Arki vauvan kanssa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vimpa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Öö.. tiedätte varmaan sen telkkarissa pyörivän cola-mainoksen, jossa tyttö ja poika koittavat kilvan viedä kokista jollekkin pihatyöläiselle (jostain syystä en saa päähäni, onko kyseessä allaspoika vai puutarhuri.. :rolleyes:), mutta äiti ehtiikin ekana apajille? Se on jostain syystä meidän tytön lemppari! Aivan sama, mitä on tekemässä, mutta kun kuulee sen mainoksen alkavan, loppuu kaikki muu puuha ja alkaa tiukka tv:n tuijotus. Mitä lie katselee.. :hilarious:
 
Meillä taas se Haribon mainos missä aikuiset puhuu lasten äänellä. Saa pojan aina keskeyttämään touhunsa ja hymyilemään.
 
Meillä katsotaan äipän kanssa raveja.Ja jos on lähtöauto kuvissa niin oikein hihkutaan. :D
 
Meillä kaikki mainokset on in :) telkkaria ei muuten katsele yhtään, mutta kun mainostauko alkaa niin katse välittömästi siirtyy teeveeseen eikä silloin muuta maalimaa huomaakkaan :hilarious:
 
Meillä jostakin ihmeen syystä suosikkiohjelmia on jääkiekko ja jalkapallopelit. Mikään muu ei saa aikaiseksi samanlaista reaktiota. Hän pärisee, sätkii kaikilla raajoillaan ja hihkuu. Jos on sitterissä, niin pomppii koko sitteri. Ei sitä voi nauramatta katsella. :Heartred
 
Mites teillä ruokailut menee? Meillä poju istuu syöttiksessä, mutta on niin mahdoton meno koko ajan että syöminen alkaa olla jo oma taiteenlajinsa. Nyt viimesimpänä hittinä alkanu potkimaan syöttistä pöydästä irti. Työntää itsensä aina tuoleineen niin kauas kun jaloilla ylettää. Ei malttais paikallaan olla millään.... Periaatteessa ruoka kyllä maistuu, mutta ei jaksais keskittyä.
 
Meillä syö vähän vaihtelevasti joko syöttiksessä tai sylissä.. välillä kyllä huomaan ihan selkeästi, ettei mielenkiinto riitä syömiseen, kun kaikki muu kiinnostaa tuhat kertaa enemmän ja silloin siirrän syömisen myöhemmäksi. Meillä kun ei ole kuin yksi ruoka-aika eli suunnilleen kuuden maissa syödään päivällinen (joskus se on tosin miehen päivän eka ateria..), niin en ole jaksanut stressata ruoka-ajoista.

"Aamupala" eli hedelmä- ja marjasoseita tällä hetkellä syödään, kun herätään eli kymmenen ja yhdentoista välillä. Eka välipala (voi olla mitä vain tuoreista hedelmistä sämpylään tai apinaevääseen) yleensä yhden maissa - vähän riippuu, miten tyttö nukkuu ja sit "lounas" päikkyjen jälkeen (nyt on ekat päikyt lyhentyneet puoleen tuntiin..), joka sekin on vähän mitä sattuu (proteiinia, hiilaria, viljoja ja sit tuoreita/höyrytettyjä kasviksia, jälkkäriksi jotain tuoretta hedelmää). Saatetaan syödä toinen välipala ennen toisia päikkäreitä (jotka ajoittuu neljän ja kuuden välille ja on nyt sit näköjään ne ainoat pitkät unet tällä hetkellä) - esim. talkMURUja, hedelmää ja sit joskus kuuden ja seiskan välillä päivällinen, joka rakentuu samalla kaavalla kuin lounas (sillä erotuksella, että vain toisella ruoalla on tarjolla lihaa/kanaa/munaa) ja illalla ysin maissa tyttö syö vielä iltapala soseen - puuro ei sitten kelvannutkaan sen ensimmäisen kerran jälkeen..

Jos jää valipalat välistä jostain syystä, niin sit saatan ympätä niiden komponentteja päivälliseen ja iltapalaan - oon nyt koittanut, että se kolme kertaa tulisi kuitenkin vähintään päivästä kiinteitä.. ja tissiä joka väliin! Iltapäivisin/iltaisin leikin tytön kanssa lattialla tissit paljaana, kun käy ottamassa tällä hetkellä viiden minuutin välein huikan tai kaksi. :hilarious:
 
Meillä menee aamu- ja iltapuuro soseen kanssa ja sit kaks kertaa päivässä jotain liha-/kana-/kalasosetta. Lisäsi fiiliksen mukaan maissinaksuja ja erimakuiset smoothiet pussista (ihan pojun lemppareita kun saa itse syödä). Ja sit joskus vettä ruuan päälle. Äidinmaitoa sit aina vähän joka välissä.
 
Meillä syödään nyt huonommin ja sekös on äidistä ikävää :sad001 Alussa uppsosi niin hyvin ja söi jossain vaiheessa enemmän kuin nyt. Aamu ja iltapuuro soseiden kera maistuu + hedelmäsoseet yksinään, jos niitä antaisin. Olen lopettaanut niiden antamisen, kun ei kasvis- ja lihasoseet meinaa maistua. Yhden liha-kasvissoseen saattaa syödä päivässä, mutta toista ei ja määrät ei päätä huimaa. Ehkä semmoinen 1/2 dl. Lomareissua silmällä pitäen olen yrittänyt tarjota toisen liha-kasvissoseen päivässä kaupan valmissoseita, mutta ei syö. Ei yhtään mitään merkiä. Kaksi lusikallista max. menee alas irvistelyiden kera. Olen jo n. kolme viikkoa yrittänyt, mutta ei. Sormiruokailua pitäisi varmaan kokeilla, mutta tyttö ei vielä kunnolla istu, joten en ole viitsinyt sitä aloittaa.
 
Ei kamala. Vauvalla puskee neljää, siis neljää ylä hammasta nyt yhtä aikaa läpi. Voi tuska!!! Kyllä oon antanut panadolia nyt 3 x vrk tässä viikonlopun ajan. Hurjaa.
Ihana tässä muuton keskellä kun toinen on kiukkuinen ja kipeä :/ vain äiti kelpaa. Ja äiti haluaisi purkaa muuttolootat ja laittaa kotia... ja isillä loppuu huomenna loma :(

Vauva on kyllä niin isoveljienkin perään että voi riemujen kiljaus. Ja voi tylsyys kun isot on välillä muutaman vrk pois kotoona.
 
Kylläpä tuli haikee olo ku lueskeli näitä foorumin viestejä... ajalta kun oltiin raskaana. Miettikää vuosi sitte :rolleyes: ja meitä oli nii paljon täällä sillon ja kaikilla paljon asiaa. Nyt tuntuu että on vähäiseksi käynyt meidän porukka :oops: mulla on vissiin liikaa aikaa ku ehdin tämmöisiäki miettiä :hilarious:
 
Mä mietin just ihan samaa, Sadetuuli. Kiinnostaisi tietää, onko kaikilla mennyt kuitenkin loppuraskaus/synnytys/vauva-aika hyvin, kun paljonhan meitä silloin oli.

Jotenkin tuntuu, että synnytyksestä on NIIIIIN pitkä aika ja silti se jaksaa vielä hämmästyttää: joka päivän katson tuota mun pientä tyttöä ja ihmettelen, miten ollaankaan voitu saada aikaan jotain noin kaunista ja täydellistä. Itken vieläkin, jos luen vaikka lehdestä synnytystarinoita tai jos mieleen hiipii jostain ajatus, mitä kaikkea pienelle vauvalle voikaan sattua - niin hyvässä kuin pahassa. (Ennen saman reaktion aiheutti eläimet.)

Just eilen yöllä, kun heräilin (kiitti ihan v*tusti taas, naapurit..), mietin miten sitä vasta nyt äidiksi tultuaan voikaan tuntua yhtäaikaa näin avuttomalta ja vahvalta ja varmaan ekaa kertaa koko elämäni aikana sisäisten oman kuolevaisuuteni ja tajuan myös sen, miten kaltoin mua on lapsena (ei siis iällisesti vaan lähinnä äiti-lapsi asetelmana) kohdeltu enkä halua koskaan, että oma lapsi joutuu omien vanhempiensa laiminlyömäksi. Mä aion tehdä kaiken mahdollisen tarjotukseni lapselle parhaan mahdollisen elämän ja vaikken nyt suoranaisesti meinaa pumpuliin tyttöä lykätäkkään, niin tahdon kyllä mahdollisuuksien mukaan siloitella "kuopat tiestä" - enkä tarkoita hemmottelua (enpä vissiin.. :hilarious:), vaan sitä, että haluan opettaa esim. ruoanlaittoa ja muita tärkeitä taitoja, tarjota tulevaisuudessa mahdollisuuden nähdä maailmaa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin sekä kasvaa omanlaisena yksilönä, joka osaa arvostaa työntekoa (vrt. kun tekee töitä, on varaa matkustella, ostaa asioita yms.) ja luontoa ja jolla ei mene sormi suuhun, jos pitää laittaa hylly seinään tai kytkeä kattolamppu.

Taitaisi olla taas aika kirjoittaa tytölle kirje vauvakirjan väliin, oon sinne muutaman jo kirjoittanut - saa sitten vanhempana lukea niitä ja toivon, että niistä heijastuu se rakkaus, jota tyttöä kohtaan tunnen ja se, että kaiken olen tehnyt rakkaudella ja hänen parhaakseen. Vaikka sitten keskellä kovimpia murrosiän kuohuja. :wacky:
 
Mä oon tässä miettinyt, että sopiikihan tää kotiäitinä olo mulle sittenkään!
Aikanaa menin töihin kun esikoinen oli jotain 1+
Ja sitten seuraavan kerran kun toka ja kolmas just ja just 1v ja 2v. Esikoinen tuolloin koulussa jo.
Nyt olis taloudellinen mahdollisuus olla kotona.
Mut mä mietin, et miten mun pää jaksaa?
Vauva, lapset, koti. Ja mies.
Jaksaako sitä ihan oikeasti olla "vaan" kotona sitten kuitenkaan.
Kiitollinen olla pitäis. Olenkin. Mutta kyllä nyt rehellisesti sanon, että haikailen töihin.
Mutta, miten tuon pienen hoito. Mies ei voi kotiin jäädä. Mun palkka ei riitä.
Päiväkotiin en halua laittaa. Hoitaja kotiin tuntuu vieraalta.
Meillä on vuorotyö. Minulla 3-vuoro. Miehellä 2. Aamut alkaa klo 6.00 miehellä 50km päässä. Minulla klo 7.00 tässä suht lähellä.
Alkuunsa oli päivänselvää että jään kotiin kunnes vauva on 3v.
Noo, me tässä juuri muutettiin pienempään, rauhallisempaan paikkaan, josta en tunne ketään samassa kotiäiti tilanteessa olevaa.
Ei tässä ole mitään perhekerhoja tms. Hohhoi..... mä pelkkään että vallan erakoidun lopullisesti.
Muutama äiti-kaveri vanhalla asuinseudulla, ei kaukana, mutta automatkan päässä...eipä ketään tätä nykyä kiinnosta kuulumiset, tai kyläilyt.

Et semmoiset mietinnät!

Miten muilla?
 
Mä taas olen miettinyt, että miten ihmeessä jaksan töitä ja kodinhoitoa, kun tänään tosiaan vika vanhempainvapaapäivä ja huomisesta eteenpäin oon 5 viikkoa lomalla ennen kuin koittaa aika palata kokopäiväisesti sorvin ääreen.

Tajuan kyllä, että mulls ja miehellä on erilaiset tyylit hoitaa kotia yms. mutta oletan kuitenkin, että tietyt asiat tulee tehdyiksi sillä aikaa, kun toinen on töissä, jos toinen on kotona. Tähän kuuluu luonnollisesti myös tytön kanssa leikkiminen, mutta eilen olin kaksi tuntia kissan kanssa eläinlääkärissä ja sinä aikana kämppä oli saatu aivan mullin mallin: mies oli "syöttänyt" tytön olkkarissa (koska tyttö kuulema halusi katsoa telkkaria samalla..) eli kantanut syöttötuolin olkkariin, istuttanut tytön siihen ja mä sit tullessani siivosin mattoon liiskantuneet ruoat pois (mies vielä talloi niitä ohi kulkiessaan), syöttötuoli on keittiössä yltäpäältä ruoassa edelleen.. jouduin myös pyytämään, että voisilo siivota karkkipaperinsa, jonkun muovisilpun ja muutamat pakkausmateriaalit sohvalta/sängyltä/keittiön pöydiltä ja sain vastaukseksi vain narinaa siitä, että ei työpäivän jälkeen jaksa siivota..

Sit kun niihin päivittäisiin kotihommiin kuuluisi myös ruoanlaitto, tiskaus, sängyn petaaminen, pyykinpesu (sisältäen kuivumaan laiton ja viikkauksen kaappiin) ja mahdollisesti myös muu siivous, niin tuntuu jotenkin tosi raskaalta ajatella, että se kaikki kaatuu silti mun niskaan vaikka töissä kävisinkin..

Ja kun vielä tähän lisätään se, että tytön nukkumaanlaitto on "mun heiniä", niin siinähän se rattoisasti meneekin koko loppuilta eikä puhettakaan, että voisin mennä rauhassa nukkumaan silloin, kun väsyttää - mun työt tulee alkamaan aamulla kasilta näin alkuun ja sitä ennen on luonnollisesti tehtävä aamutoimet ja varattava aikaa tytön tissittelyyn, jos sattuu heräämään niin aikaisin.

Eli en tiedä yhtään, mitä tästäkin tulee, houkuttaisi ihan hirveästi jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, mutta kun miehen työtilanteesta ei ole varmuutta, niin pakko on palata töihin, että rahaa tulee edes jostain.. mulla kestäisi pää kyllä kotona olon, mutta mutta..
 
Mulla oli aluksi kova hinku töihin, kun olin vähän hukassa vastasyntyneen kanssa ja muutos ahdisti. Kotona yksinolo ei houkutellut Olen palaamassa vuoden lopussa töihin ja nyt on alkanut mietityttämään, että pitäisikö jäädä pidemmäksi aikaa.... Marraskuinen on meidän ainokainen ja mietin paljon, että tätä tilaisuutta ei enää tule toiste, enkä halua katua. Mut oon kyllä aika erakoitunut ja yksikseni paljon. Eniten haaveilen lounaasta ilman lasta ja sosiaalisista kontakteista töissä. Monet tutut ovat sanoneet, että palasivat töihin, koska tunsivat olevansa parempia äitejä pienellä välimatkalla lapseen. Oon miettinyt, että onko mun kohdalla näin. Olisinko onnellisempi ja sitä myötä parempi äiti, jos saisi töiden kautta omaa aikaa ja muuta puuhaa päiväksi. Taloudellisesti voisin jäädä kotiin, eikä töissä ihmeitä tapahdu, vaikken vielä palaisikaan. Tällä hetkellä osittainen töihinpaluu kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta. Tekisi 60% työaikaa. En oo työnantajalle vielä ehdotellut asiaa.
Meillä mies jää kotiin joksikin aikaa, mutta sitten olisi päiväkoti tiedossa. Tuntuu kamalalta laittaa toinen päiväkotiin, mutta niinhän se varmaan kaikista tuntuu.
 
Mulle tuli tänään tuosta lastenhoidosta ja työhönpaluusta mieleen (yhtenä ajatuksena monista), että kyllä taidan olla valmis maksamaan päivähoitomaksun ilomielin. Tämä on todella sitovaa työtä, tämä syöttäminen, ruoanlaitto, potatus, pyykinpesu, imurointi ja lattian luutuus (erityisesti syöttötuolin ympäriltä ;) ), ruokalistan suunnittelu ja kaupassakäynnit... jne. Paljonhan siitä jää vielä jäljelle, kun menee töihin, mutta jonkin verran myös "ulkoistuu". On siis todella ihana olla oman ehkä sen ainokaisen kanssa kotona, ja seurata jokaista askelta ja olla lähellä ja tärkeä ihminen. Kovin paljon on käytännön työtä tässä silti... Tällä hetkellä hoidan lapsen ja kotitaloushommat 100%, koska meillä on iso remontti käsillä kotona, ja tätä jatkuu vielä useampi kuukausi.
No, jotain on jo päätetty, eli mies jää marraskuussa kotiin ja minun on sen kummemmin turha miettiä sitä sen enempää. Koitan fiilistellä sitä, mitä työssä on tarjolla ja tyttö saa pehmeän laskun eroon äidin helmoista. Isin sylin kautta päiväkotiin sitten vuoden alusta. Onneksi näen, että lapsi on reippaassa aikataulussa kehittyvä ja voin kuvitella, että voisi viihtyä muiden lasten seurassa aivan hyvin. Jos näkisin paljon arkuutta tmv. miettisin suunnitelmaamme uudelleen.
 
Meillä on lapsi ollut kuumeessa pari päivää (38.7 on mitattu korkeimmillaan) lääkkeillä, eli panadolia ja buranaa vuoronperään, on saatu vähäksi aikaa kuume laskemaan. Muita oireita ei ole, mitä nyt hammas työntyy läpi. Toki ollaan päivystyksessä käyty ja tällä hetkellä vielä seurataan, sitten tarkempiin tutkimuksiin jos vielä päivän jatkuu kuume. Onko muilla kokemusta tällaisesta? Olen aivan hermorauniona.
 
Varpahat voisiko olla vauvarokko? Kuume kestää siinä kolme päivää, sitten laskee ja tulee näpyt. Esikoisella oli se joku vuosi sitten, ne kolme päivää oli kyllä kamalia kun ei tiennyt mistä kuume johtui.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top