Elokuun elot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja marimus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa ja terveisiä Budapestistä! :)

Otettiin nopea ja halpa lähtö äkkiseltään vimpaksi lomaviikoksi. Kiva kaupunki, lämmintä oli ja katseltavaa paljon. Joka päivä tuli käveltyä aika reippaasti katselemassa eläintarhaa, nähtävyyksiä, akvaariota ja pääsin sirkukseen :D

Väsymys meinas tosin iskeä aina iltapäivisin mutta käytiin huilaamassa hotellissa ja vedin melkein joka pv tunnin päikkärit...zzzz....sitten jaksoikin lähteä taas syömään :P

Vähän jänskätti tuo lento ja sitten vieraat pöpöt mutta maha meni vain pari kertaa vähän sekaisin ja sekin luultavasti menee perus-raskausmeininkiin mulla. Syömisissä ei pystynyt syynäämään niin tarkasti tai ei olisi voinut syödä suunnilleen yhtäkään annosta kokonaan. Hyvin siis kaikenkaikkiaan matka meni ja tuli liikuttua ja levättyä paljon. Kannatti ja oli ihanaa päästä vähän kotiympyröistä irti. Enpähän saanut ainakaan huhkittua ja siivottua koko lomaani. Saatin myös kahdenkeskistä aikaa toisillemme erilailla, kuin kotona <3

Tänään ekana työpäivänä sitten kerroin pomolle tulevasta äippälomasta ja luuli selvästikin, että aion irtisanoa itseni ensin....pelkäämästäni "huonosta" uutisesta tulikin hänelle hyvä uutinen ja naureskeli ja onnitteli koko puhelun ajan :D Huhhhhuhhh!!! Kiitteli vieläpä päälle, että kiva kun kerroin jo näin ajoissa niin osaa varatutua ensi vuoteen jo hyvissä ajoin.

Torstaina seuraava neuvola ja parin vkn päästä rakenneultra. Niitä ootellessa....Liikkeitä olen mielestäni tuntenut jo yli viikon verran hennosti (vaikken olekaan ihan varma).  Nyt siis menossa 16+6 <3

Olipa mulle kertynyt paljon luettavaa ja tapahtumia teiltä täällä sivuilla matkan aikana. Tässähän tää ilta menikin leppoisasti sohvalla niitä lueskellessa ja eläytyessä. Se Samuli Putron kappale on kyllä paha itkettäjä....pakko olla kuuntelematta kunnolla sanoja jos ajaa autoa, ettei repee ihan vollottamaan.

Tsemppiä kaikille ja kiitos taas näistä kirjoituksista, ihanaa kun on samassa tilanteessa olevia eikä omat hassut ajatukset ookkaan mitenkään outoja :D

P.S. En ole vielä uskaltanut katsoa mitään synnytysvideota mutta lukenut kyllä erilaisista keinoista hallita kipua luonnon mukaisesti.
 
Mulla muuten pamahti ihan yhtäkkiä eilen mieleen, että onkohan mun kohdalla jotain kieltoja noiden kivunlievitysten suhteen, on nimittäin epilepsia. En vaan ikinä muista koko tautia kun ei se oo viimoseen kymmeneen vuoteen vaikuttanu elämään mitenkään. Lääkitys toki on edelleen, mutta todennäkösesti sekin olis purettu jo vuosia sitten jos oisin käynyt kontrolleissa. Tai sitte ei, mistäs sitä tietää. Kuitenkin, kun nää hoitavat tahot alkuraskaudessa kyseli, että miten epilepsia otettiin huomioon raskautta suunnitellessa, niin menin aina vaan hämilleni kun en oikeasti ollut edes ajatellu, että tätä pitäis jotenkin erikseen huomioida. On siis aika lievä versio ollut aina, ettei oikein tahdo muistaa omaavansa perussairautta...

Ja mulle on nyt sitte tullu jotain aamupahoinvointia! Oikeesti, mitäs tää nyt on olevinaan, tasan puolessa välissä ollaan, eikä mulla aiemmin oo mitään ollut. Äsken oli oksennus tosi lähellä :/ Onko tää nyt ollenkaan normaalia että pahoinvointi ALKAA tässä vaiheessa, vai onkohan kyse jostain ihan muusta.. ei kyllä vatsatautiseltakaan tunnu. Se ois neuvola tossa parin tunnin päästä, pitää varmaan vähän kysellä tästä.
 
toukero: Mää löysin epilepsialiiton sivulta ihan hyvän tekstin, mikä varmaan kannattais lukea:

http://www.epilepsia.fi/epilepsialiitto/epilepsialiiton_ajankohtaista/tietoa_epilepsiasta/vaikutus_elamaan/epilepsia_ja_raskaus/

Että kai lyhennetysti niinkuin tuossakin tekstissa sanottiin, niin raskautta suunniteltaessa "pitäisi" käydä neurologilla kartottamassa, että miten on viimeksi ollut kohtauksia ja miettiä sitä lääkityksen lopettamista/vähentämistä. Ja sitten synnytyksessä täytyy ottaa huomioon, että alatiesynnytyksessä joutuu ponnistelemaan ja se voi aiheuttaa kohtauksen.

Omaa napaa: Me käytiin eilen neuvolassa ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Mun väsymys ei tunnu menevän millään ohi. Nukuttaa koko ajan ja tipahdankin tasaisesti aina päivän mittaan uneen. Vielä olis muutama vapaapäivä jäljellä ja ensi maanantaina musta tulee koululainen, eli pääsen alottamaan nuo kätilöopinnot, jee! Tosin tuskin siellä kätilöhommia näkee ennenku vasta kahtena viimesenä vuotena (koulutus kestää 4,5v). Siinä meidän koulun vieressä on uimahalli ja mää tuossa suunnittelinkin että jos sattuu olemaan pidempiä välejä luentojen välissä, niin vois vaikka kipaista vesijuoksemassa.

Sain aivan hirveän pesänrakennuskohtauksen ja suunnittelin meidän sisustusta uusiksi :D. Päätin vaihtaa makuuhuoneiden järjestystä. Me siirrytään meidän minimakkarista loogisesti isoon makuuhuoneeseen. Saadaan sinne tilaa pinnikselle ja hoitotasolle. Samaten omat vaatteet on helpommin saatavilla, koska huoneessa on vaatehuone ja vessakin löytyy. Mies lupasi, että voidaan viikonloppuna alkaa touhuta kun hänellä on vapaata. Sitten meillä on nyt tuolla isossa huoneessa sohva, niin siirrän sen olohuoneeseen. Olohuoneesta lähtee toinen nojatuoli makuuhuoneeseen imetystuoliksi ja toinen sitte sinne urheilu/kissahuoneeseen. Kaikenlaista sitä tulee suunniteltua kun kotona istuu päivät.
 
Kiitos Nia linkistä :)

Plussauksen jälkeen tosiaan soitin neurologian polille lääkityksestä ja sieltä samalla varattiin aika kontrolliin. Sanottiin että alateitse voit synnyttää ja lääkitystä jatkaa (sellanen lääke ja niin pienellä annoksella, että on erittäin epätodennäköstä että aiheuttaisi epämuodostumia). Nyt sitten oottelen kutsua seuraavaan kontrolliin, tässä tokalla kolmanneksella pitäis vielä käydä, samoin viimesellä kolmanneksella ja synnytyksen jälkeen pitäis soittaa että miten menee.
Senkään takia en oo ollu lepsiasta yhtään huolissani, kun vuonna 2005 kävin eeg:ssä ja magneettikuvassa, ja sanottiin, ettei epilepsiasta näy enää jälkeäkään. Sitä, miksi lääkityksen tarpeellisuutta ei tuolloin kyseenalaistettu, en todellakaan tiedä ja jostain syystä en ite älynnyt ottaa asiaa puheeksi.

Mullakin toi pesänrakennusvietti nostelee koko ajan vaan enemmän päätä :) Kattelen ihan intopiukeena lastenhuoneen tapetteja, tai sitten vaihtoehtosesti suunnittelen miten sen maalais. Tahtoisin ehkä mieluummin maalata, mutta seinät, eli ne levyt lienee niin surkeessa kunnossa, että pitäis paklata kauttaaltaan (eli vaihtaa seinät kokonaan :D) ja tulis varmaan turhan kalliiksi. Mut joku lasikuitutapettihan vois olla hyvä, niin pääsis tapetoimaan JA maalaamaan :)
 
toukero: No säähän oot hoitanu ton epilapsia asian ihan mallikkaasti! En usko, että on pätkääkään syytä huoleen. Pääasia varmaan, että tosiaan sitte siellä synnärillä tietävät, että sulla on semmonen, niin osaavat sitte kattoa, että se synnytyksen kivunlievitys jos semmosella on tarvetta on yhteensopiva sen sun epilepsialääkityksen kanssa jne. Mulla on ihan vaan kilpirauhasen vajaatoiminta. Se ei onneksi hirveesti oo aiheuttanu toimenpiteitä. Tietenki jos oon vajaalla, niin ei voi tulla ees raskaaksi ja jos mulla menee arvot vajaalle raskauden aikana, niin siitä voi olla vahinkoa vauvalle. Mutta näitäki onneksi kontrolloidaan tosi tarkkaan. Nytki oon käyny tän raskauden aikana jo kahdesti verikokeissa. Vielä luulen, että parisen kertaa joutuu vaivautuun piikitettäväksi.
 
Toi on kyllä tosi hyvä että hoitotahot pitää huolta ja kontrolloi tilannetta :) Jossain vaiheessa tässä tuntu ihan että älytöntä holhoomista, että kai nyt aikunen ihminen itte osaa itestään huolehtia, mut eihän se oo ihan niin mustavalkosta. Ei pitäis arvostella liiaksi meiän terveydenhuoltoa (mie arvostelen jatkuvasti..), on kuitenkin ihan huippuluokkaa :)

Äsken kävin neuvolassa ja oijoijoi ne sydänäänet <3 Taas vierähti kivi sydämeltä kun kaikki on hyvin :)
 
Ei varmaan toukerolla mitään syytä huoleen, kun oot asian jo noin hyvin selvittäny alun alkujaan. :)

Tuli noista sairauksista ja kivunlievityksistä mieleen. Kaverilla on tosi paha migreeni, ja se sai spinaalista monen päivän päänsäryn, silleen ettei voinu sängystä nousta tai hoitaa lasta. :/ Että kannattaa keskustella lääkärin kanssa noista lääkkeellisistä kivunlievityksistä, jos on joku tommonen sairaus.

(  .  ) Täällä odotellaan huomista, kun on rakenneultran aika! :) Jännittää!
 
Tuli tuosta spinaalista mieleen, että olin pelänny ihan hulluna epiduraalia ja spinaalia. Mutta sitte ku mulle esikoisen synnytyksessä laittoivat sen epiduraalin, niin en rehellisesti sanoen tuntenu yhtään mitään. Sitte tunsin vaan sen hirveen helpotuksen ja nukahdin. Leikkurissa yritettiin vielä laittaa sitä spinaalia. Ja sitäkin yritettiin moooonta kertaa eikä sekään sillon tuntunu. Tieten sillon se epiduraali vielä puudutti. Mulla on jotenki alaselän ranka niin kiero ja mutkalla, että sinne ei saa sitä neulaa oikeaan kohtaan. Ovat yrittäneet selkäydin punktiotakin moneen otteeseen saada (kerran neurolla kahden päivän aikana kahdeksan kertaa <3) ja sitä ei oo koskaan saatu. Onneksi se epiduraali tulee tonne keskemmäs selkää, niin sen saivat laitettua.

Määki oottelen innolla sitä rakenneultraa. Meillä olis vasta 30.8, että vielä on aikaa vähä reilut pari viikkoa. Sittepä ei vauvaa näekkään ennenku syntyy, jos nyt ei mitään sen kummempia tule. Ajatella, että monet on jo yli puolen välin odotuksessa. Toisaalta mihin tämä kaikki aika katoaa? Ja toisaalta, miksi aika menee niin hitaasti...
 


Nia kirjoitti:
Ovat yrittäneet selkäydin punktiotakin moneen otteeseen saada (kerran neurolla kahden päivän aikana kahdeksan kertaa <3) ja sitä ei oo koskaan saatu.


Hyi apua! Miten ihmeessä kestit ne kaikki kerrat? Muistan kun jouduin tohon (elämäni eka ja ainut kouristuskohtaus, kun alettiin sitte tutkimaan mikä on), olin pumpattu ihan täyteen mömmöjä ja olin tietty tosi sekasin, ja silti se kipu oli ihan järkyttävän kamalaa.

Hyvä kun mimmus mainitsit tosta sun kaverin kohtalosta, itellänikin mirgreeni mutta sekään ei oo pahaa nähnytkään. Vaan enpä olis sitäkään automaattisesti tajunnut, että vois vaikuttaa asioihin. Pitää siis muistaa jutella siitäkin lääkärin kanssa.

Meillä on rakenneultra ens maanantaina, voi kun menis nopsaa nää päivät!
 
Sillon ku olin neurolla, niin mulla oli tosiaan ihan järkyttävä pääkipu, silmäoireita ja vasen puoli naamasta roikku. Pelkäsin jo jotain pitkälle edennyttä borrelioosia kun ei pään MRI:stä löytynytkään mitään. Oli se kipu ihan hirveää ja kun ne vielä joutui sillä neulalla kaivelemaan, niin sähköiskuja tuli jalkoihin. Mutta kai sen kesti, aattelin vaan koko ajan, että jos en anna ottaa sitä näytettä, niin varmaan lähtee henki. Onneksi ne ei löytäneet sitten mitään ja tulivat siihen tulokseen, että e-pillerit aiheutti sen mun migreenin.
 
mimmus: Mulla tuli migreeni ihan vaan synnytyksestä :D eli kun istukan mukana lähti melkein kaikki kehoon varastoitunut estrogeeni, joka raskauden loppuajan oli pitänyt migreenin poissa, niin synnytyksen jälkeen tuli kolme päivää kestänyt migreeni. Että ei siihen välttämättä tarvitse lääkettä aiheuttamaan, kyllä noi hormoonitkin osaa valitettavasti :/ tälläinen kohtalo voi siis olla edessä muillakin, jotka kärsitte hormonaalisesta migreenistä! Eli joka tulee yleensä kuukautisia ennen, niiden aikaan tai heti jälkeen.
 
Kiitos linkistä Marimus!! :) Enhän mie ois tätä julkaisupäivää muistanukaan, vaikka kovasti mielenkiinnolla odotin kuvia uuesta pakkauksesta.
Mie tykkäsin kokonaisuutena ehkä enemmän viimevuotisesta pakkauksesta, mutta tässäkin oli tosi kivoja juttuja. :) Esim. se vanuhaalari on ihana! Täytyy mettästellä jotain noita sit kirppiksiltä, sinne niitä varmaan alkaa sit pian ilmestyä, kun me ei pakkausta tällä kertaa oteta... ;)
 
Mua ei taas ihan hirveästi sytyttänyt pakkaus. Varsinkin haalarit oli jotenkin, noh pöh. Onneksi mukaan mahtuu kivojakin jutuja ja sitä väriäkin :)
 
Pah, kaikki jossa vähänkin väriä tuossa äitiyspakkauksen vaatteissa, on ihan kauheita..
Ja joo ,tykkään väreistä, mutta en tuollasista väreistä.Nuo yhet potkuhousutkin on ihan oksennuksen väriset minun mieleen :D
Mutta toivottavasti suurinta osaa miellyttää nää, kaikkia kun ei voi koskaan miellyttää kerralla.
Mutta noi molemmat haalarit ainaki on kivat, niistä tykkään.
 
Mää oon vissiin kattonu viimesen kolmen vuoden aikana noita pakkauksia ja joka kerta oon ollu silleen hyyyyiii. Niinku Siina sanoi, että ihan oksennuksen värinen vaate oli. No samoin on ollu ripulin väristä, kusen keltasta ja kaikkia muita eritteitä. On muka yritetty tehdä unisex värejä. Mää en panis varmaan mitään noista vauvalle päälle. Oon vissiin vähä outo. Mutta ei se mitään. En aikonu tälläkään kertaa pakettia ottaa.
 
Ihan kiva pakkaus. :) Pojan ajoilta tosin suurin osa vaatteista jäi käyttämättä. Makuupussi oli kovassa käytössä, mutta niitä meillä onkin jo 2. Joten ei tuu tällä kertaa pakkausta meille, kirpparilta ostelen sitte meidän näköstä vaatetta sillä rahalla. Ja mahtaa se raha riittää muuhunkin. Esikoisen kohalla koin jotenki tärkeeksi ottaa ton pakkauksen, ja onhan se tosi ihana juttu, että sen voi saada! :)
 
Tykkään, että niin moni äitiyspakkauksen vaatteista on orgaanista puuvillaa ja väritkin ovat ihan mun makuun. Pukeudun itsekin niin, että sekoitan tylsiin väreihin kirkkaita tehostevärejä (esim. nyt päällä kirkkaankeltaiset Converset ja tummanharmaat vaatteet), joten uskon, että osaan yhdistää nuo "oksennuksen väriset  potkuhousutkin" (jotka ei mun mielestä sitä edes ole :D) kivasti muihin vaatteisiin. Ryhdikkäämpiä nuo ovat kuin ne viime paketin "näin solutat lapsesi vakoiseen seinätapettiin"-kuosit. Toivotaan, että myös laatu on parempi.
 
Uudessa ÄPssa onkin pitkästä aikaa kiva vanuhaalari :) yleensä kun ne ovat olleet niitä haljuja raidallisia ja vuoden 2009 pakkaukseen ei saatu ollenkaan. Mitähän sen tilalla muuten tuli... Makuupussi on kanssa suloinen! Vaatteista ei oikeen muut sykähdyttäneet kuin nuo keltaiset parjatut piristysruiskeet :D 
 
Ihan kivalta näytti mun mielestä tuo uusi äp! Kivemmalta kuin 2011. Yhtä asiaa ihmettelin: tuleeko oikeesti pakkauksessa vain yksi ainoa harsoliina??? Mun mielestä 2011 pakkauksessa (jota ei jostain syystä enää näe kelan sivuilla) oli useampia. Saahan niitä toki kaupasta, mutta ovat aika oleellinen osa vauvan hoitoa ja niitä ymmärtääkseni kuluu paljon... Toi makuupussi oli musta ainakin erityisen kiva verrattuna viimevuotiseen.
 
Takaisin
Top