jääkiekkojoukkueen bodyn ja tutin, star wars bodyn hm:stä, ostin kylpyankkoja, 4 cl pullon viskiä, teho-energiajuoman, Vauva- käyttäjän opas kirjan, korvatulppia, baby oilia (vaimon hieromiseen :D ) ja ajattelin vielä hankkia tuttipullon ja askarrella pari "vapaakorttia" lastenhoidosta. Toi satukirja on kans kiva ajatus! Voi isukki lukea sit pienelle kaksin omaa iltasatua :)
 
Ja vinkkinä itse pakkkaukseksi! Ikeassa myydään napakoita pahvisia laatikoita, olikohan Pallra nimeltään. Kannattaa tsekata jos on ikea lähellä :)
 
Ajattelin tehdä 3 eri osiota laatikkoon. Kirjallisuus osion, vauva osion ja rentoutumis osion. Jokaiselle osiolle kirjoitan oman "ohjekortin". Minusta on niin mukavaa askarrella noita kortteja! Se on hyvää ajanvietettä kun yksin kotona istuskelee. :)
 
Mäkin innostuin tästä isyyspakkauksesta! :grin Mitään en ole vielä ostellut, mutta ainakin nämä olis tarkoitus laatikosta löytyä:
  • Vauva: Omistajan opas-kirja
  • Super ISI tms. t-paita isukille
  • Vauvalle joku hauska body
  • Tähtää ylemmäs isi-ruokalappu
  • Vauvalle jalkapallokenkämäiset sukat
  • Pehmeä minijalkapallo (vauvan ura huippujalkapalloilijana alkaa tietysti jo heti syntymästä... :p)
  • Semmoinen hassu kumiankka
  • Tutti, jossa teksti "äänenvaimennin" sekä toinen missä "isin kulta"
  • Energiajuomaa
  • Kuulosuojaimet tai korvatulpat
  • Pyllypyyhe (vauvalle)
  • Kumihanskat
  • Satukirja
  • Karkkia, suklaata, sisupastilleja tms
  • Hierontalahjakortti (oikealle hierojalle, ei väsyneelle vaimolle...:wacky:)
 
Takaisin
Top