Ajatuksia tulevasta synnytyksestä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lemmy
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Lemmy

Lemmy

Näppärä viestien naputtelija
On vielä aikaista, mutta...Tää on asia, joka mua ahdistaa jo tässä vaiheessa. Esikoisen kanssa kaikki oli uutta ja jännittävää ja nyt päinvastoin. Mua mietityttää, miten oma keho palautuu uudesta synnytyksestä ja miten tällä kertaa kaikki sujuu.

Oon pohtinut alatiesynnytyskokemuksen jälkeen sektiotakin, mutta ehkä nyt kuitenkin yritetään taas "perinteisellä" tavalla. Onnekseni kuulin, että kakkosen kanssa saa paremmat tropit eli spinaalin ;D Esikoisesta pitivät niiiiin tärkeenä, että supistukset pitää tuntea ja lopettivat epiduraalin liian aikaisin...Jäi vähän semmoinen kuva, että kätilöiden mielestä synnytyksen täytyy sattua ihan pirusti :(

Mutta siis mielelläni kuulisin muiden ajatuksia, helpottaisivat varmasti omaa pelkoani :)
 
Vähän ahdistaa, jännittää, pelottaa... Toisaalta odotan kovasti :) Eniten mietityttää kivunlievitys. Kahdessa ekassa ehdin hyvin saamaan epiduraalin ja se vaikutti juuri oikeaan aikaan, mutta kolmannesta sain epin klo 01.43 ja klo 01.44 oli vaava ulkona :confused: Ei ihan ehtinyt vaikuttaa :p. Niin nyt sitten mietin, että mitä sitä ottais vai otanko/ehdinkö saamaan mitään. Toisaalta, ei se niin paha ollut luomunakaan mitä ajattelin mutta mutta.... Ilokaasu on mulla ollut ihan turhaa, sain siitä vain huonon olon. Mietin paraservikaalia, pudendaalia, kakkosnelosella taju kankaalle, ikkunasta hyppy.... :wink
 
Mulla ilokaasu oli kans ihan turha, kohdunkaulan puudute autto muutaman minuutin. Epiduraali annettiin joskus 15.30 ja sen vaikutus kesti melkeen 8 tuntia, ois voinu kattoa vaikka leffaa ;) Mutta sitten laittoivat pumpun kiinni ja loppu meni ihan luomuna...Yritin sanoa, että tunnen kyllä supistukset puudutuksen läpi, mutta turhaan.

Mää toivon, että paikat on venyneet ja tuleva synnytys olis nopeempi ja imukuppia ei tarvittas!
 
Myöskin se jännittää, että ehditäänkö sairaalaan. Sen verta haipakkaa pitäny nämä naperot.... Ja miten lapsenvahtiasiat menee, viime kerralla ei meinattu saada!
 
Synnytys sattuu ihan helvetisti. Sitä ei korosteta tarpeeks ennen sitä. Siis supistukset. Ite sain kaiken mahollisen ja leikkaussalin kautta tyttö maailmaan kiireellisenä. Tällä kertaa vois mennä suoraan sektioon, ettei joutus niitä supistuksia kokemaan. Kolme päivää riitti, eiköhän siinä ollut koko loppuelämäks supistuksista kokemusta.

Ja jos joku mulle siellä jotain lämpötyynyä tai vesiammetta tai suihkua ees kehtaa vielä ehottaa lieventämään kipuja....Ei niistä oo kyl mitään hyötyä. Ja tens-laite tai ne hiton aqua-rakkulat. Oon hyvin lääkemyönteinen ja onneks sit sainkin epiduraalin ja sitä ennen kipupiikkejä "tappiin asti". Epi oli kyl ainoo mikä autto.

...ja silti välillä mietin, et alateitse, mut se taitaa olla jotain "alateitse on helpompaa"-propagandaa, joka on osittain uponnut?
 
Mulla oli ajatus, että en ota epiduraalia (syynä, että mua pelotti enemmän kuin synnytys se epiduraalin pisto...), mutta kun supistukset alkoi, niin johan pelot hävis ;D Ehdottomasti kaikki puudutteet mulle tälläkin kertaa, jos vaan tosiaan ne ehtii laittaa!

Jännittää myös esikoisen hoitoon saaminen...Viimeeksi pysty lähteen synnärille heti kun vähän alkoi tuntumaan, mutta nyt varmaan sitte kärvistellään kotona viime metreille saakka, apua...
 
MammaMaria sanoi:
Ja jos joku mulle siellä jotain lämpötyynyä tai vesiammetta tai suihkua ees kehtaa vielä ehottaa lieventämään kipuja....Ei niistä oo kyl mitään hyötyä. Ja tens-laite tai ne hiton aqua-rakkulat. Oon hyvin lääkemyönteinen ja onneks sit sainkin epiduraalin ja sitä ennen kipupiikkejä "tappiin asti". Epi oli kyl ainoo mikä autto.
Click to expand...

Minä taas haluan ehdottomasti hyödyntää lämpötyynyjä ja jos mahdollista niin ammetta. Luomuna olis ajatus mennä nyt, kun viimeksikin onnistui tosi kivasti. :) Toki myös vähän mietityttää, että kuinkahan tää tulee sujumaan ja kuinka palautaa yms. mutta sen näkee sitten.
 
Mä en taas pystyis ees kuvitella synnytystä luomuna, en ymmärrä, miten siihen voi pystyä. Onneksi on siis tarjolla erilaisia tapoja hoitaa synnytyksen kivunlievitys. Ja oman kokemuksen perusteella pidän esim. kotisynnytystä ihan hullujen hommana. Ite olisin (ja tyttö myös) kuollut johonkin kotisynnytykseen.
 
Mulla jäi tosi hyvät fiilikset synnyttämisestä. Vaikka käynnistettiin ja sitä kautta supistukset oli tosi rajuja, niin silti ei traumoja jääny. Olin ammeessa n. 4 tuntia joka auttoi avautumiseen ja rentoutumiseen tosi hyvin! Sen jälkeen sain epin joka kyllä osu niin kohdalleen kun voi, vaikutus loppui just ponnistusvaiheeseen..
Mitään suunnitelmia en ala silti tekemään, jos nyt tarvii käynnistää ja epiduraalin ni niillä mennään ja jos ei oo välttämätöntä niin luomuna :)
 
mulle jäi kans hyvät fiilikset esikoisen synnytyksestä. Kipupiikki ei kyl auttanu mitää. Suihku oli ihan ok, kylpyyn en päässy ku lapsivedet oli mennyt.. Salissa sain ilokaasua, joka toimi kunhan sitä oppi otamaan oikeaan aikaan. Kovimmat kivut mulla oli ennen epiduraalia. Sen avulla mentiin ja lopuksi sain kohdunkaulan puudutuksen joka autto erittäin hyvin itse ponnistusvaiheen. Eniten kyllä sattui supistukset ennen epiduraalia, jopa itse ponnistusvaihe jäi kakkoseksi..
samoilla olen ajatellut mennä myös tämän toisen kanssa. Jotenkin en jaksa uskoa että onnistuisi kivunlievitys enää noin hyvin, mutta toivotaan..
 
Mä en kauheesti vielä ees uskalla miettiä koko koitosta, sit ku h hetki joskus lähenee ni uskoisin et pelottaa ja kovin. Esikoista synnyttäessä käynnistettiin kun meni 2 vkoa yli lasketun, ei meinannu ees käynnistyä ja sit ku alko supistukset ni ne kestiki sit pari päivää. Mitää kivunlievitystä ei voitu antaa ku se olis hidastanu avautumista, ainostaa kauratyynyy ja ammetta. Sit ku sitä hirveet supisteluu oli jatkunu pari päivää, ja kohdunsuu oli puol senttiä vail täysin auki, kätilö totes et ei mahdukkaan tulee ja eiku leikkaussaliin. No, loppu hyvin kaikki hyvin mut harmitti ku ei saanu alateitse synnyttää. Sitä vaa jälkeenpäi rupes ajatteleen kaikkee et mitäs jos oliski annettu ponnistaa ja sit olis käyny jotai kauheet...Oon kuullu et aika monel on menny synnytys vähä saman kaavan mukaan.

Ei mulla siis siitä kivusta kammoa jäänyt, vaikka se kamalaa olikin, vaan siitä kun ei noihin asioihin oikeen ite pysty vaikuttaa. Sitä miettii et jos oiskin käyny huonommi. Kätilökin tuli sanomaan mulle sit sektion jälkeen, et olis tää kyllä helpommallaki voinu mennä. Mut tosiaan, täytyy olla kiitollinen et terve poika tuli :Heartred

Sillon lähtiessäni synnyttämään, mua ei jännittäny yhtään. Taitaa olla toisenlaiset fiilikset ens kerral. Mut täytyy ajatella et tuli sit ihan mitä vaan ni sen kyllä kestää kunhan vauvalla ois kaikki hyvin.
 
Mulle mun täti suositteli hirveesti kotisynnytystä, mut en missään nimessä halunnut. Hyvä niin nimittäin poika tuskin olis enää elossa... Mut siitä huolimatta haluaisin olla synnytyksen ajan jossain rauhallisessa ja kotoisassa paikassa. Se vaan ei taida olla mahdollista. Mua vaan pelottaa niin hirveesti synnyttää taysissa, joka on jo kohtalaisen iso sairaala. Pelkään liukuhihna toimintaa...
 
Mulla oli ihan jees esikoisen synnytys, kivunlievitystä suihku 1,5h, amme 2h, sen jälkeen pyysin kovempia aineita ja sain kohdunkaulanpuudutteen mut en kokenu siitä olevan apua, sillä supistukset tuntu mulla eniten alaselässä, ei niinkään alapäässä. Epiduraalin sain seuraavaksi eikä sekään hirveetä helpotusta tuonu, ja pistivät kipupumpulls lisää tulemaan selkäytimeen. Ilokaasua aloin saamaan ammeessa ja koin siitä olevan hyötyä koko loppusynnytyksen ajan, vaikka olinki loppu ammeessaoloajan ihan kun sammumispisteessä ja myöhemmin oksensinki sen takia, niin se autto hengittämään rauhallisesti se maski. Epin laiton jälkeen laitettiin siitä tulemaan pelkkää happea kun rupes se kaasu oksettaa niin hitosti.

Seuraavassa synnytyksessä en haluu epiduraalia, vaikka veiki supistuskivut, niin vei myös ponnistusvaiheesta tunnon pois, eli en yhtään tienny millon supistaa, vaan työnsin ihan mututuntumalla. Pyysin kätilöä ja miestä sanomaan kun käyrä nousee että tiiän millon työntää, mut molemmat vaan kahto haavi auki ja mietin sillon et helvetti kaikkiko täällä on yksin tehtävä :D ponnistusvaihe kesti 28min mut ois varmasti ollu lyhempi kun oisin tuntenu supistukset. Lisäksi alkuun olin hölmö ja ajattelin että ponnistan kylkiasennossa, kun tosi moni sanonu että saivat silleen kaikista helpoiten ulos. Noh, en vaan mie saanu, vaan vauva ei liikkunu senttiäkään alemma joten 10min jälkeen käännyin puoli-istuvan ja alko tapahtua. Vissiin lantion rakenteesta kiinni mikä sopii kellekin :)

Mut siis kohdunkaulanpuudutetta ja spinaalia oon miettiny seuraavaan noista kovista aineista, mut tilanteen mukaan mennään ja oon kaikille vaihtoehdoille avoin jos siltä näyttää :)
 
Otan kaikki mitä irti saa!! Pudendelaalille tosin haistatan peet.... Ei toiminu mulla. Ponnistusvaihe merkattu olleen 1h 15min, ja tokikaan ennen sitä ei saanu ponnistaa öööö...kahteen tuntiin, koska en oolu täysin auki. Eppari tehtiin ja imukupin kanssa neiti tuli. Tiedän ettei toinen välttämättä oo yhtään sen helpompi, mut silti luotan et toinen tulee helpommalla... :D
 
Suviii sanoi:
Mulle mun täti suositteli hirveesti kotisynnytystä, mut en missään nimessä halunnut. Hyvä niin nimittäin poika tuskin olis enää elossa... Mut siitä huolimatta haluaisin olla synnytyksen ajan jossain rauhallisessa ja kotoisassa paikassa. Se vaan ei taida olla mahdollista. Mua vaan pelottaa niin hirveesti synnyttää taysissa, joka on jo kohtalaisen iso sairaala. Pelkään liukuhihna toimintaa...
Click to expand...

Älä pelkää :) taysin synnytyssalissa sai ainakin viimeksi olla ihan rauhassa ja tunnelma oli hyvä :) ei mitään valittamista. Ainut mistä oon kuullu kaikilta huonoa on svo, mutta siellä ei onneks tarvi kauaa olla!
 
Mulla oli turvallinen olo yliopistollisessa sairaalassa, aattelin että jos vauvalle tai mulle jotain sattuisi, on asiantuntevien apu heti saatavilla. Minä ja esikoinen ei oltas myöskään selviydytty kotisynnytyksestä kun sykkeet alkoi laskemaan ja tuli kiire. Ja en ikinä supistuskipuja luomuna kestäisi.

Mua tosiaan ahdisti synnytyksessä kätilöiden toiminta. Tuli kuva, että mun kuuluukin kärsiä ja että kun itku tuli lopuksi katetroidessa ja voimien loppuessa, olin heidän mielestään itkupilli :( Samoin ärsytti kun mun synnytyksessä oli opiskelijoita mukana iso joukko...ymmärrän sen, onhan kyseessä opetussairaala, mutta kun synnytyksen jälkeen mua ompelee aivan tumpelo opiskelija toista tuntia, alkaa ymmärrys loppua.
 
Tämä raskaus on mulle ensimmäinen koskaan ja sitä myötä mulla ei ole kokemusta myöskään synnytyksestä.

Toisina päivinä mua jännittää synnytys ihan sairaasti ja toisina uskon sen menevän omalla painollaan. Mulla jännitysmomentteja lisää siis se, että ainakin kahdessa polvessa sukuni naisilla on todettu esikoisraskauksissa raskausmyrkytys, jonka vuoksi synnytykset on jouduttu käynnistämään. Äidilläni avautuminen ei onneksi sentään ole kestänyt mitenkään tuhottoman kauan: esikoisesta 7 tuntia ja kuopuksesta vajaa 4 tuntia, molemmat käynnistettyjä. Ponnistusvaiheet olivat näissä 5 ja 8 minuuttia, tällaista toivoisin itsellenikin. Eniten minua pelottaa se, että käynnistyksen jälkeen avautuminen kestää jotain 2 vuorokautta ja ilman unta en jaksa enää ponnistaa vauvaa pihalle... Toki jännittää myös supistusten mukanaan tuoma kipu, koska arvelen sen olevan helvetillistä ja pohdin, kuinka hyvin pääni pysyy kasassa useiden tuntien kipuilujen jälkeen.

Lääkkeitä aion synnytyksessä vetää siis kuin karkkia. Olen tosin varautunut siihen, että epiduraali on ylipainon vuoksi mahdoton laittaa. Imukuppia ja muita repimisiä en millään toivoisi, haluaisin saada ponnistettua vauvan ulos omin voimin ja luonnollisesti, lukuunottamatta kyllä niitä lääkkeitä, joille en todellakaan sano ei. En myöskään aio katsella idiootteja kätilöitä, lääkäreitä tai opiskelijoita synnytyksessäni, vaan huonosti käyttäytyvät p*ska-aivot saa heti lähteä siitä salista. :laughing002

Voisikohan joku aikaisemmin synnyttänyt kertoa kuvailevasti siitä, miltä tuntuvat kivut supistusten yhteydessä sekä ponnistusvaiheessa? Toivoisin myös vertailukohtia siihen, kuinka paikat palautuivat ja mikä oli lähtötilanne. Entä milloin uskalsitte harrastaa taas seksiä synnytyksen jälkeen?
 
Supistuskivut oli hirveitä, ne todellakin tunnistaa! Tulivat säännöllisesti ja polttivat koko mahaa ja selkää. Mulla pahenivat asteittain kunnes kohdunsuu oli tarpeeksi auki ja sitte synnytyssaliin. En osaa kuvailla sitä kipua, kuukautiskivut x miljoona ehkä. Onneksi helpottivat aina välillä eli ehti hengittää hetken ennen uutta aaltoa.

Ponnistusvaihe ei taas oikeastaan sattunut. Tuntui vaan semmoinen paine alavatsalla kun pää liikkui alaspäin ja pieretti ihan kamalasti :D Mutta mulla piti leikata väliliha ja käyttää imukuppia, joten kivut oli sen vuoksi ihan hirveät (epiduuraali ei siis vaikuttanut enää). Pää oli hankalin saada ponnistettua ulos ja tunsin toki hartiatkin (ja istukan) kun ne tulivat ulos. Mutta sitten kipu loppui kuin seinää <3 Se on uskomatonta, yhtäkkiä et vaan enää tunne kipua yhtään!

Eppari (eli se välilihan leikkaushaava) parani aika pian, oisko menny kuukausi. Samoin pieni repeämä. Seksiä odotin jälkitarkistukseen asti (eli noin 3-4kk), koska tuo haava kiristi silleen jännästi.

Paikat palautui nopeesti kun kunto oli ollut hyvä ennen synnytystä. Pissa saattoi karkailla ekat kuukaudet, mutta jumpalla sekin helpotti!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top