Elokuisten höpinäketju

Mä oon käyttänyt just tota Alga marista esikoisen raskausajasta lähtien :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Paras on just se sk 30 suihke, mutta viime kesänä meillä meni siitä korkkisysteemi oudosti rikki kassin pohjalla, niin en taida enää sitä ostaa. Eli "perusversio" sk 30:sta käytössä itellä ja esikoiselle ostin nyt ekaa kertaa lasten versiota, jossa sk 50, saa nähdä miten toimii (viime vuonna käytin hänelläkin tota sk 30, kun pääasiassa välteltiin aurinkoa).
 
Mulla alkaa äitiysloma heinäkuun alussa, oliko 4.7. Johtajan mukaan lomista pitäisi pitää 65%. Eli vähän laskeskelin että olisi hyvä jäädä lomalle kesäkuun toisella viikolla. Koululaisten loma alkaa silloin, niin se onkin sopiva aika. Jospa pystyn käydä töissä loppuun asti, vähän jännittää joudunko minkä verran olla sairaslomalla. Eskarin open työ on melko fyysistä, niin saapa nähdä…
 
Mulla alkaisi vissiin 5.7. äitiysloma. Sitä ennen pidän kaikki kertyneet lomat pois kun ei ole aikomusta palata tähän työhön. Valmistun uuteen ammattiin hoitovapaalla niin saa sitten jo rahakkaampia töitä. Kesäkuussa pitää tehdä paljon lomareissuja kun heinäkuussa alkaa olla jo vähän hankalampaa.
 
Mäki pidän kesäloman ennen äippälomaa, meillä pieni työyhteisö ja lomat kiertää ni mulle sattuu just että sit vikalla viikolla kesälomaa vaihtuu äippälomaksi. Vaikka edellisistä oon kyllä voinu hyvin tehä töitä äitiyslomaan asti mutta kiva jäädä lomalle jo hyvissä ajoin. Pääsee kunnolla karavaanailee vielä jne..
 
Mä oon miettinyt, että pitäisin juhannuksen aikaan pari viikkoa lomaa ja sitten säästäisin loput ja olisin välissä töissä ennen äitiyslomaa. Mutta toisaalta olisi ihana pitää koko loma ja nauttia kesästä. Äitiyslomalla ei välttämättä enää uskalla/pysty samalla tavalla mennä ja tehdä.
Täytyy vielä miettiä, ei onneksi tartte vielä lyödä lukkoon.
 
Mä just katselin kalenteria, kun juhannusviikollekin pukkasi vielä tärkeitä kokouksia, että mulla ei olisi edes optimitilanteessa mahdollisuus pitää kuin kolme viikkoa lomaa ennen äitiysvapaan alkua. Täytyy nyt rauhassa katsella vielä tuonne huhtikuun lopulle ennen kuin edes suunnittelen lomia. Jos alkaa tulemaan vuotoja tms. on selvää, että joudun niiden takia jäämään aikaisemmin saikulle ja toki etisen istukan takia edessä voi olla sektio jopa jo ennen heinäkuuta. Ihan viimeistään sektio tehdään aivan elokuun alussa, mutta todennäköisesti edes sinne ei päästä, ellei istukka kuin ihmeen kaupalla siirry pois tieltä. Kun tilanne on tämä, ei ole oikeastaan mitään fiilistä edes suunnitella kesää. Kun vointi on muuten hyvä, mutta samalla tietää, että sekunnissa tilanne voi kääntyä ihan toisinpäin ja mennäänkin massiivisen verenvuodon kanssa hätäsektioon. Meillä piti olla vielä reissu Espanjaan kesäkuun alkupuoliskolla, mutta peruttiin se, kun tämä istukkatilanne selvisi. Todennäköisesti siis koko lomakertymä jää säästövapaisiin. Mutta turha mennä niin pitkälle, ensin pitäisi selvitä raskaudessa niille viikoille, että vauva voi edes selvitä hengissä, jos tilanne tulee päälle.
 
Oletteko kaikki jo kertoneet töissä? Me ei olla vielä ennen rakenneultraa kerrottu kelleen, vaikka alkaahan toi maha ehkä jo näkyä löysienkin vaatteiden alta jos oikeen kattoo :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: töissä muutenkin sain juuri ruinattua palkankorotuksen mutta uutta sopimusta ei ole vielä tullut allekirjoitettavaksi, ei kai äitiysloma tuohon vaikuttaisi (ei ainakaan pitäisi), mutta en halua että määräaikaiset lisät laitettaisiin päättymään äitiysloman alkuun.. mutta kai se pian on jo kerrottava, ennenkuin se jo ihan selvästi näkyy :Grinning Face:
 
En ole kertonut vielä, enkä taida kertoa tälläkään kertaa kuin vasta sitten, kun on se viimeinen takaraja ( 2 kk ennen äitiysloman alkua). Pelkäsin, että maha olisi alkanut näin nopeasti perään tullessa toisessa raskaudessa alkanut näkyä jo varhaisessa vaiheessa, mutta vielä ei näy yhtään mitään. Joten eiköhän tässä ihan hyvin pysty pari kuukautta vielä salaamaan, kun onhan se sitten vielä vaatevalinnoillakin pitkään täysin peitettävissä, ellei sitten yhtäkkiä röllähdä pötsi ihan mahdottomaksi:rolling: Mutta sen asetin jo alusta alkaen periaatteeksi, että en missään nimessä kerro kenellekään ennen kuin rakenneultrasta on saatu puhtaat paperit. Toivottavasti muutaman viikon päästä pystyy läheisille kertomaan iloisia uutisia.
 
Oletteko kaikki jo kertoneet töissä? Me ei olla vielä ennen rakenneultraa kerrottu kelleen, vaikka alkaahan toi maha ehkä jo näkyä löysienkin vaatteiden alta jos oikeen kattoo :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: töissä muutenkin sain juuri ruinattua palkankorotuksen mutta uutta sopimusta ei ole vielä tullut allekirjoitettavaksi, ei kai äitiysloma tuohon vaikuttaisi (ei ainakaan pitäisi), mutta en halua että määräaikaiset lisät laitettaisiin päättymään äitiysloman alkuun.. mutta kai se pian on jo kerrottava, ennenkuin se jo ihan selvästi näkyy :Grinning Face:
Hoitovapaa edellisestä loppuu vuoden päästä, ja mikäli aion jatkaa perhevapaalla olemista niin siitä minun täytyy viimeistään tammikuussa 2023 ilmoittaa töihin. Mitään aikomusta ei kyllä näillä polttoainehinnoilla ole palata sorvin ääreen vielä pitkään aikaan, taloudellisesti siitä olisi vain haittaa työmatkan takia.
 
Oletteko kaikki jo kertoneet töissä? Me ei olla vielä ennen rakenneultraa kerrottu kelleen, vaikka alkaahan toi maha ehkä jo näkyä löysienkin vaatteiden alta jos oikeen kattoo :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: töissä muutenkin sain juuri ruinattua palkankorotuksen mutta uutta sopimusta ei ole vielä tullut allekirjoitettavaksi, ei kai äitiysloma tuohon vaikuttaisi (ei ainakaan pitäisi), mutta en halua että määräaikaiset lisät laitettaisiin päättymään äitiysloman alkuun.. mutta kai se pian on jo kerrottava, ennenkuin se jo ihan selvästi näkyy :Grinning Face:
En ole viälä kertonut mihinkään töihin. En siis vakipaikkaan enkä missä teen keikkaa. Jos rakenneultrassa kaikki hyvin niin sit kerron avoimemmin raskaudesta. Nyt kun laskettu kuun lopussa niin tuntuu et rakenne ultraan on hirmu pitkä aika.
 
Mä oon kertonut omalle lähitiimille, eli esimies + kolme muuta. Mun vanhin lapsi on kertonut "koko maailmalle" ja nuorempi lapsi vissiin vaan yhdelle kaverilleen. Mun äiti on kertonut sisaruksilleen ja itse olen sanonut kahdelle ystävälle. Aika pienessä piirissä on yritetty pitää tieto, verraten siihen, että moni julistaa julkisesti jo nt-ultran jälkeen. Saa nähdä uskallanko rakenneultraan jälkeenkään "huudella" julkisesti.

En ole myöskään käynyt töissä paikanpäällä ollenkaan. Jos/kun menen tässä lähiviikkoina, niin moni saattaa jo huomata. Maha näkyy kuitenkin sen verran. Tänään 16+0.
 
Kerroin viime viikolla esihenkilöille, että on helpompi suunnitella kesälomia ja valmistella mahdollista sijaistusta. Muuten en ehkä olisi vielä ottanut puheeksi ennen rakenneultraa. Tänään kerroin yhdelle työkaverille ja huomenna ehkä myös muille. Jotkut ovat varmaan ehtineet jo vatsan kasvusta arvata.
 
Toisen kohdalla ihmisille kertomista ei pidä jotenkin niin isona asiana. Ja ehkä sitä myös ajattelee niin, että jos nyt sattuisi huonosti käymään, niin sekin on sellainen elämään kuuluva asia, mistä voi myös puhua. Esikoisen odotus tuntui paljon enemmän sellaiselta omalta asialta, jonka halusi pitää salassa. Isoksi osaksi varmasti pelkojen takia.
 
Sama kokemus ensimmäisen ja toisen raskauden eroista. Tällä kertaa aattelin enemmän myös niin, että jos tulisikin keskenmeno, niin se varmasti vaikuttaisi mun työntekoon, niin että haluaisin siitä lähimmille työkavereille kertoa - ja se olis helpompaa, jos he tietää myös raskaudesta hyvissä ajoin.
 
Mä kerroin ekasta pomolle rv 11, että ei päästä sitten syyttämään, että "viime tipassa kerrottu eikä ehtinyt hankkia pätevää sijaista". Kertonee paljon paikan ilmapiiristä. Muille siellä kerroin rakenneultran jälkeen.

Tokan raskauden aikana olin eri työpaikassa ja kerroin nt-ultran jälkeen.

Nyt aikaa on kulunut 9v edellisestä raskaudesta, olen paljon suuremmassa työyhteisössä ja myös iältäni vanhempi, eli 40v. Riskit pelottaa, kaikki pelottaa. Ei olekaan enää niin iisiä kertoa iloisia uutisia. Vaikka en aiemminkaan pitänyt onnistumista mitenkään itsestäänselvyytenä pitkän lapsettomuuden ja keskenmenojen vuoksi, nyt onnistunut raskaus tuntuu jotenkin vieläkin kaukaisemmalta ajatukselta. Vaikeahan näitä tuntemuksia on järjellä selittää..
 
Itellä viimeks rakenne ultrassa löytyi todella vaikeat rakenne poikkeamat ja oikeastaan ainoo vaihtoehto oli keskeyttää raskaus. Niin nyt ei oikein tee mieli kertoo raskaudesta ennen rakenneultraa.
 
Itellä viimeks rakenne ultrassa löytyi todella vaikeat rakenne poikkeamat ja oikeastaan ainoo vaihtoehto oli keskeyttää raskaus. Niin nyt ei oikein tee mieli kertoo raskaudesta ennen rakenneultraa.
Olen pahoillani :red-heart: tuo on yks mun isoimmista peloista, että vielä löytyy jotain, mistä ei ollut mitään viitteitä aiemmissa ultrissa tai niptissä.
 
Itellä viimeks rakenne ultrassa löytyi todella vaikeat rakenne poikkeamat ja oikeastaan ainoo vaihtoehto oli keskeyttää raskaus. Niin nyt ei oikein tee mieli kertoo raskaudesta ennen rakenneultraa.

Tuota mä niin kovasti pelkään. On varmasti ihan hirveää joutua kokemaan tuollainen tilanne.
 
Takaisin
Top