Kiitos, ajattelinkin että tänne voisi olla liittyä ja kuulla muidenkin kokemuksia ja tuntemuksia. :) se kun tuntuu hankalalta jutella heidän kanssa jotka eivät ymmärrä mitä käy läpi. Tsemppaus yritykset "kyllä se vielä joskus onnistuu" ja "onhan teillä aikaa" alkaa olemaan jo kuluneet lainit, tiedätte varmasti:)
Meille suositeltiin suoraan IVF-koeputkia hoitoja. Tarkkaa syytä ei osattu sanoa, miehen siemenneste näytteessä eteenpäin liikkuvien siittiöiden määrä alhainen ja minulla liikaa rakkuloita munasarjoissa( lääkärin mielestä ei kuitenkaan huolestuttavan isoja kooltaan).
Lääkärin mielestä tulokset eivät paperilla kuitenkaan olleet niin huonot etteikö luomusti voisi saada lapsia, mutta 25% lapsettomuuksistahan johtuu juurikin syistä joita ei ole.
Tämä lääkärin uutinen ja suositus tuli isona pommina, ja nyt meillä vielä auki mitä tehdään. Mieheni haluaisi jatkaa luomusti yrittämistä vielä, mutta minä en tiedä kestääkö hermoni enään.
Ja kiitos Larissa, ehkä juurikin tämä että "tässäkö me sitten ollaan loppuelämä kahdestaan" ajatus kuulostaa vielä liian järkyttävältä :D toki rakastan miestäni älyttömästi, ja varmasti jos niin käy, niin pystymme nauttimaan myös elämästämme kahdestaan. Tällä hetkellä ajatus siitä tuntuu vain liian ahdistavalta, olenhan aina ajatellut oman perheeni sisältävän lapsia.
Olen kuullut että juuri se ensimmäinen vuosi on se inhottavin vuosi. Rakkauden täyteinen yrittäminen ja ajatukset rullaa vain lapsissa, nimissä ja tulevaisuudessa. Jo pelkkä yrittäminen tuo onnellisuuden tunteen.
Kunnes aikaa kuluu, kaikki ne onnellisuuden tunteet, haaveilut ja ajatukset lytätään ja mieleen tulee että entä jos emme saakkaan.
Sen jälkeen myöntäminen ja ääneen toteaminen ettei se nyt näytä tärppäävän, jonka jälkeen tulee hakeutuminen lapsettomuusklinikalle ja shokkina lääkärin kysymys " laitetaanko teidän koeputkihedelmöityshoito jonoon"