Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Aah ok se on siis samaa kun femera! Nyt ymmärsin!
Toivotaan että ne tepsii kuten pitä ja saisit tuloksia mahdollisimman nopsasti!
 
Huh, mikä määrä viestejä!

Ilpuri kyselit leseistä ja kuitulisistä smoothieen. Vehnälese (esim Elovena), toimii mielestäni hyvin ainakin marjasmoothiessa!

Kauheeta miten vaikeaa muistaa luku-urakan päätteeksi, että kuka sanoi ja mitä, mutta oliko Meritähti kun päivittelit sitä kuinka kauan saakaan odottaa odottamista kun tutkitaan ja laitellaan jonoihin jne.! Samaistun tällä viikolla tohon fiilikseen satakymmenen prosenttisesti!!

Meillä tosiaan miehellä oli eilen maanantaina aika gynellä ja oltiin siinä käsityksessä lääkärin puheiden mukaan, että antaa samalla reissulla sen spermanäytteen sitten tai vähintäänki sit jonkun labra-ajan. MUTTA eikö mitä, peruskyselyiden ja kivesten kopeloinnin jälkeen oli tohtori tuumannut, että täällä meidän kaupungissahan ei sitä näytettä voi antaa, että on lähdettävä johonkin suuntaan isompaan kaupunkiin sitä purkittamaan. Voi itku että olin raivarin partaalla tämän kuultuani!! Lääkäri ei ollut minulle (mielestäni) maininnut aiemmin mitään siitä, ettei kaikkia tutkimuksia edes voida täällä suorittaa. Oli vain puhetta, että isompia hoitoja ei täällä julkisella tehdä....
Tuon reissun sovittelu aikatauluihin onkin taas sit aivan uusi asia ja toivon, että mies on tänään saanut soitettua ajan niin, että päästäisi isänpäivä viikonlopun reissuamisen yhteydessä sitten käymään myös näytehommissa. Tämä kumminkin tietää sitä, ettei tulokset välttämättä ennätä vielä seuraavaankaan kiertooni, eli koko tämä loppuvuosi nyt sit ollaan pausella.
Keskityn nyt siis minäkin painonpudotus/kunnon kohotus haasteeseeni vissiin seuraavat pari kuukautta.
 
Joku kyseli, et millon miehellä on operaatio.. Eli 2vk:n päästä! Sit parin viikon seksikielto päälle mut ei haittaa, ovis on nyt tulossa ja seuraava saadaan myös hyödynnettyä :D sopivaan aikaan siis!
Uusinta spermanäyte sit 3kk kuluttua operaatiosta, jotta saa jotain selvyyttä oliko tästä hommasta mitään hyötyä.

Kissankulta, voi hitsi teilläkin meni huonosti! :( kärsivällisyyttä tää homma vaatii. Meil miehen piti toukokuun lopus/ kesäkuun alussa saada lähete urologille tarkempaan syynäykseen mut lähetteet katos bittiavaruuteen. Ja kesä päälle. Vähä vitutti, mut nyt vihdoin kun asia selvis, niin ei tullukaa "turhaa" urologi käyntiä vaan pääsee suoraan operaatioon.
Toivottavasti teil asiat etenis hyvää vauhtia! :)

Pätkis, älä heitä kirvestä kaivoon! Kyllä se lääke voi toimia vaikka säästyisiyt ikäviltä haittavaikutuksilta ;) rauhassa vaa oottelet mitä tapahtuu!

Tän päivän masistelu; toivoin lapsille n. 2v ikäeroa. Nyt jos loppukeväästä ivf auttais saamaan plussan ni ikäeroks tulee yli 5v :/
Mietityttää tuleeko lapsista yhtään läheisiä yms. Ei pitäis stressaa tämmöstä!
 
Teillä on Meritähti kyllä miehen operaatio optimiaikaan ovisten suhteen :D Toivotaan, että operaatiosta kaivattu apu, ettekä edes joutuis sitä ivf:ää odottamaan!!

Ja älä huoli, lapsista voi tulla isommallakin ikäerolla läheiset. Itselläni on 10 ja 14 vuotta nuoremmat sisarukset ja ollaan kyllä kaikki oltu toistemme kanssa todella läheisiä aina. :)
 
Tuntuu vaan niin oudolta ku clomien kanssa oli todella paljon nippailuja munasarjojen kohdalla ym ovulaatio oireita.. Nyt ei yhtään mitään. Ainoa että oon itkuherkkä ja ärsyttää.. :D
 
Hain netistä "tietoa"tuosta siveydenpuusta,niin jollakin se oli haittavaikutuksena aiheuttanut todella kovat yöhikoilut,rytmihäiriöt ja kiihtyneen sykkeen yms. Hän oli kärsinyt liian suuresta estrogeenitasosta aiemmin ja kun oli alkanut syödä tuota,niin se oli pahentanut oloa,kun ei ollut tiennyt sen vaikuttavan niihin. (Siveydenpuu suurella osalla nostaa estrogeenitasoja)
muuten luin vain hyviä kommentteja tästä mut tämä oli ainut huono minkä löysin pikaselauksella,kovasti apua haluaisin tähän epäsäännöllisyyteen tai lyhyeen luteaaliin mut en uskalla ihan heti ottaa käyttöön etten sekoita enää yhtään enempää tätä elimistöä,tosin en tykkää yhtään siitäkään että joutuu syödä e-pillereiden jälkeen lisää keinotekoisia hormoonivalmisteita (letrozol yms) että sais uudestaan oman kiertonsa kunnolla käyntiin,mut mitäpä sitä ei tekis et oman pienen sais maailmaan.mut siis jos jollain on kokemusta macajauheesta ja tästä siveydenpuusta ni mielelläni kuulisin kuitenkin kokemuksia.
 
Mä oon vielä sen verran uusi täällä , että suokaa anteeksi kun en muista teidän kaikkien nimiä vielä.. onnea kaikille yrityksiin ja hoitoihin !!

Pätkis, eikös se vaan oo hyvä jos et oo saanut sivuvaikutuksia [emoji51] tosin ymmärrän, että jos se ei tunnu missään se ei voi tehota ajattelun. Mut pidetään peukut pystyssä et se jeesii!

Siveydenpuusta sen verran että se ei muuten sovi kellekkään jolla on paniikkihäiriötä tai masista! Sen verran tiedän sen haittavaikutuksilta!

Itsekin oon hannannut sen aloittamista koska pelkään et se vaikuttais mun thyroxiniin mut en ole päässyt viel kysyy mun lääkäriltä asiaan juuta enkä jaata joten en ees itse tiedä vaikuttaako se huonosti .
 
Tän päivän masistelu; toivoin lapsille n. 2v ikäeroa. Nyt jos loppukeväästä ivf auttais saamaan plussan ni ikäeroks tulee yli 5v :/
Mietityttää tuleeko lapsista yhtään läheisiä yms. Ei pitäis stressaa tämmöstä!

Mun siskolla on 3 lasta 5 vuoden ikäeroilla ja ne on tosi läheisiä toisilleen. Ehkä läheisempiä kuin mun 1v2kk ja 2v2kk ikäeroilla olevat lapset.
Luonteistahan se on kiinni.
 
Moi taas pitkästä aikaa. Olen taustalla lukenut teidän kirjoituksia ja elänyt jännityksessä ja pettymyksissä mukana.

Nyt päätettiin miehen kans mennä inssiin tähän kiertoon. Mulla käytössä clomit kp 3-7. Sit kp 10 uä ja resepti irrotuspiikille. Sit jännitetään sattuuko ovisplussa just viikonlopulle ja saako sitä miten junailtua järkevästi inssiin.. Eikös sitä pidä miehen pidättäytyä se muutama pv ennen inssiä? Oliko jopa 5 pv?

Miten teillä on maca toiminut? Onko kierto muuttunut pituudeltaan? Mullakin ollut se käytössä nyt n. 2 kk taukoineen. En tiedä onko se syynä, mut mulla on kierrot pidentyny.

Plussia kehiin!

Kp4/30-?
 
Kyllä se on kumma kun työt häiritsee niin paljon ettei ees ehdi täällä vilkasemallakaan käydä. Nyt on taas vapaat pidetty ja työ päivä pulkassa, mitäs te ootte kirjotelleet tänään....

Eltsi, huippua et nyt ne hoidot alkaa!! :joyful:

Helinä, hyvä tietää tuo vehnänalkioöljystä, pitää käydä ostaa. Tänään en vielä ehtinyt

Mun yhden kaverin kaveri oli saanut tietää olevansa raskaana vasta rv17, vaikka olivat yrittäneet!! Ja samaisen kaverin kälu rv24 oli saanut tietää... :wtf Et vissiin oireet ja viivat ei vaan tuu. toki, en tiiä et oliko näissä tapauksissa meidän lailla himotestattu :think005:laughing021

Mamamee, hyvä että avokado on viel ok, kun tosi paljon ärsyttää kun aina löydän jonkun hyvän ja terveellisen niin sit onki et ei saa syödä. Vuosi sitten fiilistelin granaattiomenasta mutta sit luin että se on vähän just nounou listalla, teki jotain verenpaineille tai jollekin jotankin. No anyway, ärsyttää. Mut hyvä et avokado on ok. Tähän tietoon ainakin :) Vaikka oon ollu täällä foorumilla jo kauan ja tuntuu että kaikki niksit suurin piirtein on ainakin kuullut mut sun mukana on kyllä tulla niin paljon huvittavia uusia tietoja :grin äppejä ja outoja kortsun näkösiä sperman pidikkeitä ym :grin

Triana, kyllä se ovisplussa oli lauantaina! Toivottavasti hyödynsitte huolella :rolleyes:

Voi pätkis :rolleyes: Välttis kaikilla ei tunnu vaan mitään, ota rauhallisesti ja torsai on pikemmin kun uskotkaan! Mut ymmärrän kyllä kun turhauttaa, on helpompi olla kun tuntuu että kyllä siellä jotain tapahtuu. Aiemmin ennen kun Murkku oli raskautunut, kerroinkin mun yhdesä ystävästä jolle tehtii icsi (oliko tuo se kirjain yhdistelmä ???o_O) no kuitenkin, se sano et se ei tuntenut yhtään mitään mistään piikeistä eikä lääkkeistä, silti saivat monta pakkaseen ja ekasta istutetusta syntyi mun kummityttö. Ei tuntenut myös raskaudessakaan kovinkaan paljon mitään ihmeellistä. Tuo on yksilöllistä.

Viima, voi kumpa olisist ovuloinut ja tärppikin käynyt!

Kissankulta, kiitos, pitää kokeilla! Onpas kurjaa miten meni teillä! Eikö milään yksityisella vastaan ottolla voi ottaa näytettä? Mäkin asun pikkupaikkakunnalla ja täällä kunnallisella ei voitu mutta yksityisellä pääsi kyllä ottamaan. Onpa turhauttava nyt teillä ootella :sad001

Meritähti, varmasti on tosi ärsyttävää tuo noin kun ajattelee :sad001 Mut varmasti ne toisiostan tykkää, tilanne on vain erilainen. Mula on lähi piirissä monta just samanlaisella ikä erolla ja hyvoin menee, ainakin toistaiseksi :happy: Mä kans aiemmin ajattelin että että pari vuotta ikäeroa maksimissaan. Mutta jospa nyt edes meille yksi niin katotaan saako toista.
 
Miten teillä on maca toiminut? Onko kierto muuttunut pituudeltaan? Mullakin ollut se käytössä nyt n. 2 kk taukoineen. En tiedä onko se syynä, mut mulla on kierrot pidentyny.

Kp4/30-?

Minä aloitin viime kierron puolessavälissä ja se kierto oli lyhyempi, jäi 25 päivään vaikka normisti ollut säännöllinen 27 päivän kierto. Kuukautiskipuja oli myös paljon vähemmän. Nyt edelleen käytössä ja jännäilen miten vaikuttaa meneillään olevan kierron pituuteen :rolleyes:
 
Villisilmä, tuo muuten menkkakipujen vähentyminen on mullakin! Enpä ole hoksannutkaan ennen ku mainitsit. Mulla oli jo monta kuukautta aika säännöllinen n. 30 pv, mut nyt on alkanut heitteleen ja saattaa olla viikonki pitempi kierto :/

Tuosta ikäerosta vielä, meillä 10v ja 2v tytöt ja todella hyvät välit on. Isompi osaa leikkiä ja katsoa pienemmän perään ja pienempi matkii ja seuraa mitä isompi tekee. Kiva katsoa niiden touhua, mutta osaa ne kinastellakin. Ikäero ei ollut oma valinta. Itsekin olisin halunnut lapset (2-3) heti 20v mut eipä niitä niin vain tehdä. Ehkäsyä en ole käyttänyt 17 vuoteen ja tuloksena raskauksia 6, joista 2 lasta. Kolmas olisi ihana saada, vaikka välillä tuntuu että pyydänkö liikaa.. Mutta silloin minulla olisi se unelmien perhe <3 kohta alkaa tulemaan kuitenki ikäkin vastaan. Nyt siis 35v.
 
Minun mies oli tänään et ootko lukenu siitä punaviiniä? Olin et kui? Sit se oli että no siitä on kuulemma hyötyä jos haluaa raskautua, johon totesin et joo, kiinnittymiseen auttaa. Mutta se oli et voi olla mut on jotain muutakin ja sit se selitti kovasti :) <3

Päivän pohdintoihin: kuinka lapsettomuus on vaikuttanut minä-kuvaasi? Onko se jotenkin muuttanut sinun ajatusta itsestäsi ja jos, niin miten? Ootko huomannut käytöksessäsi tai valinnoissasi muutoksia?
 
Voi ****** nyt mulla on nielurisat tulehtunu!! Vikkko sitte lopetin 10 päivän antibioottikuurin angiinaan.. nyt on pahempi kurkkukipu ja turvonneet risat ja valkoinen peite nielussa..:smiley-angry016
 
Täällä on nyt niin vilkas kirjoitustahti, että ei meinaa päähän jäädä mitään...
Ihan yleisesti toivottelen tsemppiä kaikille kierron eri vaiheisiin! <3

Ilpuri, ihana mies! <3

Viima, tsemppiä sinne! <3

On: täällä maha vaan turpoo turpoamistaan. On nyt jo hyvin vaikeaa pitää piilossa, kun ihan näin alussa ei haluaisi paljastua kaikille. Löysät paidat on in! :D
Muuten on kaikki hyvin :)

Muurahainen 7+3
 
Viima: mullakin oli tossa kuukaus sit.. mul on ollu useampina vuosina ennen esikoista ( jollen pal vääri muist 4-5v) syksyl/kevääl angiina, lekurit tarjoo aina v-penit ekana.. monta kertaa syöny tuhia lääkkeit jotka ei tee mun kropas mitään. Ja sit kuurin loputtua hakee kefexinit.. joha loppu kipuilu. Viimeks sanoin asiasta etten haluis turhaa pillereit syöd ja maksaa, et saisko suoraa kefexinit ny vaa. Lääkäri minuu ihmetteli, kun kuulemma v-penit olis "tehokkaampi" tms..

Pahoittelen.. oon vast heränny, enkä kipannu viä kupillistaka kahvia kitusii, vaa zombie -modella mennää.. mut siis kannattaa mahdollisel ens kerral keskustel lääkärin kans suoraa toisest lääkkeest. Varsinki kun kuulostaa et tää on ainaki nyt pahempi ku aikasempi? Ääh, nyt suljen naamani ja meen kahvil!

On: Tädin pitäs tänää tul... tein kuitenki testin, koska yleens mulla alkaa yöllä/aamuyöllä. Muttei ol vielä...? O.o


Muoks* Tälle aamulle taas puhdas nega.. :'(
 
Muokattu viimeksi:
Mamma-10 pahoittelut negasta :/

Viima kuulostaa nielurisanpoistolta. Mulla oli pakko tehdä lopulta ab-suojassa, kun tulehduskierre ei ottanut loppuakseen. Vaan siihen loppui ne angiinatkin :happy:

Ilpuri siihen sun eilispäivän pohdintaan... Mulla on ollut reilu 10v aikaa sopeutua mahdolliseen (pysyvään biologiseen) lapsettomuuteen. Jossain vaiheessa teininä (jo vuosia ennen pco-diagnoosia) oli kai päällä joku itsesuojelumekanismi, kun oli fiilis, ettei lapsia tule niin sanoin aina että en halua. No, lapsen kaipuu on ollut koko aikuisiän ja nyt kun on kumppani, niin toiveet on kuitenkin korkealla :happy7 On motivaatiota pysyä paremmassa ruokavaliossa, liikkua enemmän - etenkin kun tjottailusta siirryttiin "vakavaan" yrittämiseen. Kyllähän sitä itseään soimaa ylipainosta, kun tietää ettei se ainakaan helpota raskautumista. Toisaalta tiedän senkin, että pco on paino-ongelmien taustalla ainakin osittain.
Nyt on (tän foorumin myötä) alkanut kokeilla kaikenlaisia poppaskonsteja :smiley-angelic006:laughing005 greippimehut ohjelmassa tällä hetkellä.
Aika rankalla huumorilla miehen kanssa puhun omasta hedelmättömyydestäni; sillä yritän peittää sitä julmettua kipua.. Mies puhuu itsestään samaan malliin, joten uskon että molemmille ihan yhtä paha paikka joten hän luultavasti tietää, että vitsailulla yritän "omaa huonoutta / epäonnistumista" keventää. Vaikeahan näistä on ääneen puhua ihan oikeilla sanoilla ja rehellisesti.:scared001
 
MamaMee, ihana kun sulta tulee noin paljon uusia hyviä vinkkejä, joista en oo ite koskaan ennen kuullukkaan :grin

Viima, inhottavia nuo angiinat. Mullakin oli teininä monta kertaa putkeen angiina, kunnes sitten leikattiin nielurisat ja sen jälkeen ei oo ollu enää yhtään :happy: Perus kurkkukipuakin enää hyvin harvoin.

ON, Tänne saapui eilen vihdoin ja viimein ovisplussa keskenmenon jälkeen :hello2 Ihan samalla aikataululla kuin viimeksikin eli kp 34 (keskenmenovuodon alusta laskettuna). Enää pari viikkoa ja sit päästään aloittelemaan ekaa clomikiertoa... iiih hurjaa!
 

Liitteet

  • DSC_6463.jpg
    DSC_6463.jpg
    31.3 KB · Katsottu: 185
Muokattu viimeksi:
Ilpuri, dpo -4, -1 ja 0 tallettelut, ois voinu olla paremminki mut toisaalta huonomminki :grin

Viimalle paranemisia! :happy:

Alina, onnea ovisplussasta! Tuleeko sulla nuitten clomien kans joku lääke tukemaan luteaalivaihetta? Mä en näistä juuri mitään vielä tiedä, mutta toivottavasti yrittävät tukea mahdollista alkavaa raskautta. Tai voisin tässä samalla kysästä (kaikilta) että tuleeko clomien/letrojen kans aina joku tukilääkitys luteaalivaiheeseen ja alkuraskauteen?

Eilen luin osan viesteistä ja tänään loput niin unohtunu jo puolet, mutta jäi mieleen tuo luteaalivaiheen lyhyyden miettiminen, en vaan muista kellä myös oli lyhyt? Mä tosiaan nyt tikutin sen oviksen myöhemmäksi mitä oon sen kuvitellu olevan, joten jos se ois suunilleen samaan päivänä +/-1 niin lutis ois mulla 10-12 päivää, tuntuu lyhkäseltä :wideyed: Muoks. Saatto olla jo viikko sitte nuo lutisjutut, mä oon ihan sekasi näitten kans nyt :grin

Mulla kans kiinnostas tuo siveydenpuu, mut joskus jostai luin että sitä ei sais Suomesta? Oonko lukenu ihan höpöjä?

Triana kp 17/25, dpo 3
 
Triana, mulle gyne sanoi, että clomien kanssa ei periaatteessa tarvitse loppukiertoon tukilääkettä, koska sen keltarauhashormonin pitäis sillon olla niin vahva, mut toki se myös sano, että siinä vasteultrassahan sen sitten näkee onko tarvetta loppukierron tuelle, jos esim limakalvot näyttää liian ohuelta tjms.

Mulla on myös vaihtelevasti lyhyt luteaalivaihe ja yllättäen tärppi onkin käynyt vain niissä kierroissa missä on ollut loppukiertoon keltarauhashormonilääke tukena. Veikkaan, että mulla kiinnittyminen tapahtuu sen verran myöhään, ettei esim 9pv luteaalivaihe riitä. Mulla vaihtelevasti 9-12 pv.

Muakin alkoi tuo siveydenpuu kiinnostamaan, jos sillä on siis luteaalivaiheeseen jotain vaikutusta.
 
Takaisin
Top