----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla ei ole mitään kammoja joten varmaan olisin vaan hölmönä onnellinen kahdesta viivasta ja ajattelisin, että kaikki menee maaliin. Tosin haluan sen niptin jos raskaudun. Siinä keskenmenneessä Mulls oli alusta asti olo, ettei kaikki hyvin. Osasin odottaa mitä np ultrassa sit sanottiin.
 
Ihan jäätävä panetus. Ilman testejä ja ennusteitakin tiedän että ovis vaanii nurkan takana. Kylvömies lupasi kylvää, kun asiasta eilen mainitsin. Olis kylvänyt hetikin, mutta napero oli vielä hereillä niin ei voitu. Sitten kun sain naperon nukahtamaan niin Kylväjä oli nukahtanut sohvalle.. Tänään koitetaan paremmalla onnella! :sex
 
Tuota on kyllä toisaalta kauhean vaikea miettiä etukäteen, minkälaiset fiilikset sitten olisi, jos tosiaan paukahtaisi paksuksi tässä :woot: Jotenkin olen niin asennoitunut siihen, ettei toista lasta enää ikinä tule, vaikka tässä nyt jonkinlaista yritystä kuitenkin on ilmoilla. Pelottaisiko kaikki, vai antaisiko niin sanotusti mennä vaan ja eläisi päivän kerrallaan ottaen vastaan sen mitä tulee.
 
On kyllä niin jännä juttu, miten erilaisia me ollaan. Itse jos olen kipeänä, niin haluaisin, että kaikki ihmiset katoaisi kilometrien päähän, että saisin sairastaa rauhassa ja yksin :O En kaipaa minkäänlaista hoivaa jos vaan olen siinä kunnossa, että pärjään itsekin, enkä kosketusta varsinkaan tahdo sairastaessa, yhhhh. Poikkeuksena siis esim. se, jos olen sairaalassa, niin siellä nyt tietenkin lääkärit ja muu hoitohenkilöstö saa koskea, mutta sellainen normiflunssa yms. niin mieluiten sairastan omassa rauhassa kaikelta.

Mutta niin, olenhan muutenkin vähän semmoinen erakkoluonne, en kaipaa hellyyttä enkä kosketusta muutenkaan oikeastaan ollenkaan. Pojankin kanssa tuntuu joskus niin ilkeältä, kun oma iho sanoo, että mene pois siitä, en halua että minuun kosketaan, mutta pojan takia on pakko sietää sillä huonollakin hetkellä se läheisyys, jota poika tarvitsee tällä hetkellä tosi paljon. Tämä tämmöinen tuntuu vain pahenevan, mitä enemmän tulee ikää. Onneksi nyt vielä pojan kosketuksen ja läheisyyden siedän paremmin, vaikka olisikin se huono hetki.
 
En siis varsinaisesti ole kosketusherkkä, enkä pääsääntöisesti koe sitä epämukavana, mutta on kyllä niitä hetkiä, jolloin en millään haluaisi minkäänlaista kosketusta keneltäkään. Tulee muutoinkin välillä semmoinen olo, että kunpa voisi ryömiä jonnekin kivenkoloon ja olla siellä jonkin aikaa omissa oloissani. Liittynevät yhteen nuo asiat jotenkin. Jos sellainen kosketusherkkyys on vauvana, niin miksei se voisi jatkua aikuisuuteenkin asti. Kyllä olisi haastavaa, jos olisi sellainen kosketusherkkä vauva huollettavana.
 
HentoHaave sanoi:
Muistan imetystukiäitikurssilta että käsiteltiin sensomotorisen integraation häiriötä... siis vauvalla, ja miten se voi vaikuttaa imetykseen. Siinä siis lapsi saattaa kokea hellänkin kosketuksen, tai ihan minkä tahansa kosketuksen jopa kipuna, kun ei oikein osaa säädellä tai tulkita aistikokemuksiaan. Tuntui aika vaikealta ajatukselta, että pitäisi kyetä hoitamaan ja ruokkimaan pieni vauva joka ei siedä kosketusta... Voikohan sellainen kosketusherkkyys siirtyä aikusuuteen? Toki meillä kaikilla on erilainen tarve sekä kosketukseen että läheisyyteen. Meillä on miehen kanssa molemmilla kyllä suuri kosketuksen ja läheisyyden tarve, silloin kun ollaan samassa osoitteessa. Ja me pidetään halihetkiä pitkin päivää, koska se rauhoittaa ja lataa meitä molempia. Mutta kun hän on kotonaan, se tuntuu unohtuvan että minä edelleen kaipaan sitä tunnetason yhteyttä. Ja kipeänä istuisin mieluiten 24/7 sylissä siliteltävänä.
Click to expand...
Jotkut onnistuu kyllä tehokkaasti unohtamaan, että ei perustilanne muutu vaikka toinen ei itse olisikaan livenä paikalla. Ymmärrän hyvin että toi tuntuu pahalta. :sad001

Ootko jo koittanut antaa ongelmaratkaisupallon hänelle, eli pyytänyt häntä miettimään miten hän itse ratkaisisi asian niin että voisi lohduttaa sua etäältä ja samalla kuitenkin pitää omaa aikaa? Helpottaisiko sua yhtään jos hänellä olisi joku pläni tähän, vaikka se olisi vähemmän kontaktia kun ideaalisti toivoisit, mutta enemmän kuin nyt?
 
HentoHaave, voisiko tuo olla yksi ADHD:n tuottamista ominaisuuksista? Vaikeus muistaa sellaisen asian olemassaoloa, joka on jossain kaukana/muualla/ei suoraan nenän edessä?
Jos voi, niin sitten teidän pitäisi yrittää yhdessä keksiä keinoja ja sopia toimintatapoja tällaisiin tilanteisiin, jotta ADHD ei pääse sotkemaan suhdettanne. Te yhdessä vastaan ADHD, eikä toinen toista vastaan.
 
Se on niin totta, että miten erilaisia ollaan. Minä viihdyn yksin tai lasten kanssa mainiosti. Ukko pyöri tuossa jaloissa toista viikkoa, niin jopas oli taas sopeutumista. Vaikka töissä ja muualla suurimman osan ajasta olikin. Minä viihdyn näin, mutta moni muu nainen saattaisi nikotella.

Minua hirvittää, koska appiukko on ollut hieman huonossa kunnossa. Onhan tuolla ikääkin, mutta ovat anopin kanssa aina olleet kun majakka ja perävaunu. Jotenkin haiskahtaa, että rankkoja aikoja tulossa. Ja tietysti ukkoni on ainoa lapsi, mutta aina maailmalla. No päivä kerrassaan.
 
KaarinHa sanoi:
On kyllä niin jännä juttu, miten erilaisia me ollaan. Itse jos olen kipeänä, niin haluaisin, että kaikki ihmiset katoaisi kilometrien päähän, että saisin sairastaa rauhassa ja yksin :O En kaipaa minkäänlaista hoivaa jos vaan olen siinä kunnossa, että pärjään itsekin, enkä kosketusta varsinkaan tahdo sairastaessa, yhhhh. Poikkeuksena siis esim. se, jos olen sairaalassa, niin siellä nyt tietenkin lääkärit ja muu hoitohenkilöstö saa koskea, mutta sellainen normiflunssa yms. niin mieluiten sairastan omassa rauhassa kaikelta.

Mutta niin, olenhan muutenkin vähän semmoinen erakkoluonne, en kaipaa hellyyttä enkä kosketusta muutenkaan oikeastaan ollenkaan. Pojankin kanssa tuntuu joskus niin ilkeältä, kun oma iho sanoo, että mene pois siitä, en halua että minuun kosketaan, mutta pojan takia on pakko sietää sillä huonollakin hetkellä se läheisyys, jota poika tarvitsee tällä hetkellä tosi paljon. Tämä tämmöinen tuntuu vain pahenevan, mitä enemmän tulee ikää. Onneksi nyt vielä pojan kosketuksen ja läheisyyden siedän paremmin, vaikka olisikin se huono hetki.
Click to expand...

KaarinHa :) Veit nyt sanat suustani! Mua kanssa todella ärsyttää, jos kipeänä mies tulee lähelle...paijaamaan jne... on se toki oppinut jo pysymään kaukana:laughing002

Mun mies tuppaa olemaan vähän liankin syli ja halittelu fani, että on jo alkanut pysymään loitommallakin...kosketus kerran päivässä varmasti riittää, aina ei tarvita sitäkään.

Joten on sillä ollut oppiminen näiden vuosikymmenien saatossa, ettei ihan koko ajan tarvi halata ja nukkua sylikkäin.:p

Minulle kosketus/halaus on silloin tärkeä asia, jos on jokin suru kohdannut. Jatkuva koskettelu sen sijaan on häiritsevää...:laughing002
Erakko introvertti täälläkin.

Lasta toki tulee halattua kymmen kertaa päivässä, mutta se onkin sitten ihan eri maailmansa :) <3

Mutta näin ihmiset ovat erilaisia...
Moton tänne laittama persoonallisuustesti oli mitä avaavin...sieltä löytyy todella ymmärrystä siihen, että miksi on sellainen, kuin on:happy:
 
Kp8 :wideyed: Tämäpäs nyt lienee se viivanpaikka ovistestissä minulla. Jatkan testailua tässä muutaman päivän ja katsotaan miten tuo kehittyy.
 

Liitteet

  • 20190822_154844.jpg
    20190822_154844.jpg
    34.1 KB · Katsottu: 170
Vastavirran akka sanoi:
Se on niin totta, että miten erilaisia ollaan. Minä viihdyn yksin tai lasten kanssa mainiosti. Ukko pyöri tuossa jaloissa toista viikkoa, niin jopas oli taas sopeutumista. Vaikka töissä ja muualla suurimman osan ajasta olikin. Minä viihdyn näin, mutta moni muu nainen saattaisi nikotella.

Minua hirvittää, koska appiukko on ollut hieman huonossa kunnossa. Onhan tuolla ikääkin, mutta ovat anopin kanssa aina olleet kun majakka ja perävaunu. Jotenkin haiskahtaa, että rankkoja aikoja tulossa. Ja tietysti ukkoni on ainoa lapsi, mutta aina maailmalla. No päivä kerrassaan.
Click to expand...

Vastavirran akka :) Samaistun ajatuksiisi. Minusta yksinäisyys on välillä tosi hyväksi, että kuulee omaa sisintään, ajatuksiaan ja tunteitaan. Voi vaan rauhoittua ja hyväksyä asiat sellaisena, kuin ne ovat.

Introverttinä kaikki hälinä häiritsee, oli se sitten mirä vaan melua tai liiallista puhetta.
 
Minä viihdyn hyvin yksin enkä ole kova ikävöimään. Mieheni on poikkeus, hänestä ei ole haittaa, vaikka olisi kotona. Voin siis rauhassa olla yksin kotona, vaikka mieskin on kotona.
Mies on poikkeus myös siinä, että minuun ei yleensä saa koskea. Mies osaa sen luonnostaan niin, ettei heti tee mieli lyödä tai juosta pakoon. Nämä ovat yleensä ne vaihtoehdot, jotka tulevat mieleen, jos joku koskee. Kerran potkaisin (vahingossa) sairaanhoitajaa, kun hän varoittamatta koski minuun.

Tarvitsisin hierojan palveluita, mutta en mene, koska inhoan sitä, että joku koskee.

Omat lapset ovat poikkeus, suostun halailemaan. Mutta taitavat tulla äitiinsä, kun eivät kaipaa paljoa läheisyyttä. Nuorimmainen juoksee karkuun, kun yritän ottaa syliin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top