Ensikertalaiset

Täällä repeemät ja muut "vauriot" pelottaa. Varsinkin kun viime touhuilusta tuli pieni repeemä välilihan alueelle, ja se tulehtui! Nyt viikon kärvistellyt kivuissa ja odotellut joskos antibiotit helpottaisivat. Väkisinkin mietityttää synnytyksen jälkeiset repeemät, jotka varmasti pahempia, että miten siinä sitten selviää, kun vielä pieni ihminen hoidettavana. Nytkään ei tule mitään istuuntumisesta tai nousemisesta sohvalta jos käsissä jotain. Huoh. :sad001
 
Heips! Teille hotka repeämiä pelkäätte, täällä yksi jolla tuli pahimmat mahdolliset repeämät ja epparihaava vielä kaupan päälle. Synnytyksessä niistä ei tiennyt mitään, 2h niitä ommeltiin. Viikkoon ei voinut kunnolla istua, mutta kolmen viikon kuluttua olivat lähes parantuneet. Nyt vuoden kuluttua niistä ei tiedä mitään, paikoista ei tunnustelemalla tiedä yhtään että mitään ois ollutkaan ja arvenkin näkee vaan kirkkaassa valossa. Mitään tuntomuutoksia tai kiristelyjä ei jäänyt. Ja siis minun taisteluvammat oli ihan oikeesti pahimmasta päästä, repesin auki ihan suolen puolelle asti ja sieltäkin katkesi lihas. Niin ja perus buranalla selvisin hyvin, sitä söin 2vko. Antoivat nyös antibiootin ennaltaehkäisevästi, kuten aina jos tulehdusvaara. Sitten kun puhutaan normi synnytyksestä ja pienistä repeämistä, tuttuni ovat kertoneet kipujen ja istumaongelmien jääneen jo sairaalaan. Eli no worries, kyseessä erittäin nopeasti paraneva kehonosa :)
 
Jotenkin tavallaan pelkästään just toi kipu asia on yksi mikä pelottaa. En koe että olis vaikeuksia pärjätä kipujen kanssa mutta en tykkää ajatuksesta että pitää pitkään syödä särkylääkkeitä ku välttelen niitä muutenkin kuin ruttoa..
 
No alatiesynnytyksestä ei yleensä kuulemma tosiaan paljo kipuja jää, ja jos jääkin niin oot semmosissa hormonihuuruissa että se on ihan toisarvosta :D
 
Vielä ei kannata murehtii, et miten synnytyksessä käy. Tulee ihan turhaa stressii.

Me ollaan sovittu, et se jää vanhempainvapaalle, jolla on paskempi palkka. Eli näillä näkymin nakki napsahtaa miehelle :D Ja siis mies haluaa jäädä kotiin vauvan kanssa. Oon niin ilonen, ku miestä kiinnostaa ja haluaa osallistua. Mä taas lamaannun kotona, ni hyvä vaan päästä työelämään takas äippäloman jälkeen.
 
Joo ihan totta että turha periaatteessa noita on jo miettiä mut itellä on vaan semmonen että mitä enemmän saan tietoa niin sitä paremmalta tuntuu.
 
Ja muistakaa, että synnytyksen jälkeen kipulääkkeet on siinä mielessä hyvästä, että jos on kipeä, niin se voi lykätä maidon nousua niinkuin kaikki muukin stressi!
 
Kyllähän se hirvittää kun oon yksin sen lapsen kans ja viä ensikertalaisena. Ku en tiiä mistää mitää ja sit viä yksin pitäis pärjätä. Oma perhe tottakai auttaa, mutta onhan niillä omakin elämä eikä ne 24/7 voi mun kanssa olla.
 
Itellä on vaan mies johon voin turvautua. Anoppia en päästäis lähelle vaikka mulle maksettais ja sit taas perheestä ainoa lähellä on mun sisko jota omien sanojensa mukaan "lapset ei kiinnosta" eli tukea sieltä ei ole odotettavissa. Omaan sukuun noin muuten olen pitänyt väljästi yhteyttä.. Kuulemma vaatteita saa käydä serkulta penkomassa mutta mitään apua esim hoitoon jne en usko saavani yhtään.
 
SanniMariia sanoi:
Kyllähän se hirvittää kun oon yksin sen lapsen kans ja viä ensikertalaisena. Ku en tiiä mistää mitää ja sit viä yksin pitäis pärjätä. Oma perhe tottakai auttaa, mutta onhan niillä omakin elämä eikä ne 24/7 voi mun kanssa olla.
Click to expand...
Mä sain esikoiseni yksin, hänen isänsä asui ja asuu ulkomailla (opiskelin siis siellä itse, kun tavattiin ja seurusteltiin siis) eikä koskaan ole käytännössä apuna ollut missään. Raskausaikana tulin itse takas Suomeen ja alunperin tarkotus oli, että mies tulee perästä. Toisin kävi.

Äitini oli mukana synnytyksessä ja tietty auttoi muutenkin ennen ja jälkeen koitoksen. (Synnytys sujui tosi hyvin kyllä sekin) Siskot oli suuri tuki myös..ja ystävät tietysti. Mulla kaikki meni hyvin..jotenkin luonnostaan..joten paras neuvo taitaa olla, että luota ittees, vaistoihin, pyydä apua ja ota sitä vastaan jos/kun tarjotaan. Ja sit vauvan kans lepää aina, kun on mahdollisuus. Muu odottaa kyllä.
 
Onneksi vauva opettaa! :) Itsellä paljon kokemust vauvojen hoidosta, joten se ei jännitä. Ehkä enemmän just repeämiset tai jos tapahtuu jotain raskauden loppuvaiheilla tai synnytyksessä. Ja se kuin parisuhdetta pystyy hoitamaan vauva-aikana ja kuin nukkumiset saadaan hoidetuksi niin, että kumpakin pysyy selväjärkisenä ja jaksais pitää toinen toisestaankin huolta.
 
Mä sain toisen lapseni yksin, esikoinen oli vuoden. Unohdin levätä, suoritin ja halusin olla täydellinen äiti. En pyytänyt enkä saanut apua. Baby blues muuttui vaikeaksi masennukseksi ja olin puoli vuotta sairaalahoidossa kun oireilin psykoottisesti.

Lepääminen on tärkeää! Ja se että et yritä olla kansikuva äiti. Siinä väsyy (ja sekoaa).
 
Esikoista odotetaan täällä myös! :Heartbigred
Ihana lukea teidän muiden ensikertalaisten tuntemuksia raskaudesta ja sen etenemisestä!
Itsellä on käynyt onni ja olen päässyt odotusajan helpolla, tai ainakin tähän asti.Työssä olen huomannut vaikeuksia, vatsaan tulee välillä koviakin kipuja sekä väsyn paljon helpommin.
Meillä on 2viikkoa aikaa rakenneultrasta, hyvää kuului pikkuiselle ja laskettuaika pysyi samana, 18.12.
Kovasti tuntuu liikettä vatsassa , hauskan tuntuisia pikku muljahduksia joita odotan malttamattomana tuntevani yhä enemmän :woot:
Pikkuisella on kaksi tarkkaa kellonaikaa jumppahetkille, klo16-17 välillä sekä klo 22-23 , nämä ajat möyritään sitten kunnolla!

Mitä teille muille nyt kuuluu? :)
 
Mulla tais ekaa kertaa tänään supistuksia! Tai ainakin niin että tunnistin ne supistuksiksi. Paljon tuntuu liikkeitä ja niitä oikein odotan. Taas on ilmeisesti pari hiljaisempaa päivää välissä ja sitten taas tulee kovemmin noita liikkeitä. Huomaan selvästi myös jo lapsen rytmin esim milloin nukkuu ja millon sättää :D

Aamulla pistin omasta fiiliksestä miehelle että on välillä olo että mitä hittoa ollaan tekemässä ja välillä ihan mieletön ilo vaan tästä pikkuisesta :D
 
Oh jännitys tulevasta, välillä täälläkin tulee noita; apua mihin me on jouduttu fiiliksiä :dummy:

Miltä ne supistukset oikeen mahtaa tuntua? luulen että itselle tulee juuri niitä rankan työpäivän yhteydessä..Sellaista ehkä kiristävää kipua joka pakottaa pysähtymään..:dead:
 
Mulla ei tuntunut kipua lainkaan mutta semmoista jännää pakotusta/painetta ja tunsin selvästi että kohtu meni kovaksi.. Ja se alkoi sillai ensin huomaamattomasti ja voimistui siitä (ikään kuin paine kasvoi kovemmaksi) jaan sitten taas laantui. En tosiaan ole varman oliko supistus mutta kovasti ainakin vaikutti siltä noiden kokeneempien tekstien perusteella mitä tuolla supistukset-keskustelussa on ollut.
 
Kyllä nuo supistuksia on :) joillakin kipua, joillakin ei. Itellä harjotussupistukset säteilee kipua alavatsalle, sitte ne avaavat loppuajan supparit tonne kohdunsuulle tosi kipeiden menkkojen tapaan.
 
Täytyykin mennä lukemaan sinne supistus keskusteluun... Kaiken maailman pelkoja ne kipu tuntemukset aiheuttaa koska ei ole kauan aikaa kun ystäväpariskunnalla meni ensimmäinen raskaus kesken viikolla 23. edellis yönä näin ensimmäisen painajaisen ja sitten tulee muutenkin puolivahingossa luettua kaikkia kamalia milloin mistäkin :sad001
Hui , nyt ajatukset pian taas toisaalle!!
 
Itellä helpottaa kyllä tieto asioista siltä kannalta että osaa sitten tunnistaa ehkä että mikä on mikäkin.. Mut joo täytyy kyllä oikeasti koittaa olla liikaa miettimättä tiettyjä juttuja kun muuten jää kauhea pelkotila päälle :sad001
 
Hei kaikille tänne! :) tänään käyty sokerirasituksessa mut vielä en tuloksi omakannasta nää :sad001 toivottavasti arvot on ok :) on se vaan niin outoa ja ihanaa ja todellakaan ei pysty kunnolla käsittämään että mä oon tulossa äidiksi tai et me saadaan lapsi :Heartred huomenna vasta rakenneultra mulla ku jouduttiin siirtämään :/ ihanaa kuitenki päästä näkemään onko vauvalla kaikki hyvin :) hieman jännittää et jos löytyy jotain poikkeavaa mut en halua turhaa murehtia vielä. Saapas nähä osuuko tää "äidinvaisto" pojasta oikeaan :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top