Nonna: tuo kuulostaa niin tutulta ja miulla ei oikein ole neuvoja tuohon tilanteeseen
Haluaisin kuitenkin kertoa omasta parisuhteestani muutama vuosi takaperin, auttaa se sitten mitään tai ei...
Eli mie olin naimisissakin ja saatiin melkein se 7 vuotta yhteen ennen eroa. Mies oli kiltti ja kaikin puolin kunnollinen. Hänellä oli vanhemmat eronnut ja äidillä masennusta hänen lapsuudessa. Yksi aiempi parisuhde, jossa oltiin käytetty hänen kiltteyttä täysin hyväksi, ja häntä kohdeltiin todella huonosti. Hänellä oli todella huono itsetunto. Niin meillä molemmilla, mutta minulla se taas näyttäytyi ylivahvuutena ja -varmuutena, ja tämä tietenkin vetosi hänen epävarmuuksiinsa.
Suhteen alussa mie ajattelin et mie en käytä häntä hyväkseni vaan rakastan ja pidän huolta. Vaan ei se ollut niin helppoa. Jos häneltä mitään kysyit kaikki oli aina ihan sama. Me riideltiin. Kerroin, että jos mä kysyn sun mielipidettä, mä haluan sun mielipiteen. Enkä "kyllä kulta" kaikkeen. Hän väitti, että kyllä hän sit sanoo, jos asia on tärkeä. Ei koskaan sanonut.
Seksin suhteen hän piti hyvin sadistisista ja nöyryyttävistä asioista. Kyllä minäkin kokeilun vuoksi, mutta pidemmän päälle halusin myös hellyyttä. Halusin, että hän pitäisi minuakin hyvänä. Hän ei siihen kyennyt ja koki pyyntöni painostamisena. Hänen mielestään minulla oli kauheat odotukset häntä kohtaan ja hän koki seksin kanssani pelkkänä suorittamisena. Siitä se erektiokin kärsi.
Jos nämä keskustelut oltais pystytty käymään suhteen aikana suoraan ei ehkä olisi tarvinnut erota
Mutta mieheni ei kyennyt asioista puhumaan, ennen kuin hänellä ei ollut mitään menetettävää, eli eron jälkeen. Meillä oli molemmilla niin kovasti odotuksia sen suhteen, millainen toisen pitäisi olla ja mitä hänen pitäisi tehdä.
Meidän oli tarkoitus hankkia lapsia, jätettiin ehkäisykapseli pois ja oli hetki tarkoitus viettää kondomeilla. Siihen ei ikinä päästy, onneksi. Tajusin, että jos ei seksiä ole nytkään, niin entäs sitten, kun on lapsi? Itselleni seksi oli ennen ilo ja nautinto ja nyt pelkkä pakko. En halunnut jäädä.
Nykyään minulla on uusi kumppani. Ja jos huomaan odottavani häneltä jotain ja petyn, kun hän ei täytä odotuksiani, olen ihan itku kurkussa ensin. Sitten tajuan, että eihän miun pitäis suhtautua tähän näin. Nielen ne kyyneleet, naurahdan itselleni ja odotuksilleni. Sitten kerron miehelleni, että odotin häneltä tällaista tai tuollaista käytöstä tai reaktiota, ja olen nyt pettynyt, kun ei asiat taas mennytkään, kuten toivoin.
Ja tiedätkö mitä? Aika usein mieheni huomioi toiveeni seuraavaksi, kun vastaava tilanne tulee kohdalle. Ei toki aina, hänelläkin ikää on yli 40 ja tiettyihin tapoihinsa on tottunut, se on minun hyväksyttävä ja osattava luopua odotuksistani. Ja kun niin teen, saan niin paljon enemmän takaisin. Hän huomioi tunteeni ja toiveeni aidosti. Eikä siksi, että odotan häneltä jotain, ja "pitäisi pitäisi."
Odotukset on inhottavia. Niitä kun tarpeeksi kasaa, ne tuntuvat jatkuvana painona suhteessa. Molemmin puolin.
Tuo yrityksen lopetus on varmasti tuohon tilanteeseen oikea ratkaisu. Voihan lapsi silti tulla, ja tuleekin. Ei siun unelmissa ja toiveissa ole mitään hävettävää, ne on aitoja ja oikeita ja hieno asia. Mutta et sinä voi ladata siun elämän tärkeintä unelmaa painoksi siun miehen hartioille. Miltä se siitä tuntuu?
Ihan vaan miun mielestä (ja helppohan se on internetissä anonyyminä olla asiantuntija) teidän tartteis saada parisuhde kuntoon ensin. Molemmin puolin työstää takaisin halu olla toisen lähellä. Ilman odotuksia, ilman paineita. Vaan olla lähellä ja nauttia siitä. Puhua sen mitä olette valmiita puhumaan. Ainakin mie vaan pahensin tilannetta ku kyselin mieheltä ja yritin tietty tukea mut mies koki sen painostavana.
Olis pitäny uskaltaa itse aidosti avautua toiveistaan, haluistaan. Ikävästä lähelle ja iholle. Omista kaikkein herkimmistä tunteistaan. Vaan mie en osannut ja lähdin, se tuntui silloin helpommalta. Sentään oon oppinut toimimaan näin uudessa suhteessa. Pelkäsin, että mies suuttuu tai vähättelee minua. Oli helpompi olla aito uudessa suhteessa, ilman vanhaa painolastia. Vaan jos noita asioita ei käsittele se painolasti seuraa mukana uuteen suhteeseen ja kohta ollaan samassa jamassa taas.
En sano et tän korjaaminen on täysin siun vastuulla kun molempia siihen tarvitaan. Mut jos voit aidosti puhua omista tunteistasi, ilman odotuksia miestä kohtaan. Ja hän nauraa tai vähättelee nii silloin tiedät, ettei hänellä ole aitoa halua jatkaa. Niin tuskallista kuin se onkin joskus niin on parempi. Hänen täytyy myös aidosti haluta olla siun kanssa. Ja siun hänen kanssa. Ja jos ei halua ole niin lapsitoiveiden takia ei kannata jäädä. Jos pystytte puhumaan teillä on mahdollisuus luopua paineista ja painolastista ja teillä on läheinen ja hyvä parisuhde, joka on tulevalle lapsellekin hyvä malli hänen aikuisuuttaan ajatellen. Ja silloin sie rakennat siun unelmaa etkä vain tyydy elämään, joka ei ikinä tuu vastaamaan siun mielikuvia ja odotuksia.
Jo muutamassa kuukaudessa voi saada ihmeitä aikaan kun uskaltaa ottaa sen askelen ja pudottaa suojamuurinsa. Se on aina hyvä tie minne ikinä se viekään. Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti te voitte ottaa miun virheistä opiksi tai tuli edes jotain uutta ajateltavaa / näkökulmaa. Laita viestiä jos haluat jutella.
). Tuo Allisonin idea blogista on tosi hyvä ja varmasti auttaisi. Mutta jos et halua blogia kirjoittaa, niin ihan pelkkä päiväkirjankin kirjottaminen auttaa, kun laittaa alas tajunnanvirtaa, niin ajatuksetkin selkiytyy ja se pahaolokin helpottuu. Ainakin mulla se on usein toiminut niin. 
Mä vähän hakkaan päätäni seinään sille lupaukselle etten testaile.. No, ainakin viimeksi kaupassa käydessä sain sanottua miehelle, että ollaan vaan testaamatta, kun hän ehdotteli testien ostoa. Hän oli samaa mieltä ja sanoikin, että eipä se testailu mitään muuta. Eli vielä pitäisi odotella melko pitkään. Tosin olen alkanut ajattelemaan, että nyt mulla on ainakin tissit reagoinu samalla tavoin kuin viime kiertoina menkkoja edeltävänä aikana eli jos hanat ei aukea viimeistään viikon päästä niin alan odottelemaan joitain selvempiä raskausoireita.. Mutta niin, parempi olisi malttaa, sillä ei se aikainen plussaus tuo niitä ultria yhtään sen lähemmäs. Mutta malttamattomana kyllä odotan teidän tuloksia!! Eli heti vaan infoa tänne! :) Mä luulen, että toi mun lupaus olla testaamatta on pikemminkin pyrkimystä vähentää pettymystä.
Jotenkin se tuntuu sellaiselta asialta, mitä haluan fiilistellä (vielä toistaiseksi) ihan vaan itsekseni. Mies välillä voi ehdotella että katsotaanko noita vaunuja tms juttuja ja toki sitten katsellaan, ja jos jollakin tutulla on pieni vauva niin mies on siellä viivana käpälöimässä ja ihastelemassa, kun minä seisoskelen kauempana "njoo ihan kiva vauva"-asenteella :D en tiedä, en vaan ole koskaan ennen ollut mikään lapsi- tai vauvaihminen, niin tuntuis jotenkin oudolta alkaa nyt kaikkien nähden hössöilemään siitä, vaikka kovasti vauvaa toivookin. 
Nyt tosin on niin sinnikäs sairaus, että piti sairaslomaa hakea. Ei onnistu töihin meno, kun kuumeilen. ![:\](/styles/default/xenforo/meh.png "meh :\")
(Eikä kannata ihmetellä, jos viesti on sekava. En takaa mitään järkeä tässä terveyden tilassa.) Minulla viisauden hampaiden poisto ja antibiootti sekoitti kiertoa. Sattuivat niihin aikoihin kun ovulaation olisi pitänyt olla ja saivat vissiin aikaan sen, että ovulaatio myöhästyi tai ei tullut ollenkaan. Täti tuli siinä kierrossa yli viikon myöhässä. Toivon että sinulle ei käy niin (muutenkin kiertosi on kurjan pitkiä), mutta varoitan etukäteen, näinkin voi käydä, ei sitten tule ikävänä yllätyksenä.
