9. Luukku

Taneli seurasi piilostaan kuinka Seija asetteli joulukoristeita esille. Tonttu uskoi olevansa varmassa piilossa. Hän oli kaapissa, jonka ovea Seija ei ollut kertaakaan avannut Tanelin nähden. Ennen kuin nyt. Taneli meni nopeasti kaapissa olevan laatikon taakse, kun Seija avasikin kaapin oven. Taneli rukoili piilossaan kaikkia joulun henkiä, jotta Seija laittaisi kaapin oven kiinni, mutta ei. Seija tarttui laatikkoon ja nosti sen kaapista. Tanelilla ei ollut pakotietä, ei piilopaikkaa. Hän ei voinut kuin käyttää viimeisen tonttukoulussa oppimansa niksin. Hän jäykistyi paikoilleen ja toivoi, ettei Seija huomaa häntä ja luulee koristeeksi, jos huomaakin. Taneli pidätti hengitystään, kun Seija nosti hänet varovasti kaapista.
"Voi mitä minun vanhat silmäni näkevätkään", Seija sanoi liikuttuneen kuuloisena. "Oikea tonttu. Siellä jouluvalolaatikon takanako sinä minua tarkkailit? Mutta sinä taisitkin säikähtää. Olen pahoillani. Mutta älä pelkää. Ethän vain ole loukannut itseäsi?"
"En" Taneli sanoi luovuttaneena. "Olen ihan kunnossa. Ylpeyteni ei vain ole."
Taneli nousi istumaan Seijan kädellä ja riiputti päätään.
"Olen kaikkien aikojen huonoin jouluntuoja tonttu", hän sanoi pettyneenä itseensä. "Ei tonttua kuulu nähdä."
"Voi, minusta sinä olet mitä ihastuttavin tonttu", Seija sanoi samalla kun laski Tanelin pöydälle. "Olet minua yksinäistä vanhustakin ilahduttanut monesti."
"Sinä uskot minuun, vaikka useimmat aikuiset ei", Taneli enemmän totesi kuin kysyi.
"Totta kai uskon", Seija sanoi samalla kun ojensi Tanelille piparia. "Isoäitini on nähnyt tontun lapsena. Hän kertoi minulle siitä aina mielellään."
Taneli otti piparin vastaan ja tunsi olonsa jo vähän paremmaksi. Eihän hän toki ollut ainoa tonttu, joka oltiin nähty.
"Siihen aikaan tontut taisi kyllä enemmän vahtia lapsia kuin tuoda yllätyksiä", Seija tuumi. "Vai oliko se vain vanhempien yritys saada lapset olemaan kiltisti?"
"Tonttujen tehtävät on kieltämättä muuttuneet isovanhempiemme ajoista", Taneli myönsi.
Hän ei oikein tiennyt, oliko hänen lupa puhua asiasta ihmiselle, mutta ei hän voinut valehdellakaan. Tai eihän hänen ollut ylipäätään lupa puhua ihmisille, mutta se sääntö tuli jo rikottua.
"Täytyy sanoa, että pidän nykyisestä tavasta enemmän", Seija jatkoi juttelua. "Joulupukkikin on nykyisin vähemmän pelottavan oloinen. Mutta joitain asioita kaipaan lapsuudestani. Silloin sentään noudatettiin perinteitä."
"Olen pannutkin merkille sinun noudattavan niitä paljon enemmän kuin monissa muissa perheissä", Taneli tuumasi.
Seija nyökkäsi.
"On minunkin joulunvietto muuttunut vuosien myötä", hän sanoi. "Mutta joistain asioista on mukava pitää kiinni, kuten jouluvalmistelujen aloittamisesta Annan päivänä. Vaikka aika vähän yksinäinen jouluni valmisteluja kaipaakaan. Sitä minä eniten jouluuni kaipaan, ihmisiä joiden kanssa viettää joulua."
Seija kuulosti haikealta ja Tanelin kävi häntä sääliksi. Hän pohti jo toisen kerran, olisiko talon asukkaista toisilleen seuraa ja voisiko asian järjestää jotenkin.
Millaisia lapsuutesi joulut olivat?