Ensimmäistä lastaan odottavat joulukuiset

Mä sovin hyvin tonne hemipan ja emppu13 väliin, kun on LA 10.12. :wav
Mulla sattunut hassusti, että kaveriporukasta on mun lisäksi 3 raskaana ja meistä neljästä raskaana olevasta on 3 ensikertalaisia. Lasketut ajat koko porukalla 4 kk sisällä. Lisäksi törmäsin tänään yhteen kaveri, jolla LA marraskuussa eli vauvantuoksuista loppuvuotta tiedossa mun kaveripiirissä...toivottavasti kaikki pikkuset pysyy matkassa.
 
Miisa: Mulla laskettu aika 11.12. Maanantaina ois nt-ultra, luulen että pikkasen menee eteenpäin? Mulla on taas ollu oksentamista ja pahoinvointia 24/7 aina 4+5 lukien, että näin ne raskaudet on erilaisia. Viime viikkoina on selkeesti alkanu hormonihuurut pukata päälle kun itku- ja raivokohtauksia voin saada melkeen mistä syystä tahansa :D
 
:hello Tervetuloa uudet uudet, vaikka itsekin olen vasta tulokas :hello Ajattelin, että sellainen matala profiili olisi ollut hyvä tämän raskaus-asian kertomisessa, mutta kun menin kertomaan vanhemmilleni (josta tulee 1. kertaa mummeli), niin kului noin tunti, oli lähisuku kuullut asiasta :excited001 ja viestiä alkoi pukata.. No suotakoon se ilo hänelle :)

LittleMyy: No voi, eroja tosiaan oireissa tuntuu olevan.. Mulla myös itkukohtaukset / raivarit tuttuja. Yhtenä sunnuntai-aamuna itkin vaan, en tiedä mitä, ja yritin syödä aamupalaa samalla. Mies puhui tyyliin säästä hämillään siinä toisella puolella pöytää :biggrin .. ei tämä kyllä helppoa ole! Sulla jännää maanantaina :) Mulla oli sama tämän viikon maanantaina-huikea kokemus. Pitivät samana lasketun ajan, vaikka epäilin myös sen menevän eteenpäin..
 
Heips! :greet025

Semmosta kyselisin että ootteko vielä käyny ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa? Kun lueskelin että monet on jo (muilla palstoilla) käyny siellä näihin aikoihin mutta mielestäni miulle ei ole kyseisestä lääkäri käynnistä edes ole sanottu mitään :dontknow Yksi neuvola käynti siis takana ja ensimmäisessä ultrassa käyty viime maanantaina, jossa todettiin kyllä kaiken olevan kunnossa. Vantaan piirissä asustelen ja viikkoja nyt 13+1

:anyone
 
hemipa minä myös asustelen vantaalla ja minullakaan ei ole ollut vielä ensimmäistä lääkäriä. Ja vissiinkin vasta toisen ultran jälkeen ensimmäinen lääkärineuvola, näin ainakin yhdellä tutullan meni. Ja minulla kans takana yksi neuvola ja viime pe ultra seuraava neuvola 17+
 
Hemipa: Täällä Hesassa eka neuvolalääkäri on luvassa rv 26-28, että rakenneultrassaki kerkiää komiasti käydä ennen sitä. Oiskohan siellä Vantaalla suht sama homma? Mä olen käyny kanssa kerran neuvolantädillä ja nt-ultrassa. Seuraava neuvola aikaistetusti parin viikon päästä (vuosiloman vuoksi) - sitten taitaakin olla elokuussa vasta seuraava neuvola. Ei kovin usein ensimmäisen odottajille kyllä ole ;) muille vielä harvemmin :(
 
mä olin lääkärissä rv12+2, jossa juteltiin työn rasittavuustekijöistä, painosta (ja siitä, ettei saa murehtia jos kurvit häviää ja tilalle tulee turvotusta), ruokavaliosta, matkustamisesta (kun olen lähdössä lentäen etelän lämpöön ensviikolla) sekä tehtiin alapään tsekkaus ja kuunneltiin sydänäänet. Kaikki ohi 30 minuutissa... Ja seuraava neuvola vasta heinäkuun alussa...
 
Mulle ei ole kans puhuttu mitn vielä lääkärissä käynnistä, mutta kaipa nuo ilmoittavat sitten kun on aika mennä. Takana yksi neuvola ja tänään käytiin ultrassa. Sydän syrjällään odotin mitä tuleman pitää mutta pelkäsin turhaan siellä pikkuinen heilutteli käsiään ja jalkojaan :love017 Vastasi mittoja ja oli kehittynyt niin kuin tähän asti on pitänytkin, sekä niskaturvotus ok.
Seuraava neuvola kesäkuun lopussa ja ultra heinäkuun lopussa. Sitä odotaessa voi odotella milloin alkaa massu näkyä :)
 
Täällä kanssa ilmoittautuisi yksi uusi esikoistaan odottava, la 23.12 (Vau.fin laskuri)/25.12 (neuvola). Perjantaina olisi jo ensimmäinen ultra, joten katsotaan sitten mihin päin aika tarkentuu. Meillä ei odotuksesta ole kerrottu vasta kun siskolleni, vanhemmille kertomista päätettiin lykätä siihen asti, kunnes ollaan ultrassa saatu varmistus siitä, että kaikki on kunnossa.

Tanskuli: Meillä taitaa olla sama neuvola! Ainakin nämä saman tädin jatkamiset sitten lastenneuvolassa ja vuorotteluvapaalle jäämiset täsmäävät, samoin kuin KOKS synnytyssairaalana. Aika jännä jos meitä on täällä kaksi samasta tuppukylästä näin lähekkäisillä lasketuilla ajoilla :)
 
Kiitokset vastauksista! :dance008 Vähän samanlaista infoa löysin sitten itekkin aikana kaiveltua että joillakin paikkakunnilla ensimmäinen ultra korvaa tuon ensimmäisen lääkärin tarkastuksen, mutta kiitokset vielä vastauksista :signs001
 
Millaisia verikoetuloksia te olette saaneet (s-pappa ja s-hcg)? Itselläni verikokeet otettiin rv 11+0, s-pappa oli 658 ja s-hcg 73. Arvot ei ole ihan taulukoitten mukaiset, mitä nyt netistä olen selaillut. Voi olla että hätäilen turhaan, mutta ensimmäiseen ultraan on vielä viikko aikaa ja epätietoisuus kalvaa mieltä...
 
Minun täytyy valitettavasti poistua takavasemmalle, meidän pikkuruinen ei pysynyt vauhdissa mukana ja nyt täytyy keskittyä surutyöhön ennen uutta yritystä. Kovasti onnea sydämeni pohjasta silti teille muille toivotan. :) Nauttikaa täysin rinnoin raskaudesta sekä tulevista nyyteistä!
 
Moomoolle voimia suruun!!

ON: Noniin, energinen keskiraskaus on saapunut... Heräsin ennen neljää vessaan, ja kappas, en saa enää unta.. :/ Astetta rankempi työpäivä ilmeisesti tulossa.
 
Moikka! :greet025
Minäkin liityn seuraanne! Laskettu aika meidän beibillä on 24.12. Kahdentoista viikon odotuksen täytyttyä (nyt 13+4) ollaan kerrottu mun vanhemmille ja parille muulle tulevasta lapsesta. Olen 35 vuotta ja vasta muutama kuukausi sitten alkoi vauvakuume. Olo on onnellinen kun nyt olen raskaana!
 
Tervetuloa uusille. Täälläkin kerrottiin rv 15 sukulaisille ja ystäville. Töissä jäin "kiinni" jo heti alussa kun olin raskauspahoinvoinnin takia poissa. Minäkin muuten Madison olen 34-v. (vielä hetken aikaa), lapsen syntyessä 35 v.
 
Täällä myös kerrottu nyt jo lähes kaikille kavereille ja lähimmille sukulaisille. Ja töissä kerroin myös ja ne ottivat uutisen todella kivasti :). Teen osittain raskasta työtä ja heti tuli käsky etten saa nostella mitään painavia ja taukoja tulee pitää aina tarvittaessa yms... Eivätkä olleet pahoillaan siitäkään vaikken ihan sopimuksen loppuun pysty olemaan ja sanoivat että ottavat mut mielellään vielä joskus takasinkin sinne :).
 
Mä jäin töissä kiinni n. rv9 turvotusten vuoksi. Nyt en saa enää mitenkään salailtua mahaa. :) Yks pomo on vahvasti vieläkin kaksosten kannalla...
 
Hei vain, vieläkö mahtuu sekaan? :hello


Itse ihmettelin ennen, että miten jotku ihmiset (joista yleensä tulee luettua lehdistä) eivät itse huomaa olevansa raskaana kuin suurin piirtein synnytyksen lähestyessä ja kuinkas ollakaan, itse lukeudun nyt näihin ihmisiin o_O toki ei vielä ole synnytys kuitenkaan käsillä, mutta varmaan ymmärrätte pointtini.

Itsellä nyt rv 14+2, laskettu aika 24.12.

Plussatestin tehnyt vajaa pari viikkoa sitten. Mitään muita raskausoireita minulla ei ole ollut kuin järjetön väsymys, jonka laittanut lisääntyneen työstressin ja kuntokuurin piikkiin, menkkamaisia vuotojakin oli raskauden alkuaikoina. En nähnyt mitään syitä epäillä raskautta, ennen kuin nyt aloin ihmettelee ylipitkää kuukausikiertoa. Testin jälkeen alkoikin järetön puhelinrumba, terveyskeskukseen ja neuvolaan yms. joiden seurauksena sain pikaisen ajan ekaan ultraan, jossa selvitettiin mm. raskauden kesto, terveyskeskuksen lääkäri kun antoi raskaudelle kaksi pituutta 6 viikkoa tai 12 viikkoa.

Ekaa neuvolakäyntiä edelleen odotan (11.7), tällä paikkakunnalla kun on kaikki neuvolat päättäneet lomailla yhtäaikaa :/ Hirveesti haluaisin saada kaiken mahdollisen tiedon lapsesta käsiini nyt, kun siitä on itse tullut tietoiseksi :)

Tämä raskaus on siis aivan mieletön yllätys, mutta kuitenkin ihana sellainen, vaikka siihen on vasta lyhyen ajan totutellut.
 
Takaisin
Top