Ensimmäisen lapsen odottajat

K

Kaffee

Silmät suurina ihmettelijä
itse sain tietää odottavani esikoistani. Raskaus oli suunniteltu mutta tärppäs vähän oletettua aikasemmin. Mitä fiilikset teillä on/oli? Itse itkin ekana hysteerisesti ja alkujärkytyksen jälkeen ollaan nyt menty aika vuoristorataa. Mitä pitää tehdä/mitä saa tehdä/ mitä ei saa tehdä jne. pyörii mielessä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.! :)
 
Mäkin odotan esikoista, la 7.9. Ekalla yrityskierrolla tärppäsi. Ovulaation jälkeen alkoi heti niin selkeät oireet että siinä vaiheessa kun testiä tein niin ei tullut ollenkaan yllätyksenä. :) tosi innoissaan ja onnellisia ollaan, 20.1. on eka ultra yksityisellä, sitten vasta ehkä hieman uskaltaa hengähtää kun näkee että onko siellä todella raskaus alkanut ja näkyykö syke :)
 
Mulla nyt toinen toivottu raskaus, ensimmäinen meni kesken rv 7. Molemmilla kerroilla oon ollut melko varma raskaudesta jo ennen plussatestiä, joten ei tullut yllätyksenä. Paitsi se, että molemmat raskaudet tärppäs heti ☺ Kyllä plussa riemua on aiheuttanut molemmilla kertaa, nyt toisen osalta on otettu vähän pienemmillä kierroksilla kun pelottaa, kuinka tällä kertaa käy. Me ei tästä raskaudesta kotona vielä oikein puhutakaan, edes toisillemme, odotetaan ensin että menis vähän pidemmälle. Yllättävän seesteinen olo kuitenkin tällä hetkellä, ajatus on, että käy miten käy - kauhean paljon ei asiaan voi itse vaikuttaa. Asiaa helpottaa myös se, että tietää jo vähän, mitä alkuraskaudelta on odotettavissa
 
Heippa!

Kaffeen kirjoitus olisi voinut olla aika lailla suoraan mun näppäimistöltä! Odotettu plussa, joskin nopeammin kuin uskottiin, ja fiilikset aikamoista vuoristorataa. Tottakai olen pohjimmiltaan hurjan iloinen ja onnellinen ja jos joku voisi minulle satavarmasti luvata, että kaikki menee hyvin, kulkisin varmaan ikihymy korvissa seuraavat kuukaudet. Mutta aika paljon tähän itselläni liittyy myös pelkoja! Miksei kukaan ole esimerkiksi kertonut, kuinka vaikeaa raskaana olevan naisen on syödä? :banghead: Tai siis itsehän sen stressin itselleni teen, mutta silti...

Huh, kun osaisi ottaa rennommin. Ehkä kun viikot tässä kuluvat! :happy:

Tsemppiä meidän kaikkien odotukseen!
 
Ja Mantunen: olen pahoillani sun keskenmenosta. Peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki menee nyt hienosti :happy:
 
Kiitos! Niin kauan ku nukkuu tarpeeksi, syö terveellisesti, ulkoilee ja ottaa vitamiininsa, niin kaikkensa on tehnyt asian eteen :)
Tässä vaiheessa täytyy nauttia, kun on vielä energiaa, eikä ole huono olo!
 
Moi! Mä myös odotan esikoista, mutta jouduinkin odottamaan vähän kauemmin plussaa, melkein puolitoista vuotta. Oltiin jo lapsettomuusklinikallakin käyty ja seuraavassa kierrossa piti aloittaa letrot. Oli siis aikamoinen ylläri, kun testiin tulikin plussa! Nyt tietty vähän huolestuttaa, miten tässä käy, mutta yritän olla stressaamatta, kun ei se mitään auta:)
 
Mulla varmaan suurimpana on huoli keskenmenosta, vaikka ei se kai huolehtimalla parane. Mutta vaikeaa silti vielä suhtautua niin, että vauva olisi tulossa. Sitten kun kaikki oireet ja tuntemukset on niin uusia niin vaikea sanoa onko joku normaalia vai epänormaalia :) hirveesti kysymyksiä pyörii mielessä ja tuntuu että koko ajan vois olla googlettamassa, yritän silti välttää kaikkia pelottelufoorumeja ja ajatella positiivisesti. Ostin sellaisen suomalainen vauvakirjan, jossa on ihan ok tietoja tälläiselle ummikolle :)
 
Mulla sama juttu, aina kun käy pissalla niin pieni pelko että tuleeko verta... Jotenkin nää viikot 4-7 pelottaa tosi paljon. Mutta eihän se murehtiminen auta, pitäis yrittää nauttia tästäkin hetkestä :)
 
Mä en osaa iloita tästä yhtään, ainakaan vielä. Ensimmäiset sanat oli eilen plussan tehneenä, voi vittu.
Sain keskenmenon heinäkuun vikalla viikolla (rv7), joten pelkään enemmän uutta keskenmenoa. Mutta olen kyllä iloinen silti ja toivon tämän onnistuvan ja syntyvän maailmaan.

Pelkään sitä tunnetta kun tajuaa taas sen hetken ettei tunnu enään yhtää olevan raskaana vaan tyhjyyden. Ja sen jälkeen alkavaa vuotoa. :sad001 Kun ei tiedä mikä kipu on normaalia ja mikä kuuluvaa.

Ensimmäistä odotan ja kovasti. :)
 
Mielenailahtelu näkyy ainakin siinä, että vuoroin räjähtää vauvaonnesta, vuoroin kokee pakokauhuista pelkoa keskenmenosta.

Ja siitä, että itkettää telkkarissa kaikki. Uutiset, romantiikka, hauskat kotivideot. Kaikki.
 
Mulla ihan samanlaisia ajatuksia ja tunteita: aina kun käy pissalla, pelkää vuodon alkaneen. Mutta yritän hokea itselleni, ettei se murehtiminen mitään auta.
 
Täällä myös eka raskaus. Kaksi vuotta yritettiin luomusti endosta ja muutoinkin itseni mittaisesta diagnoosilistasta huolimatta. Joulukuussa otettiin ekat askeleet kohti lapsettomuushoitoihin pääsyä ja nyt sitten tuli se plussa. Naureskelinkin miehelle eilen että vehkeet säikähti hintoja ja alkoi toimimaan.

Oma olo on ollut lauantain plussasta asti aika hirveä, 12v yhteistaipaleeni kolmionappien kanssa keskeytyi noihin viivoihin. Oma valinta oli lopettaa seinään kaikki paitsi paracetamoli. Viekkarit sekä lääkkeistä, tupakasta että energiajuomista on olleet.. todella ihanat. Kunhan tästä pääsee, voi alkaa niitä oikeita oireitakin kuulostelemaan. Eilen illalla tuli plussa-aamun jälkeen eka hetki että pystyi ajattelemaan kunnolla jotta siellä se nyt on.. Tein aamulla testin ko olo alkaa olla jopa ihmismäinen että vieläkö ne viivat näkyy, siellä se alien on :Heartred

Pelkään myös tosi paljon tuota verenvuotoa, varsinkin öisin.
 
Alien&I Mä lähetän sulle näin virtuaalisesti isot tsempit noihin viekkareihin. Muista magnesium ja kuuma kaurapussi, ne jeesaa erityisesti jos jäytää oireet jalkoihin ja luihin.
 
Mulla on vähän samanlainen tilanne kuin Mantusella (muokkaus, sählään uusien nimimerkkien kanssa...), tosin vähän väljemmällä aikataululla. Me jätettiin ehkäisy pois viime keväänä, koska puolisoni sai vauvakuumeen. Itse ajattelin, että alan olla jo vähän vanha, mutta ehkä me voidaan katsoa, miten käy. Tulin yllättäen elokuussa raskaaksi, mutta alkio ei sitten kehittynytkään ja jouduin kaavintaan. Nyt kolmannella yrityskierrolla tärppäsi ja olen aika toiveikas. Toki elämä näyttää menevän aika sekaisin...
 
Muokattu viimeksi:
Kaffee mulla on kanssa toi vauvakirja, kerkesin sen jo lukea kannesta kanteen :wink Kun sain tietää raskaudesta olin ikionnellinen, mut sen tilalle tuli huoli onko kaikki hyvin ja miten raskaus etenee, varsinkaan kun mitään oireita ei ole. Kaikki tuntuu tosi kaukaselta vielä, ehkä sit vasta kaikki realisoituu kunnolla ku näkee pienokaisen ultrassa :)
 
Mä luin Vuoden mutsin. Siinä oli ehkä vähän turhan monta kauhutarinaa: onneksi ystävät ovat antaneet ymmärtää, että odotus ja äitiys ovat ihan tehtävissä ilman supervoimiakin.
 
Menin ihan sekasin ku testi näytti positiivista. Itkin ja nauroin ja sanoin miehelle mitä nyt tehdään? Hukkasin toisen raskaustestin. Laitoin sen varmaan roskikseen. Mies sanoi että hän tiesi että olen raskaana. Mielialat kuulemman paljasti. Ollaan oltu useempi vuosi ilman ehkäisyä..aateltu että lapsi saa tulla.. Ei sitten vaan ollu ennen tärpänny?!
 
Mulla menossa toinen raskaus, eka keskeyty 5 kk sitten rv 7. Nyt viikkoja on vasta 4+5 joten kyllähän se km pyörii mielessä kovasti. Tiesin molemmissa raskauksissa jo ennen plussaa olevani raskaana, joten plussa oli mukava nähdä asian varmustamiseksi! Mies sanoikin, että ei varmaan uskalla toivoa mitään ennen kuin vasta ekan ultran jälkeen ja kyllähän tämä vielä itsestäkin tuntuu epätodelliselta.
 
Mulla meni eka viikko todella seesteisesti, että käy kuinka käy, mitään en sille itse voi tehdä.. mutta nyt kun oireet alkaa lisääntymään, niin kyllä vaan alkaa pelottaakin enemmän. Helpompihan se on olla ajattelematta asiaa, kun ei fyysisesti tunne hirveästi mitään, mutta vaikeeta on "unohtaa" olevansa raskaana, kun väsyttää, turvottaa ja särkee. Välillä mietin, että täällä foorumilla pyöriminenkin vaikeuttaa asioita, kun koko ajan ajattelee asiaa..

Mantunen rv 5+4
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top