Minulle gynekologi sanoi joskus ollessani noin 30-vuotias, että jos normaalisti elävä nainen ei ole kolmeenkymppiin mennessä tullut raskaaksi edes vahingossa ehkäisystä huolimatta, on silloin todennäköisesti jotain vikaa hedelmällisyydessä. Kun sitten elämäntilanne oli vihdoin oikea lapsen hankintaan, menin heti yksityiselle selvittämään asiaa, koska ikää minulla oli jo 38 vuotta ja aikaa ei ollut hukattavaksi. Heti suunnittelukäynnillä gynekologi katsoi mukana tuomiani tietoja kuukautiskierron pituuksista edellisen kolmen vuoden ajalta, ja totesi, että tosiaan on syytä epäillä vikaa löytyvän, ultrasi, ja totesi monirakkulaiset munasarjat -- ja viikkoa myöhemmin totesi, ettei minulla ole kasvamassa follikkelia, ja se kierto jää ovuloimattomaksi. Sanoi myös, ettei kuitenkaan ole syytä huoleen, koska yleensä PCO reagoi hyvin lääkkeisiin ja oikeilla hoidoilla lapsia tulee.
Olen todella tyytyväinen, että menin heti lääkäriin, enkä odottanut sitä puolta vuotta tai vuotta, mitä ihmiset yleensä odottavat, koska onhan se nyt täysin turhaa yrittää ensin vuosi itse kun ei kroppa edes kasvata munasoluja. Hoidoissa mentiin heti lääkkeelliseen inssiin, ensin kokeiltiin letrotsolia, mutta vaste oli niin heikko, että muutaman kierron jälkeen vaihdettiin lääke. Esikoinen tärppäsi heti kun käyttöön otettiin FSH-piikitykset.
Kun toista ruvettiin yrittämään, toinen tärppäsi taas melkein heti FSH-piikitysten ja inseminaation avulla... tosin siitä tuli keskeytynyt keskenmeno. Minä itse olin tuota hoitomuotoa toivonut, koska se oli halvempi kuin IVF ja esikoinenkin tärppäsi 2 vuotta aiemmin samalla tavalla, eli sinänsä oma mokani. Lääkäri oli ehdottanut IVF:ää.
Kun toista lähdettiin tuon keskenmenon jälkeen yrittämään uudestaan, olin tällä kertaa suunnittelukäynnille mennessä päättänyt vaatia IVF:n lisäksi alkioiden kromosomiseulan, koska sen avulla voidaan pienentää keskenmenoriskiä. Lääkäri ehdotti tismalleen samaa ennen kuin itse ehdin ottaa sitä puheeksi, joten sillä mentiin. Tämä toinen lapsi sai alkunsa ensimmäisen IVF:n ensimmäisestä alkionsiirrosta, koska alkioista vain yksi oli kromosomeiltaan terve, muut viallisia.
Minulla ei oikeastaan muuten kuin keskenmenon suhteen ollut jaksamisongelmia. Koska lääkärillä käytiin heti kun yritys alkoi, kävi heti ilmi, että lasta en voi saada ilman lääkitystä ja lääkärin seurantaa, joten en koskaan joutunut tikuttelemaan tai itse seuraamaan yhtään mitään. Hoidoille oli selkeä syy, ja ne etenivät koko ajan, eli kun edellinen hoito ei tehonnut, siirryttiin järeämpiin, joten koko ajan oli jokin parempi hoito odotettavissa, jos ei kevyemmällä tulosta tule. Raskaaksi olen tullut aina puolen vuoden sisällä hoitojen aloituksesta, luomuna taas en ole ikinä ollut raskaana, eli henkisesti hoidot ovat olleet todella helppoja, koska syy-seuraus-suhteet ovat olleet tiedossa ja hoidoilla on tullut tulosta nopeasti. Minulle epätietoisuus ja odottelu ovat pahinta, ja niitä en ole joutunut kokemaan.