Mä olen aina ollut sellainen yksin jupisija, kun sählään jotakin (melkein päivittäin, myös ennen raskautta). Se onneksi lähinnä naurattaa mua ja mies tulee aina jostain nurkalta ryminän perässä vinoillen jotain "Toivottavasti noi ei ole vauvan ensimmäiset sanat", "Kylläpä mammalla on täällä taas kuumat paikat" tai jotaki muuta yhtä viisasta ja itsetuhoista :D Mutta ehkäpä vittuilu on välittämistä.
Fyysisesti olo on mainio ja olen siitä kyllä kiitollinen miten hyvin kaikki on menny tähän asti! Tunteja seistessä saattaa selkä kipeytyä, mutta venyttelyllä, foam rollelilla ja levolla helpottaa.
Ajatukset taas on varmaan nekin aika asiaan kuuluvia, mutta perus minkälainen äiti minusta tulee, teenhän kaiken nyt varmasti mahdollisimman hyvin vauvaa ajatellen ja sellaista yleistä pohdikelua olen huomannut, että millaisia ihmisiä haluan päästää lapseni ja perheeni lähelle, keneen voi luottaa, jne.
Mikään ei ahdista tai pelota (ainakaan vielä) ja nautinkin nyt näistä hetkistä täysin rinnoin, koska tiedostan että tilanne voi muuttua ihan koska vain.
Ensi viikon neuvolaa ja 4D-ultraa odotan kyllä innolla :)