Murkku, onneksi täti punainen ei vielä ole sinne löytänyt, joten on vielä mahis plussaan :) tai jos menkat alkaa, niin pääsetpähän testaamaan upouuden kuppisi!
Anteeksi kun vaan taas tuun valittamaan, mut tää on aivan kamalaa. Sattuu niin äärettömästi, oon itkeny vuorokauden ympäri. Nukuin pari tuntia viimeyönä ja heräsin itkemään. Sitten nukahdin itkuun ja parin tunnin päästä heräsin taas pillittämään ja tyhjentämään kuppia. Oon nukkunu kolmet päiväunet, aina itkuun nukahtaen. Ja heti herätessänk tajunnu ett vieläkin oon tässä samassa painajaisessa -omassa elämässäni- ja taas itken.
Miun silmäluomet on ku ranskanleivät, silmät ei ees aukea enää kunnolla, kun luomet on niin painavat. Kasvot ovat kipeät kyynelistä ja niiden pyyhkimisestä. Tunnen itteni aivan nollaksi. Olo on todella arvoton, epätodellinen, typerä, turha, kamala, kivulias ja epäonnistunut. Tuntuu ettei näin huono ihminen edes ansaitse vauvaa ja sen takia en sitä saa. Jokapaikkaan särkee ja tahtoisin johonkin tiedottomaan tilaan jotta tää olo hellittäis.
Nyt pelkään lisäksi että masennun, kun sitä on takana muutenkin. Pelkään että menetän otteeni elämästä tän takapakin takia. Pelkään tulevaa. Pelkään ett jään lapsettomaks ja katkeroidun. Pelkään etten voi enää nähdä ystäviäni enää, koska he ovat lähes kaikki jo äitejä tai isiä. Pelkään että romahdan ruokakaupassa jos näen heitä, koska huomaamattani pyrin välttelemään lapsia ja sen takia myös ystäviäni..
Ei oo koskaan ennen vielä näin koville ottanut menkat. En käsitä miksi kaiken paskan pitää samaa aikaa sataa niskaan? Voi kun oltaiskin nähty vaikka torstaina tätä ystävää ja olisi silloin kertonut tulleensa isäksi; olisin taatusti pystynyt olemaan vilpittömästi onnellinen! Tunnen itteni petturiksi; kateelliseksi petturiksi.
Anteeksi kun vaan taas tuun valittamaan, mut tää on aivan kamalaa. Sattuu niin äärettömästi, oon itkeny vuorokauden ympäri. Nukuin pari tuntia viimeyönä ja heräsin itkemään. Sitten nukahdin itkuun ja parin tunnin päästä heräsin taas pillittämään ja tyhjentämään kuppia. Oon nukkunu kolmet päiväunet, aina itkuun nukahtaen. Ja heti herätessänk tajunnu ett vieläkin oon tässä samassa painajaisessa -omassa elämässäni- ja taas itken.
Miun silmäluomet on ku ranskanleivät, silmät ei ees aukea enää kunnolla, kun luomet on niin painavat. Kasvot ovat kipeät kyynelistä ja niiden pyyhkimisestä. Tunnen itteni aivan nollaksi. Olo on todella arvoton, epätodellinen, typerä, turha, kamala, kivulias ja epäonnistunut. Tuntuu ettei näin huono ihminen edes ansaitse vauvaa ja sen takia en sitä saa. Jokapaikkaan särkee ja tahtoisin johonkin tiedottomaan tilaan jotta tää olo hellittäis.
Nyt pelkään lisäksi että masennun, kun sitä on takana muutenkin. Pelkään että menetän otteeni elämästä tän takapakin takia. Pelkään tulevaa. Pelkään ett jään lapsettomaks ja katkeroidun. Pelkään etten voi enää nähdä ystäviäni enää, koska he ovat lähes kaikki jo äitejä tai isiä. Pelkään että romahdan ruokakaupassa jos näen heitä, koska huomaamattani pyrin välttelemään lapsia ja sen takia myös ystäviäni..
Ei oo koskaan ennen vielä näin koville ottanut menkat. En käsitä miksi kaiken paskan pitää samaa aikaa sataa niskaan? Voi kun oltaiskin nähty vaikka torstaina tätä ystävää ja olisi silloin kertonut tulleensa isäksi; olisin taatusti pystynyt olemaan vilpittömästi onnellinen! Tunnen itteni petturiksi; kateelliseksi petturiksi.
Olis kyllä kieltämättä hienoa, jos olisi saanut antaa miehelle isänpäivälahjaksi plussatikun, mut uskotaan niin, että ensi vuonna meillä molemmilla on toiset lapsukaiset mukana juhlistamassa isänpäivää. 
lippukorkeella et ultrassa joka on kp 13 et ois follei 
