Alkuoireita

mulla oli pahoinvointia varmaan jonnekin viikolle 9+ asti. Mulla oli myös pahoinvoinnin lisäksi vatsa ihan vesiripulilla koko ajan. Jouduin menemään lääkäriin koska olin lievästi kuivunut eikä vesikään enää pysynyt sisällä. Koko ajan oli todella huono-olo ja piti vaan yrittää syödä vaikka kaikki tuli ulos. Lääkäri määräsi minulle pahoinvoinnin estolääkettä joka sitten auttoi minua. Kaikkea kylmää kannattaa syödä...mulla esim. auttoi kun tein smoothieta ja pakastin sitä pieniksi annospaloiksi ja imeskelin niitä. Kylmä vie huonon olon pois ja lämmintä ruokaa en syönyt koko elokuussa yhtään. Elin koko kuukauden tuoremehulla, vedellä, hedelmillä ja marjoilla sekä sillä smoothiella (nektariini, mansikka, mustikka,jäätä, omena, banaani, tilkka vettä ja tilkka tuoremehua) sitä sitten eri version tein pakastimeen ja join suoraan smoothiena. Maistuu edelleenkin. Nyt vasta syyskuun puolella on alkanut kotitekoinen ruoka pysymään sisällä ja maistumaan taivaallisen hyvälle. Jos on kovasti huono-olo neuvon myös syömään 2h tunnin välein ja ennakoimaan niin ettei ehdi edes tulla nälän tunnetta. Itsellä ainakin se auttoi. Yöllä varasin 2dl tuoremehuja pillimehu purkkeja sängyn viereen ja otin siitä aina juotavaa ennen kuin menin pissalle wc:n. Samoin mulla saattoi olla jotain hedelmäpaloja rasiassa tai muuta mitä teki mieli.

Nyt on uutena oireena ollut huimaus mutta on täytynyt vaan muistaa ettei nouse vauhdilla ylös vaan rauhassa.
 
unohdin edellisestä...sinänsä uutta on ollut tuo noin voimakas pahoinvointi että kaksi aiempaa raskautta on mennyt paljon kepeämmin alussa mutta ne oireet on alkaneet sitten rv.30 jälkeen. Keskimmäisen raskaudessa en edes tiennyt vasta kuin rv10 olevani raskaana. Mulla on niin pitkät ja epäsäännölliset kierrot eikä raskaustesteissä näkynyt mitään. Liekö olin saanut kaikki vialliset testit sitten kohdalleni :D
 
Väsymys ei tunnu helpottavan täällä millään, mutta muuten on alkanut olo jotenkin "kohentua". Kuvotustakaan ei ole ollut viikkoon! joko olen saanut pidettyä verensokerin kurissa tai se on vaan tältä erää ohi :)

Nyt on ollut kyllä sitten pahantuulisuutta, liikkuessa nykimistä nivusissa ja vatsa aivan täynnä ilmaa. Hedelmiä syön enemmän kuin koskaan elämäni aikana, persikat on olleet viimeisen kaksi viikkoa suosikkeja. Sitä ennen vihreät omenat :)

rv 10+6
 
Takaisin
Top