Elokuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja salo84
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä 39+6 ja sf-mitta 33,5cm eilen mitattuna. Painoarvio ultrauksen yhteydessä viikko sitten oli 3,4kg. Monivitamiinin syömistä ajattelin minäkin jatkaa synnytyksen jälkeen. Huomenna laskettu aika ja kaverilla ei tunnu olevan mitään kiirettä ulos.. :/ Tulisi jo! :)
 
Vähiin käy meillä kaikilla päivät - ei enää pitkä aika ja nyytit on sylissä :) Tänään 39+2 eikä vieläkään merkkejä alkavasta synnytyksestä, mutta jostain syystä nyt olen ollut paljon maltillisempi vauvan tulon kanssa kuin esimerkiksi viikko sitten. Nytkin "pahimmillaan" voi mennä enää kolme viikkoa ja pikkuinen on rinnalla. Eihän se käynnistys optimi vaihtoehto ole, mutta silleinpä tuo pikkuinen viimeistään häädetään yksiöstään :wink

Täällä on ollut paljon noita kivuttomia harjoitussupistuksia, mutta niitä on ollut jo monta, monta viikkoa. Menkkamainen jomotus on lisääntynyt iltaisin, mutta sitäkin on ollut jo sen verran kauan, että ehtisin enää innostua siitä :grin

Miten muuten teillä muilla on ollut nälkä nyt? Yleensä lämpöisemmillä säillä ei ole kova nälkä ja pitää melkein muistuttaa itseään syömään. Nyt kuitenkin olen keskellä jotain syömiskautta, sillä tasan kolmen tunnin välein vatsa muistuttaa ruoka-ajasta. Nytkin syön tyytyväisenä päivän toista ateriaa :p Ehkä kroppa kerää energiaa tulevaa varten?
 
Luo1988: Mulla oli kerran kanssa niin hiljanen päivä mahassa, että meinasin lähteä äippäpolille tarkistuttamaa tilanteen. Oltii tilattu pizzat ja kokiksen kanssa sitä söin. Tohon hiilariähkyyn aattelin sen hiljasuuden liittyvän, mut kyllä siinä kerkes huolestua!
Mä oon tänää itkeskelly koko aamun ihan ilman mitää syytä. Elättelen toivoa et se olis joku synnytystä ennakoiva hormonimylläkkä, mut tosiasiassa taitaa vaa ahistaa ku tänää ois 41+0 ja beibsi vaan tuntuu viihtyvän mahassa. Mun mies väitti et mun pitäis rauhottua ja levätä enemmän. Viikonlopun sitte makasin perse homeessa sohvalla, eikä se vauva silti innostunu poistumaan. Eli eipä tunnu ainaka täällä olevan mitään merkitystä paljonko on liikkeessä. Jos tässä joutuu johonki häätötoimiin ryhtymään, ni tota ballongia oon kanssa miettiny ensimmäisenä vaihtoehtona. Löytyhän siitä huonojaki kokemuksia ku googlailin eri käynnistyksiä, mutta niinhän niistä kaikista.
 
Mä oo googlaillu mitään vaikka mahdollinen käynnistys mietityttää.. parempi vaan etten luo itselleni enempää paineita kun mikään käynnistysvaihtoehto ei tunnu hyvältä. Mä nyt yritän ajatella sitä maanantaita ja sillon en enää suostu poistumaan sairaalasta :D
 
Aah,musta taas on niin ihanaa kun tietää tarkan päivän millon vauva viimestää syntyy!(sektio aika saatu) helpottaa kun tietää milloin lähtee kun sairaalaan on matkaa. Ajattelin kans jatkaa monivitamiini valmisteen(multivita) käyttöä ainakin purkin loppuun. Ajattelin ostaa myös jonkun biotiini-valmisteen ettei tukka tippuis. Pitää vielä neuvolatädiltä varmistaa mitä saa ottaa jos imetys onnistuu.
 
Samoja fiiliksiä täälläkin, 39+2, eikä Mitään merkkejä että nuppunen olisi edes halukas poistumaan yksiöstään. :D
Noh, oon nyt yrittäny olla miettimättä ja keksinyt itelleni vaikka mitä puuhaa, niin jopa välillä unohdan koko synnytyksen! :D Koska oireita ei ole, supistuksia en saa itseäni rasittamalla aikaiseksi (Tai sitten yhä en edes tajua jos niitä tulee..) ja ailahtelevaa mielialaa lukuunottamatta olo on hyvä. Nyt muutama yön olen nukkunutkin hyvin. Että mikäs tässä oikeastaan, jos saa vaan pidettyä ajatukset muualla!
Tuohon käynnistys asiaan sen verran, että itselläni juuri esikoinen syntyi käynnistyksellä ja oli kyllä hyvä kokemus. Jotenkin kuulostaa, että siitä pelotellaan odottajia kovasti, mutta ne on sitten vain osa käynnistys tarinoista. Monesti käy juuri niin, että eniten kerrotaankin sitä hankalampaa versiota, kuin että olisi mennyt hyvin. :) Itselläni kesti koko homma vajaa 8 h, ja oksitosiini tippaa käytettiin. Nyt kun mietin, niin todella mielelläni menisin käynnistykseen uudestaan, sillä se meni niin hyvin ja koska täysin spontaania en ole kokenut. Se täysin spontaani jänskättää tällä hetkellä enemmän, sillä esim. Avautumis vaihekin voi venyä hyvin pitkäksi yms.. Toki, elämän mittainen kokemushan synnytys on ja vaikuttavammaksi sen tekee juuri se, ettei se ole liian helppoa, käynnistyi miten käynnistyi. Ja siitä hyvästä saa maailman ihanimman aarteen sitten rinnalleen. <3 :)
 
Neuvolassa oli kaikki ok kun kävin sillon maanantaina :). Varalta laitto perjantaille kontrolliajan käyä mittaan paineet ja pissanäytteen antaan. Näköhäiriöt jäi siis arvoitukseksi :o

Mulla Sf-mitta viikoilla 37+3 34cm ja arviota ei oo ku käyrän mukaan menevä nii sano viimeksi 3,5-4kg syntymäpainoksi. Tosin tuokaan ei oo luotettava.. Eli käytännössä ei mitään tietoa minkäkokonen pötkylä tulossa :D! Mun maha on niin kovetusherkkä etteivät saa ikinä kopeloitua päältäpäin kunnolla. Tarjonnan aina vaan saavat ja suunnilleen mitenpäin jäbä köllöttelee :). Nuo sf-mitatki on mun kohalla vähän epävarmoja ku aina on kovetus päällä kun mittaavat..

Täällä on nyt nukuttu ihmeen hyvin yöt kyllä! Tosin aina kun vessaan menee niin menee se hetki sitten nukahtaa, mutta muuten ihan huippuja unia saanu vedellä :)! Lonkat alkaa olla tosi kipeet ku nousee istumasta tai makaamasta ja lähtee liikkeelle. Välillä myös supistaa vähän enemmän kipeesti ku ennen. Mutta yksittäisiä vaan on. On tää odottavan aika vaan pitkä :D!! Tänään rv38+2
 
Samaa mieltä siitä, että ihan turhaan pelotellaan tuolla käynnistämisellä. Äitini raskauksista kolme neljästä on käynnistetty n. 4vkoa ennen laskettua aikaa kohonneiden maksa-arvojen vuoksi ja itse siis kuulun näihin käynnistettynä maailmaan tulleisiin :) Myös sisareni raskaus käynnistettiin viikkoa ennen laskettua noiden maksa-arvojen nousun vuoksi,mutta kaikki nuo käynnistykset menneet vallan hyvin. Itselläni ei onneksi ole onneksi ollut oiretta noiden maksa-arvojen nousun suuntaan, eikä ole tarvinnut ennen aikaan käynnistellä, mutta kyllä täällä jo rupee niin malttamaton olemaan, että olen kyllä jo laskeskellut, että mitkä on nuo takarajapäivät, kun 41+5 neuvolatädin mukaan yleisesti aletaan käynnistelemään jos ei ole lähtenyt syntymään. Eli korkeintaan pari viikkoa tässä vielä kärvistellään, jos ei ala itse syntymään :) Ja voin sanoa että olisin valmis kyllä milloin vain käynnistelyyn jos sellaista jostakin syystä ehdottaisivat, mutta eivätpä nuo ehdottele jos ei ole mitään erityistä ennen kuin sitten 41+5, jolloin varmaan jo rukoilen sitä käynnistämistä :D

Mulla kyllä Immen tavoin nyt loppuraskaudesta on ruvennut tuo ruoka maistumaan entistä paremmin.. Kai se on osittain johtuvaa tästä odottelusta, tylsyydestä yms. että tulee kyllä syötyä turhankin säännöllisesti. No onneksi ei ole juurikaan näkynyt puntarissa tuo parin viikon aikainen puputtaminen :)

Eiköhän me tässä jokainen aleta poksahtelemaan piakkoin! Toivottavasti! :)
 
"Normaaliraskaudessa raskauden kestettyä 42 täyttä viikkoa voidaan vielä odottaa synnytyksen spontaania käynnistymistä. Tällöin sikiön hyvinvointia seurataan päivittäin.

Käynnistykselle tulisi aina olla lääketieteellinen syy, koska käynnistys voi itsessään johtaa synnytyspoikkeavuuksiin."

Tämä kopsattu meidän sairaalan sivuilta. Mä en kyllä ikinä suostu tuohon vaan teen kaikkeni että jään sisälle maanantaina, jolloin on se 41+5.
Mutta tiedän nyt tapauksen jossa synnytettiin facebookin päivitysten mukaan lähempämä tai jopa yli viikon 45!! Vaikka kuinka yritin etsiä päivämäärä virheitä niin en löytänyt.
 
Äh, neuvolassa tänään proteiini oli yhdellä plussalla ja verenpaineet normaalista tasosta ministi koholla (130/85). Joudun maanantaina käymään mittauksessa ja antamassa uuden virtsanäytteen. Tämäpä tästä nyt vielä puuttui, jos päälle paukkaa raskausmyrkytys, joka pakottaa käymään seurannassa useampaan otteeseen.

Ja nyt on pakko kauhistella Mirmelin kertomaa yliaikaisuutta, jossa raskaus on mennyt 46. viikolle!!! Minä en ainakaan suostuisi moiseen! Hirveä ramppaaminen tsekkauksiin, kun helpommalla pääsisi, jos synnytys vain käynnistettäisiin. Toki meitä on moneen junaan, mutta itse en kyllä kovin paljon enempää 42+ viikoilla enää odottelisi :eek:
 
Ei kyllä missään sairaalassa suomessa anneta mennä yli 42+2. Luulen että kyseessä on ollut äidin oma kieltäytyminen käynnistyksestä?!
Useinhan käynnistävät jo 41+ käynnillä jos äiti sitä ehdottomasti toivoo.
 
Mä olen ollut myös erittäin vakaasti samaa mieltä enkä suostunut uskomaan pitkään aikaan :D ja näkin on vaan nyt facesta luettua ja niiden päivämääriä katsellessa, En tiedä mikä on ollut tilanne että miksi näin. No samapa tuo mutta mä kyllä vaadin sen sinne ensi viikolle :D
 
Imme: oliko sulla paljon paineet noussu? Mulla nyt ku ma kävin niitten näköhäiriöiden takia mittaan ja näytteen antaan nii oli 137/82. Normaali ollu sen 119-127 yläpaine. Pe uudestaan mittaamaan. Sanoi sillon että jos menee yli 140 nii alkaa olla viitteitä myrkytyksestä :o
 
Jostaki luin, että lääketieteelliseks syyks katottais myös äidin uupumus.. Että siihen varmaan vetoan ja maalaan ittelleni silmäpussit, jos muuten eivät ymmärrä käynnistystä alkaa ehdottelemaan. :D Mulla olis maanantaina se 41+5, mutta perjantaille on vasta varattu neuvolakäynti, minkä jälkee sitä yliaikaiskontrollia aletaan varaamaan, jos ei oo itteksee tullu. Mietin vaan, että tuskin maanantaille kerkeisin edes sitä aikaa sitte saamaan. Voi ku tää ymmärtäis täältä tulla jo ihan sovinnolla. Mut huhhuh toi yliaikanen raskaus. Onkohan joku oikeesti itte halunnu oottaa noin kauan, että käynnistyy. Ois kiva tietää minkä kokonen möhkö sieltä on sitte loppupeleissä punnerrettu!
 
Mä en yhtään tykännyt tänään neuvola sijaisesta. Ei ottanut mua todesta ja kierteli ja kaarteli kun aloin puhumaan käynnistyksestä ni kuulemma vasta 41+5 aletaan miettimään. Ei kuunnellut ollenkaan ku yritin kertoa mun huolista kiersi kysymykset joten ajattelun että antaa olla tuli sellainen jyrätty olo. Huolettaa kohtukuolema ja se että vauva kasvaa liian suureksi ei noteerannut mitenkään hoki vaan että oot niin pitkä että ei se liian iso voi olla :\ kiva kun ei kuunnella ollenkaan ja kun kyselin että mites kun istukka voi kalkkeutua kun menee lasketun ajan yli ni se vaihtoi puheen aihetta :( noh sain "yli" määräisen ajan ensimmäinen viikolle omalle neuvola tädille. Mutta toivottavasti vauva syntyy nyt itsekseen mieluiten heti. Inhottava kun mieli alat on alkanut heittelemään :\ äh sori kun purkaannuin :(
 
Zeinika: Mä olen saanut aina hyvät sijaiset mutta toi on kyllä kurjaa ja ymmärrän kyllä sun fiilikset. Omiin kysymyksiin ja huoliin haluaa vastauksia ja jos ei niitä saa niin jää tyhjän päälle ja neuvolanhan pitäisi olla meitä varten.. kuinka pitkällä nyt oot?
Yritä kuitenkin olla murehtimatta liikoja, on helpommin sanottu kuin tehty mutta kaikki menee varmasti hyvin :) juttele ensi viikolla oman terkkarin kanssa ja jos harmittaa vielä tämä niin kerro hänelle myös tämän kerran aiheuttamasta mielipahasta. Jaksamista ♡
 
Nyt 40+1 oon vaan niin malttamaton ja nyt tosiaan mieli alat heittelee. Ja sitten kun oon ollut hölmö ja lukenut kaikkia kauhutarinoita. Ehkä myös vähän murehtija luonne. Mutta kyl tää tästä :) kaipa se vaan on uskottava että saan vielä terveen vauvan syliin :) <3
 
Mulla heittelee kans mieli enemmän kun koskaan mutta mä oon enemmänkin ärsyyntynyt koko ajan.. :/ ihana kuulostaa näin positiiviselta vaikka itse jo kiristelee hampaita ja repii hiuksia mutta kyllä meidän onni kohta saapuu ♡ VÄKISINKIN!
 
Mulla tänään myös neuvolassa verenpaineet pompsahtanut ylös. Nyt sitten kotona mittailen paineita ja seurailen proteiineja. Maanantaina uudelle neuvolakäynnille ja sitä ennen soittoa päivsytykseen jos oireet pahenee. Nyt siis menossa rv 39+1. Toivotaan, että synnytys lähtis käyntiin ihan luonnollisesti. :)

On se jännä, että koko ajan odottaa pikkuisen syntymää, mutta silti on ihan eätodellinen olo :Heartred:happy:
 
Takaisin
Top