Vastavirrassa; Luulisin, että on mekanismi suojella alitajuisesti itseään.. Ettei pettyisi niin pahasti,kun on valmistautunut ajatukseen etukäteen. Miulla ainakin usein näin.
Nytkin ajattelen, mitä sitten jos emme saa lapsia. Vaikka ei ole syy vielä selvinnyt edes, saati kokeiltu mitään apuja. Olen kaikessa on/off-ihminen. Ei mitään pikkuisen eikä sinnepäin,vaan joko täysillä tai ei ollenkaan. Useimmiten siitä on vain haittaa, että välimuoto puuttuu. Mm. Pelkään nimenomaan tuota, että jos saisimme vain yhden lapsen (koska olemme koko ajan toivoneet useaa), kadun ja harmittelen vain sitä, että miksi lähdin tähän, koska olisin halunnut koko määrän tai en yhtään. En tiedä onko teistä kukaan samanlainen
Pelottaa tulevaisuus niin, että ihan oksettava olo. Tänne kun tulee lukee ja kirjottamaan, alkaa aina enemmän pohtia mielessään omiakin asioita. Miehen kanssa menee ihan päin persettä. Hän huutaa koko ajan ja ei ole mistään samaa mieltä. Luulin eilen, kun tulin töistä, et ihanaa hän on kerrankin hyvällä tuulella. Se olikin vain hämäystä, koska oli vieraita. Ei siis ilmeisesti johdu väsymyksestä, hän nimittäin oli viime viikon lomalla ja sai ladata itteään. Oon ilmeisesti menny naimisiin miehen kanssa, joka muuttui ihan toiseksi sen tahdon- sanan jälkeen. Noh, minkäs teet, ei sille enää mitään voi.
Olenko keskimääräistä herkempi ihminen, vai valitanko vaan enemmän kuin muut?

Tuntuu, että kukaan ei valita elämästään ja parisuhteestaan yhtä paljon kuin mie
