Moikka! Ajattelin kirjotella tänne uuden ketjun alotuksen, kun tuntuu jotenkin "vaikealta" päästä mukaan muihin ryhmiin, jospa tänne sais sellasen oman poppoon meistä joillq myöskin esikoinen haaveissa, mietintävaiheessa tai jo yritysvaiheessa myöskin :)
Oon 23v ja avopuoliso 30v ja mä olen kuumeillut perheen kasvusta jo hyvän tovin mutta muutama kuukausi takaperin sain sitten miehenkin näyttämään vihreää valoa! Meidän tilanne olis varsin optimaalinen nyt kasvaa kahdesta kolmeksi, rakkaus kukoistaa, käydään vakkaritöissä ja elämä on kaikinpuolin mallillaan. Varsinaisensi yrittämiseksi en voi tätä vielä kutsua, mutta tietenkin odotukset on korkealla (etenkin minulla) ja tuntuu että mahdollisia pettymyksiä olis kiva yrittää minimoida. Pitkien ja epäsäännöllisten kiertojen takia nyt kun asian miettiminen on ajankohtaista kokeilin tikuttaa ovista koska en sitä oikeastaan mistään oireista koskaan oo tunnistanu samoinkun kuukautiskipuja ei yleensä ole. Lisäksi vähän jännitti couloinko edes ja kuinka nämä pitkät kierrot mahdollisesti vaikuttaa ja se, että välillä ei tule mwnkkoja ollenkaan. Näin ob tosin ollut niin kauan kun vaan muistan. Noh, jokatapauksessa onnistuinkin bongaamaan oviksen viimeviikon ti-ke akselille kiertopäivinä 23 ja 24. Nyt menossa siis noin dpo 7 ja jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Vielä ei oo ollu oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia, lämmöt hieman koholla, valkovuotoa ja muutamaa finniä lukuunottamatta :D finnit on pakko mainita koska niitä ei ole yleensä mulla koskaan! :D minkälaisia tarinoita teillä on ja missä vaiheessa olette?

ja pahoittelut keskenmenosta. En pysty edes kuvitella, mutta toivon että teillä pian plussattais ja kaikki menis hyvin :) varmasti on jännitävää nyt jo pelkästään keskenmenon vuoksi mutta sen koska nyt sit tärppi käy uusiksi. Me just puhuttiin ukkelin kanssa, että vaikka sitä hirveästi toivois onnistuvan pian, niin on tässä yrittämisessäkin omat "hyvät puolensa" ja jännityksensä että koskahan meistä tuleeäiti ja isi. Mitäs sinne tällä hetkellä kuuluu?
pidän peukkuja teille! 