Hei vaan kaikille!
Rohkaistuin kirjoittelemaan myös tännekkii kun jonkin aikaa olen vaan lueskellut teidän tarinoita ja toivottavasti saan hyviä vinkkejä jatkossakin sekä kuulla muiden kokemuksia, tuntemuksia ja tarinoita.
Olen siis 25 täyttänyt ja onnellisessa parisuhteessa ollut jo 7 vuotta ♥
Olen kärsinyt teini-iästä asti vaikeista kuukautisista jonka takia ravannut kipujen ja vuotojen takia lääkäreillä. Olen kokeillu monenmoista pilleriä ja nyt viimeimmäiseksi Mirena-kierukkaa.
Vuosi sitten minulta löydettiin 3-4cm kokoinen kysta munasarjasta jonka epäiltiin johtuvan juurikin tästä kierukasta. Sitä seurattiin usein ja vähän kerrassaan se kasvoi ja pitkin vuotta aiheutti kovia kipuja jotka vaikutti työntekooki. Jouluna kivut alkoivat olla sietämättömät mutta kuvittelin johtuvan alkavista kuukautisista (kierukka asennettu kesällä 2013 ja vuotopäiviä ollut sen jälkeen melkein viikoittain joten omasta kierrostani ei ole hajuakaan)
Ennen uutta vuotta hakeuduin sitten päivystykseen jossa ultrauksessa huomattiin kystan kasvaneen yli 6cm kokoiseksi. Jouduin jäämään naistentautien osastolle odottamaan 31.12 tapahtuvaa mahdollista leikkausta varten. Epäilivät että munasarjani johtimet on ns. kiertyneet solmuun joka aiheuttasi kivut, eli torsio ja voisi vaatia munasarjan poistoa.
Kävellessäni osaston käytävällä mieheni kanssa keskusteltiin tulevaisuudestamme.
Olemme lapsista puhuneet jo pari vuotta mutta puheeksi toistaseksi jäänytkin.
Näimme samalla keskustellessamme onnellisia perheitä uusi pienokainen sylissään, onnenkyyneleet silmissä ♥
Silloin yhdessä päätimme että pyydän operaation yhteydessä poistamaan kierukan ja alamme yrittämään omaa lasta. Seuraavana päivänä keskustelin pitkään lääkärin kanssa ja tutkimukset osoitti ettei tilani vaadi tällä hetkellä leikkausta vaan poistetaan kierukka ja annetaan luontoäidin näyttää kuinka vointi rupeaa muuttumaan ja lapsi tulisi jos on tullakseen.
Paitsi sain sitten kamalan kovan vauvakuumeen
Nyt vaan ongelmana etten vuosiin ole tiennyt miten kiertoni menee ja kuinka käsitellä omia fiiliksiä sekä kommunikoida tuppisuumiehen kanssa näin isoista asioista.
Hän vain ilmoitti ettei halua lapsen syntyvän loppuvuodesta koska itse tietää kuinka kamalaa se on.. (on siis itse joulukuussa syntynyt) Mutta annan aikaa sulatella asioita, vaikka itse malttamaton sielu olenkin
Nyt siis sormet ristiin ja katsotaan kuinka käy tänä vuonna! Juuri kahtelen netistä tilausta ovari- ja raskaustestejä varten
Eli voisi sanoa että yrityskierto nro. 1.
Onnea myös muillekkin yrittäjille ja onnea kaikille plussanneille