Kyllähän tämä "oravanpyörä" välillä ottaa päähän, mutta toistaiseksi omat työpäiväni ovat normaalin mittaisia, onneksi, ja ma-pe, ei viikonlopputöitä koskaan. Tai siis, käytännössä pitää tehdä vähän pidempää päivää jatkuvasti, jotta nämä kiky-pelleilyn tunnit saa kerättyä, ja täytyy liukumatunneissa olla varaa myös omiin menoihin, esim. pojan neuvolakäynteihin. Oman työpäiväni venyminen ei venytä pojan tarhapäiviä, jotka ovat muutoinkin lyhyempiä kuin minun työpäiväni, koska isänsä vie ja tuo. Onhan tämä vähän kuin virka-aika, vaikka virkaa minulla ei olekaan. Työt voin jättää töihin, eikä niitä tulekaan mietittyä kotona lainkaan. Paitsi joskus, kun on jokin ongelma, johon en ole keksinyt päivällä töissä ratkaisua, niin se ratkaisu pamahtaa päähän kolmelta yöllä ja herään sitten siihen... 
Koen myös juuri noin kuin Yölento kommentoi, eli olen parempi, ja paremmin jaksava äiti lapselleni, kun käyn töissä, vaikka myös työ väsyttää, mutta eri tavalla kuin pelkkä kotona oleminen. Lapsi saa tarhassa päiväänsä ohjelmaa, kavereita ja virikkeitä, liikuntaa ja saperea varmaankin huomattavasti enemmän kuin kotona saisi. Asutaan oikeasti sen verran kaukana kaikesta, joten jäisi isommilla kylillä käynti hyvin vähäiseksi, ja miten paljon sitten pystyisin/osaisin kotona niitä virikkeitä ja liikuntamahdollisuuksia pojalle keksimään, en tiedä.
Minua harmitti suunnattomasti palata töihin heti vanhempainvapaan loputtua, se oli etukäteen todella pelottavaa, kun poika oli n. 10kk:n ikäinen, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Minä vain en voinut valita sitä, että jätän kaikki lainat maksamatta siksi, että voisin jäädä kotihoidontuella kotiin lapsen kanssa. Omistusasuntoon (ok-talo) ei juuri tukia saa. Mies ei ole työelämässä. PIM! Tässä ensimmäinen virheeni, miksi en valinnut/etsinyt miestä, joka on niin rikas, että olisin voinut huoletta jäädä kotiin.
Kun ensin on elänyt lapsetonta ja osin myös miehetöntä elämää yli 40-vuotiaaksi asti, ja ehtinyt hankkia niin talon kuin autonkin jne., niin on tuota asuntolainaa, autolainaa ynnä muuta lainaa, ja nyt kaiken tuon päälle myös pitkälti toistakymmentätuhatta euroa lapsentekolainaa, yhteensä lainoja siis niin paljon, että minulle töistä pois jääminen ei ole minkäänlainen vaihtoehto, koska haluan selvitä lainoista ja maksuista menettämättä luottotietojani. Vaikka hirvitti palata töihin ja antaa pieni poika vieraiden hoitoon, se on kuitenkin tähän mennessä ollut paras vaihtoehto meille. Poika sopeutui loistavasti tarhaan, hän viihtyy siellä edelleen hyvin, ei kovin usein jää itkemään isänsä perään, eikä minunkaan, kun sanon heipat aamulla. Meidän talous ei romahtanut, saan lainat maksettua aina ajallaan, ja muut juoksevat kulut myös, ja niitähän riittää! Ei jää laskuja rästiin, ja pärjätään suht mukavasti. Jopa säästöönkin jää joitakin euroja koko ajan. Toki välillä voi olla tiukkaakin, jos sattuu iso nippu isoja maksuja samalle kuukaudelle.
Tiedän, että lapsen kasvaessa menotkin lisääntyvät yhdestä sun toisesta syystä, ja kyllä minusta olisi kiva, kun saisin säästettyä pojalle edes pienen pesämunan aikuisuuden kynnykselle, kun hän lentää pesästä. Olen itse saanut niin paljon taloudellista tukea omilta vanhemmiltani elämäni aikana, että tahdon myös omalle lapselleni edes jotakin antamaan myös rahallisesti.
En tosiaankaan osannut ajatella jo parikymppisenä, miten minun pitäisi muotouttaa oma elämäni lapsia ajatellen, että jos niitä sattuisi tulemaan, niin miten järjestäisin asiat niin, että minulla olisi varaa olla niiden kanssa kotona vuosikausia, koska silloinhan se järjestäminen olisi pitänyt aloittaa jo, eikä vasta sen jälkeen kun on vuosikymmenet elänyt ilman niitä lapsia. PIM! Toinen virheeni, ei voi mitään. Elämä on vuosi vuodelta järjestynyt lapsettoman kannalta, ja nyt kun se lapsi vihdoin saatiin isolla rahalla, niin valitettavasti joudun nyt myös maksamaan siitä, että en voi viettää useita vuosia lapsen kanssa kotona.
Meillä ei ole isoa omakotitaloa, vaikka ok-talo siis onkin, kun täältä ei muita saa ostettua, eikä uutta isoa autoa, on välttämätön kulkuneuvo ja katto pään päällä, mutta kuluja näistäkin vaan tulee. (Onneksi työmatka on lyhyt, sen perusteella asuinpaikkakin on valikoitunut. Päiväkotiin ja tulevaisuudessa kouluihin onkin sitten paljon pidempi matka.) Ei sillä noin 300-400 euron kotihoidontuella kuukaudessa olisi saanut katettua edes kaikkia juoksevia kuluja (sähkö, vesi, vakuutukset, auton ja talon muut kulut). Joten ainakaan minulla se tässä vaiheessa elämää ei ollut valinta palata töihin aikaisessa vaiheessa, vaan PAKKO. Ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Onhan se väärin, ettei yhteiskunta tue kotiäitiyttä mitenkään erityisesti, mutta jostainhan ne rahat siihenkin on saatava, ja mistä muusta sitä valtio saa kuin veroista ja nyt jo liiallisesta valtionvelasta.
Meillä poika herää aamuisin hymy huulillaan, vaikka herättelenkin hänet kuuden aikoihin, tosin monesti hän herää itse pirteänä jo viideltä. Hän saa aamuisin läheisyyttä ja myös kiireettömyyttä suurelta osin (minulla on liukuva työaika). Poika saa viettää aikaa sylissä juuri herättyään niin kauan kuin hän itse haluaa, ei vaan viihdy siinä aamuisin muutamaa minuuttia pidempään. Tissittely on tärkeää myös, ainakin vielä. Samoin iltapäivällä/illalla läheisyyttä riittää kotona siitä huolimatta, että kotityötkin on hoidettava vielä työpäivän jälkeen. Hän saa syliä myös tarhassa päivän aikana, ja vaikka se vieras syli onkin, niin kelpaa pojalle mainiosti.
Pottailusta: Itsekin ajattelin, että aloitan sen heti kun poika osa istua itse, ja niin teinkin. Mutta vaikka sinne pottaan välillä (vahingossa) niitä pissoja tulikin, niin poika on edelleen vaipoissa. En ole koskaan pakottanut poikaa potalle, pyytänyt vain, tai ehdottanut. Kuten tänäkin aamuna, houkuttelemalla sain pojan potalle, ja sinnehän se aamupissa tuli. Kehuin kovasti. Sitten vietiin yhdessä potta vessaan ja tyhjennettiin pyttyyn, poika sai vetää vessan. On hyvin tärkeänä tästä tehtävästä. Kuitenkin aina mietin, että minun pitäisi tehdä enemmän asian eteen, jotta poika oppisi. Poika osaa kyllä jo kokeilla, tulisiko pissa esim. iltapesulla suihkussa, kun kysäisen, että tulisikohan sieltä se pissa. Jos tulee, kehun taas kovasti, ja jos ei tule, niin totean vaan, että ei tainnut olla pissahätä juuri nyt, ei haittaa, myöhemmin sitten. Olen pyrkinyt olemaan painostamatta poikaa noissa asioista yhtään mitenkään, päin vastoin kannustan kokeilemaan ja ehkä olen onnistunut vahingossa opettamaan pojalle omien ruumiintoimintojensa tarkkailuakin osaltaan. Taisin joskus mainitakin, että tarhassa hoitaja oli sitä mieltä, ettei poika ollut vielä keväällä kovin valmis pottahommiin, eikä siitä pottailusta olisi ollut mainittavampaa hyötyä, mutta nyt syksyllä tilanne on muuttunut paljon.

Koen myös juuri noin kuin Yölento kommentoi, eli olen parempi, ja paremmin jaksava äiti lapselleni, kun käyn töissä, vaikka myös työ väsyttää, mutta eri tavalla kuin pelkkä kotona oleminen. Lapsi saa tarhassa päiväänsä ohjelmaa, kavereita ja virikkeitä, liikuntaa ja saperea varmaankin huomattavasti enemmän kuin kotona saisi. Asutaan oikeasti sen verran kaukana kaikesta, joten jäisi isommilla kylillä käynti hyvin vähäiseksi, ja miten paljon sitten pystyisin/osaisin kotona niitä virikkeitä ja liikuntamahdollisuuksia pojalle keksimään, en tiedä.
Minua harmitti suunnattomasti palata töihin heti vanhempainvapaan loputtua, se oli etukäteen todella pelottavaa, kun poika oli n. 10kk:n ikäinen, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Minä vain en voinut valita sitä, että jätän kaikki lainat maksamatta siksi, että voisin jäädä kotihoidontuella kotiin lapsen kanssa. Omistusasuntoon (ok-talo) ei juuri tukia saa. Mies ei ole työelämässä. PIM! Tässä ensimmäinen virheeni, miksi en valinnut/etsinyt miestä, joka on niin rikas, että olisin voinut huoletta jäädä kotiin.
Kun ensin on elänyt lapsetonta ja osin myös miehetöntä elämää yli 40-vuotiaaksi asti, ja ehtinyt hankkia niin talon kuin autonkin jne., niin on tuota asuntolainaa, autolainaa ynnä muuta lainaa, ja nyt kaiken tuon päälle myös pitkälti toistakymmentätuhatta euroa lapsentekolainaa, yhteensä lainoja siis niin paljon, että minulle töistä pois jääminen ei ole minkäänlainen vaihtoehto, koska haluan selvitä lainoista ja maksuista menettämättä luottotietojani. Vaikka hirvitti palata töihin ja antaa pieni poika vieraiden hoitoon, se on kuitenkin tähän mennessä ollut paras vaihtoehto meille. Poika sopeutui loistavasti tarhaan, hän viihtyy siellä edelleen hyvin, ei kovin usein jää itkemään isänsä perään, eikä minunkaan, kun sanon heipat aamulla. Meidän talous ei romahtanut, saan lainat maksettua aina ajallaan, ja muut juoksevat kulut myös, ja niitähän riittää! Ei jää laskuja rästiin, ja pärjätään suht mukavasti. Jopa säästöönkin jää joitakin euroja koko ajan. Toki välillä voi olla tiukkaakin, jos sattuu iso nippu isoja maksuja samalle kuukaudelle.
Tiedän, että lapsen kasvaessa menotkin lisääntyvät yhdestä sun toisesta syystä, ja kyllä minusta olisi kiva, kun saisin säästettyä pojalle edes pienen pesämunan aikuisuuden kynnykselle, kun hän lentää pesästä. Olen itse saanut niin paljon taloudellista tukea omilta vanhemmiltani elämäni aikana, että tahdon myös omalle lapselleni edes jotakin antamaan myös rahallisesti.
En tosiaankaan osannut ajatella jo parikymppisenä, miten minun pitäisi muotouttaa oma elämäni lapsia ajatellen, että jos niitä sattuisi tulemaan, niin miten järjestäisin asiat niin, että minulla olisi varaa olla niiden kanssa kotona vuosikausia, koska silloinhan se järjestäminen olisi pitänyt aloittaa jo, eikä vasta sen jälkeen kun on vuosikymmenet elänyt ilman niitä lapsia. PIM! Toinen virheeni, ei voi mitään. Elämä on vuosi vuodelta järjestynyt lapsettoman kannalta, ja nyt kun se lapsi vihdoin saatiin isolla rahalla, niin valitettavasti joudun nyt myös maksamaan siitä, että en voi viettää useita vuosia lapsen kanssa kotona.
Meillä ei ole isoa omakotitaloa, vaikka ok-talo siis onkin, kun täältä ei muita saa ostettua, eikä uutta isoa autoa, on välttämätön kulkuneuvo ja katto pään päällä, mutta kuluja näistäkin vaan tulee. (Onneksi työmatka on lyhyt, sen perusteella asuinpaikkakin on valikoitunut. Päiväkotiin ja tulevaisuudessa kouluihin onkin sitten paljon pidempi matka.) Ei sillä noin 300-400 euron kotihoidontuella kuukaudessa olisi saanut katettua edes kaikkia juoksevia kuluja (sähkö, vesi, vakuutukset, auton ja talon muut kulut). Joten ainakaan minulla se tässä vaiheessa elämää ei ollut valinta palata töihin aikaisessa vaiheessa, vaan PAKKO. Ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Onhan se väärin, ettei yhteiskunta tue kotiäitiyttä mitenkään erityisesti, mutta jostainhan ne rahat siihenkin on saatava, ja mistä muusta sitä valtio saa kuin veroista ja nyt jo liiallisesta valtionvelasta.
Meillä poika herää aamuisin hymy huulillaan, vaikka herättelenkin hänet kuuden aikoihin, tosin monesti hän herää itse pirteänä jo viideltä. Hän saa aamuisin läheisyyttä ja myös kiireettömyyttä suurelta osin (minulla on liukuva työaika). Poika saa viettää aikaa sylissä juuri herättyään niin kauan kuin hän itse haluaa, ei vaan viihdy siinä aamuisin muutamaa minuuttia pidempään. Tissittely on tärkeää myös, ainakin vielä. Samoin iltapäivällä/illalla läheisyyttä riittää kotona siitä huolimatta, että kotityötkin on hoidettava vielä työpäivän jälkeen. Hän saa syliä myös tarhassa päivän aikana, ja vaikka se vieras syli onkin, niin kelpaa pojalle mainiosti.
Pottailusta: Itsekin ajattelin, että aloitan sen heti kun poika osa istua itse, ja niin teinkin. Mutta vaikka sinne pottaan välillä (vahingossa) niitä pissoja tulikin, niin poika on edelleen vaipoissa. En ole koskaan pakottanut poikaa potalle, pyytänyt vain, tai ehdottanut. Kuten tänäkin aamuna, houkuttelemalla sain pojan potalle, ja sinnehän se aamupissa tuli. Kehuin kovasti. Sitten vietiin yhdessä potta vessaan ja tyhjennettiin pyttyyn, poika sai vetää vessan. On hyvin tärkeänä tästä tehtävästä. Kuitenkin aina mietin, että minun pitäisi tehdä enemmän asian eteen, jotta poika oppisi. Poika osaa kyllä jo kokeilla, tulisiko pissa esim. iltapesulla suihkussa, kun kysäisen, että tulisikohan sieltä se pissa. Jos tulee, kehun taas kovasti, ja jos ei tule, niin totean vaan, että ei tainnut olla pissahätä juuri nyt, ei haittaa, myöhemmin sitten. Olen pyrkinyt olemaan painostamatta poikaa noissa asioista yhtään mitenkään, päin vastoin kannustan kokeilemaan ja ehkä olen onnistunut vahingossa opettamaan pojalle omien ruumiintoimintojensa tarkkailuakin osaltaan. Taisin joskus mainitakin, että tarhassa hoitaja oli sitä mieltä, ettei poika ollut vielä keväällä kovin valmis pottahommiin, eikä siitä pottailusta olisi ollut mainittavampaa hyötyä, mutta nyt syksyllä tilanne on muuttunut paljon.

