J.J.
Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei kaikki!
Nyt kun ajankohta lähenee, ajattelin kysellä milloin kukakin ajatteli aloittavansa äitiysloman ja miksi?
Itse laitoin jo paperit ja sen 50pv ennen LA varhaistettuna aloitan loman virallisesti. Eli 12.6.
Olen töissä yökerhossa, ja työ on varsinkin kiireisinä iltoina hyvin fyysistä, vaikken mitään enää
suostukkaan kantamaan. (esim. kalja tankki painaa 30kg....) Tauot ovat myös aika mahdottomia esim. viikonloppuisin ja koko yön jaloillaan ja kännisten ihmisten seassa, ei houkuta enää..
On jo pitemmän aikaa tullut tosi huono olo töissä ja seuraava päivä menee aina ihan hukkaan kun on supistuksia
ja todella vetämätön olo. Ensi viikolla neuvolaan ja lääkäriä näkemään, laittaa mut luultavasti saikulle aika pian, siihen asti kun
äippäloma alkaa virallisesti. Vähän huolettaa tuon rahan kanssa, vaikka puoliso kovasti on vaan innoissaan kun saa jotenkin
konkreettisesti auttaa tekemällä enemmän töitä. Sanoi että kun ei voi muo auttaa kantamaan meidän lasta tai ottaa mun
vaivoja itelleen, se on vähintä mitä voi tehdä... [:)]
Mutta myös tuo tekemättömyys huolettaa. Olen kuitenkin viimeiset n.15vuotta tehnyt töitä, joko koulun ohella tai kokoaikaisesti, voi
tuntua tosi kummalliselta alkuun![:-] Toisaalta olen varmaan vaan onnellinen ettei tarvii kiireellä touhuta mitään, jos jatkan tähän
tahtiin paisumista!! [:D]