Äitiysvaatteet

Campanita

Oman äänensä löytänyt
Vaatepaniikki!
Kesä tulee (hitaasti, mutta varmasti) ja siihen mennessä on jo vatsaa mitä näytellä, mikäli menen samalla kaavalla kuin muut suvun lyhyet naiset. Pientä osviittaa tulevasta antaa vatsan mahtava turvotus, joka ei meinaa hellittää ja esimerkiksi farkut on jo täytynyt jättää kaappiin.
Nettisivuja tutkiessa, huomasin värivalikoimien olevan mielestäni ankeahkoja, mallien pitkiä, pienirintaisia ja kauniin vatsakkaita.

Itse olen lyhyt sekä hyvin rintava ja vaatteiden ostaminen on jo valmiiksi ollut tuskaa, joten hieman kauhulla odotan tulevaa..
Löytyykö hyviä vinkkejä monipuolisista äitiysvaatemallistoista tai edes värikkäistä vaateista?
 
Mää en esikoisen aikana ostanut ainuttakaan äitysvaatetta, siis sellasta joka ois siihen tarkoitettu. Mielummin ostin koon tai pari isompia normi vaatteita ja pitkä helmaisia paitoja ja legginsejä. Noi äitiysvaatteet on mun mielestä yks rahastuskeino, sillä ne on törky kalliita ja tylsän mallisia/värisiä. Toivottavasti kesästä tulis lämmin niin vois käyttää hameita ja maxi mekkoja. Tietty lisäksi legginsejä ja pitkiä paitoja + college housuja/muita lökäreitä.

Lisäys: tuolla huhtikuisissa 2015 muistan jonkun kehuneet h&m:n jotain toppeja kun olivat tarpeeksi pitkiä. Ja samalla puljulla on myös imetystoppeja.
 
Mulla ei kans oo ihan hirveesti ollut käytössä varsinaisia äitiysvaatteita.Mutta en nyt enää pysty enää käyttää normi farkkuja niin ostin itselleni kirpparilta kahdet mammafarkut yhdet mammacaprit ja yhdet sellaiset ns.reisitaskuhousut.Yhdet sopivat farkut on ennestään.En tiedä tarviiko hirveesti ostella enää pitkän mallisiahousuja lisäksi käytössä siis collareita.Legginssejä voisin hameiden kanssa käyttää mut en oo kyllä siinä kunnossa et ne menis minkään paidan kanssa enkä muutenkaan tykkäis niin niitä pitää :) Jotain kivoja mekkoja vois ostaa.En oo koskaan ollut kesällä raskaana muutakuin ihan alkuvaiheessa niin odotan innolla et saan ostaa kivoja kesävaatteita :)
 
Parit Henkkamaukan housut (farkut ja siistit mustat) ostin jo netistä. Ehkä ostan vielä jotkut sortsit. Paitoja en hommaile, luulisin, vaan käytän olemassaolevista paidoista pidempiä.
 
Tätä vaateasiaa olen tällä viikolla selvitellyt, sillä housujen kanssa alkoi olla jo kriisi. Vain yhdet mahtuivat kokonaan kiinni. H&M:ltä löysin eilen sitten farkut, joilla pärjää kesään ja sitten löytyisi jo toivottavasti pellavahousuja ja mekkoja kehiin. Paitoja en raskausaikana viimeksi ostanut kuin ihan muutaman. Löysiä, kesäisiä (ja värikkäitäkin) paitoja näytti eilen olevan kaupat pullollaan, joten voi olla että teen saman nytkin.
Itse tilasin viimeksi paitoja bebesiltä (bebes.fi) ja olikohan toinen paikka pepino.fi. Lindexin äitiysmallisto on kuulemma pelkästään netissä. Ainakin Tampereen BabyStylessa näytti myös olevan ihan kivasti äitiysvaatteita. Lisävinkit ostopaikoiksi ovat tervetulleita tännekin!
 
Mulla on esikoisen raskaudesta vielä kaikki vaatteet jäljellä, mutta varmaan jotain ostan, mekkoa ja paitoja/toppeja. Itse tykkään käyttää "vartalonmyötäisiä" paitoja sitten kun maha näyttää vauvamahalta, ja silloin kyllä tykkään että on ihan raskausajan vaate. (Trikoo)mekot useat menee kyllä normimallistosta. Kesällä kyllä mekot on supermukavia (tai vaikka leggingsit ja tunika). Itse olen ostanut jotain fb-kirppiksiltä, hyvä kuntoisia ja kohtuuhintaisia. Olisiko mulla ollut viimeksi kahdet mammagarkut ja pärjäsin niillä hyvin. Tuntuu ettei kamalasti viitsi tuhlata vaatteisiin kun käyttöaika on niin lyhyt. Tällä kertaa panostan muutamiin hyviin laadukkaisiin imetysvastteisiin sitten myöhemmin.
Muoks: mä kanssa suosin h&m:n farkkuja, malli sopii mulle ja on mun mielestä kohtuuhintaisia.
 
Mullakin on kaikki viime raskauden vaatteet vielä säilössä. Tosin silloin oli keskitalvi, nyt pitäisi ostaa kesävaatteitakin. Viimeeksi ostin kahdet farkkuleggarit (mustat ja siniset) sekä läjän H&M:n perus mammatoppeja, joita yhdistelin omiin vanhoihin neuletakkeihin/jakkuihin. Alennuksesta taisi myös muutama muunlainen paita tarttua mukaan. Niin ja tiestysti talvitakki löytyy, se kun oli ihan ehdoton viimeeksi! Nyt ostan varmaankin muutamat shortsit, jonkun hameen ja ehkä muutaman topin lisää ja menen niillä läpi kesän. Niin ja juhlamekko on hankittava kun kesällä on tiedossa neljät häät. Toivottavasti ymmärtävät kun koluan kaikki häät läpi samalla koltulla! :rolleyes: H&M:n farkut saavat ison peukun täältäkin. :happy:
 
H&Mn vaatteita ostin minäkin viime raskaudessa ja nuo edellä mainitut imetystopit oli aivan ihanat. Sit tilasin ebayn kautta muutaman äitiys t-paidan, joissa oli hauskoja kuvia, mistä selvisi että raskaana ollaan. :) Yhdessä oli vauvan kuva masun päällä ja teksti "It's a girl". Mietin et jos nyt onkin poika tulossa voisin vetää tekstiilitussilla viivan tuon girl yli ja kirjoittaa yläpuolelle boy. :D
 
Löysin eilen vielä kirpparilta mammafarkut ja sellaiset mustat mammahousut :) Ne farkut nyt sai kiskoa jalkaan et ei pakosti mee koko aikaa.Ja ostin myös pari mammapaitaa lyhyt-ja pitkähihainen ja sitten masutuubi :) Luulen et noilla housuilla nyt pärjää ainoastaan ostaa jotain leggareita sitten :)
 
Mä oon antanu neljän vuoden takaiset äitiysvaattet eteenpäin,muutamia imetysliivejä on tallessa.Nyt ostin hennesiltä äitiys farkut kun ei enää omat mee kiinni.Ostin myös leggarit koska tavallisissa kuminauha painaa mahaa ikävästi.Käytän paljon pitkiä paitoja ja tunikoita joten niillä mennään tää kevät.Kaapista löytyy kesäksi maximekkoja joiden toivon menevän myös mahan kanssa.Kesällä kahdet rippijuhlat ja kahdet häät joten siinä riittää tuskailua mitä pukee päälle!
 
Päätin antaa periksi ja kaivoin tänään vanhat mammavaatteet esiin ja pistin koneeseen. :shy: Omat farkut mahtuu edelleen jalkaan, mutta harvoin niitä tulee enää käytettyä kun painaa niin ikävästi, joten viime ajat on menty leggareilla tai sukkiksilla + joka suuntaan joustavalla hameella. Aika paljon siellä olikin vaatetta säilössä; ihan kaikkea en edes muista ostaneeni! :angelic: Mutta eipähän tarvitse tässä raskaudessa sitten niin paljoa ostella. Onneksi makukin on säilynyt suht samana! :p
 
Mie kävin viikonloppuna ostamassa isompia rintsikoita, maltillisesti yhden kuppikoon isompana. Kotona huomasin (vaikka toki kaupassa sovitin), että olis voinut olla 2 kokoa isommat... Pienitissiselle ihan jees. :) Mammahousut ei oo vielä olleet jalassa. Viikon verran oon pärjännyt semmosilla paksummilla, housun näköisillä legginsseillä. 9+2
 
Mä ostin tori.fi:stä jo pari viikkoa sitten ison paketin äitiysvaateita. Sovittelin niitä eilen ja vaikka olivat siistejä ja puhtaita, niin mua alkoi yököttämään niiden haju, kun eivät haisseet "omalta". Oli pakko pistää ne koneeseen ja jatkaa sitten illalla sovittamista. Outo juttu jonka on pakko liittyä raskauteen.
Sain kuitenkin paljon vaatteita halvalla, joten nyt voin hyvillä mielin ostaa sitten jotain kivoja vaatteita kaupasta jos mieli tekee, kun perusvaatteet on jo hankittu.
 
Mua ei hotsittais yhtään laittaa rahaa äitiysvaatteisiin, ei edes kirppishintaan.
Rahaa kun ei juuri ole, niin vaatteet joita käytän puol vuotta ei todellakaan oo mun listalla kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä... :shifty:
 
Mäkin ostin käytettynä äitiysvaatepaketin nettikirppikseltä.
Maksoi postikuluineen 46euroa.
Sisälsi kolmet äitiysfarkut, yhdet caprit, yhdet äitiystrikoot, yhdet valkoiset kesähousut, useita toppeja, kolme siistiä paitapuserotyylistä äitiyspaitaa ja pari mekkoa. Pääosin olivat H&M mama mallistoa. Todella hyväkuntoisia oli. Olen nyt jo ottanut ne pienimmät äitiysfarkut käyttöön. Ne ei varmaan edes mahdu mulle enää vk20 jälkeen.
 
Käytän pääasiassa hameita ja mekkoja (housuja vain urheillessa) ja ajattelin yrittää pärjäillä niillä mitä on. Toki en halua venyttää niitä muodottomaksi joten voi olla että jotain babydoll-mallisia mekkoja joutuu muutamat ostamaan. Vihdoinkin saan hyvän syyn ostaa maksimekon, olen sellaisesta haaveillut jo useamman kesän :happy: Lokakuun lopulla kun syntyy niin silloin tuskin on vielä kauhean kylmä että tarvitsisi varsinaisesti takkia hommata. Hyvä niin :) Eniten mua mietityttää miten saan sukkahousut ja kengät jalkaan sitten kun pötsi on iso!
 
Annmarie, mäkin oon katellu eri paikoista kirppisvaatetta, nimenomaan paketteja metsästäny, kun ei jokaisesta ryntystä viitsi postitusta maksaa - mutta ei löydy sopivan hintaisia, tai sitten on vaikka viidet farkut eikä yhtään paitaa. En mä tarvitse kuin korkeintaan kahdet housut. Kaikkein rasittavimpia on ne paketit, joissa onkin kokoskaala s-xl. Mitä mä ässillä teen jos etin l- tai xl-kokoisia... o_O

RockQueen, mä mietin kans kuka mulle vetää sukat jalkaan loppuraskaudessa, kun yksin tätä vauvaa odotan :think005
 
RockQueen, mä mietin kans kuka mulle vetää sukat jalkaan loppuraskaudessa, kun yksin tätä vauvaa odotan :think005

Kysyin tuota muuten äidiltäni niin hän sanoi että jotenkin kääntää jalat sivulle ja siitä sitten. Katsotaan miten onnistuu sitten kun näin on :) Äitiyssukkahousuja kuulemma ei kannata ostaa kun ovat niin kalliita, ostaa vain pari kokoa normaalia isompia sukkiksia ja pukee ne väärin päin päälle niin että se pidempi persosa tulee mahan päälle. Tämä ei tietenkään onnistu sukkahousujen kanssa joissa on muotoiltu jalkaosa mutta aika monet ns. halpikset ovat muotoilemattomia. Katsotaan miten äidin vinkit toimii, olen itse kyllä vähän skeptinen :D
 
Itse käytin viime raskaudessa ihan tavallisia, normaalikokoisia sukkahousuja, jotka jäivät mahan alle. Oli kyllä mammasukkahousujakin, mutta kun nekin samalla tavalla rullautuivat käytössä mahan alle, niin tavallisissa oli sentään vähempi kangasta ryntyllä. :grin
 
Kolusin viime viikonloppuna kaikki Jumbon vaateliikkeet käpi enkä löytänyt yhtään äitiysvaateosastoa. Housuja etsisin.
En yleensä tilaa vaatteita netistä kun olisi kiva päästä sovittamaan varsinkin housuja kun ne harvoin mulle sopivat..
Tiedättekö Helsingin keskustan perus halpisvaateliikkeistä jos missään olisi osastoa äitiysvaatteille?
 
Takaisin
Top