Ajatuksia ulos lähtemisestä

eyewink

Vauhtiin päässyt keskustelija
Noniin, eli kun tässä nyt pienoisen kanssa tulee pohdittua kaikenlaista päivien mittaan ja tämmöinen aihe oli tuolla muualla, mutta on tullut hoksattua että täällä on enemmän vilinää näissä keskusteluissa :) ,niin laitetaampa sama aihe tännekin..
Eli mitenkäs teillä, jokos olette käyneet ulkona "aikuisten kesken"? Millaisia ajatuksia teillä on asian tiimoilta? Onko liian aikaista lähteä ns. "tuulettumaan" kun laps on vasta parin kk:n ikäinen? Miten teillä joiden lapset ovat vanhempia?

Itse en ole vielä käynyt. Vauva on 2kk. Mielessä se on pyörinyt ja haluakin olisi mutten ole vielä raaskinut lähteä. Asiaan vaikuttaa se oikeastaan eniten, että imetän yöllä niin eihän se sitten olisi mahdollista jos jonnekin lähtisi ja alkoholiakin hieman nautiskelisi..
Ja toki se kun vauva nukkuu yöt vieressäni niin olisihan se hirveetä kun äiti ei olisikaan muutamaan tuntiin siinä :) Siis nämä on tällaisia "vamma-ajatuksia" jotka pätee varmaan enemmänkin vauvasta riippuvaiseen äitiin ku äidistään riippuvaiseen vauvaan
Mieheni yritti saada minua liikenteeseen viikko sitten syntymäpäivänään. Ehdotti että mennään porukalla hänen vanhemmilleen yöksi (mummu ja pappa hoitaneet vauvaa useasti ja pari kertaa päiväsaikaan muutaman tunnin isin ja äitin ollessa pois), laitetaan vauva nukkumaan ja mummu vahtii alkuyön (ja syöttää tarvittaessa) kun ollaan pois. No minusta tuntu silti ihan kauheelta vielä ajatus pienen jättämisestä, vaikkei kyseessä olekaan ku muutama tunti! Jotenki tulis varmaan huono omatunto lähtemisestä.. Ja tietty asiaan tuo omat kommervenkkinsä just tuo imetys.. Että mitenkä sitte seuraavan päivän imetykset jos jonkun verran alkoholia nauttii, millon sitä uskaltaa sitte taas imettää jne.. Enkä uskalla vauvaa ottaa viereen nukkumaan jos/kun olen juonut. En puhu tässä mistään perseiden vetämisestä vaan ihan muutaman siiderin nauttimisesta, mutta silti.. Ja mitenkä vauva nyt pinnasänkyyn rauhottuu ku tähän asti nukkunu äitin vieressä sängyssä.... (on joinakin öinä nukkunu pinniksessä mun vieressä, mutta totesin helpommaksi antaa vauvan nukkua vieressä ettei tarvi aina nostella yöllä syömään).

Juu, kaikenlaista sitä mielessä hyöriipyörii ku on tuo pikkunen... :)
 
Täällä kanssa samaa asiaa pohdittu sillointällöin ja nyt toissa viikonloppuna uskalsinkin anopilta kysästä että ottavatko tytön n. kuukauden-kahden päästä yökylään. Innoissaan ovat ottamassa ja sanoivat samalla että täytyyhän parisuhteestakin päästä pitämään huolta ja saada olla välillä kaksin :) mutta meinattiin että syömään mentäis ja sieltä kotiin leffaa kattelee ja nukkumaan , ellei sitten kavereita käydä moikkaa. Ja mä kanssa olen miettiny tota että jos vaikka yhden ottaa niin kauan täytyy olla Imettämättä ym..:o Mutta siis on meillä tyttö ollut hoidossa jo muutaman kerran parin tunnin ajan kun meillä ollut menoa molemmilla :) tai oikeastaan nyt viikonloppuna oli ensimmäisen kerran muualla hoidossa, yleensä meille tullut isovanhemmat hoitamaan :) ja hyvin mennyt, tyytyväinen tyttö joka kerta ollut vastassa kun menty hakemaan/tultu kotiinp :)
 
eyewink, hienoa että "uskalsit" avata keskustelun aiheesta.

Mun mielipide on että rohkeasti vain tuulettumaan mammat. :) Ei pidä unohtaa sitä elämää, jota oli ennen vauvan tuloa. Siis tarkoitan vanhempien kahdenkeskistä aikaa.

Itse olin tuulettumassa sillon kun tyttö oli 1kk 3vko. Miehen ja mun veljen ja hänen tyttöystävän kanssa käytiin syömässä ja mentiin keilaamaan, siitä sit vielä mentiin baariin muutamalle. Minäkin join, muutaman lonkeron. En ole koskaan ollut mikään juomaihminen ja en koskaan juo humalanhakuisesti mutta kyllä oli ihana lähteä ja ottaa myös alkoholia, se rentoutti kummasti. Ja ennenkaikkea meidän parisuhde kaipasi tän kahdenkeskisen illan. Minun äiti tuli lasten luo tänne meille, tykkään että lapsia hoidetaan täällä kotona ettei heitä tarvitse viedä muualle (tämäkin jokaisen oma mielipide). Olin pumpannut maitoa pakkaseen josta äiti sitten syötti tyttöä ja pakkasessa oleva maito riitti koko illaksi, yöksi ja aamuksi, korviketta ei tarvinnut antaa ja vaikka olisi tarvinnutkin antaa, ei se olisi ollut paha juttu.
Imettämättä olin 14tuntia viimeisen lonkeron juonnista. Luin imetystukilistan sivulta että alkoholi haihtuu äidinmaidosta yhtä nopeasti/hitaasti kuin verestä.
Minä vielä pumppasin "pilaantuneen maidon" pois aamulla vaikkei sitä olisi tarvinnut mutta luin vasta sen jälkeen siitä tietoa kun olin pumpannut.
Imetys kärsi hieman tuosta pitkästä imetystauosta, seuraavana päivänä tytölle ei meinannut mun maito riittää mutta imetin ja imetin vaikkei tisseistä mitään tullutkaan niin seuraavana päivänä tuli maitoa jo ihan normaalisti.

Meilläkin tyttö nukkuu mun vieressä, samoin äiti oli tehnyt. Eli yöllä ekan syötön jälkeen oli jättänyt viereen nukkumaan, hienosti oli tyttö nukkunut loppuyön eikä ollut ollut moksiskaan siitä että mummo on vieressä eikä äiti :D

Huono omatunto tuli kyllä lähtiessä mutta äkkiä se meni sit ohi kun oli muutakin ajateltavaa. :) Tultiin kotiin yöksi, lapset nukkui toisessa huoneessa mummon kanssa ja me miehen kanssa omassa huoneessamme. :) Hyvin oli mennyt kaikinpuolin täällä kotona. Mulle oli tärkeää että voin täysin luottaa hoitajaan joka lasten kanssa on kotona, yhtään jos olisin ollut epävarma äitiäni kohtaa, olisi jäänyt lähtemättä.
 
Minä kävin firman juhlissa kun poitsu oli 5 viikkoa vanha. Olin poissa kotoa 6-7 tuntia, imetin juuri ennen lähtöä ja heti palatessa. Mies oli kahteen kertaan antanut korviketta. Yö oli yhtä tuskaa kun tissit tulivat täyteen maitoa ja poika nukkui tyytyväisenä maha täynnä korviketta. Yritin käsin lypsää mutta ei se oikein onnistunut. Kesti myös muutaman päivän ennenkuin tilanne normalisoitui ja maitoa alkoi taas tulla normaalisti.

Juhlissa join yhden siiderin, en enempää koska loppuyö oli tarkoitus nukkua vauvan vieressä. Luin että maidon alkoholipitoisuus on sama kuin veren, eli vauva saa promillemääriä alkoholia. Olenkin juonut juhlissa kuoharilasillisen ja voisin ajatella ottavani myös punaviinilasin ja imettää ihan normaalisti.

En tiedä koska raaskitaan miehen kanssa kaksistaan minnekään, ainakaan koko yöksi. Siihen pitää kyllä lainata tai hankkia rintapumppu, en kestä toista tuollaista yötä =D
 
Mä olen kerran käynyt kavereiden kanssa istumassa iltaa, tarkoituksena juoda pari siideriä mutta maistui niin kammottavalta että vaihdoin veteen :) Poika ei vaan nyt ilmeisesti sitten juo pullosta, sitä kyllä koko ajan reenaillaan mutta en voi ottaa riskiä että jos ei pullosyönti onnistu niin poju ois ilman maitoa. Eilen olin konsertissa, pois kotoa 4 tuntia. Syötin juuri ennen kuin lähdin ja kotiin kun tulin niin täällä huudettiin pää punaisena pulloraivareissa :/ Mua pelottaa että jos tää pullosyönti ei millään lähde toimimaan ja mulla loppuu maidon tulo niin MITÄ MÄ TEEN :'(  

Kahen viikon päästä olis tarkotus mennä katsoo stand uppia ja syömään mutta jos tuo pullofiasko jatkuu niin mä enemmän kuin mielelläni jään kotiin :)

Mä kannustan kanssa kaikkia tuulettumaan ja te joilla pulloruokinta onnistuu niin tuulettukaa täysillä munkin puolesta :D
 
Peikko-12, tuskin sun maidon tuotanto loppuu seinään. Ja vaikka loppuisikin, poikanne kyllä varmasti juo pullosta jossain vaiheessa ennenkuin kuolee nälkään. Nyt kun teidän ei ole aivan pakko pullosta antaa eikä huudattaa poikaa, tuntuu se vsrmasti kauhealta kun poika alkaa huutaa pullo suussa mutta jos tosi paikka tulee, poika kyllä suostuu pullosta syömään ennenkuin on tipassa. Ahkerasti vaan joka päivä opettelua niin luulen että ajan kanssa poika tajuaa että pakko kai siitä pullosta on syödä kun muuten ei ruokaa saa.

Meillä meinas noi Aventin pullotutit kans tökkiä mut nyt on käytössä ainu mam-pullo, siitä neiti suostuu syömään kun on nälkä. Ja meillä ei tarvinnut edes liiemmin harjoitella sitä iltaa varten kun pulloa tarvittiin.
 
Mä en oo vielä käyny, välillä tekis enempi mieli mennä ja välillä sitte taas ei. Mul on ollu sellanen tapa ennen raskautta et kävin sen ehkä 4 kertaa vuodessa baarissa ja tarkotus oli viettää kavereiden kans hauska ilta, nollata nuppi ym. Mut mulla on jotenki sellanen tunne etten osaa enää juoda! :D Silloin eka viikko synnytyksen jälkeen kotona kun mies ja meijän äiti otti sauna lonkerot niin se hajuki kuvotti mua! Sitte tossa yks pv kaupasta ostin viimeviikolla itelleni lonkeron ja mieli teki sitä kauheasti, mut kaks hörppyä ja enempää ei menny alas... nyt lauantaina oltiin mun ystävän häissä ja mahollisuus ois ollu ottaa kun tyttö oli mun äidin luona hoidossa, mutt ei.. kuoharilasista sain kaks suullista ales ja enempää ei upon, eli haettiin sitte tyttö 20:00 jo hoidosta ja mentiin kotia. :D

Mun tyttökavereiden kanssa on puhetta ollu että pääsäisenä joku päivä lähtäis, eka jonkun luokse istumaan iltaa ja sitte baariin, mut mulla on nähtäväst iso ongelma ku mikään ei maistu. :o :D Joten voi olla et seki reissu jää tekemättä ku en jaksa selvänä katella ihmisiä jotka on ihan humalassa. :D
 
mun ainoa ulkoilureissu oli sairaalan päivystyksessä (rintatulehduksen vuoksi) ja seuraavana päivänä apteekkireissu viikko meidän sairaalasta kotiutumisen jälkeen. päivystysreissu kesti kuusi tuntia, koska en ollut etusijalla kiireellisyysjärjestyksessä ja apteekkireissu ehkä tunnin, koska ajoin meidän auton kehä III:n keskikaiteeseen (oli liukasta, mut selvittiin auton kans ehjinä) ja mun miehen veli haki mut sieltä.

mä en kaipaa ulkoilureissuja, me ollaan miehen kanssa melkein lopetettu yhdessä ulkoilut, koska meillä ei oikein ole ketään, kuka olisi hoitanut poikaa, mitä nyt joskus saatiin poika mun siskolle tai miehen veljelle hoitoon. mä en käytä alkoholia ollenkaan enkä siis viihdy baareissa selvinpäin, mies käyttää alkoholia ja lähtee yleensä kaverilleen juomaan, mutta eipä hänkään ole halunnut lähteä kotoa vielä mihinkään. mä tykkäisin kyllä käydä jollain keikalla tai leffassa kaverin kanssa tai miehen kanssa syömässä kahdestaan, mutta en mä kyllä vielä raaski jättää tuota pientä kenellekään hoitoon. pitäisi ensin tutustuttaa vauva esim. mun siskoon tai miehen veljen perheeseen, jotka voisivat hoitaa vauvaa, ja luulenkin, että ehkä kesällä voisi olla hyvä ajankohta ja tietty molemmat lapset hoitoon samaan aikaan. me kyllä viihdytään kotonaki ja katellaan esim. leffoja tai saunotaan, koska uloslähteminen ei oo meille ainoa vaihtoehto kahdenkeskisen ajan suhteen.

ton mun päivystysreissun aikana vauva ei ollut suostunut nukkumaan 10min enempää ja oli ollut kovin nälkäinen (liekö ikävöinyt) ja apteekki/autontelomisreissun aikana hän vain nukkui. vauva tuntuu myös olevan kovin kiinni meissä ja myös päinvastoin, joten se siitä ulkoilusta. oon mä tosin nyt ulkoillut vauvan kanssa ja tavannut lapsellisia kavereita, joten emmä nyt ihan kotonakaan homehdu :)
 
Huh, tää voi kyllä aiheena olla aika arka monelle ja eritavoin toimivilta voi tulla helposti ns. sanomista...

Mutta mie en siis ole vielä jättänyt lasta edes miehelle, siis lapsen isälle hoitoon kuin kauppareissujen (maks 0.5h) ajaksi enkä vielä nuin pientä pystyisi jättämäänkään yhtään pidemmäksi aikaa. Meillä ollaan siis täysin pullottomia. Mies on muutamia kertoja pullosta pumpattua maitoa yrittänyt juuri kauppareissuni aikana antaa, mutta eihän siitä mitään ole tullut. Toinen ei vaan ymmärrä miten sitä pulloa pitäis imeä. Eikä mulla ole mitään tarvetta mihinkään edes lähteä. Ehkä sitten kesällä voisin suunnitella yksinäni ulos lähtöä.

Mutta entä miten olette käyneet vauvan kanssa ulkona? Vai oletteko mielummin vaan kotona ellei ole pakko lähteä, esim neuvolaan tai kauppaan?
 
Huh, tää voi kyllä aiheena olla aika arka monelle ja eritavoin toimivilta voi tulla helposti ns. sanomista...

Mutta mie en siis ole vielä jättänyt lasta edes miehelle, siis lapsen isälle hoitoon kuin kauppareissujen (maks 0.5h) ajaksi enkä vielä nuin pientä pystyisi jättämäänkään yhtään pidemmäksi aikaa. Meillä ollaan siis täysin pullottomia. Mies on muutamia kertoja pullosta pumpattua maitoa yrittänyt juuri kauppareissuni aikana antaa, mutta eihän siitä mitään ole tullut. Toinen ei vaan ymmärrä miten sitä pulloa pitäis imeä. Eikä mulla ole mitään tarvetta mihinkään edes lähteä. Ehkä sitten kesällä voisin suunnitella yksinäni ulos lähtöä.

Mutta entä miten olette käyneet vauvan kanssa ulkona? Vai oletteko mielummin vaan kotona ellei ole pakko lähteä, esim neuvolaan tai kauppaan?
 
^ Mä en edes laskenut tähän aiheeseen mukaan mun shoppailureissuja. Noin kerran parissa viikossa olen käynyt yksin kaupoilla pyörimässä pari tuntia, mies on ollut vauvan kanssa kotona ja ovat selvinneet ilman korvikkeita sen aikaa.

Päivisin saatan piipahtaa pojan kanssa vaunulenkin yhteydessä lähialepassa ostoksilla, ollaan käyty myös postissa ja pari kertaa vaatekaupoissa. Yhtään ei saa vain pysähtyä kärryjen kanssa, se hankaloittaa menoa =D

Yhdessä miehen ja vauvan kanssa käydään jo rutiinilla ruokakaupassa ja kirppiksellä, joko vaunuissa tai kantokopassa.

Ensi viikolla ollaan lähdössä koko perhe Tukholman risteilylle, kiva päästä vähän kotisohvalta muihin maisemiin!
 
Me käydään joka toinen päivä jossain aina kyläilemässä, ylensä mun äitin, sukulaisten tai kavereiden luona. Kun mies on aina 7-16:30 töissä niin tulee päivät niin pitkiksi olla kotona vaan. Kaupassa käydään joskus porukalla, mut usein miten meen yksikseni ja mies on tytön kanssa kotona. Iteki luulin et tää lähinnä koski tota rilluttelu puolta. :)
 
Idea aiheen luomiseen oli tosiaankin nämä "yöjuoksut" mutta tokihan keskustelun voi laajentaa muuhunkin ulkoiluun :) Onhan sekin jo eräänlaista tuulettumista kun poistuu neljän seinän sisästä vaikka lähikauppaan shoppaileen tmv :)
Mekin käydään lähes jokatoinen päivä jossain. Ei vaan jaksa aina olla kotona kun mun mies myöskin töissä päivät. Käydään tytyn kans mummoloissa (se rikkaus meillä että molemmat mummolat sijaitsee samalla paikkakunnalla), kaupoilla (ruokakaupassa ja välillä jossain isommassa) ja sitten ihan vaan ajeleskellaan.. Nyt olis tarkotus lähtä joku päivä käymään kaverin luona eri paikkakunnalla moikkaamassa häntä ja hänen puoli vuotiasta poikaansa.
Mukava on ollu tytyn kanssa käydä kahdestaanki. Alussa oli vähän hankaluuksia ku meinas olla tytyllä vatsavaivoja ja toisaalta taas roikku kokoajan rinnoissa että se muiden ihmisten kanssa seurustelu jäi vähän taka-alalle, mutta nyt alkaa vatsavaivat pikkuhiljaa helpottamaan ja alkaapa tytykin nauttimaan jo vähän muustakin kun pelkästä nukkumisesta ja syömisestä :)
 
mäkin ajattelin et varmaan tarkoitettiin baareilua tolla ulkoilulla ja varmaan osaltani vein tän jutun "harhapoluille" kirjoittamalla muunlaisesta ulkoilusta (apteekki- ja päivystyskäynnit), koska mulla ei oo ollu baareilua kahteen vuoteen sanan perinteisessä merkityksessä, oon toki käynyt katsoo keikkoja jne. ja lähtenyt sit keikan jälkeen kotiin, koska en vaan viihdy enää baareissa yllämainitusta syystä ja meiltä täältä Vantaalta on matkaa Helsinkiin ja yöllä ei huvita odotella julkisia.

nojoo, mulla on tullut nyttemmin pidettyä yhteyttä sellaisiin kavereihin, joille on myös syntynyt vauvoja lähiaikoina ja oon sopinut treffejäkin ulos, koska mulla on päivisin tylsää, kun mies on töissä n. klo 8.00-16.30 ja meidän poika on koulussa pisimmillään klo 14 asti eikä vaadi mun läsnäoloa heti koulusta tultuaan. aloin jo etsimään itselle ja vauvalle harrastusta ja ilmoitin meidät pilatekseen, koska mulla leviää pää, jos me ei päästä kotoa jonneki ja myös selkä uhkaa taas levitä, kun en tee mitään ja kantelen vauvaa virheasennoissakin.
 
Itse olen ajatellut samoin kuin Hemppa tuon hoito jutun, eli sitten kun jonnekkin lähden ja hoitajaa tarvin niin haluaisin, että hän tulisi meille kotiin. Ja myös sen, että mikäli juomaan lähdetään haluaisin, että hoitaja olisi meillä aamuun asti, eli että hoitaisin itse vauvaa vasta kun olisin nukkunut humalan varmasti ohitse. Itse olen aikoinani ollut paljonkin lapsenvahtina ja useimmiten lähtenyt kotiin yöllä ja humalaiset vanhemmat ovat jääneet lasten kanssa keskenään ja siinähän lapsen on hyvä sängyssä yksin itkeä kun äiti nukkuu humalassa kuin tukki... Tämä siis ainakin niin kauan kun kyse vauvasta/taaperosta.

Enemmän kuin baaristelemaan minulla haluttaisi lähteä kunnolla ravintolaan syömään, mutta niinku jo sanoin odotetaan varmaan tuonne kesään asti. Meillä kun ei lähellä asu esim. isovanhempia tai yleensäkään aikuisia jotka olisivat läheisiä lapsen kanssa. Ja kun lapsi ensimmäisen kerran hoidettavaksi jää haluan, että hoitajana on lapselle jo ennestään tuttu ja läheinen aikuinen.
 
Juuri samoja perusteita sulla Hannan ku mulla. Myös minä haluan että hoitaja on lasten kanssa siihen asti kun itse olen nukkunut humalan pois. Äitini oli silloin meillä iltapäivä kahteen asti joten hyvin kerkesin vielä rapulaa potea vaikka paha se ei ollu.

Minä tykkään myös että kotona lasten ei tarvitse nähdä alkoholia. Mies käy silloin tällöin tuulettumassa myös yksin ja hän menee aina kaverilleen aloittelemaan tai sitten omaan autotalliin jolloin lasten ei tarvitse nähdä isäänsä humalassa näin pieninä vielä. Kotona lasten ei siis tarvitse pelätä ketään humalaisia vaan koti on se turvallinen paikka lapsille. Nää on mun ajatuksia.

Hoitajaksi (pidemmäksi aikaa) en kelpuuttaisi edes omaa anoppia, sillä on niin outo tyyli hoitaa lapsia joten en uskaltaisi jättää ainakaan pienempää hänen hoitoonsa. On siis todella huolehtivainen ja varovainen mutta joskus ehkä vähän liiankin.

Hannan, minäkin odotin tuolta illalta juuri sitä että pääsen kunnolla syömään, valmiiseen pöytään, rauhassa, ilman melua, kahdestaan miehen kanssa, mukavaa seuraa, hyvää ruokaa ja juomaa... Mut oli loppuiltakin todella kiva kun sai muutenkin olla ihan huoletta. :)

Jokainen rentoutuu omalla tavallaan.

Esikoisen kanssa kuljettiin hänen vauva-aikana paljon kaupoissa, kirppareilla ja kavereilla. Nyt on sekin jääny, kahden kanssa ei todellakaan ole helpointa lähteä reissuun yksin, varsinkaan mihinkään kaupoille. Tyttö vielä on sellainen ettei tahdo viihtyä kaukalossa kovin pitkään jos ei olla autossa. Esim. Kaupassa hän herää heti ja alkaa huutaa kuumuuttaan tai väsymystään kun unet jäi kesken. Me harrastetaan koko perheen voimin lenkkeilyä joka ilta. Se on itselle sellainen "henkireikä" ja rentoutuskeino että muuta ei oikeastaan tarvitse. Saadaan olla koko perhe yhdessä ja ulkona.
 
Juu täällä alusta asti lähdetty illalla hetkeksi pois, koiran kanssa käynyt pienellä kävelyllä tai sitten vaan kaupassa käynyt :) heti tulee ihan erilainen fiilis kun pääsee vartiksikin yksinään olee :) nyt mä kanssa miettinyt josko vappuna lähdettäis miehen kanssa syömään.. Mut jos juo sen 2-3 siideriä/lonkeroa, kauan pitää olla imettämättä ? :o
 
Nämä poimin imetystukilistan sivuilta:

"Kun äiti juo alkoholia, sitä imeytyy äidinmaitoon samalla lailla kuin äidin vereenkin. Jos äiti siis on "yhden promillen humalassa", maidossa on alkoholia yksi promille.Tämä on niin pieni määrä, että kun vauva juo tätä maitoa, vauvan verestä ei enää alkoholia pysty mittaamaan. Tällä perusteella neuvolan lääkärikin voi sanoa, että voit aivan hyvin juoda sen saunakaljan ja toisenkin ja imettää vauvaasi saman tien.

Jos siis et halua imettää kun maidossa vielä on alkoholia, kuinka kauan sinun täytyy odottaa?
 Alkoholi poistuu maidosta samaa vauhtia kuin verestä, eli esimerkiksi Alkosta saatavista taulukoista voit katsoa kuinka kauan juomasi määrän kestää palaa elimistössä (yksi ravintola-annos n. 2 tuntia). Maito ei tietenkään kulje maksan kautta alkoholeistaan eroon pääsemässä, mutta alkoholin molekyylirakenne on niin pieni, että sitä on tasaisesti kaikissa ruumiin nesteissä ja niistä se myös tasaista tahtia huuhtoutuu pois. Ei siis ole mitään tarvetta lypsää pois "etummaisia" maitoja, jotka ovat muodostuneet sinä aikana kun alkoholia on nautittu. Jos et ole enää huppelissa, ei prosentteja enää ole rintamaidossakaan."


Tietenkään tämä ei tarkota, että vaikka olisi kuinka humalassa voi lasta imetää, mutta suurin vaara ei tule alkoholista joka imeytyy lapseen vaan siitä, että humalassa oleva aikuinen käsittelee lasta. Mutta samaisilla sivuilla myös mainitaan alkoholin kuitenkin olevan myrkkyä...

 
Meillä on tasan kaks ihmistä kelle ton tytön hoitoon uskaltaisin jättää ilman et tarvis kokoajan soitella perään. Ja meilhän on se tilanne et mies ei juo ollenkaan, tai ottaa sauna olusen muttei käy missään baareissa tai muutenkaan, mut oon ajatellu asian niin et jos mä lähen ulos tyttöjen kanssa ni tahtoisin et se sais kans sen vapaa illan, ja tosiaanki se että se lapsi on siellä hoidossa niin kauan kun humala on pois nukuttu. :)
 
Mulla on onneksi niin ihana anoppi, että uskallan sille vauvani 100% varmasti ja appiukkokin on niin ihana kun sen oikeen näkee kuin sillä sydän sulaa kun se ottaa tytyn syliin, ei siinä voi kuin hymyillä ja olla hyvillään appivanhemmistaan :)
Oma äitinikin on sellainen ihminen jolle luotan vauvan ja on hän hoitanutkin vauvaa jo päiväsaikaan.
Täytynee sen verran hehkuttaa että molemmat mummot (ja papat) kunnioittaa minun ja mieheni kasvatusperiaatteita eivätkä lähe sooloileen tai marmattaan mistään miten me toimitaan tai miten ollaan päätetty toimia joskus tulevaisuudessa. Se on hirmu tärkeetä luottamuksen kannalta, ja muutenkin.
No, asiaan..
Äiti on lupautunut tulemaan meille kotiin yöksi mutta hän tekee valitettavasti vuorotöitä ettei aina voi eikä edes kehtaa pyytää tänne yövahdiksi (aivan niinku me aina oltais menossa...!Not..)
Minäki mieluummin lähtisin käymään niin että mummo(t) tulis tänne hoitaan mutta tuota mun anoppia ei saa kirveelläkään tänne yöksi.. :/ Varmaan ekalla kerralla sitten joskus tehdäänkin niin että ollaan ensin porukalla yksi yö siellä mummolassa ja sitte toisena iltana lähetään miehen kans käymään. Onneksi molemmat mummolat on tuttuja paikkoja ku paljon siellä käydään.
En minäkään halua humalassa hoitaa vauvaa, enkä olla ainoana aikuisena paikalla vaikka vauva vaan nukkuisi. Eli ehottomasti mummo ottais vastuun koko yöksi ja mielellään seuraavana aamunaki että saan alkoholihuurut nukuttua pois mikäli sitä intoutuu ottamaan useamman siiderin.. Minä olin ennen aikamoinen baarihirmu, rauhotuin kyllä hyvästikin kun miehen kanssa tavattiin kaks kesää sitten. Oishan se kuitenkin kiva käydä tyttöjen kans kokeilemassa tuota tanssimassa piiiiiitkästä aikaa (vieläkö pylly pyörii, hehe) :)
Tuli tuossa mieleen että tiedänkin yhden pariskunnan jotka tekivät niin (en tiedä tekevätkö aina niin mutta ainakin yksittäisen kerran tiedän) että lapsenlikka lähti yöllä kun ne tuli baarista ja molemmat oli ihan seipäässä... Ei siinä voinu ku puistella päätä ja toivoa (jälkeenpäin) että kaikki sujui hyvin. Se on kyllä edesvastuutonta!
Olen samoilla linjoilla Hempan kanssa että en halua altistaa lasta alkoholille eikä lapsen tarvi olla humalaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Mies on samoilla linjoilla (onneksi) vaikka vielä tällä hetkellä juo sen pari saunakaljaa. Tai ei mulla kohtuukäytöstä ole mitään vastaansanomista mutta kyllä se parissa kaljassa saa pysyä että annan lapseeni koskea, vaikka olis lapsen oma isä. Mielestäni lapsen on ihan hyväkin sitten isompana (kun asiasta ymmärtää) ymmärtää kohtuukäytön raja, ettei mene sitten överiksi kun ei ole minkäänlaista alkoholinkäyttöä (edes sitä kohtuullista) nähnyt. No mutta tämä on onneksi ajankohtaista vasta monen moneeeeen vuoden päästä, onneksi :)
Just eilen juteltiin miehen kanssa että joskus toukokuussa, vapun jälkeen lähetään käväseen. Hommataan kuski (asutaan sellasella käpykylällä 40km:n päässä sivistyksestä..) ja karautetaan kaupunniin saunomaan tuttavapariskunnan luo ja siitä sitten muutamalle baariin. Sitte takas käpykylään.. Mutta sen näkee vasta sitten haluaako sitä tosissaan vielä sittenkään lähtä... :)
 
Takaisin
Top