Apua, se tekee sen eri tavalla!!! :)

Hei, minähän täytän sen asekorin oikein! ;) Vessapaperirulla niin päin, että paperi tulee siitä päältä. Miehen mielestä ihan sama, mutta mun on pakko aina kääntää se rulla oikein päin, jos sattuu olemaan (eli mies laittanut) väärin päin.

Kinkku tulee juuston alle. Mutta jos leipään tulee kurkkua tai tomaattia, niin ne tulee juuston päälle. Salaatin lehti taas ihan alimmaiseksi. Mutta jos saan valmiiksi tehtyjä leipiä, niin en mä ala niiden päällisten järjestystä vaihtaan.

Viimeksi kun tulin kaupungilta ja aloin esitellä miehelle mitä kaikkea oon tytölle ostanut, kaksi ensimmäistä, jotka otin ostoskassista, olivat valkoinen ja vaalean ruskea body. Mies sanoi, että ihan kiva, mutta hän haluaisi pukea lapsemme vähän tyttömäisemmin. What?! Miten voi miespuolista ihmistä kiinnostaa mitä vaatteita lapsella on päällä ;) No näytin sitten myös ne värikkäät bodyt, jotka olin ostanut ja yritin selittää, että ne vaaleammat olin tarkoittanut värikkäiden potkareiden kanssa, ettei tule vaatetuksesta ihan sillisalaattia. En tiedä ymmärsikö...
 
Margeliini: Mä oon tismalleen samaa mieltä sekä vessapaperista että tosta leivänpäällisten järjestyksestä!

Meillä väitellään miehen kanssa siitä kummalle puolelle näkkileipää voi laitetaan.  Mun mielestä sileälle ja miehen mielestä kuoppaiselle.  Ja kumpikin voitelee halunsa mukaan mutta toiselle toisen tavalla :D

Maksalaatikossa kuuluu olla rusinoita, miehen mielestä ei.  Ja mun mielestä makaronilaatikkoon kuuluu ketsuppi, miehen mielestä ei.  Ja näiden ruokien suhteen kumpikin noudattaa omia mieltymyksiään myös pojalle annettaessa :)
 
Tytöllä on pieni laukku, joka on täynnä postikortteja. Kun niitä sitten tytön kanssa katsellaan, kerrotaan mitä korteissa tapahtuu. No, mies sitten kerran kuuli kuinka selitin asiat eri tavalla kuin hän ja sanoi heti, "Ei NOIN, pitää sanoa NÄIN." Taas tuli lensi pieni näränpoikanen pesästään, jonka olen yrittänyt unohtaa. Onhan se tytön hyvä oppia, että asioita voi kertoa monella tavalla. Sit tytöllä on yksi kuvakirja, jota luettaessa leikin sormillani. Mies ei tästä leikistä tiedä, vaan lukee vain tekstin, joten tyttö on alkanut siitä hänelle vihjailemaan (tarttuu hänen sormeensa ja vie oikeaan paikkaan kirjan lehdelle. Mies siinä ihan hämillään, että mitä nyt.
 
Mun mies on lähi-idästä, ja tässä kun ootellaan ekaa lasta ja touhuttu siskon muksujen kanssa, oon huomannu ainakin sellasen, että hänen nimenomaisella kulttuurialueellaan alotetaan tyttöjen ja poikien erottelu toisistaan paljon myöhemmin. Se ei esimerkiksi varsinaisesti erota toisten lapsista onko ne tyttöjä tai poikia sen perusteella, että toisella on vaikka vaaleenpunasta päällä ja hentoja kukkakuvioita (aika tyypillinen tapa korostaa tyttöä tytöksi meidän kultturissa). Kyllä se nyt mekot ja sellaset kattoo tytön vaatteeksi, mutta oli ostamassa pinkkioranssia sydänkuvioista bodya meidän pojalle! Ja vaikka ite yritän pysyä aika neutraalina, etten alottais yksioikoista "asennekasvatusta" niin varhain, niin tuo vähän yllätti :) Sitten vähän vanhempana tuntuu olevan jo tosi tärkeetä, et esim. aikusella miehellä se ihmettelee pinkkiä paitaa... Mutta tavallaan ihailen sitä, että ei yritetä lasta kehdosta asti asettaa "muottiin", vaikka myöhemmin roolit sit jakaantuiskin. Silti nätisti käänsin sen huomion vähemmän feminiinisesti koettuihin vaatteisiin :)

Niin, ja meillä kanssa minä teen yleensä voileipiä vaikka siitä pelkästä leivästä ja voista, ehkä kurkkua tai jotain muuta (harvemmin enemmän kun kolme lisätäytettä ja juusto päällimäiseksi, että pysyy muut ainekset paikoillaan). Miehen mielestä välissä pitää olla kaikkea mitä kaapista löytyy, ja jos on vähän eilistä lihakastikettakin laittaa, niin aina parempi. Harvemmin voita, ilahtu hirveesti kun keksin, että laitetaan curry paprika salaatinkastiketta tilalle, ja se on nykynen normi (itse en niin välitä). Järjestyksellä ei ole väliä, mutta tomaattia ei saa laittaa mikroon! Ymmärränhän minä miksi, mutta enpä jotenkin osaa välittää.

Me ollaan molemmat aika pikkutarkkoja, mut IHAN eri asioiden suhteen. Ja sit otetaan rennommin taas ristikkäisissä asioissa.
 
Starletti, joo! Ton mäki allekirjoitan! Eli mä just luen tai leikitän jotain aiiiiivan eri tavalla kuin mies, ja sitten poika närkästyy ja koittaa saada miehen tekemään samalla tavalla kuin minä.. minä kuitenkin oon useimmiten kotona pojan kanssa, eli useimmiten leikitään niillä minun tavoillani ja ne poikakin on tosiaan omaksunut.

Leivässä juusto tulee kinkun alle, sitten kasvikset kinun päälle - ellei ole mikrossa tai uunissa käyneestä leivästä kyse, silloin juusto tulee kaiken päälle!

Vessapaperi nimenomaan sieltä päältä juoksevana!

Näkkileipä voideltiin ennen tasaiselta, mutta nykyään muhkuraiselta puolelta :D Eksän syy!
 
Kun mies hoitaa tytön kylvetyksen, amme on piripintaan täysi ja pesut tehdään lattialla. Kun minä hoidan kylvetyksen, amme on puolillaan ja pesut hoidetaan siellä ammeessa. Kumpikin näyttää tytölle kelpaavan.
 
Mies riisuu vauvan ulkovaatteista aina meidän sängyssä. En ymmärrä miksi :) Itse joko sylissä, olkkarin lattialla puuhamatolla (koska olkkariin se kantokoppa yleensä sisään tullessa kannetaan), pinnasängyssä jossa ulkovaatteet aina puenkin (nukutaan perhepedissä, pinnis on nykyään vain "pukeutumispöytä", pohja korkeimmalla tasolla) tai hoitopöydällä.

Jotenkin mua aluks vähän häiritsi että ne ulkovaatteet menee sänkyyn, niin kuin nyt nelikuinen ulkovaatteitaan mitenkään sotkisi, ja onko se nyt sit sen parempi että niitä ulkovaatteita hinkataan hoitopöytään/puuhamattoon :D En oo sanonu mitään, enkä sano, riisukoot ja pukekoot missä tykkää!
 
Eiiiih..... :DD Anteeks, Minttuliina, mutta mua rupes jotenkin kovasti naurattamaan, että neuroottisena pureskelet kynsiäsi kun ulkovaatteet koskettaa sängynpäällistä! :D

Samalla nostellaan tätä ketjua vähän ylemmäs, ehkä saadaan muitakin hauskuuksia vielä esiin! :))
 

maarinen kirjoitti:
Meillä tämmönen. Vauva-aikana ei kauheesti eroja huomattu, kun minä hoijin melkeen kaikki hommat. Ja jos mies hois jotain, niin se huuteli, että miten täää kuuuuluuuuu tehdä!?!?!

TÄNÄÄN.
Parkkipaikalla. Mies on sitä mieltä, että lapsen pitää antaa mennä itse, eikä sen perään saa lähteä juoksemaan. Ja minä en voi käsittää semmosta! Minä vien aina kärryllä lapsen autoon ja safkat siinä samalla. Sitten paan tuon vöihin ja vien kärryt pois jne. Mutta isäntä liehuu tuon kanssa pitkin pihoja ja niilla on kivaa! Mulla siinä sydän hakkaa ja oon pari kertaa huudon kanssa tormannu tytön perään.... Niin se ero on siinä, sanoo mies, että MÄ EN SAA HUUTAA siellä! Pitäsi hillitysti hiippaila jne.

Miks sitte hiippailemaan, jos sen lapsen voi kivuttomast, ilman oneettomuuksien vaaraa laittaa järkevästi autoon.

Ennakointi on se MUN juttu myös. Kun tiedän, että kahden tunnin päästä on ruoka-aika, niin älyän laittaa sapuskat tulille ajoissa. Mies sensijaan sohaa yhtä suntoista ja sitte kirmaa ja kiroilee pitkin keittiötä, kun eväiden pitäis jo olla lautasella :D

Hyvänen aika ku kuulostaa tutulta siis syntymästä asti!
 
Hehee, hulvaton ketju! ;D myönnän, että aikanaan sai kyllä asia jos toinenkin veren kiehumaan. Nyt oltuamme yhdessä 6+ vuotta, ei jaksa nipottaa toisen tekemisistä ollaan jotenki sulettu yhteen! :) tehköön kotityöt miten lystää, KUNHAN tekee loppuun asti jne. Esikoisen kanssa vauva-aikaan vältyttiin kyllä suurilta riidoilta, toista täytyy vaan muista kunnioittaa, vaikka se tekemiset välillä epäilyttää ja huvittaa. ;) mieheni voisi varmaan kirjoittaa aiheesta tismalleen näillä samoilla sanoilla. :)
 
Ensimmäisen lapsen kohdalla väänsimme varmaan joka asiassa, että mikä on "oikea" tapa ja mikä "väärä". Olemme molemmat hyvin jääräpäisiä ja omasta mielestämme aina oikeassa. Mieheni erityisesti opasti minua monessa asiassa ja tuntui joskus, että olenpa huono äiti, kun en mitään osaa. Hän yritti neuvoa jopa imettämisessä, mutta siinä vaiheessa kilahdin lopullisesti. Kävimme hetken henkistä sotaa keskenämme, mutta olemme sittemmin oppineet kommunikoimaan toista arvostavammin.

Nyt olemme olleet 8 vuotta yhdessä ja odotamme kolmatta lasta. Jo toisen kanssa kaikki on ollut sujuvampaa ja kumpikin on saanut tehdä tavallaan. Joissain asioissa olen joutunut pyytämään miehen apua hänen ollessaan kotona, kun esim. vaipanvaihto on sujuvampaa hänen kanssaan kuin mun kanssa. Pienoisemme potkii mua välillä sen verran kovaa mahaan, että ei ole enää näin viikolla 24 ihan kivaa. Ja kun toinen ratsastaa mun mahan päällä, niin olen ohjannut isän mahan päälle, että se on sopivampi paikka.

On paljon asioita, joita en voi sietää (pyykit väärin, astianpesukone vajaana päälle, lasten vaatteet omituisesti, miksei voi viikata vaatteita narulta kaappiin, vaan ne pitää levittää sohvalle ensin pariksi päiväksi...), mutta olen oppinut arvostamaan apua, jonka saan. Jos joka asiassa kävelisin miehen perässä ja tekisin ne omalla tavallani, tai suoraan kieltäisin miestä tekemästä mitään ja tekisin kaiken itse, niin ei mulla riittäisi vuorokaudessa tunnit. Kun nyt hyväksyn avun sellaisena kuin se tulee, niin olen mahdollistanut sen, että voin opiskella työn ohessa ja silti mulla jää myös aikaa olla lastemme kanssa ja nauttia heistä, kun he ovat ihania pieniä elämän alkuja.
 
Takaisin
Top