Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Vaapukkamaa, itku tuli, kyllä se helpotti, arvet jätti, mutta helpotti... aika osuva kappale, en ollut ennen kuullut. Naamio päässä monta vuotta kuljettiin, tämä oli se paikka missä voi olla ilman naamiota...

Voi kunpa se pian helpottaisi kaikille tänne ryhmään joutuneille... <3
 
Vaapukkamaa.
Toi oli sellanen mikä kolahti niin muhun
Kun toisella kerralla kuuntelin ajatuksen kanssa sanoja.
Todellakin antaa voimabiisinä paljon.
Vaikken kyseistä artistia muuten fanita.
 
Mä oon kuullu ton monta kertaa radiosta mut kuulovikaisena harvoin jään kuuntelemaan sanoja. Nyt kuuntelin ajatuksen kanssa. Osaako joku sanoa mikä tän biisin taustalla on? 2011-2012 jälkeen jolloin vuodenvaihteessa aloitettiin yritys, ni oon tähän lapsiasiaan liittyen itkenyt kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kun saatiin tulokset siittiiöistä ja kävi ilmi että vika ei ollutkaan minussa vaan miehessä. Ja nyt toisen kerran kun luin ton biisin sanoja.

Teininä kuunneltiin paljon Apulantaa ja tykkäsin hirveesti biisistä Ilona. Nyt kun näin aikuisiällä oon fiilistelly ja tutustuin sanoituksiin, ei se biisi ole enää entisensä enkä pysty kuuntelemaan sitä itkemättä.

Sara Ramirezin tulkinta biisistä The Story on myös mua tosi koskettava, se soi myös meidän häissä vihkimisen päälle. Häävalssina meillä oli Akselin ja Elinan häävalssi, mutta jos olisin silloin tiennyt Jarkko Martikaisen biisistä "Valssi tanssitaidottomille", olisi se ollut ehdoton valinta. Häävalssia tanssittiin kolmestaan silloin 1-vuotiaamme kanssa ja mies ei todellakaan osaa mitään askelia. <3
 
Muokattu viimeksi:
Mullakin tuo Ilona on ollut aina semmoinen syvälle tunteisiin osuva.. Olin jo nuorena toisinaan alakuloinen ja nyt aikuisiällä sairastettu masennus saa siihen biisiin viel lisää syvyyttä ja ymmärrystä. Kyllä sen jo nuorena tiesi, mikä sen biisin sanoma on ja riipaisi jo sillon. Samoin Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen.
Missä muruseni on Jenni Vartiaiselta kävi hyvin siihen yksinäisyyden kipuun, joka oli ennenkuin tavattiin miehen kanssa. Rakkauden kaipuu, tieto siitä, että oma ihminen on jossain, mutta sitä ei ollut vielä tavannut. Sittemmin se osuu myös tähän lapsettomuusasiaan ja tuo myöskin tipan linssiin :sad015
Musiikki on ihanaa, kun siihen liittyy niin paljon tunteita ja muistoja :Heartblue

** Niin tuosta Sara Ramirezin biisistä tuli vielä mieleen Chasing cars Snow Patrolilta, oli myöskin Gray's anatomyssa joskus.
 
Eteenpäin liikkuvat 15%
Paikallaan liikkuvat 55%
Liikkuvat yhteensä 70%
Liikkumattomat 30%

Normaaleja 2%
Epänormaalit 98%

Siittiöiden määrää en tähän nyt jaksa kirjoittaa mutta ovat yli viitteiden

:(
 
pätkis en valitettavasti tiiä, miten hyvä/huono tilanne, kun meillä simpat vielä tsekkaamatta :oops: jos ei ehkä luomusti (tosin sekään ei kai noilla ole 100% mahdoton), mutta uskon että apujen kanssa noilla onnistuu, kerran määräkin on hyvä :)
 
Toi Ellinooran biisi kolahtaa täälläkin sanoitusten puolesta. Kyllä se vielä helpottaa meillä kaikilla. <3

Pätkis, missä teillä teetettiinkään tuo tutkimus? Yksityinen vai julkinen? Meillä yksityisellä, ja siinä ei ollut ollenkaan tuota kohtaa normaalit/epänormaalit. Muistelen, että jossain ois lukenu, ettei toi muoto oo joidenkin ammattilaisten mukaan oleellinen tekijä, koska normaalimuotoisen määritelmästä ei ilmeisesti olla yksimielisiä. Meillä nopeasti, suoraan eteneviä ei ole ollenkaan, mutta hitaita, kaartelevia on 68 %, ja lääkäreiden (kolmenkin eri) mukaan kyseessä on normaali sperma. En tiedä, onko noi meidän "kategoriat" täysin vastaavia toistensa kanssa, mutta ilmeisesti hitaammatkin kaverit ovat OK. :) (Tiheys ja määrä meillä myös yli viitearvojen.) Mukana ei siis tullut mitään selitystä? Meidän tuloksien lopussa lukee "diagnoosi" normozoospermia, ja lisäksi siis lääkäri soitti, että tulokset normaalit.

Nopeasti ON (esikoisketjussa detaljeja): Gynen mielestä on todella outoa, ettei mulla ollu ovista johtofollista ja irrotuspiikistä huolimatta. Hän käski pitää taukoa Clomeista ja jatkaa joko jonoon naistenklinikalle tai yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Päädyimme jälkimmäiseen, ja varasimme ajan reilun viikon päähän. Menen myös oma-aloitteisesti gynelle ens viikolla kp7:na (menkat siis alko n. 2 vko Ovitrellen jälkeen, vaikkei ovista ollutkaan), koska haluan sulkea pois yhden gynen ehdottaman vaihtoehdon: mulla on ollu pari kiertoa surkastunu munarakkula siellä, ja sitä on luultu johtofolliksi kierron puolivälissä. Myös kystan vaikutusta tilanteeseen epäiltiin. Joka tapauksessa tosi omituinen tilanne kuulemma mulla.
 
Minne kaikki on kadonneet?
Onko jotain muuta hyvää ryhmää mitä seuraatte?
Tein testin tänään hetken mielijohteesta ja puhdas nega oli. En vieläkään keksi miksi mulla on jo kp45...
maanantaina onneks lääkärin soittoika.
 
Tuolla esikoisketjussa on ainakin aktiivista keskustelua. :) Outo kierto sinulla kyllä! Onneksi maanantaina lääkärin soittoaika, tsemppiä! :)
 
Mä oon nyt vallan äänessä täällä yksinäni, mutta nyt mulla on paita märkä toisen rinnan kohdalta ja taas sieltä valuu nestettä... vuosi sitten viimeks tapahtunu tää ja lääkäri ei sanonu mistä johtuu, vaan laitto verikokeisiin sillon ja tulos oli normaali... ei sanonu sen enempää. Onko kellään muulla ollut samanlaista "ongelmaa"? Jokin hormonihäiriö vaiko?
 
Untuvainen: Oliko niin, että yritätte esikoista? Itselläni jo kaksi lasta imettäneenä edelleen tulee toisesta rinnasta maitotippoja, mutta prolaktiini oli kuitenkin ok.
 
Untuvainen
Täällä ollut hiljais eloa, varmaan kierron vaihe ns. "tylsä" ja onko joku jättäytynyt palsta tauolle.

Muista ryhmistä en tiedä, joissakin olen ollut ja pois niistä lähtenyt, tämä ryhmä on jotenkin niin aito jokainen, haluaa toiselle onnistumista ja se tuki mikä täällä on on uskomatonta.

Pätkis toivon sulle paljon voimia. Kova kolaus analyysin tuloksista.

Frozen toivottavasti saat vastauksia mutkikkaaseen tilanteeseen.
Ajattelin itse myös kysyä irrotus piikkiä, ehkäisevä vasta seuraavaan kiertoon.


Täällä viimeinen clomi tänään ens viikolla folli ultra, oman sp:n kunniaksi :D.
En ole oikein uskaltanut mitään ajatella, muuta kuin peiton heilutusta.. Epäonnistunut kierto tuo kovan pettymyksen tullessaan..
 
Mä pyörin taustalla täällä, luen viestit kyllä. Oon ollu aktiivinen tuolla esikoisketjussa kun siellä muutkin paljo kirjottelee :) En muista oonko tänne ees viimesimpiä kuulumisia kertonu. Aukkari tehtiin reilu viikko sitten ja johtimet on auki. Ens kiertoon letrot, inssiä ei varmaankaa pystytä tekemään ku ovis luultavasti osuu viikonlopulle. Kp 17/23-26 (dpo 2) menossa, kovasti toivon että aukkari auttas raskautumaan niinku on monelle käyny. Mutta mulla ovis niin myöhään, että alan epäillä että ongelma on luteaalivaiheen pituudessa (tai lyhyydessä), nyt tulee 9-12 päivää :meh:
 
Mäkin oon täällä päivittäin viestit käynyt lukemassa. Keskustelu vaan vilkkaampaa tuolla pitkään esikoista yrittäneiden -ketjussa, niin oon sinne jämähtänyt :D

Lady Bug, pahoittelut menkoista!

Untuvainen, mäkään en noita raskaaksi 2017 -ketjuja oikein jaksa seurata. Niin paljon porukkaa ja suurimmalla osalla kuitenkin (tilastollisestikin) tärppää aika nopsaa yrityksen alettua.

Täällä dpo 7. Irrotuspiikistä o jo yli viikko ja luget nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Olin varautunut vaikka mihin haittavaikutuksiin ja pelännyt kauheita sotkuja. Turhaan! Helppo ja simppeli laittaa, eikä mitään haittavaikutuksia ole tullut! Mies eilen totesi mun rintojen olevan "painavat" xD ovitrelle aiheutti arkuutta rinnoissa, mutta palautuivat parissa päivässä.


Lisäys: niin ja tästä ketjusta kuitenkin muutama aktiivinen vakkari tauolla, niin sekin hiljentää viestittelyä :)
 
Mä luen päivittäin, mut ei oo aikaa kommentoida tai sit on semmosia keskusteluja, joiden sisällöstä en tiedä mitään ja parempi olla hiljaa :D

Plus tietty tylsää ku ei täs omas yritykses tapahdu mitää.
Ehkä sit keväällä aktivoidun täällä ;)
 
Frozen: me tehtiin siemennesteanalyysi yksityisellä...


Mistä vois muuten saada keskustelu apua tähän asiaan? Ku ei olla julkisella hoidossa ja yksityinen klinikka johon ollaan menossa on niin kaukana ettei sielä oikein voi asioida muutoin ku vaan sillon ku on pakko hoidon tai jonkun tutkimuksen takia...
 
meillä kolme entuudestaan. Mullakin on joskus tullu tippa maitoa tälleen jälkeenpäin mutta nyt oikeen lorahti. Ehkä se enteili menkkoja, ne alko juur ny. Ihan hyvä niin ei tartte enempää miettii et koska tulee.
 
Pätkis, käy katsomassa Simpukka vertaistuki sivut netissä. Siellä on tietoa, tukihenkilöitä ja vertaistukiryhmiä
 
Takaisin
Top