Omaa napaa, ultrassa käyty. Follikkeleja olikin tällä kertaa yhden sijaan kaksi, ja pikkasen pienempiä kuin kahdessa edellisessä kierrossa. Aiemmin ollut 18mm, nyt oli 15. Luovuttaja on kuitenkin lähdössä la - ma reissuun, joten varmaan perjantaina tehdään jo inssi ja pistetään piikki. Toisaalta vähän hirvittää, yhden mieluiten ottaisin kerralla mutta tuskinpa tuosta molemmat tärppää kun ei ole yksikään tarttunut tähänkään mennessä. Niin onpahan vähän paremmat todennäköisyydet.
Yritettiin pitkään saada selvyyttä mahdollisista kela-korvauksista. Lääkäri tuntui pitävän meidän mahdollisuuksia huonona edes sen vuoden yrityksen jälkeen. Ilmeisesti kelassa ei olla innoissaan naispareista, sen kuvan sain. Ja lain mukaan meilläkin pitäisi vuoden yrityksen jälkeen olla mahdollisuus päästä julkiselle, mutta käytännössä eivät ota. Ärsyttää eriarvoinen kohtelu; vuosi yritystä on vuosi yritystä. Että vaikka julkisella ei homma aina luistakaan, silti suurimmalla osalla teistä on mahdollisuus päästä sinne ja käyttää niitä palveluja. Meillä ei ole mahdollista valita yksityisen ja julkisen välillä, emmekä kumpikaan todellakaan ole hyvin ansaitsevia. Pitkään olemme säästäneet pennosia tähän lystiin.

Tiedän ettei muiden onni ole itseltä pois, mutta olen sallinnut nämä "omanapaiset" ajatukset ja tuntemusket koska se helpottaa omaa oloa. Ei tarvitse olla aina niin urhea. Taustalla kuitenkin kummittelee koko ajan se kuinka itse toivoo tulevansa vielä raskaaksi ja saavansa oman nyytin syliin. Vielä kun ei tiedä kuinka tässä käy. Simppanäytteitä päästään viemään vasta ensi kuussa. Paljon on kyselty, että koskas meille vauvoja tulee ja olen kyllä suoraan sanonut sukulaisille että on vähän vaikeaa sellaisia saada aikaiseksi jos putket on solmussa. (kysyin mieheltä ja häntä ei haitannut että sukulaiset tietää, jättävätpähän sen jälkeen rauhaan..
saatan ehkä pitäytyä kännykän selaimessa jatkossa
vaikka onhan nää hymiöt kyl ihan parhaita:)