2-vuotiaiden menoa!

Täällä ei suuria muutoksia. Lapsi on edelleen vähäpuheinen. Ensi kuussa 3-vuotisneuvolasta toivon mukaan saadaan lähete puheterapiaan tai/ja muihin tutkimuksiin. Yritimme varata aikaa suoraan, niin meille sanottiin, että vain neuvolan kautta. Yritimme neuvolasta saada aiemmin aikaa ja sieltä sanottiin, että sitten 3-vuotisneuvolasta lähetetään lisätutkimuksiin, jos katsovat aiheelliseksi. Kielellinen kehitys on nyt se suurin murhe, mutta olemme puolison kanssa huolissamme myös mm. lapsen vilkkaudesta, hetkittäisestä aggressiivisuudesta (potkii, läpsii ja puree), lyhyestä pinnasta ja keskittymiskyvystä. Epäilemme puhumattomuuden lisäävän näitä, kun lapsi turhautuu kun ei saa ilmaistua tuntemuksiaan. Ärsyttää, kun olemme yrittäneet puhua asiasta neuvolassa ym:ssa niin saadaan vain Voi, voi, kyllä se siitä -hyminää. Tulee tunne ettei huoliamme oteta vakavissaan ja meitä pidetään hysteerisinä vanhempina. :-( Noh, ensi kuussa toivon mukaan asia etenee.

Hän kyllä on erittäin energinen lapsi, kuten kaikki sukulaiset asian "sievästi" ilmaisevat. Lapsi on halutessaan oikein ihana ja aurinkoinen, mutta valitettavan harvoin. Ettei tämä nyt osaltani ole pelkkää valitusta niin hän kyllä syö itse halutessaan oikein siististi, riisuu itse (pukemisesta ei oikein ole kiinnostunut muutoin kuin vain kengät, takki & lakki = haluaa ulos), juoksee, hyppii tasajalkaa, kiipeilee ketterästi, joskus piirtää (suttua lähinnä), duploilla leikkii, vaipat jätetty pois kevääällä (oikeastaan jo tammikuussa olisi voitu jättää, mutta meillä vanhemmilla meni kauemmin uskoa, ettei niitä tarvita) jne. Eli harvoin lasta näkevät voivat helposti saada sellaisen kuvan ettei mitään vikaa ole ja vähäpuheisuuden laittavat kaksikielisyyden piikkiin.

Edelleen kovastikin pohdin vaihtavani kielen suomeen pikkusisaruksen synnyttyä. Josko puhe alkaisi luonnistua nopeammin kun koko perhe puhuisi samaa kieltä, mitä kuulee kaikkialla muuallakin. Minun kieltäni lapsi kuulee ainoastaan minulta, videoilta, levyiltä ja nettiradiosta sekä n. kerran kuussa Skypen kautta.
 
Muokattu viimeksi:
B612, Kuulostaa jo näin luettuna tosi turhauttavalta tilanteelta. Vaikka onhan se totta, että lapset kehittyvät kukin omaan tahtiinsa ja heillä on eri vahvuuksia ja plaa plaa plaa, kyllähän vanhemmat lapsensa parhaiten tuntevat. Luulisi siis, että vanhempien huoli olisi jo riittävä syy lähettää lisätutkimukseen. Toivottavasti tosiaan saatte neuvolasta tukea ja lähetteen eteenpäin 3 kk tarkastuksessa. :)
Siltä varalta, että yrittävät dissailla sinua, kannattaa kerätä tarkkoja, konkreettisia, faktoihin perustuvia havaintoja ihan paperille asti. Tai näin meillä ainakin töissä ohjeistetaan toimimaan, jos nuoren käytös huolestuttaa, ihan siitä syystä, että konkreettisia havaintoja on vaikeampi viitata kintaalla. Esimerkiksi on jos toteaa käytöksen olevan huolestuttavaa, siihen on helpompi sanoa, etta joo joo, se kuuluu ikään, kuin että jos toteaa, että jaskajonna heitti maripekkaa kivellä. Tsemppiä matkaan!

Meillä tyttö on ihan tohkeissaan uudesta potkupyörästään! Ostettiin etukäteissynttärilahjaksi nyt, kun ollaan mummolassa lomalla. Toivottavasti hän oppii menemään sillä niin, että pääsisi hoitoon asti sillä menemään. Helpottuisi kummasti aamut, jos vain tarvisi umpata vauva rattaisiin ja sitten hoitoon. :)
Tyttö on muutenkin aivan ihanassa vaiheessa ja tutkii maailmaa innolla. Tänään hän löysi mummolan naapurin tytöstä (5-v.) leikkikaverin. Kyllä heillä oli hauskaa leikkipuistossa, kun he juoksivat kilpaa ja esittelivät temppujaan.

Vietimme kesän Italiassa ja tyttö oppi serkultaan todella paljon italiaa. Hän pystyy ilmaisemaan itseään ihan sujuvasti italiaksi ja nyt kun olemme täällä Suomessa suomen sanasto on taas laajenemassa. Todella ihana seurata hänen juttujaan ja sitä, miten hän selittää leikkiessään. Leikistä riippuen hän puhuu joko suomea tai italiaa.

Tyttö myös huomioi ympäristöään todella tarkasta. Jokin aikaa sitten hän kysyi minulta, että äiti, mitä sinulla on otsassasi. Olin ihan, että öööö, liikaako siellä on. Ei, hän sanoi, mitä nuo langat ovat. Mietin, että mitä ihmettä hän tarkoittaa, kunnes tajusin, että tyttö ihmettelee ryppyjäni. :D #foreveryoung etc.
 
Sultti, mä oon kova käyttämään voimasanoja (oon tosi paha suustani). Lasten tulon myötä oon kyllä hyvin suutani siistinyt, ja korvannut kirosanat hitsi ja vitsi tyylisiksi (tai sitten kiroilen englanniksi). No kerran sitten läjäytyn v-sanan, johon sitten pikkusisko tarttui. Oli siinä pokassa pitelemistä :D saatiin kyllä tyttö asia unohtamaan ja nyt jos tyttöä harmittaa se on: "voi hitsin hitsin". Saa siinäkin pokkaa pidellä. Eli parasta vaan itse todeta, että se on hitsi tms ja jättää noteeramatta... meillä tuntui auttavan. Karpo ei onneksi oo kiroillut. Paitsi se vitsi :)

Kiva lukea kuulumisia :)

Meillä ei ihmeempiä. Karpon puhe on ikätasolla ja kova poika laulamaan. Suun motoriikkatreenejä tehdään ja käydään parin kk välein kattomassa onko kehitystä suuntaan tai toiseen. Tuskin moni lapsi tön asian tiimoilta vielä tässä iässä käy puheterapiassa, mutta tuskin tästä haittaakan on.

Vaipatta ollaan viimein. Yöllä vaippa kyllä vielä käytössä :) pikkusiskokin käy ahkerasti potalla, mutta vaippapeppuna pääsääntöisesti viilettää.

Kova kyselyikä menossa... ja välillä semmoisia kysymyksiä, mihin en osaa antaa vastausta. Lol. Ihania pieniä ihmisiä täällä. Karpon uhma on huomattacasti rauhoittunut, vaikka onkin kovin tempoeramenttinen ja samalla herkkä :D pikkusiskolla alkaa 2vee uhma nostaa päätään. Apua :)
 
Joo, tuo kyselyikä! :D Mies löi varpaansa pöydän jalkaan ja tyttö kirkkaalla lapsen äänellä: Iskä, miksi sinä potkit pöytää? (Tytölle on opetettu, ettei saa potkia. )
Ja eilen mummu totesi, että menipäs tuo ihan vinksin ja vonksin, kun tiputti jotain lattialle. Tyttö siihen: Mikä meni? Minne meni? Miksi meni?
Jonkin aikaa sitten meni kokkailut vähän reisille ja totesin tytön kuullen, että no, sehän meni ihan niin kuin Strömsössä! Tyttö siihen: Mikä meni Pörsöön? Miksi meni?

Selitäpä siinä sitten. :D
 
Onnea Libran taaperoiän taittaneelle!

Täytyy yrittää ehtiä tulla kirjoittelemaan kuulumisia tässä joku päivä. Mutta toden teolla voi sanoa, että jotkut ruuhkavuodet on kyllä päällä! Pitäis melkein assari palkkaa, et sais kaiken tehtyä :D
 
Heippa kaikki! Mulla vaihtui puhelin enkä ollut jaksanut ladata tätä sovellusta. Sitten olin vieläpä unohtanut salasanan jne. Mutta nyt täällä taas, oli kiva lukea teidän kuulumisia.

Mä olen palannut työelämään ja pojat aloittivat päiväkodin. On mennyt tosi vaihtelevasti, mutta onneksi nyt viime aikoina kuitenkin pääsääntöisesti hyvin. Töissä on kiire, mut voi kuinka nautinkaan aikuisten ihmisten seurasta!! :Heartred
 
Oho, ilmeisesti olen kirjautunut joillain uusilla tunnuksilla :D hyvin menee, tajusin vasta tuosta nimimerkistä.

Triina
 
Voihan kyselyikä sentään... Tällä viikolla poika kysy multa, että "Äiti, minkä muotoista musiikki on?" :D Vastaappa tuohon nyt sit.

Keskiviikkona 3vee synttärit. :Heartred Juhlat ens viikonloppuna.

Pottailut hyvällä mallilla, päivisin ei vaippaa ollenkaan ja vahinkoja ei pahemmin satu.
 
Okei, kadet ylos ne, jotka ovat jarkyttyneet taaperonsa sanoista? Tytto kertoi tanaan siita, kun pikkusisko syntyi sairaalassa ja han tuli meita katsomaan. Etta kuinka vauvalla oli silmat kiinni ja han oli korkeassa vauvasangyssa. Nukkui. Olin ihan, etta mitaaaah?! Miten se voi muistaa puolen vuoden takaisia? Tasta ei siis ole puhuttu emmeka ole katsoneet kuviakaan. Eika tama ole eka kerta, kun jotain vastaavaa kay.

Kylla saa olla todella varovainen, mita sanoo hanen kuulleen. Ja varsinkin, mita hanesta puhuu.
 
Libra bingo täällä! Vaikka meillä puhe on edelleen etenkin ulkopuolisen korviin epäselvää niin kyllä poika selittää juttuja ja sellaisiakin, mihin ei oo ajateltu hänen kiinnittäneen huomiota.

Triina olitko se sinä joka oli tykännyt mun viestistä tuolla toisaalla..?
 
Juu Vastavirrassa, ollaan saman asian äärellä...

Libra, kyllä. Näitä hämmennyksiä on ollut jo pitkään. Poika muistaa muub muassa missä ja mitä söimme välipalaksi vuosi sitten tehdyllä reissulla..... todella pelottavaa välillä.
 
Joo. Täällä kanssa toi muisti hämnentää. Viime vuoden joulun alla noilla oli hoitopaikassa Sakari niminen poika kk verran vierailemassa. Nyt karpo muistelee Sakaria alkuun mietin, et jos oisivat nähneet jossain, mutta hoitotäti sanoi, etteivät ole Sakariin törmänneet :D tavallaan aika pelottavaa tuo, kuinka hyvin jotkut asiat jää mieleen :D

Huomenna tulee 3 vuotta mittariin täällä! Ja sen kunniaksi neuvola ja todnäk otetaan vesirokkorokote, täytyy vielä tätsyn kaa jutella. Oletan kuitenkin, että kerta yleiseen rokoteohjelmaan tullut niin voi luottaa :/ Onko kellään mielipidettä asiasta?
 
Ai niin... meillä on joku uhma rantautunut taas. Aivan jäätäviä päiviä välillä. Kellään muulla?

Ja siskon kaa tappelu. Koko ajan vääntöä. Ja sit yhdesdä vielä keksivät kaiken maailman jäynää. Hoidossa menee hyvin, mutta kotona... aaaarrrgh.

Oon alkanut jo miettimään, onko normaalia. Pojan tunteet on niin voimakkaat. Toki oon itse ihminen joka kannustaa tunteiden näyttämisen, mutta silti :/ erityisherkkyyttä olen jo ehtinyt miettiä. Kovasti ollaan harjoiteltu tunneilmaisua, mutta välillä tuntuu, ettei kyllä oo mitään hyötyä. Ehkä tää nyt on vaan osa tyypin persoonaa... mutta niin... onneksi on neuvola huomenna :)
 
Ccix, uhma täällä. Ihan jäätävä. Joka ikiseen asiaan väittää vastaan ja tunteet ailahtelevat hyvin voimakkaasti. Päiväkodissa menee pääsääntöisesti hyvin, mutta kotona taistellaan ihan jatkuvasti. Tavarat lentelee ja huutoa riittää. Poika ei varsinaisesti raivoa vaan korottaa ääntään ja huutaa EI, EN HALUA, EN TOTTELE, EI KÄY jne. Joskus myös sanoo olevansa vihainen, mikä on toki ihan kiva, mutta saattaa samalla hakata ovea tms. Meillä poika ei uhmaile yleensä muualla kuin kotona noin voimakkaasti, mutta tottelemisen kanssa on kyllä joka paikassa niin ja näin. Ja sitten taas kaiken tämän rinnalla on vahvistunut myös toinen ääripää, että poika on tosi avulias ja ystävällinen. Harmi että tämä puoli vähän harvemmin näkyy....

Veljesten keskinäinen tappelu on kyllä melkosta. Ja mun hermo kestää sitä tosi huonosti.
 
Tykkäys siis siitä, että ei olla ainoita asian kanssa painivia :D

Mutta tuo, mitä Triina kirjoitit, on kyllä niin tuttua täällä. Huoh.

Ja siis kyllä hyviä päiviä on ja niitä ihania hetkiä, kun pojasta kuoriutuu oikea enkeli. Auttavainen ja kohtelias... valitettavasti myls täällä jää auttamatta uhmausten ja niskuroinnin varjoon.
 
Joo, kylla! Kieltaytymisen repertuaari on tullut tutuksi. Ja se huuto. Korvat soi edelleen...
 
Kun lukee näitä teidän juttuja niin meillä ei taida juuri olla uhmaa.. Ja mietin myös tuota että elämä on varmaan hyvinkin erilaista kun on vain tämä yksi..hyvässä ja pahassa..
 
Niin, mä ajattelen, että tässä pienessä ikäerossa on paljon hyvää, mutta onhan sitä ihan tutkittukin, että se on myös lapsille stressaavaa. Meillä on kumpikin poika aivan erilainen silloin kun he viettävät aikaa ilman toisiaan. Kaikki sujuu huomattavasti sutjakammin ja sopuisammin ja huomaa, että he nauttivat saamastaan jakamattomasta huomiosta todella paljon. Tarkoitan, että kyllä meillä arjessa näkyy ihan joka päivä se vanhempien huomiosta kilpaileminen. Nyt he toistaiseksi kilpailevat siitä pääasiassa tekemällä ilkeyksiä, jolloin se huomio on torumista tms. Mutta koko ajan yritämme kääntää toimintaamme siihen, että huomiota saa käyttäytyessään hyvin. Valitettavasti emme voi vielä jättää kaikkea ikävää ja ei-toivottua toimintaa huomiotta, koska pojat ovat niin pieniä, että siihen hommaan liittyy lähes aina itsensä, jonkun toisen tai jonkin esineen/asian potentiaalisen vahingoittamisen riski. Päiväkoti on tässä asiassa ollut kyllä iso apu, koska siellä porukassa pojat eivät juurikaan tappele keskenään ja toisaalta ovat jo oppineet, että hyvällä meiningillä saavuttaa paljon enemmän kuin kenkkuilemalla. Toki tähän liittyy sitten jonkin verran sitä, että kotona purkautuu koko päivän kiukut....

Meillä on ollut päiväkodin aloittamisen jälkeen iltaisin ja öisin hieman hankalaa. Nukkumaan käyminen on rauhoittunut vasta nyt niin, että siitä showsta selviää parhaimmillaan jo puolessa tunnissa. Mutta kumpikin nöpönenä kyllä tepsuttaa lähes joka yö viereen. Meillä on vielä tämä -14 lokakuinen alkanut pelkäämään pimeää, joten hänet saa saatella omasta sängystä vessan kautta meidän sänkyyn tai muuten menee ihan paniikkiin. Hän on lisäksi alkanut ikävöimään eri ihmisiä ja puhuu siitä jonkin verran. Eli tunne-elämä kehittyy. Meillä alkoi kuitenkin olemaan sängyssä sen verran ahdasta, että teimme ratkaisun ja toimme sänkyymme kiinni meidän vierasvuoteen. Pojat siis nukkuvat siinä jos tulevat viereen. Näin meidän ei tarvitse nukkua huonosti tilan puutteen vuoksi. Koen, että tuo äkillinen viereen tuleminen syntyi jostain tarpeesta (tässä tapauksessa varmasti päiväkodin aloituksen aiheuttamasta erossa olosta), joten ollaan se nyt mahdollistettu toistaiseksi. Ja itse asiassa nyt on taidettu jopa kolme yötä mennä niin, että kainalokaverit ovat saapuneet vasta viiden aikaan aamulla.

Miten te kuvailisitte lapsianne sosiaalisuuden suhteen? Ovatko innokkaita leikkimään muiden lasten (tuttujen tai vähemmän tuttujen) kanssa? Entä vieraammat aikuiset, kuinka suhtautuvat? Meillä on kumpikin aika innokas leikkimään, mutta aikuisia kyllä vierastetaan ja reippaasti.
 
Meillakin on tytto pelkaa nykyaan vaikka mita oisin. Pysyy kylla sangyssaan, mutta haluaa nukkua valo paalla.

Tytto on todella innokas leikkimaan tuttujen lasten kanssa tai tutussa ymparistossa. Joskus ihan niinkin innokas, etta toiset lapset hammentyvat, kun han on niin puhelias ja miten sen nyt sanoisi, elavainen. Uudessa ymparistossa tai uusien ihmisen kanssa menee ihan lukkoon ja tarvitsee aikaa ja tukea, etta haluaa menna mukaan leikkiin. Eli tyypillinen ujoilija, kuten vanhempansakin, varsinkin isansa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top