Elämää vauvan kanssa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Keni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä on nuo disflatyl tipat. En oikein osannu cuplatoneja antaa kun pitäis jokaisen ruokailun yhteydessä antaa sekoitettuna nesteeseen ja kun poika saattoi olla tunnin välein tissillä niin oisinko joka välissä antanu cuplatoniakin? Oli turhan hankalaa mun mielestä. Nuo disflatylit tuntuu auttavan vaikka vieläkin on just tollasia mahakipukiukkujakin. Ja helpompi antaa.

Viime yönä meni pari tuntia mahan kipristellessä, ensin söi/kiukkusi vuorotellen, tuntui ettei mikään auta. tissit käytiin kahesti läpi ja yritin korvikettakin muttei huolinu. sitten pääsi pikkuinen pieru josta rauhoittui ja söi lisää. Sitten loppu yö meni normaalisti ja yhesti syötiin ennen aamua.

Meillä yöt menee suunnilleen samalla kaavalla: 9-10 yöunille, 1-2 aikaan syönti, 3-5syönti jonka jälkeen nukahtaminen vaikeampaa, massua vääntää.. Sit saattaa nukkua aamuun 7-9 asti tai sitten vielä syödään kuuden aikaan. Viime yön rytmi poikkesi siinä mielessä että massukivut oli jo ekalla syönnillä..
 
Keijuli: Yleensä pienien vauvojen kanssa on helppo käydä kaupassa, shoppailemassa yms. Syöttää hyvin ennen ja avot, vauva nukkuu koko reissun :) Toista se onkin sitten 2,5-vuotiaan uhmiksen kanssa....
 
Olipa varsin helppo viime yö, ei mahanpuruja ja herättiin syömään kolme tai neljä kertaa. Tyttö nukkui kyljessä kiinni niin oli helppo vaan tökätä tissi suuhun ja jatkaa unia. Itse sain nukuttua ensimäisen kerran hyvin vauvan syntymän jälkeen, ihanaa.

Vaipat vaihdettu päivällä kestoihin kun noita pikku turauksia tulee aika tiheään. Melkoista vaipparallia välillä :D onneksi on pesukone...

Jotenkin on osannut ottaa rennommin tämän kakkosen kanssa ja nauttia vaan. Sitä jotenkin stressasi esikoisen kanssa kaikkea ihan höhlää, nyt teen just niinkuin hyvälle tuntuu.
 
Me vaihdettin korvikemerkki toisee,rupes vauvan maha pelaamaa vähän paremmin,nyt sitte jännitetää ens yötä että mitenkä nukutaan kun viime yö meni vauvan mahaa hieroessa...
Kiitti muuten miko maitocoktail vinkistä :wink saatii vauvan suolisto tyhjenemää :happy093 meinas tällä mammalla olla pää vessanpöntössä vaippaa vaihtaessa :sick006 :laughing002
 
Nyt on meijänkin vauvalla toinen silmä ruvennu kovasti rähmimään. Aina kun vauva nukkuu, niin herätessä on silmä ihan ummessa. Alkaa jo vauvaakin vähän ärsyttää noiden silmien putsaaminen koko ajan. Meinas jo vähän pelottaa, että joutuuko noin pienen kanssa menemään päivystykseen. Onneksi tänään sattui vauvaa käydä katsomassa serkku, joka on lääkäri. Hän lupas tutkia vähän asiaa ja soittaa meille apteekkiin reseptin.
 
Täälläkin alkoi rähmintä aamulla ensin pikku nokareella ja muutaman tunnin päästä simmu olikin jo ummessa. Pikkuveikkani oli onneksi kylässä ja käski lääkäriin (opiskelee vasta lääkiksessä), itse olisin jäänyt ehkä seurailemaan. Saatiin sitten viikon antibioottitipparesepti ja ohje, että jos(kun) toistuu, niin aina siinä vaiheessa hakemaan reseptiä kun silmä muurautuu umpeen! Pikku rääpät ei haittaa... Mutta oikeaan aikaan siis mentiin! Seuraavat kerrat käydäänkin sitten varmaan yksityisellä, kun eiköhän tämän probleeman kanssa tule omavastuu aika helposti täyteen (100e per sairaus).
 
Meijän pojalla rähmi joku aika sitten vasen silmä, ei tosin niin paljoa, että ois silmä muurautunu umpeen, mutta paljon kuitenkin. Ohjeeks saatiin putsata keitetyllä vedellä, joka kerta kun vauva on hereillä. Viikonloppu oli tulossa niin käytiin sit vielä lääkärillä ja saatiin varmuuden vuoksi silmätippakuuri. Lääkäri sano kuitenkin, että koittaa vielä pelkällä vedellä putsata, et jos ei mee ohi niin sit vasta tippoja. Putsattiin ahkerasti keitetyllä vedellä, eikä tarvittu käyttää tippoja ollenkaan. :)

Vauvan kanssa muuten on mennyt hyvin edelleen, mutta välillä kun vauvan laittaa syömisen ja vaipanvaihdon jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn. Menee hetki ja vauva alkaa ähistä-öhistä, huitoo käsillä ja potkuttaa jaloilla ja herättää tällätavoin itsensä. Välillä rauhottuu ja nukahtaa, kun silittää ja välillä tulee itku. Onko muilla tällästä huitomista ollu? Mietinki tässä, oisko masussa ilmaa ja sillä alkaa ähistä ja huitoo.

Minkälaista annostusta ootte antanu distflatyä?
 
Meilläkin välillä aletaan huitoa ja ähkää ja puhista kun sänkyyn laitetaan, mut aika nopeesti sit (no tai joo, joskus menee tunti :D) kun sylitellään, heijataan ja silitellään masua tai pumpataan jaloilla niin pääsee kunnon pieru tai turahtaa pylly muuten. Sit rauhoittuu, ja nukahtaa nätisti sänkyyn. :) Et meillä ainakin ollaan tulkittu ja tunnistettu vauvan käytöksestä noi ilmavaivoiksi, mut toki jokainen vauva on omanlaisensa ja samanlainen käytös toisella voi varmaan viitata eri asioihinkin. Niin ja siis sama kyllä toistuu ihan päiväaikaankin, joskus herää ihan kesken unien sit sitä kakkaa tai pierua ähistämään, ja rauhoittuu sit taas unten maille kun saa jotain pihalle.

Vielä ei olla meillä kokeiltu noita distflatyä kun toistaiseks ollaan pärjätty ilman ja vaavi saa lopulta ilmat pois masusta itse tai meidän pienellä avustuksella, mut hyvä tietää et se on auttanu joillakin ainakin, varmaan kokeillaan itsekin sit jos alkaa noita ilmavaivoja olla enemmän. Täältä saa kyllä hyviä vinkkejä aina näihin tilanteisiin :)
 
Täällä kans huidotaan kun maha vaivaa, varsinkin jos laittaa selälleen ruoan jälkeen kun vaihtaa vaippaa,kaamee huuto alkaa.
Vatsallaan olo on meilla paras tapa nukuttaa(10min)ja sit kapaloon ja kyljelleen ja ei ongelmia sit kippaan selälleen kun nukkuu hyvin.Pierujumppaa ja asennon vaihtoa, sellaista meilläkin. Me annetaan nyt aamulla 12tippaa ja illalal 12 tippaa disflatylia. joskus jos tuntuu ilmavalta lirautan muutaman tipan päivälläkin.
Pitkään oltiin ilman tippoja ja pärjättiin jumpilla mutta kokeiltiin ja pikkuisen olo helpottui ainakin puolella siitä ähinästä.
 
Ei olla vielä ostettu disflatyä, kun ollaan vielä pärjätty ilmankin :) Syömisen jälkeen ollaan pidetty kans mahallaan ja sylitelty et sais röyhtästyä. Mietin vaan pitäsikö tuota disflatyä kokeilla, jos se helpottas vauvan oloa vielä paremmin.
 
Mä annan aamulla ja illalla n. 10 tippaa tuota disflatyliä. Välillä oon miettiny yöllä että antais muutaman tipan mutta on pärjätty ilman.

Kuulostaa tutulta tuo pierujumppa :) meillä siihen kuuluu välillä kauhee raivari mukaan. Välillä puoliunisena ähisee ja nukahtaa kun on valmis ja välillä raivostuu heti :/ mut tää onkin melko temperamenttinen tyyppi :)
 
Eipä oo poika huutanut tuon yhden illan jälkeen.. Joten kai se sitten oli vaan nälkähuutoa, jota äiti tunnistanu :/
Nyt onkin sitte huomattu, että poika tankkaa illalla ihan hirveesti maitoa. Niin paljon, että jossain kohtaa tuntuu ettei tississä ole enää maitoa. Kahtena iltana ollaaki siinä kohtaa lämmitetty päivällä pumpattua maitoa ja sen jälkee poika nukkuu tyytyväisenä 5h ennen seuraava syöntiä. Pumpattu maito annetaa yleensä siinä kohtaa ku ollaa ite käymässä nukkumaa, on aika luksusta nukkua ekat 5h putkee :) Sen jälkee poika herää syömää ja jatkaa kyllä uni uudestaan saman tien..
 
Tänään haetaan disflatyt ja katotaan onko apua masuvaivoihin. Nyt kun taas jatkettu d-vitamiinin antamista niin tuntus enemmän masu vaivaavan. Mitä d-vitamiinia annatte? Meillä on multitabsin d-tipat. Annetteko maitohappobakteeriakin? Mietin pitäskö vaihtaa tuo d-vitamiini reladropseihin missä ois samassa maitohappobakteeriakin.
 
Kiippu: Meillä oli esikoisella vähän mahavaivaa ja käytin silloin relatippoja. Ne sopivat hyvin. Myös tälle uudelle tulokkaalle annoin relaa vanhasta tottumuksesta ja tällä neidillä ei ainakaan toistaiseksi juuri masuvaivoja ole ollut. Tyttö nyt reilut 3 viikkoa.
 
Täälläkin tytsyn simmut vähän rähmii..oon puhdistanu tolla vesi ohjeella niinku muutkin..Tänään kuitenkin kun käytin tyttö neuvolassa painomittauksessa niin neuvolatäti varas lääkärille "toimisto ajan" huomiselle jota kautta saan sit e-reseptillä silmätippoja.Että ei tartte lähtee lääkärin pakeille..Hiukka jänskätti toi neuvola reissu kun yksin pit lähtee liikenteeseen autolla...sanoisko että muutamat hikikarpalot oli otsalla :). Mut selvisin hommasta lopulta hyvin...huh :)
 
orvokki 81: Onko teillä just noita reladropseja? jos vaihtaskin ekaks noi d-vitskut noihin reladropseihin ja kattos myöhemmin tarviiko noita disflatyl tippoja ostaa. :)
 
Meillä aloitettiin tytölle tänään ihan perusd-vitamiinitipat, Devisol Drops, sama merkki oli viimeksi esikoisella. Meillä neuvolatäti sanoi viimeksi, että monet yhdistävät d-vitamiinien aloituksen vauvan mahakipuihin, vaikka aika usein on ilmeisesti kyse vain siitä, että juuri samassa iässä (2-viikkoisena) vauvan suoliston toiminta ilmeisesti muuttuu, eli mahan kipristelyt voivat johtua ihan siitäkin. Itsekin ostettiin viimeksi vauvalle alkuun sellaisia d-vitamiinitippoja, joissa oli maitohappobakteeria mukana, mutta kun vauva ei oireillut mitenkään ja ne tipat oli tavallisiin d-vitamiinitippoihin verrattuna turkasen kalliita, niin vaihdettiin noihin Devisoleihin. Ja hyvin toimivat. Joten kokeillaan nytkin mennä näillä, otetaan sitten maitohappobakteeria tai vastaavaa avuksi, jos tarve vaatii.

Pakella onkin nyt mahaa vähän kipristellyt parina päivänä, onneksi iltapäivällä/illalla, niin ei ole yöunet menneet. Liekö vaan sitä pariviikkoisen masuvaivaa, ainakin on rauhoittunut mahan päälle nukkumaan ja kun on syvään uneen päässyt, on saanut siirtää sänkyyn nukkumaan. Maha ainakin toimii, kun kakkaa on lähes joka vaipassa. Pieruja ei meidän pikkuneiti juuri päästele. Yhden kerran muistan hänen takuuvarmasti pieraisseen, eli tuskinpa nekään tuota kiusaa. Katsellaan nyt, miten maha nyt alkaa toimia, toivottavasti ei hirveästi vaivaisi. Äitini kertoi, että minulla on vauvana ollut viikon pituinen kausi, jolloin itkin mahakipua joka päivä pari tuntia, mutta sitä kesti tosiaan vain sen viikon. Esikoisella en muista pahempia mahanpuruja olleen ollenkaan. Mutta jos jotain tulee, niin yritän muistaa, että se on kuitenkin ohimenevää, kestipä sitä sitten päiviä tai kuukausia. Koittaa sitten kuitenkin se päivä, kun ne vaivat ovat muisto vain. :)
 
Moni on näköjään ottannu noi Disflatyl-tipat käyttöön, ovatkohan parempia kuin Cuplatonit? Meillä on ollu nyt Cuplatonit vajaa 3vk käytössä ja ovat auttaneet ilmavaivoihin, mutta ovat just rasittavia siitä, kun on muistettava antaa ennen syöntiä. Meillä pikkumies alkaa yleensä aamusta klo 05-07 välillä karjahtelemaan unissaan ilmavaihoihin, menevät yleensä ohi syliin otettaessa. Mietinkin, oisko nuo Disflatylit näppärämpiä, kun ei tartteis niitten kanssa olla joka välissä pelaamassa. Muutenkin pikkusella on n. 2-3 päivässä tilanteita, että pierujen ulos saamiseksi joutuu tekemään töitä naama punasena. Vatsajumpaa tehdään päivittäin ja useitakin kertoja, apua niistäkin taitaa olla.
Muuten pikku-ukko (5vk ikää) on alkanu seurustelemaan kivasti ja minun mielestä hän hymyileekin jo omalla tavallaan takaisin :) Terhakasti kannattelee päätään ja katselee silmät pyöreenä :)
Välillä taistelee unta vastaan ja pilkkii sylissä, että en nuku, vaikka kuinka silmät välillä lupsahtaa kiinni. Jossakin vaiheessa sitten uni voittaa :) <3 Ulkoiltu on päivittäin, ainakin yritetty ja vaunuissa torkkuu tai nukahtaa. Öisin nukkuu ainakin yhdet 3-5h unet ja syö pari kertaa yön aikana. Olen pyrkiny siihen, että siirtää nukkumaan omaan sänkyyn, mutta joskus uni on tullu itellekkin ja herään kun on jo seuraavan syönnin aika :) Onneks uni on niin horrosmaista, että ei ole pojan päälle pyörähtäny.
Oikein ihanaa syksyä mammoille ja vauvoille <3
 
me ei keritty ottamaa cuplatoneja ollenkaa käyttöö,autto kun vaihettii korvike toiseen niin nyt toimii vauvalla maha ja ilmatkii tulee itsestää helposti ulos.
meillä on käytössä noi reladropsit missä on maitohappobakteerit samassa,ei oo ainakaa vielä aiheuttanu mahavaivoja,tosin neuvolasta sanokii että kannattaa alottaa yhellä tipalla ja lisätä jokapäivä annostusta yks tippa lisää,eli näkee sit vasta ajankanssa et tuleeko vaivoja vai ei.
yöt tahtoo olla aika hankalia,vauva nukkuu parin tunnin pätkissä eikä millää haluis nukkua omassa sängyssä...jatkossa meinattiikin että mies nukkuu sohvalla ja vauva mun kanssa sängyssä,saapahan kaikki nukuttua edes jonkin verran paremmin :) .
 
Kiippu: Itse puhun aina rela-tipoista, mutta tarkistin vielä että kyllä pullon kyljessä lukee rela-drops :) kannattaa kokeilla, koska joka tapauksessa maitoh.bakteeri tekee masulle hyvää ja parantaa muutenkin vastustuskykyä!
 
Takaisin
Top