Moikka kaikille !
Ajattelin taas tänään tulla tänne lueskelemaan. Tämä ryhmä on minulle edelleen tärkeä, ja on silloin tällöin pakko tulla katselemaan että mitä teille kuuluu.
Kiitokset kaikille ihanista viesteistä. Täällä ollaan voitu ihan hyvin, ja kaikki muutkin asiat ovat suht kunnossa. Toivoisi vain että nämä viikot nyt menisivät nopeasti, kun kuitenkin vielä riskiviikoilla mennään. 16.10 on vuorossa np ultra, ja olen aika malttamaton sen suhteen. Kunhan vain kaikki olisi hyvin.
Sitten vielä lyhyesti oma kommenttini täällä olleeseen keskusteluun: Myös minulla, kun vuosi kuitenkin tuli täyteen yrittämistä, kävi mieli omaa vuoristorataansa eri kk ja päivistä toiseen. Uskon että se on täysin normaalia, ettei joka päivä ole samanlaisia tuntemuksia. Joten kokemusta on kyllä siitä, että miettii että onko oikea aika ja entäs sitä tai tätä.
Sen kyllä voin sanoa, että plussan saatuani olen ollut tähän saakka pelkästään onnellinen. Olen jotenkin saanut mahdolliset epäröinnit aikataulun ja muun suhteen jätettyä taka - alalle ja nyt olen pelkästään onnellinen ja ylpeä tulevasta tapauksessa. Pieni huoli tietysti on että miten siellä massussa voidaan, mutta olen yrittänyt senkin tunteen vähän tunkea taka - alalle.
Joten olen kyllä voimakkaasti sitä mieltä, että sallikaa kaikenmoiset ajatukset itsellenne, uskon että kun plussa tulee, luonto myös muokkaa mieltä jollain tavalla. Itse olen myös päässyt mietinnöissäni siihen pisteeseen, ettei varmaan täydellistä aikaa lapsen saamiseen ikinä tule, mutta jouduin kuitenkin sen verran kauan odottamaan sitä ensimmäistä plussaa, että ymmärrän myös ettei se aina helpolla myöskään tule. Uskon kuitenkin että kaikella on aina tapansa järjestyä.
Tsemppiä kaikille teille ja toivottavasti plussia tulee pian !
Maddelalle erittäin paljon kaikkea ihanaa loppuraskauteen ja ihanaa äippälomaa toivottaen !