Ei tää voi olla näin vaikeeta!

TAYSilta neuvottiin odottelemaan vielä perjantaihin kun silloin on virallinen testipäivä..katsotaan nyt vielä silloin sitten. Tällä suljetaan pois myöhäisen kiinnittymisen mahdollisuus. Sitten odottelemaan uutta hoitoa, pitäisi päästä aika pikaisestikin :)
 
Pitkästä aikaa täällä kirjoittelen.

Tulin kyselemään onko joku käyttänyt raskauskeijun 25 herkkyyden raskaus liuskatestejä.
Saatteko noihin viivanpaikkoja tai turhia haamuja?

Tilasin nyt noita 25 herkkyyden testejä kun saan noihin ihan herkkiin helposti haamuja ihan turhaan.
 
Rive, toivottavasti vaihtuu vielä plussaksi!! Olen täällä joskus ennenkin sanonut että mm minä tein negan dpo11 ja dpo 13 olikin jo plussa. Nyt mennään rv 22+0 sitä samaista kiertoa!

WM, ihana kuulla sinusta! Päätitte jatkaa vielä yritystä, hienoa! Mitä kuuluu? Minä en koskaan käyttänyt herkkiä testejä enkä saanut turhia haamuja noihin "normaaleihin". Joko olet tässä kierrossa päässyt testailemaan?
 
Hellurei piitkästä aikaa. Oon ollu "tauolla" lueskellut ja tykkäillyt kylläkin silti :)
Tänne ei kuulu uutta, pikkukakkonen antaa edelleen odotuttaa itseään. Tutkimuksissa ei vieläkään olla käyty, koska painonpudotus ei oo sujunu :sad001 Katellaan mitä tämä alkuvuosi jakevät tuo tullessaan, vai tuoko mtiään :grin

Mami kp 7/25-28 ja yritystä noin 2,5 vuotta
 
Tohon vti keksusteluun, niin kyllä yhdynnöistä voi sen saada kun silloin ne bakteerit pääsee kulkeutuun virtsarakkoon/putkeen .Myös heikot limakalvot voi altistaa tulehdukselle ja monetkin asiat altistaa vaikka ei sitä aiheutakkaan.
Mietin että miksi joka paikassa käsketään pissata seksin jälkeen että bakteerit ei pääse eteneen tms, jos se on turhaa? Toi siis kiinnostais oikeesti tietää, ei oo mitään kettuilua :)
 
Muokattu viimeksi:
Pahoittelut Rive negasta, toivottavasti muuttuu vielä plussaksi!

Eltsille tallettelu onnea, toivottavasti saadaan ihailla plussatestiä pian!

Kaikille plussatuulia tasapuolisesti!

On: kp13 luomukiertoa. Ei mitään käsitystä oliko ovis plussa jo vai ei....
Kuvassa 2 ylintä testiä eilen ja 2 alimmat tänään..
 

Liitteet

  • tmp_26471-_20170201_1708471125361150.JPG
    tmp_26471-_20170201_1708471125361150.JPG
    772 KB · Katsottu: 217
Pätkis, minä ainakin tulkkaisin niin, että eiliseltä on ovisplussa. :) Mulla ei oo ikinä ollu noin vahvat viivat kahdessa samana päivänä otetussa testissä, ei edes irrotuspiikin pistämisen jälkeisenä päivänä, vaan selvästi oli haalea jo illalla.
 
Frozen: mulla luomukierrossa pysyy viiva suht vahvana pari päivää. Letrojen kanssa ovisplussa on tosi selkeä testiviiva on kontrolliviivaa vahvempi. Mutta lähtee sitten nopeammin halenemaan, on melkeen puhdas nega seuraavana päivänä.
 
Pipanat: Hyvää kuuluu :) menemme ilman ehkäisyä mutta en enää stressaa yrittämisellä. dpo11 nyt. Testailen viikonloppuna.
Mä oon saanut pctesteihin selviä haamuja vaikka en ole raskaana ollut. Siksi nyt kokeilen noita toisia :)
Tässä kierrossa oli erittäin selkeä ovis. Kivut oli kamalat vasemmalla. Oireista en tiedä kun kaiken voi kuvitella :)
Toivossa on kuitenkin hyvä elää :)
 
Ompa kiva kuulla teistä WM ja Mami91! Toivotaan että vielä teillekin onni suotaisi :)

Pätkis, jännä miten miten luomukierroissasi lh pysyy pitkään korkealla mutta letrokierrossa selkeä piikki! Mut kyllä tuo varmaankin on ollut se huippu jonka testeihin sait, aika vahvat viivat kumminki vaikkei kontrollia vahvemmat olekaan.

Me käytiin eilen siellä polilla ensikäynti. Lääkäri jututti ja ultrasi, aukkari meni epäilyksieni mukaan ensi kierrolle, sillä nyt oli jo yli 20 mm folli ja paksut limikset. Lääkäri kumminkin epäili, että mulla saattais olla nimenomaan ton lh:n nousun kanssa ongelmia, kun viime kierrossakin ultrassa oli jo 22 mm folli mutta ovisplussa testissä vasta paria päivää myöhemmin.

Aloitamme siis testaamaan kumminkin ovulaatioinduktioo ensi, ennenkuin ohjaa meitä ivf-puolelle. Sain nyt ohjeeksi syödä tän kierron kp16 alkaen viikon kuurin terolutia, ja ensi kierron alusta sit letrot kehiin. Kp 9 tai 10 ultrataan vaste ja tehään aukkari samalla. Jos vastetta on niin sit vielä pregnyl pistos.

Nopeasti siis päästään nyt aloittamaan edes jonkinmoista kokeilua! Olin jo aivan varautunut odottelemaan aukkarit ensin ja sit pääsyä sinne ivf puuhiin jo, kuten tk:lla meitä hoitanut lääkäri epäili meidän hoitojen etenevän. Mutta hyvä näin, toivotaan että tästä nyt olisikin apua!
 
Tänne oli taas tullut liuta viestejä, jotka multa mennyt aivan ohi! :bored:

Rive
pahoittelut negasta :sorry: Kunpa vielä plussaksi muuttuisi!

pätkis eikös ne ovistestitkin oo testiajan puitteissa tulkittava, eli kuivana näyttävät jo väärää tulosta? Hyvä, että sait kuitenkin o+ kiinni :) seuraisipa parin viikon kuluttua uusi + :happy:

WM stressitön yritys kuulostaa hyvältä :) toivottavasti tuottaa tulosta :happy:

Täällä tänään 3. terolutkierron dpo9, negoja r-testiin. Odotukset ei ollut kovin korkealla, mutta niin ne toiveet vaan hiipii kerta toisensa jälkeen ylös :sad001 nyt siis kai yk12 menossa.
Tän kierron jälkeen pääsen toivottavasti lapsettomuuspolin puolelle, vaikkei maaliskuuhun saakka uuden kierron alku pääsekään venymään (maaliskuun alkukiertoon luvattu labrat ja simpat).

Tänään on jotenkin vaan itkuinen ja surullinen olo :sad010 näin unta, että sain tuplaviivoja testeihin ja siitä herääminen olikin sitten pettymys.. Iltasanomia lukiessa siellä yks jos toinenkin julkkis odottaa lasta. jokaisessa telkkariohjelmassa ja leffassakin tuntuu olevan odottajia, niin ei pääse edes sitä kautta eroon näistä asioista. Eilen kävin ystävän kanssa shoppailemassa ja katse siirtyi aina vauvan vaatteisiin, pinnasänkyihin ym. vauvatarvikkeisiin. Milloin on mun vuoro :sorry:

LaraS dpo9 ; kp21/27
 
LaraS, tuttuja tunteita. Haikeaa on joo lukea jatkuvasti vauvauutisista mutta meidänkin aika tulee vielä :) Välillä tulee kynnettyä todella syvällä näiden tunteiden kanssa mutta sitten kun sen plussan saa ja vauvan lopulta syliin niin suurin osa siitä unohtuu.
 
Rive niinpä, sieltä se tulee ja on varmasti sitä arvostetuimpi, kun lopulta tulee. Toki vanhemman rakkaus on aina suurta, mutta ehkä vaikeuksien kautta voittoon kirkastaa sitä palkintoa hiukan lisää :love7
Täällä foorumilla onneksi nää tunteet ymmärretään, niin tänne voi fiiliksensä huoletta ja ilman tuomituksi tulemista purkaa :happy: kiitos siitä kanssasisarille :Heartpink

(Taas yks sarja, jota netflixistä katon, nainen sai just tähän mun fiilikseen osuvasti vahinkoplussan... Huoh. :smiley-angry016 :hilarious:)
 
Pätkis: millaisia prosentteja saitte liikkuvuudesta? Meillä ei ollut niitä A-tyypin nopeasti liikkuvia ollenkaan, B;tä oli jonkin verran ja pesussa nopeita erottui joukosta jonkin verran.
 
En tiedä prosenteista mitään. Lääkäri soitti miehelle tulokset ja mies sanoi viestissä että huonosti liikkuu ja osa pyörii paikallaan. Lääkäri sanonut että varmasti onnistuu keinohedelmöityksella. Mitä ikinä se nyt keinohedelmöityksellä tarkoittaa ivf vai inseminaatiota...
 
pätkis harmillista, että huonosti liikkuvaa sakkia :sorry: avustetusti hyvä todennäköisyys kai kuitenkin onnistua, siitä "hyvä" tilanne :)
 
Pätkis; jos liikkuvuus on huonoa niin sitten lähdetään monesti tekemään ICSIä eli munasolupunktiot sun muut kuten IVF;ssä mutta sen sijaan että siittiöt liikkuvat itse maljalla ja hedelmöittävät munasolun, siittiöistä valkataan paras yksilö ja ohuella neulalla viedään se munasolun sisälle. Meille ollut nyt 1 ICSI-kierto ja toiseen menossa piakkoin.
 
Takaisin
Top