Ensikertalaiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja PikkuR
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa!

Ajattelin nyt viimein liittyä tänne, vaikka oonkin tätä foorumia seurannut jo useita viikkoja. En vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella.. Mutta ihanaa lukea muiden samassa tilanteessa olevien juttuja, on antanut tosi paljon :) viikkoja nyt siis 16+2 ja ensimmäinen tulossa. Ikää 27v. ja takana puolitoista vuotta yritystä, ennen kun se kovasti odotettu plussa tuli! Nyt jotenkin vasta alkanut tajuamaan et ehkä tästä jotain vielä tulee, kun niin pitkään toivoi ja odotti. Rakenneultraa kovasti odotellaan maaliskuussa..
 
Kyllä mekin halutaan ehdottomasti tietää sukupuoli! :) En malta odottaa että pääsee taas näkemään pikkuista. Meillä on ehkä enemmän niin päin, että itse toivon tyttöä ja mies taas poikaa. No, pääasia että vauva on terve :Heartred Tuleeko muille ikinä mitään outoja pelkoja raskauden akana? Olen itse pari kertaa pohtinut, että mitä jos en kiinnykkää vauvaan tai opi rakastamaan sitä. Lapsi on siis todella toivottu ja varmasti tulee olemaan myös rakastettu. Joskus vain omat ajatukset tuntuu olevan sekasin. Pelottavat ajatukset voi olla myös seurausta siitä, että ennen tätä raskautta minulta leikattiin pois kohdunulkoinen raskaus, niin ehkä jotenkin alitajunnassa en uskalla antaa itselleni lupaa vielä kiintyä tähän uuteen vauvaan, vaikka järjellä ajateltuna tiedän kaiken olevan hyvin. Tai ehkä vain ajattelen ja ylianalysoin aivan liikaa kaikkea :D
 
Täällä myös yksi ensikertalainen, joka on seurannut foorumia jo muutamia viikkoja, mutta nyt vasta sain aikaiseksi liittyä mukaan. Viikkoja tänään 17+6. Kiva lukea muidenkin ekakertalaisten kokemuksia :)
 
Pauliiina sanoi:
Kyllä mekin halutaan ehdottomasti tietää sukupuoli! :) En malta odottaa että pääsee taas näkemään pikkuista. Meillä on ehkä enemmän niin päin, että itse toivon tyttöä ja mies taas poikaa. No, pääasia että vauva on terve :Heartred Tuleeko muille ikinä mitään outoja pelkoja raskauden akana? Olen itse pari kertaa pohtinut, että mitä jos en kiinnykkää vauvaan tai opi rakastamaan sitä. Lapsi on siis todella toivottu ja varmasti tulee olemaan myös rakastettu. Joskus vain omat ajatukset tuntuu olevan sekasin. Pelottavat ajatukset voi olla myös seurausta siitä, että ennen tätä raskautta minulta leikattiin pois kohdunulkoinen raskaus, niin ehkä jotenkin alitajunnassa en uskalla antaa itselleni lupaa vielä kiintyä tähän uuteen vauvaan, vaikka järjellä ajateltuna tiedän kaiken olevan hyvin. Tai ehkä vain ajattelen ja ylianalysoin aivan liikaa kaikkea :D
Click to expand...
Mitä oon monien kans jutellut, useammat, ellei kaikki, käyvät samanlaisia tunteita läpi. Kuulunee asiaan. :Heartred Mekin ollaan kauan lasta toivottu ja se on ollut työn takana ja kun sitten tulin raskaaksi niin olin aluksi iloinen.... Ja sitten alkoi ahdistus. Ehkä vaan kaikkea uutta kohtaan. Kun sitten juttelin juuri lapsia saaneiden kanssa oli monella ollut samanmoisia ajatuksia. Se jotenki helpotti. Ja ehkä tämä 9kk on juuri tarkoitettu siihen, että vanhempien ajatukset tasaantuu ja tottuu ajatukseen uudesta tulokkaasta. Että et ole varmastikkaan ajatuksiesi kanssa yksin. :Heartpink:Heartred
 
Pauliina, samoja tunteita täällä. Mitä jos en kiinnykään tai osaa rakastaa. Yritän itse ajatella sen niin, että kun meille tuli koiranpentu 2014 syksyllä rakastuin siihen samantien. :) Ei tietenkään voi verrata ihmiseen mutta ainakin tietää, että pystyy kiintymään ja rakastamaan. On nämä tunteet kyllä erikoisia muutenkin raskaana. Normaalisti olen aika rauhallinen mutta nyt saattaa hermo pettää ihan pienestäkin, en oo yhtään tottunut tällaiseen.
 
Täällä on kans pohdittu ihan samoja asioita! Ite kans oon lohduttautunu ihan samoin kuin Wappunen tuolla koiranpentumetodilla, että kyllä sitä ainakin osaa kiintyä, kun itse kiinnyn niin vahvasti ystävienikin lemmikeihin :D ja tätinä olen viidelle ihanalle murulle, joita rakastan hurjan paljon vaikka omia eivät olekaan, joten eiköhän tälle omalle murullekkin riitä sitä rakkautta yllin kyllin <3 :)

Ja tänään oli se neuvolalääkäri. Oma mielipiteeni kyllä on, että aika turha käynti.. 10 min meni aikaa ja miehen kanssa juteltiin, että tuntui lääkäri tietävän paljon vähemmän asioista kuin neuvola terkkarit.. Tai sitten se on vain tuo lääkäreiden luonne, että ei jutella turhia ja selitellä jos ei kysytä :D mutta pikkuista saatiin kurkata, kun ultrasi kun ei meinannut sydänääniä löytää, että missä pieni oikein lymyilee. Ja siellähän oli kovat jumpat menossa <3
 
Täällä myös ensikertalainen tai toinen kierros jo jos km ottaa laskuihin mukaan... Kiva lueskella muiden ensikertalaisten ajatuksia :)

Koskahan tämä epävarmuus ja huoli vaan helpottaa (ei varmaan ollenkaan). Nyt rv 15+1 ja vieläkin ajatukset niin kuin alkuraskaudessa (elääköhän siellä enää kukaan yms.). Kotidoppleristakaan ei oikeen iloa tai helpotusta ole kun istukka edessä eikä siis mitään kuulu :confused: Töissä toinen pari viikkoa pidemmällä oleva kollega oli jo ilmoittanut johdolle koska jää äippälomalle, itselle ei olis tullut vielä mielenkään kun ei tähän jotenkin uskalla luottaa... Pienikin vihlaisu niin paniikkikäyrä pärähtää kattoon:sad001 Olis kiva vaan nauttia tästä, sitä fiilistä odotellessa!
 
unituuli sanoi:
Täällä myös ensikertalainen tai toinen kierros jo jos km ottaa laskuihin mukaan... Kiva lueskella muiden ensikertalaisten ajatuksia :)

Koskahan tämä epävarmuus ja huoli vaan helpottaa (ei varmaan ollenkaan). Nyt rv 15+1 ja vieläkin ajatukset niin kuin alkuraskaudessa (elääköhän siellä enää kukaan yms.). Kotidoppleristakaan ei oikeen iloa tai helpotusta ole kun istukka edessä eikä siis mitään kuulu :confused: Töissä toinen pari viikkoa pidemmällä oleva kollega oli jo ilmoittanut johdolle koska jää äippälomalle, itselle ei olis tullut vielä mielenkään kun ei tähän jotenkin uskalla luottaa... Pienikin vihlaisu niin paniikkikäyrä pärähtää kattoon:sad001 Olis kiva vaan nauttia tästä, sitä fiilistä odotellessa!
Click to expand...

Missä vaiheessa raskautta sait keskenmenon? Miullaki tää on toinen raskaus, ensimmäinen meni kesken kesällä rv 6+3. Aikaisin kyllä, mutta pahalta se silti tuntui.

Rakastin sitä pientä Tomua (oli meidän työnimi vauvalle ja nyt nimimerkki täällä) niin paljon heti plussasta lähtien. Oltiin miehen kanssa molemmat niin onnellisia. Tähän raskauteen en ole voinut suhtautua samalla intensiteetillä ja en ole pystynyt rakastamaan ja olemaan onnellinen varauksetta.

Olen pelännyt juuri sitä, että jos kiinnyn ja rakastan niin se viedään heti silloin minulta pois. Ihan muutamana päivänä olen osannut iloita ja olla onnellinen juuri tästä napas-vauvasta, mutta seuraavana päivänä ahdistunkin järjettömällä tavalla (esim. tänä aamuna töihin menosta ei meinannut tulla mitään, kun ahdisti, oksetti ja itketti). Seksin suhteenkin ahdistaa, kun km-vuoto alkoi viimeksi yhdynnän jälkeen, vaikkei itse km siitä johtunutkaan...

Mutta päivä kerrallaan. Olen silti ilmoittanut esimiehelle milloin jään äippälomalle töistä :)
 
Km todettiin yllärinä ekassa ultrassa, eli onni pienen näkemisestä vaihtui aika pian suruun, arvioivat että oli kuollut jo vko 7+3 mutta pieni ei vain ollut tullut itsestään pois... Päälle vielä tökerö lääkäri, kahteen kertaan lääkkeellinen tyhjennys ja härdelli töissä, että sain sijaisen pikavauhtia.. Ja hurjat 3 päivää sairaslomaa.

Vaikka nyt siis jo lääkärin ja neuvolatädin mukaan "turvallisilla" vesillä niin ei silti uskalla iloita, ajatusmallilla ei ainakaan putoa korkeelta jos jotain käy... Monet terveydenhuollon ihmisetkään ei oikein tunnu ymmärtävän, että oli se vaavi kuinka pieni vaan kun km tulee, sitä on silti jo toivottu ja rakastettu paljon ja se on sillä tavoin ajatuksissa ihan "oikea" vauva jo.

Päivä kerrallaan se on joo mentävä, mietin vaan jo mitä tää asiasta stressaaminenkin kohta aiheuttaa...
 
Kuva kuulla, että muillakin samanlaisia ajatuksia. Tässä tuntee itsensä jo ihan sekopääksi kaikkien ajatusten ja hormonien myrskyssä
 
Hei!
Ajattelin kans liittyä tänne ensikertalaisien ryhmään, tutustuin tähän forumiin vasta viime viikolla ja luin nyt juuri kaikki tämän ketjun viestit läpi, kivaa kuulla muitten kokemuksia :)
Mulla viikkoja nyt, kun päivä vaihtunut, 16+3 ja olen 25v avopuoliso 34v ja kovasti odotellaan jo tulevaa! Opiskelen itse vielä yliopistolla ja sivulla sitten osa-aikatyö ja miehellä ihan vakkari duuni. Päätettiin loppukesästä, kolmen vuoden seurustelun jälkeen, jättää pillerit pois ja katsoa mitä tapahtuu ja aika nopeasti tämä sit tapahtui :) kaveriporukassa ensimmäinen joka raskaana niin ei ole juuri ketään kenen kanssa vaihtaa kokemuksia, siksi tulinkin tänne. Rakenneultra tulossa 7.3 ja silloin en vielä tiedä selvitetäänkö sukupuolta kun minä haluaisin tietää mutta mies haluaisi että on yllätys sitten (minun mielestä synnytys itsessään tarpeeksi jännä :D ) saa nähdä miten tehdään.
 
Tervetuloa Bella. Meillä on kovin samanlainen tilanne, olen myös 25v ja opiskelen yliopistolla yhteiskuntatieteitä, mulla tosin pääaineena on sosiaalipolitiikka :D Ja viikotkin menee aika lähelle, mulla on tänään 16+0. Mistä päin Suomea olet? :)
 
Kiva sattuma Pauliina :) no opiskelut on Turussa mutta noin vuosi sitten muutin takaisin itä-uudellemaalle, pienempi paikkakunta Kotkan ja Porvoon välissä. Mistäpäin itse olet?
 
Moikka! Uutena täällä ja nyt kun epäluulo valtaa mielen niin pakko kysellä onko muita samassa tilanteessa. Elikkä 16+6 menossa ensimmäinen raskaus. Välillä tulee epäileväinen olo onko vauvalla kaikki hyvin kun ei tunne vielä liikkeitä, vatsa ei ole kasvanut ja muutenki raskauteni ollut melkeinpä oireeton. Onko muilla tällaisia pelkoja ollut?
 
Itsellä myös ruvennut olemaan samanlaisia huolia kun alkuraskauden pahoinvoinnit on lakanneet ja vatsa ei ole vielä kasvanut juuri ollenkaan enkä tietääkseni tunne liikkeitä..:sad001 Toisaalta olen koittanut ajatella että jos jokin olisi huonosti niin ehkä "äidinvaisto" sanoisi jotain, viikkoja mulla siis 18+6 :)
 
bella90 sanoi:
Kiva sattuma Pauliina :) no opiskelut on Turussa mutta noin vuosi sitten muutin takaisin itä-uudellemaalle, pienempi paikkakunta Kotkan ja Porvoon välissä. Mistäpäin itse olet?
Click to expand...

Olen Porista :)

Mulle on alkanut tullu ihan samanlaisia ajatuksia. Viime neuvolasta on jo pari viikkoa jolloin olen viimeksi kuullut pikkuisen sykkeen. Sen jälkeen ei ole oikein mitään konkreettista merkkiä raskaudesta ja omat ajatukset on myös välillä huolestuneita. Toisaalta myös luotan siihen, että jos jokin olisi huonosti, niin sen kyllä huomaisi. Olenkin nyt pohtinut tosissani jos ostaisi kotidopplerin. Sillä pystyisi ainakin milloin vain kuuntelemaan sydänääniä, mutta toisaalta jos niitä ei saakaan kuuluviin, niin paniikki on varmasti suuri. Onko monella doppleri ja jos on, niin koetteko sen hyödyllisenä?
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top