äippä pakkaus,äippärahat

Vuoden 2012 tulojen mukaan maksetaan sit mullekin. Ärsyttää todella paljon, kun tulot jäi noin 200 euroa vajaaksi siitä, että olisi ollut 20 % suuremmat kuin 2012 :mad: Vaikka pitäis varmaan vaan olla tyytyväinen, että saa edes jotain. Kohta varmaan poliitikot lopettaa kaikki tuet.
 
mulla kyllä vaikutti veroprosenttiin aika paljonkin kun kela olisi ottanut nyt sen 21,5 prosenttia ja kun lasketutin uudestaan ni oli sen 15 prosenttia
 
mutta tuon 15% vain työpaikka ottaa niiltä eka kuukausilta äippärahoista mitä se maksaa ja tän loppuvuoden ja sit tuleekin uus verokorttikin. Kela ottaa kuitenkin sen 20%, mitä kyllä ei edes verotätikään ymmärtänyt. Mikä mielestäni on käsittämätöntä ettei nuo virastot tiedä toistensa käytännöistä vaikka ovat toistensa kanssa tekemisissä asioiden pohjalta. Sama esimerkiksi kela/työkkäri.
 
Hahaaa :D Täällä oli työnanataja vihdoin tehnyt sen Y17 lomakkeen. Nyt saa sitten mammalomailla ihan rauhassa. Taidan kuitenkin vielä tiistaina soittaa Kelaan ja kysäistä onko se tullu perille ihan oman mielenrauhani takia.
 
Mä en oikein ymmärrä tota kelan ottamaa 20%n veroa.. Jossain luki, että jos tilaa kelaan uuden verokortin pienemmällä prosentilla niin sitten tuo ei pidä paikkaansa, mutta muuten menee 20%.
Voisiko joku teistä fiksummista valaista tyhmää (taas), että miten tämä asia nyt menee? Kannattaako tilata uutta verokorttia nyt kelaan vai onko se ihan turhaa, jos ottavat joka tapauksessa aina sen 20% vähintään?
 
Mä en kans tajuu,kun kelan päätöksessä luki että veroprosentti on vähintään se 20%, mut sit siellä kuitenkin luki myös että voit tilata uuden verokortin verottajalta etuutta varten? Mä ajattelin soittaa verotoimistoon ja kysyä tästä sitten tammikuussa, nyt on ehkä turha kun ehtii tulla vaan 1 äitiyspäiväraha ennen vuodenvaihdetta ja se on käytännössä sama kuin mun palkka olisi ollut.
 
Minä soitin verotoimistoon ja lasketin etuuksille uuden veroprosentin, joka on siis 6,5%. Eli kyllä sen saa muutettua, mutta jos ei itse siis lasketuta ja toimita uutta prosenttia Kelalle, on prosentti tuon 20.
 
Ainakin 5 vuotta sitten oli Kelan käytäntö se, että veroa menee vähintään 20%. Mutta jos haet verottajalta muutosverokortin, ni sit voivat ottaa sen mukaan, vaikka alle 20%. Etuuksien verotus on erilaista kuin työtulojen, niin siksi tällainen käytäntö. Samahan se on ansiosidonnaisessa päivärahassa: ottavat vähintään 20% veroa.
 
Viimein tänään pääsen hypistelemään äitiyspakkausta! Laitoin hellun hommaksi hakia töiden jälkeen postista ku en tienny paljonko painaa ja musta on tullu niin turhake kaiken nostelun ja kantelun suhteen. Heti ku jotain heinäpaalia painavampaa niin alkaa supistukset ja lonkkajomotukset.
 
Tässä on nyt meidän "äitiyspakkaus".
Uutena ostin parit sukkahousut ja kapaloliinan (joka oli kallein pakkauksen juttu 32.50). Kirpparilta ostin pienen toppapuvun ja pari uutta kestovaippaa sekä tuin makuupussin, jonka päällystin metsolan joustofroteella. Metsolasta ja Nosh-organicsilta ostin kankaita, joista ompelin bodeja ja kankaita on vielä jäljellä tosi paljon, että ompelut jatkuu. Tuosta noshin krokotiili-kankaasta ja velourista tein samanlaisen setin myös esikoiselle.
Vielä ois viikko mieski kotona vanhempainvapaalla nii ehtii vielä ommella lisää. Potkuhousuja aattelin ainaki ommella vielä.
 

Liitteet

  • a6ebb264-47ea-49b6-811d-452462a5ea9b.jpg
    a6ebb264-47ea-49b6-811d-452462a5ea9b.jpg
    351.1 KB · Katsottu: 40
Mistähän löytäisi kaavoja vauvanvaatteisiin?

Meillä isäntä korjasi mulle mun ikivanhan ompelukoneen, ja olen jo vähän muistellut mitä se ompeleminen on.. Mieli tekisi kovin kokeilla, onnistuisiko vaatteiden ompelu - tähän mennessä surruuttanut vain suoraa, kuten verhoja ja lakanoita. =)
 
Siinähän sitä oppii ku alkaa tekemään:wink mä tein ekan bodyn vuosi sitte ja musta just ihana ku niin paljo oppii uutta! Netistä löytyy niin hyvin ohjeita. Oon tehny Ottonre-lehtien kaavoilla ja niitä lainannu kirjastosta ja tilannu ottobteltä nettikaupasta niitä vanhoja lehtiä itellekki missä on ollu hyviä kaavoja. Siellä nettisivuilla voi selata niitten vanhoja lehtiä ja kattoo et missä ois sopivia kaavoja. Sitte tilata tai varata kirjastosta just sen numeron mitä tarvii. Nuita vauvanvaatteita on kyllä ihana ommella ku tulee aika edullisesti ja nopeesti valmista!
 
Oot kyllä taitava ompelija Rouva Nappula! Multa ei onnistu kuin neulominen ja siinäkin tuppaa tulemaan erilaisia "sovelluksia" ohjeista, kun en osaa kaikkia niksejä, mutta jotenkin ne saa valmiiksi kuitenkin. Ei ole aina ihan mittakaavassa, mut menee sit vähän myöhemmin päälle jos tulee liian isot potkarit tms. Ihan kivaa niitä on nykertää iltaisin, kun ulkona on pimeää ja sataa räntää.
 
Kiitos Sapiisakki! Tuo on kyllä ihanaa hommaa ja varsinki ku saa tehä omalla pienelle:) ja itelle tehdessä ei niin pienet sovellukset tai oikomiset haittaa:wink neulominen on kyllä iltahämärissä mukavaa väkerrystä! Mulla ei vaan oikeen niskat tykkää siitä. Mut laitan sitte miehen hieromaan tasaisin väliajoin!
 
Takaisin
Top