Kun on paha olla

[Olive]

Sain eilen selville illalla sellaisia asioita, jotka saa todella kyseenalaistamaan mun ja miehen suhteen tulevaisuuden.

Viimeiset vuodet ovat olleet tuulisia, ekat vuodet myös olo vaikeita, ollaan käyty terapiassa viime vuonna, yritetty löytää parempaa yhteyttä ja kommunikaatiota… Ennen terapiaa viime vuonna selvisi asioita jotka satuttivat minua pahasti ja lupasi ettei ne enää toistu ja no, eipä näin tapahtunut vaan selvisi että edelleen sama meno jatkuu.

Tähän päälle monta muuta mieltä hiertävää asiaa ja viimeaikaiset vaiheilut lapsiluvusta.

Olo on ihan kamala. Rakastan, mutta en voi vain painaa villaisella tätä kaikkea. Oon tehnyt sitä ihan liian kauan, antanut liian monta mahdollisuutta.

Valmiiksi ahdistaa kaikki käytännön asiat. Kämpässä remppa kesken, iso talo jota ei varmaan myydä helposti (toisaalta onneksi on mahdollista sitten nukkua eri huoneissa), lapsen asiat ym…

Ja siis hän ei vielä tiedä että mä tiedän että hän on valehdellut mulle ja jatkanut käytöstä joka hänen piti lopettaa. Jossain kohtaa sekin keskustelu sitten pitää käydä.

 

[Aaltokukka]

Sain eilen selville illalla sellaisia asioita, jotka saa todella kyseenalaistamaan mun ja miehen suhteen tulevaisuuden.

Viimeiset vuodet ovat olleet tuulisia, ekat vuodet myös olo vaikeita, ollaan käyty terapiassa viime vuonna, yritetty löytää parempaa yhteyttä ja kommunikaatiota… Ennen terapiaa viime vuonna selvisi asioita jotka satuttivat minua pahasti ja lupasi ettei ne enää toistu ja no, eipä näin tapahtunut vaan selvisi että edelleen sama meno jatkuu.

Tähän päälle monta muuta mieltä hiertävää asiaa ja viimeaikaiset vaiheilut lapsiluvusta.

Olo on ihan kamala. Rakastan, mutta en voi vain painaa villaisella tätä kaikkea. Oon tehnyt sitä ihan liian kauan, antanut liian monta mahdollisuutta.

Valmiiksi ahdistaa kaikki käytännön asiat. Kämpässä remppa kesken, iso talo jota ei varmaan myydä helposti (toisaalta onneksi on mahdollista sitten nukkua eri huoneissa), lapsen asiat ym…

Ja siis hän ei vielä tiedä että mä tiedän että hän on valehdellut mulle ja jatkanut käytöstä joka hänen piti lopettaa. Jossain kohtaa sekin keskustelu sitten pitää käydä.

Äsh! Minäkin jo luulin/ toivoin/ uskoin sun pahimpien karikoiden olleen jo ohi. Vaan näköjään ei, mikä harmi!!
...tuo "jossain kohtaa..." on mullakin ollut jo pitkän tovin edessä ja varsin samaisesta syystä. Vaan kun olo on kuin strutsilla ihanan ison hiekkakasan vieressä, niin...
Samanaikaisesti minulla on jo nyt tunne sinun kyllä tuosta kaikesta eteenpäin pääsevän, vaikka rankkaahan se tulee olemaan. Voimia... Uskalla myös pyytää ja ottaa vastaan apua.
Lastani lainaten: äiti, puhalla paaaljon ulos -se kyllä helpottaa! (Urheilukerhossa opettelevat vähentämään kaikenlaisen kompastelun harmitusta uloshengityksellä)
Lähetän sinulle myös keijupölyä, siitä saa voimaa, ihan kaikkeen!

 

[Vargynja]

@Pakkanen otan osaa menetyksiin. Yksikin keskenmeno on surullista ja kun niitä tulee useampi samalle se on vaan niin epäreilua. Hyvä kun saat tänne purettua mieltä. Ei ihme, jos on vaikeaa luottaa tulevaisuudessa raskauden kestävän. Eikä kukaan voi luvata niin käyvän. Mutta toivoa on silti olemassa. Jos ei luomuna niin joskus pienikin lääketieteellinen apu on ratkaiseva. Paljon voimia!

@Olive en tiedä mitä sanoa, mutta silti haluan sanoa jotain. Parisuhteesi ei nykyisessä tilanteessa kuulosta onnelliselta. Kuulostaa siltä että jotain pitäisi muuttua. (Se ei välttämättä tarkoita eroa, mutta ainakin suosittelen nostamaan kissan pöydälle ja miettimään onko parisuhteella jatkoa - ja mitä siihen vaaditaan.) Paljon voimia tilanteeseesi.

 

[Olive]

@Pakkanen otan osaa menetyksiin. Yksikin keskenmeno on surullista ja kun niitä tulee useampi samalle se on vaan niin epäreilua. Hyvä kun saat tänne purettua mieltä. Ei ihme, jos on vaikeaa luottaa tulevaisuudessa raskauden kestävän. Eikä kukaan voi luvata niin käyvän. Mutta toivoa on silti olemassa. Jos ei luomuna niin joskus pienikin lääketieteellinen apu on ratkaiseva. Paljon voimia!

@Olive en tiedä mitä sanoa, mutta silti haluan sanoa jotain. Parisuhteesi ei nykyisessä tilanteessa kuulosta onnelliselta. Kuulostaa siltä että jotain pitäisi muuttua. (Se ei välttämättä tarkoita eroa, mutta ainakin suosittelen nostamaan kissan pöydälle ja miettimään onko parisuhteella jatkoa - ja mitä siihen vaaditaan.) Paljon voimia tilanteeseesi.

Paljon tässä on jo asioita työstetty, mutta alkaa tuntua siltä että liikaa kompromisseja itselle ja liian vähän muutoshalukkuutta toisella puolella.

 

[Pakkanen]

@Pakkanen otan osaa menetyksiin. Yksikin keskenmeno on surullista ja kun niitä tulee useampi samalle se on vaan niin epäreilua. Hyvä kun saat tänne purettua mieltä. Ei ihme, jos on vaikeaa luottaa tulevaisuudessa raskauden kestävän. Eikä kukaan voi luvata niin käyvän. Mutta toivoa on silti olemassa. Jos ei luomuna niin joskus pienikin lääketieteellinen apu on ratkaiseva. Paljon voimia!

@Olive en tiedä mitä sanoa, mutta silti haluan sanoa jotain. Parisuhteesi ei nykyisessä tilanteessa kuulosta onnelliselta. Kuulostaa siltä että jotain pitäisi muuttua. (Se ei välttämättä tarkoita eroa, mutta ainakin suosittelen nostamaan kissan pöydälle ja miettimään onko parisuhteella jatkoa - ja mitä siihen vaaditaan.) Paljon voimia tilanteeseesi.

Kiitos Eilen oli puhelinaika lapsettomuuspuolen erikoislääkärille, jonka myötä saan metformiinin progesteronituen lisäksi tukemaan painonhallintaa ja raskautta. Antoi paljon toivoa ja uskoa, kun sai jutella rautaisen ammattilaisen kanssa. Kunhan km jälkivuoto loppuu, niin aletaan yrittää taas ja veikkaan, että on todennäköistä, että olen raskaana ennen kuin saadaan kutsua julkisen puolen ultraan ja tukostaipumusverikokeisiin.

 

[Vargynja]

Paljon tässä on jo asioita työstetty, mutta alkaa tuntua siltä että liikaa kompromisseja itselle ja liian vähän muutoshalukkuutta toisella puolella.

Tosi ikävää ettei toinen puoli panosta samalla tavalla. Ei se pidemmän päälle toimi niin, joten ero saattaa hyvinkin olla paras ratkaisu. Parisuhteessa ollaan kuitenkin yhdessä ja yhdessä pitäisi pitää siitä huolta.

 

[Olive]

Tosi ikävää ettei toinen puoli panosta samalla tavalla. Ei se pidemmän päälle toimi niin, joten ero saattaa hyvinkin olla paras ratkaisu. Parisuhteessa ollaan kuitenkin yhdessä ja yhdessä pitäisi pitää siitä huolta.

Näinhän se on.

 

[litranmitta]

Johan sitä alkukesästä kerkesi käymään ns. nokka pinnalla, niin taas tuntuu kaikki takkuavan. Pahinta on, että tällä kertaa tuntuu ettei enää ole edes mitään syytä mistä mennä puhumaan, minkä voisi ratkaista ja korjata, joten istun vaan hiljaa ja koetan jaksaa olla. Jaksanhan minä, ei ihmisellä oo muuta kuin jaksaa, mutta melko värittömältä tuntuu joka asia. Synnytykset ja vauvavuodet ja parisuhdeasiat on kaikki puitu viime keväänä läpi neuvolapsykologin kanssa. Nyt on vaan jotenkin tyhjä ja merkityksetön olo. Ja tyhmentynyt. Esimerkkinä, oon loistava matematiikassa, mutta silti laskin yksinkertaisen päässä kertolaskun viime viikolla väärin, enkä edes tajunnut mitä siinä meni väärin. Aivot ikään kuin katkaisi valot hetkeksi, ja täytti aukon väärällä lukusanalla (tuttava siis kysy 28*4 kun laskettiin yhden tapahtukeen asian määrää, mun aivot katkasi sähköt ja käänsi sen 80*4. Aivan friikkiä että mitä siinä kävi, en nyt ees voinut kuulla niin väärin, koska juuri oltiin yhdessä tuumin sekunti ennen päästy siihen että toi luku 28 on se avainsana kyseisessä asiassa). Että oonko mä vaan niin yliväsynyt että rupee yksitellen lamput sammumaan vintiltä ja kohta vaan mutisen jossain nurkassa omiani millä ihmeellä onnnistun pääseen takasin työelämäänkään tällä aivokapasiteetilla... Ihan kaikkien asioiden hoitaminenkin vaatii hirveät ponnistelut.

 

[Pilkki24]

@litranmitta onko siulla tarpeeksi mielekästä tekemistä? Minä esimerkiksi aloin kirjoittamaan, kun huomasin uupuvani kaikesta. Yhtäkkiä huomasin, kuinka se vei mennessään. Tuli jonkinlainen itsetuntobuusti ja tuntui hyvältä saada aikaiseksi jotain konkreettista. Seuraavaksi huomasin jo pyrkiväni kouluun. Varmasti kaikki rakastamme lapsiamme ja viihdymme heidän kanssaan, mutta se voi olla pidemmän päälle raskasta, jos koko käsitys itsestä alkaa perustumaan siihen äitiyteen. Ainakin itsellä omat projektit tuovat merkityksen tunnetta elämään (vaikka se lapsi aina ykkönen onkin).

 

[Aaltokukka]

Johan sitä alkukesästä kerkesi käymään ns. nokka pinnalla, niin taas tuntuu kaikki takkuavan. Pahinta on, että tällä kertaa tuntuu ettei enää ole edes mitään syytä mistä mennä puhumaan, minkä voisi ratkaista ja korjata, joten istun vaan hiljaa ja koetan jaksaa olla. Jaksanhan minä, ei ihmisellä oo muuta kuin jaksaa, mutta melko värittömältä tuntuu joka asia. Synnytykset ja vauvavuodet ja parisuhdeasiat on kaikki puitu viime keväänä läpi neuvolapsykologin kanssa. Nyt on vaan jotenkin tyhjä ja merkityksetön olo. Ja tyhmentynyt. Esimerkkinä, oon loistava matematiikassa, mutta silti laskin yksinkertaisen päässä kertolaskun viime viikolla väärin, enkä edes tajunnut mitä siinä meni väärin. Aivot ikään kuin katkaisi valot hetkeksi, ja täytti aukon väärällä lukusanalla (tuttava siis kysy 28*4 kun laskettiin yhden tapahtukeen asian määrää, mun aivot katkasi sähköt ja käänsi sen 80*4. Aivan friikkiä että mitä siinä kävi, en nyt ees voinut kuulla niin väärin, koska juuri oltiin yhdessä tuumin sekunti ennen päästy siihen että toi luku 28 on se avainsana kyseisessä asiassa). Että oonko mä vaan niin yliväsynyt että rupee yksitellen lamput sammumaan vintiltä ja kohta vaan mutisen jossain nurkassa omiani millä ihmeellä onnnistun pääseen takasin työelämäänkään tällä aivokapasiteetilla... Ihan kaikkien asioiden hoitaminenkin vaatii hirveät ponnistelut.

Saatkohan sinä nukuttua tarpeeksi yhtäjaksoista unta?
Mulla vauva-aikojen yöimetysten ja raskaus aikojen öisten vessajuoksujen aiheuttamat jatkuvat 3.5 vuoden pätkäunet alkoivat näkymään vähän samoin tyhmentymäoirein viime keväänä. Itseni yllätti täysin se miten "pelkkä nukkuminen" voi korjata aivojen toimintaedellytyksiä.
Voimia ongelman, johtuu se sinulla sitten ihan mistä tahansa, selittämiseen.

 

[emu86]

Mä mietin että mihin mä tätä kaikkea purkaisin, tuntuu etten enää jaksa kuormittaa menetyksen kokeneita mutta en myöskään raskautumistoiveita potevia, joten ehkäpä tänne?

Mun mielenterveys on koko elämäni vähän keikkunut, nuorena hyvin rajustikin. Olen herkkä, aistin kaiken ja vähän liikaakin. Viimeinen kulunut puolitoistavuotta on ollut raskas, kuormittava ja lennokas, kun palasin hoitovapaalta töihin, vaihdoin työtä, raskauduin yllättäen ja menetimme hänet puolivälissä raskautta. En tiedä enää mikä on vaan surua ja mikä jo masennusta. Tänään piti palata töihin sairauslomalta, mutta romahdin viime viikon lopulla totaalisesti ja ajattelin vaan, ettei ole enää väliä tuleeko huomista. Että olisi parempi kuin kaikki tuska vaan loppuisi.

Sain tälle päivälle sit taas vastaanottoajan tt-lääkärillä, hän on siis ihan huipputapaus ja kaiken kunnoitukseni ja luottamukseni arvoinen kirjoitti kokeiluun masennuslääkkeen sekä puhuttiin mahdollisuudesta psykoterapiaan. Uskalsin olla rehellinen, uskalsin myöntää itselleni ja muille etten pysty rämpimään tästä kaivosta ylös omin nenin. Kai se on askel oikeaan suuntaan, vaikka matka on varmasti pitkä. Mutta ehkä jonain päivänä on vähän helpompi hengittää.

 

[Vargynja]

Tämä on @emu86 oikein hyvä paikka purkaa oloa. Mielestäni on tosi luonnollista, jos kaikki kokemasi keikuttaa mielenterveyttä. On luonnollista surra menetystä ja uupua jatkuviin muutoksiin. Masennuskin on lopulta luonnollinen seuraus, kun on tapahtunut liikaa. Joka tapauksessa on kyse sitten masennuksesta tai "vain" surusta, siitä ei tarvitse selvitä yksin. Hyvä kun olet kertonut työterveyslääkärillesi olostasi ja hienoa kun hän osaa tukea sinua.

Tämä sanomasi kuulostaa kyllä aika isolta varoitusmerkiltä:

Tänään piti palata töihin sairauslomalta, mutta romahdin viime viikon lopulla totaalisesti ja ajattelin vaan, ettei ole enää väliä tuleeko huomista. Että olisi parempi kuin kaikki tuska vaan loppuisi.

Varsinkin jos näitä ajatuksia ja tunteita on enemmänkin eikä vain yhden ohimenevän hetken. Mitään diagnoosia ei tietenkään sen perusteella voi edes lääkäri saati nettikirjoittaja tehdä, mutta kuulostaa siltä että teit viisaasti hakiessasi apua. Haluan myös sanoa omalla kokemuksella, että on mahdollista päästä eteenpäin ja löytää taas elämänilon, vaikka nyt ei tuntuisi olevan syytä elää.

Tosi paljon voimia tilanteeseesi ja edes pieniä valonsäteitä syksyyn.

 

[litranmitta]

@Pilkki24 on mulla se yksi harrastus, minkä parissa kesällä kului yksittäisiä päiviä, ja nyt syksyllä se vie vähän enemmän aikaa. Harrastus itsessään on mielekäs ja antoisa, ja haluaisin kehittyä siinä ja käyttää siihen vielä enemmän aikaa, mutta kun on puhki, niin harrastaminenkin tuntuu kuormittavalta.

@Aaltokukka itseasiassa koko kesä on mennyt lasten yöheräilyihin. Isommalla oli joku vaihe, että heräilee ja hiipii meidän väliin. Nyt saatiin mummolta yövalo, ja kaksi yötä on sen avulla kyllä pysynyt sängyssään. Valitettavasti nuorempi alkanut myös kehittyä mielikuvituksessa, mikä on mahtavaa päivisin, mutta lisää heräilyitä yöhön. Esimerkiksi viime yönä huuteli unissaan joskus 23 (juuri kun unihiekka oli suloisesti osunut silmiini). Tuolloin tyyntyi kyllä itsekseen, mutta heräsin silti. Seuraavaksi tunti ennen heräämisaikaa jotenkin pyöri sängyssään kolisten, itkeskeli sitä kopsaustaan ja vaati peittelyn että nukahti uusiksi vielä hetkeksi. Oma aamu alkoi siksi tuntia liian aikaisin.

Kesä on ollut vähän sellainen kierre. Kesän alussa olin hyötynyt siitä neuvolapsykologista paljon ja tuntui ettei ollut enää puhuttavaa, joten päätettiin käynnit. Parisuhteessa oli ihana vaihe menossa. Lapsiperheiden kotipalvelu kävi kerran viikossa auttamassa ja mahdollistamassa mulle tilaa hengittää pari tuntia. Oli ruokailu kunnossa, oli jaksamista ja aikaa liikunnalle. Sitten meidän kotipalvelu loppui työntekijöiden kesälomiin, parisuhteessa käytiin nää lapsilukukeskustelut, mies tekee vain töitä viis väliä viikonpäivästä ja tunneista (maanviljelijä, pakko mikä pakko.) Mä hoidan vain lapsia ja kotia, ja samaan aikaan pitäis yrittää löytää oma ammatti-itsensä ja suuntautua työnhakuun tämänhetkisillä työmarkkinoilla. Ja samalla hioa liiketoimintasuunnitelmaa, että jos (kun) ei työpaikkaa löydy, niin keväällä olis helpompi halea starttirahat omalle firmalle. Tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa, on se sitten työpaikka tai yrittäjyys (tosin yrittäjyys vielä enemmän koska sit oot aina töissä...). Kesän aikana oon varmaan kymmenen kiloa lihonutkin. Lapset elää semmoista vaihetta, ettei äiti saa tehdä heidän läsnäollessa mitään omaa (se huudon ja kitinän ja kiukuttelun ja tappelun ja huomionhaun määrä ihan vaan kun laitan ruokaa, tai tän avautumisränttäyksen kirjoittamisen aikana, saatika jos koitan jumpata ni nää yrittää senkin lopettaa ihan fyysisesti estämällä ja vinkumalla koko ajan). Oon ihan ylikuormittunut, tiuskiva, voimaton ja omaa jaksamista laiminlyövä ihmisrätti tällä hetkellä.

Viimenen toivonkipinä on taas tässä syksyssä. Kerhot alkoi viime viikolla, nyt mulla on kaksi kertaa viikossa noin 2,5 tuntia omaa rauhallista aikaa. Johon mahduttaa jumppa, siivous, kauppareissu, rentoutuminen, itsensä sivistäminen, mielekkäät asiat, työnhaku, jne suoritus suoritus suoritus.

 

[problemsolved]

@litranmitta kuulostaa raskaalta. Mitä jos olisit laittanut lapset päivähoitoon, jos talous kestää sen. Tosin se on pieni panostus, jotta saat itsesi kuntoon. Vaikka olisi vain se 2x viikossa mutta 6h aikana saa enemmän levättyä kuin 2,5h

 

[Kipuna]

Hyvä nosto tuo päivähoito. Voi olla että teillä on myös oikeus maksuttomaan päivähoitoon tulojen puolesta. Toki kotihoidontukea ei silloin taida saada...?

 

[Pilkki24]

@litranmitta

Hyvä nosto tuo päivähoito. Voi olla että teillä on myös oikeus maksuttomaan päivähoitoon tulojen puolesta. Toki kotihoidontukea ei silloin taida saada...?

Osittaista voi saada, kun tietty tuntimäärä ei täyty.

Miullakin suositus tälle päiväkoti-idealle. Monta vuotta kotona voi olla raskasta, etenkin, jos on lähestulkoon yksin vastuussa lapsista.

Vaikka itsekin liputan pienten kotihoidon puolesta, niin joskus se päiväkoti voi olla se paras vaihtoehto, mikäli vaihtoehtona on uupumus. Vaikka juurikin osa-aikaisesti, että löytyisi sitä hengähdysaikaa itsellekin.

@litranmitta ei ollut tarkoitus omalla viestillä sanoa, että tarvitsisi suorittaa vaan jotta saisi elämään jotain ihan omaakin sisältöä mikä motivoi. Sellaista mikä toisi jaksamista arkeen. Miulla itselläni nukkuminen (unilääkkeet, joita vastustin viimeiseen asti) ja omat projektit, kuten kirjoittaminen ja koulu ovat olleet se henkireikä, millä olen noussut sieltä suorittamisen suosta. Ja sopivasti liiasta tunnollisuudesta irti päästäminen. Teen edelleen varmasti enemmän kuin olisi suotavaa, mutta nyt sentään osa siitä on oikeasti motivoivaa. Kun viime keväänä muut hokivat koulun olevan liikaa kaiken minun muun vastuun päälle, niin psykologi kannusti jatkamaan ja totesi, että hyvinvointini vuoksi vähennetään sitten vaikka töistä. On ollut itselläkin nyt vaikeassa elämäntilanteessa välillä hankalaa löytää motivaatiota edes niihin mielekkäisiin juttuihin, mutta kun vaan tekee, niin kyllä se on taas lähtenyt pikkuhiljaa nostamaan mielialaa ja oikeastaan niiden ansiosta saan välillä ihan muuta ajateltavaa kuin tämä suossa rämpiminen.

 

[Vargynja]

Kuulostaa siltä että siellä on @litranmitta monenlaista sekä mielen päällä että konkreettisesti tehtävänä. Ei siis sinällään ihme jos ei meinaa jaksaa. Minäkin suosittelen harkitsemaan päivähoitoa. Itsekin olen laittanut lapsia osa-aikaisesti päivähoitoon oman jaksamisen vuoksi. Joskus se on perheelle paras vaihtoehto eikä se tarkoita vanhempien olevan huonoja tms. Se antaa aikaa toipua ja hoitaa sekä itseä että niitä muita velvollisuuksia. Kotihoidontukeen ei välttämättä ole silloin oikeutettu, mutta työttömänä työnhakijana työttömyyspäivärahaan kyllä (ja sehän on enemmän kuin kotihoidontuki!). Toki silloin voi tulla velvoitteita työnhaun suhteen, mutta sain käsityksen että se olisi muutenkin ajankohtaista. Sille työnhaullekin voi olla paremmin aikaa ja energiaa lasten käydessä hoidossa.

Omien juttujen tekeminen voi hyvinkin auttaa jaksamaan. Mutta on myös hyvä tunnistaa, milloin on syytä painaa jarrua. Liika tekeminen on liikaa ja silloin on hyvä karsia jostain. Mutta se mistä saa itselle hyvää oloa ei kannata olla karsintalistan kärjessä! (Vaikka se kovin herkästi siellä on.)

 

[litranmitta]

Päivähoidon suhteen ongelma on se, etten vielä ole työtön työnhakija. Mulla on siis olemassa työpaikka josta olen vanhempainvapailla. Sinne vaan on kolmen tunnin ajomatka suuntaansa, mistä syystä joudun joka tapauksessa irtisanomaan itseni kun ei se työmatka enää perheellisenä ole mahdollinen eikä työnantajan haaveista huolimatta ole tainnut heille lohjeta rahoituksia hankkeisiin, joissa voisin käyttää osaamistani etänä (ei oo pomo ainakaan soitellut niistä mulle, vaikka tätä puhuttiin siis joskus 2023 sen kanssa kun suunniteltiin tulevia). Mutta ennen kuin oon sen lopputiliasian hoitanut pois alta, en voi vain laittaa näitä päikkyyn. Irtisanoutumisesta tulee myös karenssi, kun se on oma-aloitteista, olkoonkin kuinka olosuhteiden pakosta johtuvaa. Eli kannattaisi käydä toisaalta tekemässä se, jotta saa edes kotihoidontukea sen aikaa. Mun esihenkilöt töissä oli kivoja, työssä itsessään hyvät ja huonot puolensa, mutta tää elämäntilanne ja miehen maanviljelykset yms sitoo meidät nyt tähän seutuun asumaan.

Toinen asia päikkyyn laittamisen kanssa on, että todnäk tuun joka tapauksessa hakee näille paikkaa naapurikunnasta. Oman kunnan päikyt täysiä täällä meidän päässä kuntaa, tai sit liian isoja ja kuormittavia tuolle meidän perheen herkkis esikoiselle, jolloin sellaiseen jättikokoiseen ja kivituhka-asfalttipihaiseen päikkyyn laitto vain pahentaisi näitä meidän kotioloja. Ja täällä päässä kuntaa viskarit tungetaan jättikoulun kellariin, käyvät ruokalassa syömässä koululaisten joukossa, ja ulkoilevat omassa "karsinassa" koulun pihassa, mikä olis sit ensi vuonna edessä esikoiselle. Onneksi asutaan melko lähellä kunnan rajaa, joten jos vaan naapurikunnassa on tilaa, nää menee keväällä sinne kun aloitan yrityksen (jos ei ennen sitä löytyisi sitä oikeaa työpaikkaa).

Ja vielä päikkyyn liittyen, noi maksuperusteetkin on yrittäjille täysin epäselvät. Millä perusteella määrätään. YEL-työtulon, itselle nostetun palkan, henkilökohtaisen pankkitilin saldon, edellisvuoden verotuspäätöksen (tosi hauskaa maa- ja metsätalouden harjoittajilla, kun voi olla että tulot tulee kuluvalle vuodelle ja menot seuraavalle, ja sit maksaisit paperilla olevien tulojen takia seuraavana vuonna korkeampaa maksua), vai minkä ihmeen perusteella. Kunnan nettisivut ei yhtään selkeytä tätä asiaa, lukee vaan että tee tuloselvitys tms. Mites sitten aloittava yrittäjä joka on ennen ollut kotihoitava äiti, jota ennen palkkatyössä neljä vuotta sitten, mistäs sille maksuperuste revitään....

 

[Vargynja]

Sitten se päiväkoti ei olekaan ihan niin yksinkertainen juttu. Suosittelen kuitenkin irtisanoutumaan nyt kotihoidontuella ollessa, kuten hoksasitkin. En ole ihan varma tuleeko karenssia silloin ollenkaan. Ehkä ei, kun et kerran ole työnhakija. Tai jos tulee, saat kuitenkin kotihoidontukea. (Itse olen aikoinaan irtisanoutunut vanhempainvapaalla ollessa eikä se vaikuttanut mihinkään.)

 

[Pilkki24]

@litranmitta meillä mies joutui yrittäjänä täyttämään tyyliin yhden lapun enemmän ja tulot tarkastavat säännöllisin ajoin tulorekisteristä. Ja ne ohjeet sai siinä hakiessa muistaakseni. Ei ollut mitenkään ihmeellinen kuvio. Tuo asia kyllä järjestyy. Onko perhepäivähoitomahdollisuuksia? Ja tosiaan, ei tarvitse välttämättä laittaa täysipäiväisesti. Voisihan pari lyhyempää päivää viikossa tukea sitten edessä olevaa eskarin aloitusta?

Mutta ymmärrän huolen. Itseä ahdisti laittaa todells ujo ja varautunut lapsi päiväkotiin alle 3-vuotiaana. Nyt hän on todella reipas kohta nelivuotias, joka menee mielellään päiväkotiin.