Elokuiset sadot

Hei elysee, käyn mehiläisessä gynelläkin, terhi lunnaksella, ei siis oo mikään ekstra spesial-synnytyslääkäri, johtuisko siitä, en tiiä? kuulostaa meinaan huimalta toi hinta, mun oli siis 58 e.... outoo. mun paha olo velloo taas koko ajan, muttei oksennukseen asti, lähellekkään. tänään on vähän ollu kaukaisesti menkkamaista kipua muistuttavaa tunnetta alapäässä, koko ajan kylmä ja pieni nälkä..pläääh. muuten hyvin, ei oo ollu hermokaan niin kireällä, kun muina päivinä. tiistaina neuvolaan [:)]

hyviä vointeja mamilaiset!!![:D]

ja tervetuloa uudet mammat!![:D]
 
On tämä ihmeellistä.. Eka lomapäivä ja meikäläinen pomppas ylös ennen kuutta miehen heräillessä töihin. Kerrankin oisin saanut nukkua pitkään, mut ei. Vessaankin heräsin kolme kertaa ja kuudelta heräsin kun oli KAMALA NÄLKÄ! [:D] Siinäpä sitten aamupalaa laittelemaan.

Ginessa, juu näin viimekin yönä unia lapsista. Vain yksi taisi olla oma, serkkuja ja muita pieniä ihmisiä oli minun hoidettavana ja minulla oli kamala huoli siitä ovatko kaikki muksut kunnossa. Koiranpentujakin vipelsi seassa, vissiin hoivavietti alkaa toimia alitajuisesti [:D]

Mietiskelin aiemmin miten tuleva isoäiti mahtaa suhtautua asiaan.. Kerroin toissapäivänä ja hyvin otti uutiset vastaan, oli vain huolissaan kuinka pärjätään taloudellisesti. Hetken aikaa asiaa pohdittuaan äiskä purskahteli nauruun, pudisteli päätään ja sanoi että "herrajumala, minusta tulee mummo 37-vuotiaana" [:D]

Tämä tyttö taitaa laittaa pyykkipojan nenään (kaikki hajut yököttää, varsinkin roskis) ja alkaa tekemään joulusiivousta! Ihanaa viikonlopun alkua kaikille odottajille! :)
 
Täällä yksi elokuinen lisää! Plussan tein tänään, vaun mukaan nyt olisi rv 3+6 ja la olisi 28.8.. Eli hyvinkin alussa ollaan. Pitää vain toivoa että kaikki menee hyvin loppuun asti. :)
 
Hei!

Täällä olo jatkuu samanmoisena... koko ajan pitää jotain napsia suuhun, että ei ala kamalasti öllöttään.
Älyttömän paljon odotan ensi viikon keskiviikkoa, jolloin pääsee katsomaan, asustaako siellä masussa todellakin joku.

Meillä täällä pohjoisen pikkupaikkakunnalla on siinä mielessä asiat todella hyvin, että raskaana olevat ultrataan jokaisella neuvolakäynnillä. Neuvolassa on oma laite ja terkat on opetettu sitä käyttämään. Osaavat tarkistaa, että koko vastaa viikkoja ym. ja sydämen sykehän sieltä näkyy myös. Myös painoarvioita tekevät loppuraskaudesta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

-D-
 
Onnea hurjasti kaikille uusille plussanneille [:D]
 
ginessa kyselit unista...täällä on mitä oudoimpia unia nähty jo ennen plussausta.
Painajaismaisin uni oli viime yönä, unessa eräs vanhempi nainen meiltä töistä...irvisteli ja puhui ivalliseen sävyyn raskaudestani[>:] Huomenna juhlistamme työkaverimme merkkipäivää ja koko työyhteisö lähtee syömään ja oletettavasti jotain alkoholipitoista myös illallisella on[:-] siinähän minä tyttö saan selitellä alkoholitonta linjaani!! Otetaan vastaan hyviä vinkkejä miten selviytyä ihmettelyiltä kunnialla, paljastumatta.
 
Olen pelännyt paljastuvani pienen masuasukkini kanssa, en ole vielä töissä kertonut kun lähimmille työkavereille. Syynä osittain se että määräaikaisuuteni päättyy vuodenvaihteessa ja uudet sopimukset oli vielä kirjoittamatta...mutta tadaaa!!! tänään olen kirjoittanut jatkosopparin[:D]
Työskentelen hoitoalalla, lanssissa ja työnkuvani vuoksi olen miettinyt kuinka kauan pystyn kentällä turvallisesti töitä tekemään. Luulenpa että esimieheni järjestää uutisen kuullessaan työtehtäväni uusiksi ja siirryn tuonne meidän puhelinvaihteeseen.
 
Tänään alkoi loma ja tämä mamma aikoo ottaa rennosti kooooooko illan[:)]
 
ihanaa joulun odotusta kaikille <3
 
 
Tässä sitä odotellaan, koska isäni soittaa vaimonsa kanssa ovikelloa ja päästään kertomaan pienokaisesta=) Isäni vaimo siis kätilö, ultraäänihoitaja-/ kouluttaja ym. joten en tiedä tuleeko hirveesti analyysiä!?! No se nähdään kohta...

Mä hommasin tänään mulle pahoinvointirannekkeet. En oo kerenny pitämään näitä ku vasta alle tunnin, mut en sit tiedä johtuuko pienoinen olon kohentuminen näistä vai siitä, että sain vähän syötyä.
Luin, että joillain nää on auttanu ja joillain ei. Ideana siis vetää ranteisiin tällaset "resorit", joissa on pienet nappulat. Nappulan pitäs ohjeen mukaisesti laitettuna painaa akupunktiopistettä, joka sit vähentää pahoinvointia. Näit voi siis käyttää matkapahoinvointiinkin. Oli nää maksanu joku 18e, mut ajattelin, et maksan semmosen hinnan mielelläni jos pahaolo helpottuu. Ja jos ei helpotu niin on ainakin yritetty=)
Onks muilla kokemuksia rannekkeista?

Mukavaa viikonloppua kaikille odottajille =)
 
hyvää joulun alus aikaa mammat!!

Emilia kyseli Kuopijjoon mänijöitä [:D] täältä löytyy yksi [;)]

Unista: mulla on kans ollu vauva unia jo aika pitkään, mutta yleensä ne on sellaisia, jossa toukkiksella (joksi masuasukkia tällä hetkellä kutsumme) ei olisi kaikki hyvin...esim. herään (unessa) siihen että alan vuotaa verta ja tulee keskenmeno tai jotain muuta yhtä ikävää [:(] ja poikkeuksena muihin uniin niin nämä unet muistan melko varmasti vielä aamulla...

ON: tänään on ollut ihan ihmeellisiä tuntemuksia mahassa! kovasti vihloi ja vihloo ajoittain vieläkin varsinkin sillon kun kävelee. Makuuasennossa oli hyvä olla ja vihlonta helpotti. Pelottaa vaan ettei toukkiksella ole kaikki kunnossa. Samaten mua palelti ihan tajuttomasti melkein koko päivän! työpaikalla kääriydyin vilttiin ja kattelin sohvalta kun lapset leikki. (Olin siis töissä yksityisessä perheessä lastenhoitajana) Niin ja tämä turvotus! Huoh! kiristää ja puristaa ihan älyttömästi! tekis mieli nakata housut nurkkaan, mutta saattas tulla vilu [:D]

Mulla olis eka neuvola tiistaina 22.12, harmi vaan kun siellä ei vielä ultrata..sais tietää onko kaikki kunnossa..kovin pelkään keskenmenoa, vaikka jos se tulee ni sille ei voi mitään...Pitkästä aikaa mua myöskin etoi aamulla oikein kunnolla [:'(] teki tosi tiukkaa että sai syötyä edes vähän ja kun töihin piti kävellä (koska tuo mun arkkupakastin (pakettiauto) ei lähtenyt käyntiin eilisen yli -20´C takia) oli mulla kauhea nälkä jo töihin päästessäni!

Onneks tänään oli viimeinen työpäivä ja koulustakin on lomaa 11.1 asti, joten voi syödä just sillon kun sille tuntuu. Mä en oo oikein vielä löytänyt sellaista ruokaa joka menisi helposti alas, lämmintä ruokaa ei tee oikeastaan ollenkaan mieli, makeasta tulee pahaolo ja suolanen janottaa entistä enemmän [:@] Ei oo helppoo olla raskaana [8|][:D]

Kertomisista: Mä olen kertonut jo serkulleni (joka sai oman esikoisensa toukokuussa ja on siis melkeinpä korvaamaton tuki ja turva tässä alkuvaiheen hermoiluissa[:D]), parhaalle kaverilleni sekä äidilleni. Miehen kanssa oli puhetta että hänen mielestään toukkiksesta kertominen hänen vanhemmilleen olis niille paras joululahja mitä kuvitella saattaa, mutta kuitenkin päätettiin odottaa sinne vkolle 12 asti, tai siihen asti kun eka ultra on onnellisesti takana päin. Eipähän tarvitse sitten kuunnella niitä voivotuksia jos tämä meneekin kesken!

Tulipas romaani, mutta toivottavasti jaksoitte lukea [:D] niin ja onnea uusille plussanneille!!!
 
Iltaaa...

Täällä kans yks tooooosi onnellinen lomalainen, tänään oli viimeinen päivä töitä... üü
Minä myös olen ollut perheessä hoitajana, ja työsuhde päättyi nyt eikä vielä ole tietoa mitä seuraavaksi.
Kovasti odottelen tiistaita, ensimmäistä neuvolakäyntiäni<3

Sartza, minä olen tilannut maanantaina netistä pahoinvointirannekkeet ja odotellut niitä koko viikon, mutta harmikseni niitä ei vielä tänäänkään tullut postissa:/ Niitä siis odotellessa. Olen lukenut paljon juttuja niistä, ja luotan, että se toimis (akupunktiosysteemin johdosta)! Ajattelin, että kirjoitan tänne niistä rannekkeista, kunhan on itsellä kokemusta, mutta kerkesitpä ennemmin..ü Käykääpä muutkin ihmeessä lukemassa http://www.pahoinvointi.fi -sieltä löydätte paljon tietoa pahoinvoinnista, pahoinvointirannekkeista ja siitä mihin niiden vaikutus perustuu... Toivotaan kovasti, että niistä olisi mahdollisimman monille apua! [:)] Rannekkeita saa myös monista apteekeista...

Mukava nyt, kun saa ottaa ihan rennosti, kun lomalle pääsi!
Ja voi että se on niiiiin ihanaa, kun on ihan pian joulu<3
Toivottavasti nyt vaan kaikki ihanat jouluruuat ja -herkut maistuu entiseen tapaan! [:D]
Hyvää joulunalusaikaa kaikille odottajille! üü
 
Liityn myös elokuisiin odottajiin [:D], ihanaa.

Vaikkakin olo ei tässä viimeisen reilun viikon aikana ole ollut hurrattava. Toista lastani odotan, la 1.8.10. Ensimmäisen (6v) kanssa muistan, että kuvottavaa oloa oli juu, mutta et se olis ollu tällästä?!?!?!?! Täähän on ihan hirveetä[:'(]. Kaikki ajatukset liikkuu vaan oman navan ja pään välillä. Pahoinvointi on niin kokonaisvaltaista ja palelee siinä samalla ihan järkyttävästi. Paleluakaan ei ollut viimeksi. Ja mä en ole oksentanukkaan kuin vain yhden kerran eilen!! Mut tää kuvotus on ihan järkyttävää. Olen jo harkinnut saikulle jäämistä jos ei pian helpota....

Eilen kävin alkuraskauden ultrassa viikot 7+4 ja siellähän se köllötteli sellanen "möykky", pienen vilkun kanssa[:)]. Tuntuu todellisemmalta. Vaikka tämä todellisuus ei pääse unohtumaan pahan olon kanssa hetkeksikään.

Joku tuossa puhui niistä vihlaisuista. Koittakaapa aivastaa vähän väärässä asennossa[:-]. Voin luvata, että tuntuu[:D].
 
Onnea uusille odottajille !!
 
Väsymys on ihan sanoinkuvailematonta[&o]Veto totaalisen poissa!
 
Tervetuloa onnesi kanssa tänne Eemi03,ONNEA!


En mäkään muistanut että menee näin heikkoon happeen raskauden aikana,hengästyttää,palelee,turpoo kamalaa vauhtia,mulla on ylävatsa kamalan turvoksissa joten mulla siis jo joku maha näkyy..
Haluisin vaan pitää sen joiltain ihmisiltä vielä piilossa...
Ikävintä on se että uusia vaatteita on pakko ostaa kun kaikki takkini ovat niin kovin tyköistuvia olleet että mikään ei ihan kohta mene päälle![:-][;)]
Pakko keksiä jokin halpa keino[;)]
Niin,mitkään kävelyä varten ostamani coretex tai toppahousutkaan ei mene kiinni,pitää mennä alennusmyynteihin,että pääsen ulkoilemaan n.3 krt viikossa!!
Vali vali mutta oishan se ihmisten ilmoille tärkeetä päästä[:D]

Pahoinvointi ei ole pahimmasta päästä,mutta kuvotus läsnä suurimman osan heireillä ollessa läsnä[:'(]
Aamulla kipinkapin aamupalalle ettei taju lähe pahasta olosta.
Suklaa ei oikein maistu[:-]outoa!!!!
Ainiin ja vahvat(rakastan tulista ruokaa) ruoat ei maistu...[>:][;)]

Jouluaattona olisi tarkoitus kertoa tälle nuorimmaiselleni,että sisarus tulossa.
Kohta se sen jo muutenkin näkee,varmaan jo ihmettelee tätä jatkuvaa lepäilyä. [:D]

En siis mene sinne varhaisultraan rahojani jakelemaan,jollei peikkoinen ole oikealla paikalla tms.niin sitten ei ole,en pysty siihen vaikuttamaan.
Säästelen ne 4D :hen,kun haluamme tietää sukupuolen(haluan tietää sen ekaa kertaa.)
Tosin mieheni serkulle oli sanottu että se ja se tulee,mutta tuki ihan toinen sukupuoli..näitä sattuu.[8|]

Hei ihanaa viikonloppua kasvavien masujenne kanssa teille naiset!!
 
Tää vois kans liittyä valituskerhoon :D Kuvottaa koko ajan! Eilen meinasin syödä ja otin makaroonilaatikon jääkaapista. Samantien tuli oksennus. Loppupäivä mentiinkin mandariinien ja parin kanakeitto-lusikallisen voimin. Ärsyttää kun pitäis syödä ihan toukankin takia, mut ei tee mitään mieli. Toisinaan on kamala nälkä mut jos jotain syön, se tulee kohta takaisin. Alkaa olla melko hutera olo [&:] Avokki-raukka on jo huolissaan, oli jo eilen viemässä minua lääkäriin [:D] Selitin et tämä on ihan normaalia ja johtuu kait istukkahormonista(?)

Luojan kiitos ei ole erikoisemmin turvottanut niinkuin Ginessalla. Minun tuurilla sekin iskee pian ja pahana [:D] Näkyyhän se sukupuoli sitten normiultrallakin? Käsitykseni mukaan sitä 4D ultraa ei automaattisesti eikä ilmaiseksi saa, olenko oikeassa? Täällä toivotaan niiiiiin kovasti poikaa [:)] Toki tyttökin on tervetullut, pääasia et terve lapsi tulee.

Onnea kaikille uusille ja ihanaa odotusta!
 
ginessa se taitaa olla niin että mitä useampi raskaus takana sen herkemmin kohtu alkaa kasvamaan ja masu pomppaa esille..näin mulle sanottiin kun kolmatta aloin odottamaan. Tiedä sitten, mullakin masu turvoksissa, toisinaan niin että normi farkut kirraa ja toisaalta välillä on päiviä ettei masu pömpötä lainkaan.
 
Aamulla heräsin ilman heikotusta ja aloin jo miettimään että mitä kummaa kun ei yökötä.....noh nyt sitten ällö olo yllätti[:'(]
 
Ei sitten ole virtaa tehdä juuri mitään, väsy vaan painaa. Yritin siivota mutta heikolla menestyksellä, mies sitten onneksi imuroi ja pyyhki pölyt[:D]
 
Onko meitin odottajien joukossa muita uusperheitä? Meillä odotetaan ensimmäistä yhteistä, minulla on kolme lasta edellisestä liitosta ja miehelle tämä pikku masukki on ensimmäinen.
 
 
 
Juu,myrsky-me ollaan uusperhe[:D]
Meiän eka yhteinen on tämä raskaus.
2 ensimmäistä on samasta liitosta nuoruudesta,kolmas yhdestä liitosta josta jäin leskeksi..ja nyt sitten tämä[;)]

Kamala olo,juur ja juur sain syötyy ruokaa vaikka oksetti..täytyy tästä lähtee viemään kaveria ikeaan..[:'(]
 
tää mamma ihan kauhulla odottelee lähtöä illan kinkereihin....just ja just meni housut jalkaan, saattaa olla että illallisen jälkeen napit alkaa kirraamaan kun masu alkaa turpoamaan[:o]
Ja minä kun en yleensä sylje lasiin näissä työporukan menoissa, mutta tänään on alkoholiton linja..aaw taidan paljastua masukkini kanssa[;)]
On meinaan valmiiksi jo niin ällönöllö olo että pelkään yökköolon pahenevan iltaa kohden[:'(]

no nyt se vaan on mentävä!! ihanaa lauantai illan jatkoa kaikille mammoille <3
 
Oon nyt pitäny näit pahoinvointirannekkeita eilen puolpäivää ja tänään koko päivän. Yöks otin kyllä. pois. Pahaolo ei oo ollu enää läheskään sitä mitä se oli ennen rannekkeita. Ruoka ei kyllä vieläkään maistu, mut se etovaolo on aika pitkälti poissa. Tiedä sitten johtuuko oikeesti rannekkeista vai onko henkistä...[:-] Voin siis suositella rannekkeita, ostin apteekista ja makso n.18e.

Musta taas tuntuu, et oon laihtunu about kilon. Housut tuntuu sujahtavan jalkaa. Eli siis selvästi on sillä merkitystä, ettei ruoka maistu. Suklaata ollaan saatu ihan hirmusesti ja se ei maistu vaikka normaalisti vetelis kaksin käsin, eli jotain hyvääkin tässä etovassa tilassa[:D]

Kerrottiin eilen isälle ja hänen vaimolleen ja huomenna olis vuorossa anoppi. Autossa istuskelua kertyy huomenna yhteensä joku 7 tuntia, voi olla pientä tuskaa... Oon kurkkukipuillu eilisillan ja tän päivän ja sanoinki, et jos huomenna aamulla olo ei oo hyvä niin saa mies lähteä siskonsa kanssa reissuun ilman mua...

Ainiin, ja täälläkin kyllä paleltaa. Tosin voi johtua siitäkin, et meiän taloyhtiön trmostaatit on vähän hitaasti lämpeneviä, eli ku tulee kovat pakkaset niin menee viikon verran ennen ku sisäl on mukava olla. Sitä odotellessa peiton alla [:)]
 
Takaisin
Top