☆☆Synnytyskertomukset☆☆
- Ketjun aloittaja SuperTaateli
- Aloituspäivämäärä
Minäkin voisin tässä imetyksen ohessa vähän kertoa omaa tarinaani.
17.7 hieman ennen puoltayötä heräsin, kun tunsin ensimmäisen hieman kivuliaamman supistuksen. Kävin vessassa ja huikkasin vielä tietokoneella valvovalle miehelleni, että "nyt tuli vähän kivuliaampi supistus, mutta ei tää varmaan mitään vielä ole".
Menin takaisin nukkumaan ja hetken aikaa sain vielä torkuttua. Heräilin kuitenkin vähän väliä kipeisiin supistuksiin ja nousinkin aika nopeasti ylös ja menin heijaamaan jumppapallon päälle. Siinä vietin muutaman tunnin puuskuttaen todella kipeiden supistusten kanssa. Puol kuuden aikaan soitin sairaalaan ja sain ohjeeksi mennä suihkuun. Siellä tuli kuitenkin pian huono olo. Seiskan pintaan kurvasimme sairaalan pihaan kun olo alkoi olla sietämätön.
Päästiin aika pian käyrille ja kätilö tutki tilanteen: lähes 4cm auki. Päästiinkin melkein heti saliin, jossa totesin ilokaasun olevan uusi paras ystäväni. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin olla sietämätön olo, joten pyysin epiduraalia. Sen laitto ei kuitenkaan käynytkään niin helposti. Lääkärinyritti ensin makuultaan saada katetria paikalleen siinä onnistumatta. Sitten nousin istumaan ja lääkäri porasi piikkiä selkärankaani paristakin kohtaa. Ei onnistu. Voin sanoa että olo oli tuossa vaiheessa hyvin tuskainen ja epätoivoinen. Lääkäri sai sitten spinaalin paikalleen, jonka jälkeen kokeili vielä kerran laittaa myös epiduraalikatetrin ja onnistui siinä vihdoin. Mikä helpotus!!!
Puuduteshowta ennen olin ollu reilu 4cm auki ja tilanne heti puuduttamisen jälkeen oli 8cm auki. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua ikäviä. Vauvan sykkeet romahtivat ja huone pölähti täyteen lääkäreitä. Sain käskyn mennä kontalleen, sain nitrosuihketta suuhun ja joku paineli mahaani kovasti sanoen, että on todella kova patologinen supistus päällä joka ei meinaa hellittää. Olin tuossa vaiheessa totaalisen paniikissa kun kukaan ei oikein ehtinyt selittää mulle mitään. Sitten kuulin ne sanat, joita olin pelännyt ainoana asiana koko synnytyksessä: hätäsektio, leikkaussaliin! Menin aivan paniikkiin, hain katseella miestäni ja itkin vain. Juoksujalkaa edettiin hissiin ja leikkaussaliin. Siirryin leikkauspöydälle ja sain maskin naamalle. Muistan katsoneeni kaikkia niitä ihmisiä ja mietin vaan että taistele vauva, taistele minä. Odotin nukahtamista kunnes maski yhtäkkiä otettiin naamalta pois ja sanottiin, että leikkaus peruttu, sykkeet normaalit.
Mut kärrättiin takas synnytyssaliin, jossa mun mies odotteli ymmärrettävästi aika paniikissa. Olin ihan shokissa ja sekasin tosta kaikesta. Siinä sit jatkettiin odottelua ja pian aloin kaipaamaan epiduraalia. Sain sen melko nopsaan ja ihanasti kivut taas kaikkos. Kunnes, jälleen vauvan sykkeet romahti. Uus paniikki, taas kontilleen, nitrosuihketta ja happimaskia. Jälleen patologinen supistus. Hoin vaan "ei taas,eiei..." Yritin kuitenki pysyä rauhallisempana ja hengitin rauhassa. Sykkeet korjaantui kuitenkin tälläkertaa jo synnytyssalin puolella.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua hirveää ponnistamisen tarvetta, mutta en saanut vielä lupaa ponnistaa. Se pidättely tuntui todella ikävälle! Lopulta pääsin ponnistelemaan ja epparin avustuksella syntyi virkeä ja ihana poikavauva.
Synnytys oli etenkin henkisesti rankka kokemus, ja voi olla, että täytyy vielä keskustella siitä neuvolassa tms jossain vaiheessa. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja mikä tärkeintä, poika saatiin terveenä maailmaan <3
17.7 hieman ennen puoltayötä heräsin, kun tunsin ensimmäisen hieman kivuliaamman supistuksen. Kävin vessassa ja huikkasin vielä tietokoneella valvovalle miehelleni, että "nyt tuli vähän kivuliaampi supistus, mutta ei tää varmaan mitään vielä ole".
Menin takaisin nukkumaan ja hetken aikaa sain vielä torkuttua. Heräilin kuitenkin vähän väliä kipeisiin supistuksiin ja nousinkin aika nopeasti ylös ja menin heijaamaan jumppapallon päälle. Siinä vietin muutaman tunnin puuskuttaen todella kipeiden supistusten kanssa. Puol kuuden aikaan soitin sairaalaan ja sain ohjeeksi mennä suihkuun. Siellä tuli kuitenkin pian huono olo. Seiskan pintaan kurvasimme sairaalan pihaan kun olo alkoi olla sietämätön.
Päästiin aika pian käyrille ja kätilö tutki tilanteen: lähes 4cm auki. Päästiinkin melkein heti saliin, jossa totesin ilokaasun olevan uusi paras ystäväni. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin olla sietämätön olo, joten pyysin epiduraalia. Sen laitto ei kuitenkaan käynytkään niin helposti. Lääkärinyritti ensin makuultaan saada katetria paikalleen siinä onnistumatta. Sitten nousin istumaan ja lääkäri porasi piikkiä selkärankaani paristakin kohtaa. Ei onnistu. Voin sanoa että olo oli tuossa vaiheessa hyvin tuskainen ja epätoivoinen. Lääkäri sai sitten spinaalin paikalleen, jonka jälkeen kokeili vielä kerran laittaa myös epiduraalikatetrin ja onnistui siinä vihdoin. Mikä helpotus!!!
Puuduteshowta ennen olin ollu reilu 4cm auki ja tilanne heti puuduttamisen jälkeen oli 8cm auki. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua ikäviä. Vauvan sykkeet romahtivat ja huone pölähti täyteen lääkäreitä. Sain käskyn mennä kontalleen, sain nitrosuihketta suuhun ja joku paineli mahaani kovasti sanoen, että on todella kova patologinen supistus päällä joka ei meinaa hellittää. Olin tuossa vaiheessa totaalisen paniikissa kun kukaan ei oikein ehtinyt selittää mulle mitään. Sitten kuulin ne sanat, joita olin pelännyt ainoana asiana koko synnytyksessä: hätäsektio, leikkaussaliin! Menin aivan paniikkiin, hain katseella miestäni ja itkin vain. Juoksujalkaa edettiin hissiin ja leikkaussaliin. Siirryin leikkauspöydälle ja sain maskin naamalle. Muistan katsoneeni kaikkia niitä ihmisiä ja mietin vaan että taistele vauva, taistele minä. Odotin nukahtamista kunnes maski yhtäkkiä otettiin naamalta pois ja sanottiin, että leikkaus peruttu, sykkeet normaalit.
Mut kärrättiin takas synnytyssaliin, jossa mun mies odotteli ymmärrettävästi aika paniikissa. Olin ihan shokissa ja sekasin tosta kaikesta. Siinä sit jatkettiin odottelua ja pian aloin kaipaamaan epiduraalia. Sain sen melko nopsaan ja ihanasti kivut taas kaikkos. Kunnes, jälleen vauvan sykkeet romahti. Uus paniikki, taas kontilleen, nitrosuihketta ja happimaskia. Jälleen patologinen supistus. Hoin vaan "ei taas,eiei..." Yritin kuitenki pysyä rauhallisempana ja hengitin rauhassa. Sykkeet korjaantui kuitenkin tälläkertaa jo synnytyssalin puolella.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua hirveää ponnistamisen tarvetta, mutta en saanut vielä lupaa ponnistaa. Se pidättely tuntui todella ikävälle! Lopulta pääsin ponnistelemaan ja epparin avustuksella syntyi virkeä ja ihana poikavauva.
Synnytys oli etenkin henkisesti rankka kokemus, ja voi olla, että täytyy vielä keskustella siitä neuvolassa tms jossain vaiheessa. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja mikä tärkeintä, poika saatiin terveenä maailmaan <3
Torstai aamuna 30.7 heräsin 8 maissa ensimmäiseen kipeään supistukseen. Supistuksia jatkui koko päivän. Kipeitä, mutta epäsäännöllisiä. Maha meni sekaisin jo puolilta päivin. Sain jopa nukuttuakin hetken päivällä.. N.17 maissa Isi lähti Juuson kanssa leikkipuistoon. Supistukset muuttuivat heti säännöllisiksi. Ilmeisesti päivällä olin jännittänyt Juuson reaktiota, kun äitiin sattuu. Supistuksia alkoi tulla säännöllisesti noin 7 min välein. Tein kuitenkin ruokaa poikien ulkoillessa, kipu ei ollut hallitsevaa, vaikka vähän pisti irvistämään välillä. Jumppapallon päällä pyörittely helpotti. Syötiin ja Isi lähti viemään Juusoa mummulaan kuuden maissa. Poikien lähdettyä minä menin suihkuun. Lämmin suihku auttoi hyvin supistuksiin. 19 maissa pyörittyäni jumppapallolla soittelin synnärille ja kyselin, että kauankohan uskallan olla kotosalla. Meinasivat, että niin kauan kun tuntuu hyvältä..
No ennen kahdeksaa päätettiin sitten kuitenkin lähteä. Onneksi. 20.10 päästiin käyrille ja supistuksia piirtyi jo noin 3 minuutin välein. Kivut alkoivat yltyä.. Käyrällä oltua tehtiin sisätutkimus, olin 2,5cm auki. Ja vauvan pää oli vielä irti tässä vaiheessa, laskeutunut, mutta ei kiinnittynyt. Ajattelin että olisi ihan hyvin voinut olla vielä kotona. Jäätiin kuitenkin sairaalaan kipujen vuoksi. Päätettiin mennä suoraan saliin nro3 ja ilokaasu avuksi supistuksiin 21.15. Sillä mentiin hyvin. puoli 10 maissa alkoi tuntua ponnistuksen tarvetta supistuksen lopussa ja pyysin kätilöä tutkimaan paikat. Olin jo 6cm auki! Supistukset tuntuivat kamalasti selässä, joten sain avuksi aquarakkuloita. Niiden laitto oli ihan hirveää, mutta ne tuntuivat auttavan alaselässä tuntuviin koviin supistuksiin. Tästä edettiinkin niin nopeasti, etten ehtinyt saada mitään puudutteita. 22.17 olin 9cm auki, vähän kaulaa jäljellä ja kalvot puhkaistiin. Tämän jälkeen ponnistuksen tarve kasvoi, mutta ei saanut ponnistaa. Minut käskettiin kontilleen päätyä vasten, tässä asennossa oli helpompi pidättää supistamista. Tämä taisi olla tuskallisin osa koko synnytyksessä. Valtava ponnistuksen tarve, mutta ei saa ponnistaa, koska lapsella on pää väärässä asennossa. Isi menasi, että olisi ollut tulossa jotenkin korva edellä. Kätilö koitti avittaa vauvaa kääntymään ja samalla työnsi kaulaa vauvan pääntaakse. Tässä vaiheessa huusin ilokaasumaskiin, ja yritin kaikin voimin olla ponnistamatta. Lopulta sai ponnistaa. Ponnistin samasta konttausasennosta ja 5 min niin meidän pieni tyttönen oli maailmassa klo 23.00.Napanuora oli kerran kaulan ympäri. Sain toisen asteen repeämän välilihaan(5 tikkiä).Pää ei repinyt paikkoja, mutta kätilö meinasi, että hartiat repi. Muuta kipua ei juuri tuntunut, kun valtava paine häntäluun alueella, vaikka en sitä puudutusta saanutkaan.
Synnytyksen kesto 6h 7min. Vaihe I: 5h55min, vaihe II:5 min ja vaihe III: 7 min.
No ennen kahdeksaa päätettiin sitten kuitenkin lähteä. Onneksi. 20.10 päästiin käyrille ja supistuksia piirtyi jo noin 3 minuutin välein. Kivut alkoivat yltyä.. Käyrällä oltua tehtiin sisätutkimus, olin 2,5cm auki. Ja vauvan pää oli vielä irti tässä vaiheessa, laskeutunut, mutta ei kiinnittynyt. Ajattelin että olisi ihan hyvin voinut olla vielä kotona. Jäätiin kuitenkin sairaalaan kipujen vuoksi. Päätettiin mennä suoraan saliin nro3 ja ilokaasu avuksi supistuksiin 21.15. Sillä mentiin hyvin. puoli 10 maissa alkoi tuntua ponnistuksen tarvetta supistuksen lopussa ja pyysin kätilöä tutkimaan paikat. Olin jo 6cm auki! Supistukset tuntuivat kamalasti selässä, joten sain avuksi aquarakkuloita. Niiden laitto oli ihan hirveää, mutta ne tuntuivat auttavan alaselässä tuntuviin koviin supistuksiin. Tästä edettiinkin niin nopeasti, etten ehtinyt saada mitään puudutteita. 22.17 olin 9cm auki, vähän kaulaa jäljellä ja kalvot puhkaistiin. Tämän jälkeen ponnistuksen tarve kasvoi, mutta ei saanut ponnistaa. Minut käskettiin kontilleen päätyä vasten, tässä asennossa oli helpompi pidättää supistamista. Tämä taisi olla tuskallisin osa koko synnytyksessä. Valtava ponnistuksen tarve, mutta ei saa ponnistaa, koska lapsella on pää väärässä asennossa. Isi menasi, että olisi ollut tulossa jotenkin korva edellä. Kätilö koitti avittaa vauvaa kääntymään ja samalla työnsi kaulaa vauvan pääntaakse. Tässä vaiheessa huusin ilokaasumaskiin, ja yritin kaikin voimin olla ponnistamatta. Lopulta sai ponnistaa. Ponnistin samasta konttausasennosta ja 5 min niin meidän pieni tyttönen oli maailmassa klo 23.00.Napanuora oli kerran kaulan ympäri. Sain toisen asteen repeämän välilihaan(5 tikkiä).Pää ei repinyt paikkoja, mutta kätilö meinasi, että hartiat repi. Muuta kipua ei juuri tuntunut, kun valtava paine häntäluun alueella, vaikka en sitä puudutusta saanutkaan.
Synnytyksen kesto 6h 7min. Vaihe I: 5h55min, vaihe II:5 min ja vaihe III: 7 min.
Elina_
Vauhtiin päässyt keskustelija
Lyhyesti: mentiin 31.7 eli rv 41+4 yliaikaiskontrolliin ja siellä ultrassa huomattiin kasvun hidastuminen ja vauvan huono liikkuvuus niin päättivät käynnistää. Tällöin olin vielä innoissani ja toivoin, että synnytys etenee nopesti. Olin tutkimuksessa kahdella sormella auki ja kanava hävinnyt. Pääsin saman tien saliin ja sain oksitiinitipan. Kello oli jotain vähän päälle 11. Supistuksen alkoi saman tien pahoina ja taisin jo ekan supistuksen jälkeen sanoa, ettei enää ikinä:-D oksitiinitippaa meni jonkun tunnin ajan jonka jälkeen se laitettiin tauolle ja puhkastiin kalvot ja synnytys eteni onneksi hyvin tämänkin jälkeen. Sain ilokaasua ja epiduraalin kun olin 4 cm auki ja kello oli varmaan 13-14. Synnytys eteni edelleen todella nopeasti ja supistukset oli helvetistä. Olin kivusta todella sekaisin. Epiduraalin jälkeen myöskin supistukivut muistaakseni hävis mutta nopeasti tuli järkyttävä ponnistamisen tarve mutta en saanut ponnistaa...aika kului ja kaikki sujui lääkärin mukaan täydellisesti...kello tulee jotain vähän vaille 16 ja saan alkaa ponnistamaan. Kätilö kehuu koko ajan kuinka hyvin synnytys sujuu ja klo 16.15 poika syntyy. Mulle laitetaan vissiinkin 1 tikki. Painoarvio ultrassa 3300 ja poika painoi 3560g ja pituutta 51cm. Vasta viiden onnittelun jälkeen salissa tajusin, että nyt se on ohi poika tosiaan syntyi ja kaikki on hyvin. Vaikka sain pojan heti rinnalle olin kivusta ja lääkkeistä niin sekasin, etten tajunnut edes niitä onnitteluita. Lapussa lukee synntyksen kestoksi 4h55min eli kaikki kävi todella nopeasti ja hoitajat, lääkärit ja kätilöt olivat aivan ihania. En olisi kyllö kestänyt hetkeäkään kauemmin kun ajattelee, että synnytys olisi voinut kestää monta tuntia kauemmin