Vauvakuume vaikka ei yritystä

[Syksynlapsi]

Täällä pitäis uskaltaa ottaa vielä miehen kanssa puheeksi toive kolmannesta uudestaan. Vaikea kyllä uskoa että hänellä mieli olis muuttunut, mut keväällä sovittiin että ei puhuta asiasta ennen kesää ja sitten tehdään lopullinen päätös. Ahdistaa vaan jo valmiiksi se keskustelu Itsellä tässä kevään mittaan ollut sellainen olo että en halua enään yrittää, mutta nyt se on kallistunut toiseen suuntaan, kun olin viikonloppuna yksin kotona. Tajusin että en oo vielä valmis siihen et lapset alkaa olemaan jatkuvasti kavereilla ja aikuiset keskenään kotona. Haluais vielä elämää ympärille, leikkipuistoreissuja lasten kanssa yms. Toki kyllähän sitä omalla ajalla myös paljon tekemistä keksisi, mut haluais vielä elää tätä pikkulapsi aikaa, mitä tulee varmasti vanhempana kaipaamaan.

 

[Lano]

Täällä pitäis uskaltaa ottaa vielä miehen kanssa puheeksi toive kolmannesta uudestaan. Vaikea kyllä uskoa että hänellä mieli olis muuttunut, mut keväällä sovittiin että ei puhuta asiasta ennen kesää ja sitten tehdään lopullinen päätös. Ahdistaa vaan jo valmiiksi se keskustelu Itsellä tässä kevään mittaan ollut sellainen olo että en halua enään yrittää, mutta nyt se on kallistunut toiseen suuntaan, kun olin viikonloppuna yksin kotona. Tajusin että en oo vielä valmis siihen et lapset alkaa olemaan jatkuvasti kavereilla ja aikuiset keskenään kotona. Haluais vielä elämää ympärille, leikkipuistoreissuja lasten kanssa yms. Toki kyllähän sitä omalla ajalla myös paljon tekemistä keksisi, mut haluais vielä elää tätä pikkulapsi aikaa, mitä tulee varmasti vanhempana kaipaamaan.

Voisitko ottaa asian puheeksi sillä kulmalla, että ihan heti kerrasta ei tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen? Sehän voi olla, että toinen puoli ei ole uhrannut asialle ajatustakaan, joten voisiko olla hyvä herätellä, että tämä on nyt asia, johon sinä haluat päätöksen tässä lähiaikoina, mutta ei tässä keskustelussa. Ensin vaan tämän hetkisiä mietteitä molemmilta. Sitten se keskustelu ei ehkä olisi niin pelottava, jos ajatus olisi se, ettei ihan vielä päätetä mitään, vaan nimenomaan keskustellaan.

 

[Olive]

Meillä tää asia on sit taas kääntynyt päälaelleen alkuvuodesta siis puhuttiin et aletaan keväällä/kesällä yrittämään, pudotan painos siihen mennessä jne. No, painon kanssa ei edennyt niin hyvin kun oli ajatus, mutta nyt on ollut useamman viikon hyvä putki painonpudotuksen kanssa.

Toukokuun alussa juteltiin ja mies oli turhautunut kun mun puoli asiasta ei ollut edennyt ja hän pelkäsi että ikkuna sulkeutuu (=lapsien ikäero kasvaa niin isoksi ettei siitä ole hyötyä niin paljon). Siitä asti olen tsempannut ja paino tippunut hyvin, mutta nyt kun toissaviikonloppuna asia tuli puheeksi, niin mies sanoi ettei meille tule mitään vauvaa enää.

Ihmettelin että mikäs nyt, kun vielä hetki sitten asiasta puhuttiin. En oikein silloin saanut kunnon vastausta, mutta eilen avasin asian uudestaan ja kuulemma on vaan miettinyt asioita nyt enemmän, ja häntä huolettaa talous, mun paino ja maailman meno. Hän haluaa edelleen matkustella ja kokee, että toisen lapsen kanssa se ei ole mahdollista samalla tavalla. Häntä myös huolettaa etten pääse eroon raskauskiloista, kun ekankin jälkeen se oli haastavaa. Ja tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja pelkää ettei ole töitä, ja että maailma menee niin hulluksi että ei ole hyvä elää täällä.

Ymmärrän hänen huolensa kyllä, mutta itse olen perusluonteeltani enemmän optimisti ja ajattelen että asiat järjestyy kyllä jotenkin. Nyt pitäisi vaan saada häneltä tieto, onko tämä ehdoton ei, vaan sellainen että jos asiat x ja y sovitaan muutettavaksi/muuttuu niin onnistuu. Mä en oikein tiedä miten päin olla ja mitä ajatella jos on ehdoton ei. Sydän on ihan syrjällään ja tuntuu ihan kamalalta, ja pelkään että elän sitten loppuelämän katkeroituneena hänelle…

Hän kysyi että miksi haluan toisen lapsen. Osaa siitä halusta ei voi selittää, se on vaan sellainen kaipuu. Osin haluan siksi että haluan lapselle sisaruksen (itselläni ei ollut) ja heistä ehkä olisi myös seuraa toisilleen. Muistutin myös miestä, että esikoinen kasvaa koko ajan ja muuttuu itsenäisemmäksi, eli kahta pientä ei olisi pitkään (esikoinen nyt 3v 4kk). En usko että hän ihan täysin ymmärtää omaa kaipuutani, mutta mulla on ollut vauvakuume jo ekan raskaudesta asti. Toki näen hänen puolensa myös, yhden kanssa varmasti kaikki on helpompaa.

Ja tiedän että tuo painoasia voi kuulostaa kamalalta joillekin, mutta en itsekään tunne oloani hyväksi tämän kokoisena (BMI 32) enkä halua jämähtää tähän painoon loppuelämäkseni. Ekan lapsen kanssa en ollut kauhean aktiivinen, mutta nyt olen ajatellut että raskausajankin kävisin salilla ja sitten vauvan kanssa myös olisin enemmän aktiivinen. Tämän toki olen sanonut miehelle myös. Mutta joo, aika tyhjä olo nyt kaikkineen…

 

[Syksynlapsi]

Voisitko ottaa asian puheeksi sillä kulmalla, että ihan heti kerrasta ei tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen? Sehän voi olla, että toinen puoli ei ole uhrannut asialle ajatustakaan, joten voisiko olla hyvä herätellä, että tämä on nyt asia, johon sinä haluat päätöksen tässä lähiaikoina, mutta ei tässä keskustelussa. Ensin vaan tämän hetkisiä mietteitä molemmilta. Sitten se keskustelu ei ehkä olisi niin pelottava, jos ajatus olisi se, ettei ihan vielä päätetä mitään, vaan nimenomaan keskustellaan.

Se voi tosiaan olla totta että mies ei ole uhrannut ajatustakaan asialle. Tai sitten on ajatellut asiaa ja vastaus on jyrkkä ei. Saas nähä miten tässä lopulta käy.

 

[litranmitta]

@Olive onpa tosi, tosi kurja tilanne harmittaa sun puolesta. Sisarusten ikäero tuntuu olevan toisille suurikin kynnys, jota perustellaan aina tuolla leikkikaveri-asetelmalla. Se leikki-ikä on kuitenkin pienelläkin ikäerolla olevilla sisaruksilla lyhyt, vain muutamia vuosia. Vertaan omaan pikkusiskoon, joka 6-vee nuorempi. Vaikkei lapsena montaa vuotta yhdessä leikitty, ja mun teini-ikä ja hänen 6-vee kuningasikä osui kivasti päällekkäin ja oltiin napit vastakkain, muuttui meidän suhde kuitenkin mun aikuistuttua tosi läheiseksi. Sisaruus on kuitenkin (kaiken mennessä hyvin) ihmisen pisin ihmissuhde, ja siksi tosi merkityksellinen! Ehkäpä vielä merkityksellisempi lapsuuden jälkeen jos siis haluat perustella sisaruuden hyviä puolia :) muihin miehesi perusteluihin, kuulostavat turhauttavan putkinäköisiltä ja putkiaivoisilta, sori suora ilmaus toivon teille kuitenkin sovussa tilanteen ratkeamista, ja näin naisnäkökulmasta toki toivon että saisit sinun toiveesi kuulluksi ja toteutumaan

 

[litranmitta]

Mulla on olo ettei tässä kuussa varmaan saatu hyvästä hutiloinnista huolimatta raskautta alulle. Sunnuntai-maanantai vasta kuitenkin oletettu menkkojen alku, mutta sisäinen tunne (ja vitivalkoiset raskaustestit) puhuu omaa kieltään. En odottanut että harmittaisi, mutta vähän kyllä harmittaa. Tai lähinnä tulee olo että pitäisikö kuitenkin yrittää enemmän tosissaan, ja jos yrittäisi enemmän tosissaan niin pitäisi käydä syvällisempää keskustelua. Onhan me puhuttu, muttei oikein mihinkään päädytty. Tjot vaan ja aina voi vetää ulos jos ei huvitakaan ottaa riskiä. Syksyllä sitte pakko miettiä ehkäisyä ja tulevaisuuteen muita kuvioita.

 

[Olive]

@Olive onpa tosi, tosi kurja tilanne harmittaa sun puolesta. Sisarusten ikäero tuntuu olevan toisille suurikin kynnys, jota perustellaan aina tuolla leikkikaveri-asetelmalla. Se leikki-ikä on kuitenkin pienelläkin ikäerolla olevilla sisaruksilla lyhyt, vain muutamia vuosia. Vertaan omaan pikkusiskoon, joka 6-vee nuorempi. Vaikkei lapsena montaa vuotta yhdessä leikitty, ja mun teini-ikä ja hänen 6-vee kuningasikä osui kivasti päällekkäin ja oltiin napit vastakkain, muuttui meidän suhde kuitenkin mun aikuistuttua tosi läheiseksi. Sisaruus on kuitenkin (kaiken mennessä hyvin) ihmisen pisin ihmissuhde, ja siksi tosi merkityksellinen! Ehkäpä vielä merkityksellisempi lapsuuden jälkeen jos siis haluat perustella sisaruuden hyviä puolia :) muihin miehesi perusteluihin, kuulostavat turhauttavan putkinäköisiltä ja putkiaivoisilta, sori suora ilmaus toivon teille kuitenkin sovussa tilanteen ratkeamista, ja näin naisnäkökulmasta toki toivon että saisit sinun toiveesi kuulluksi ja toteutumaan

Miehellä on kaksi siskoa 7v ikäerolla kumpaankin suuntaan. Eivät ole mitenkään superläheisiä, mutta väleissä kuitenkin ja nähdään pari krt vuodessa. Pikkusisko sai juuri 2vk sitten vauvan, isosiskolla ei ole lapsia (eikä varmaan tule). Joten hän tietää kyllä millaista sisarussuhde on.

Ymmärrän kyllä miehen huolen etenkin talousnäkökulmasta, toki ymmärrän paremmin kun tiedän millainen ihminen hän on ja millaisia toiveita ja haaveita hänellä on, ja millaista elämää haluaa elää. Tiedän, että joillekin ulkopuolisille tuntuisi ihan päättömältä että me sanottaisiin ettei ole varaa toiseen lapseen. Varmasti olisi, mutta ei ehkä sitten miehen mielessä siinä mittakaavassa millaista elämää haluaisi elää lapsienkin kanssa.

Kysyin tänään, onko tämä ehdoton ehdoton ei vai onko jotain, joka voisi saada tämän vielä mahdolliseksi. Kuulemma lottovoitto esim. Eli pitkälle kyse nimenomaan siitä, että haluaa ylläpitää tietyn elintason ja mahdollisuudet toisenkin lapsen kanssa. Tässäpä sitten oon miettinyt voisinko jotenkin parantaa omalta osalta tätä tilannetta taloudellisesti. Ja toki syytellyt itseäni että miksi en saanut painoa putoamaan alkuvuodesta, niin oltais saatu ehkä lapsi alulle ennen näitä hänen ajatuksiaan

Ja eniten ehkä tässä ottaa päähän, että musta tuntuu ettei hän oikein ymmärrä mikä mua tässä surettaa niin kovasti. Empatia ei ole hänen vahvin puolensa muutenkaan, ja tämän asian ajattelee järjellä muutenkin.

 

[Vargynja]

@Olive kuulostaa kurjalta tuollainen kelkan kääntäminen. Jollain tavalla ymmärrän miehesi ajatuksen juoksun, mutta toisaalta en. (Ehkä koska lapsihaave on ollut itselleni paljon isompi prioriteetti kuin matkustelu.) Ja vaikka maailmantila huolestuttaa, niin ei se ainakaan sillä parane, jos asioista tiedostavat ei tee lapsia. Kun tiedostaa pielessä olevia asioita, voi kasvattaa lapsiaan sen mukaan eli opettaa tulevia sukupolvia toimimaan paremmin. Enkä sanoisi teillä aikaikkunan olevan sulkeutumassa sen suhteen, että lapsista olisi toisilleen seuraa. Toki lapset on erilaisia keskenään, mutta meillä lapsilla ikäeroa ~6,5v ja heistä on seuraa toisilleen.

 

[Olive]

@Olive kuulostaa kurjalta tuollainen kelkan kääntäminen. Jollain tavalla ymmärrän miehesi ajatuksen juoksun, mutta toisaalta en. (Ehkä koska lapsihaave on ollut itselleni paljon isompi prioriteetti kuin matkustelu.) Ja vaikka maailmantila huolestuttaa, niin ei se ainakaan sillä parane, jos asioista tiedostavat ei tee lapsia. Kun tiedostaa pielessä olevia asioita, voi kasvattaa lapsiaan sen mukaan eli opettaa tulevia sukupolvia toimimaan paremmin. Enkä sanoisi teillä aikaikkunan olevan sulkeutumassa sen suhteen, että lapsista olisi toisilleen seuraa. Toki lapset on erilaisia keskenään, mutta meillä lapsilla ikäeroa ~6,5v ja heistä on seuraa toisilleen.

Mun mies on tosi ”elämyshakuinen” eikä halua oravanpyörään, ja sen vuoksi varmaan vähän kammoaa ajatusta että toinen lapsi ”jumittaisi” meidät kotiin. Meillä on iso talo jossa paljon remontoitavaa edelleen jne. Lisäksi tuo aikaikkuna on lähinnä hänen omassa päässään toki hänellä on myös kokemusta 7v ikäerosta puoleen ja toiseen ollessaan keskimmäinen.

Tänään tuli taas vähän kiivaampaa keskustelua aiheesta ja kuulen paljon kipuja hänen puheissaan, koska koki olevansa tosi yksin ekat 2v meidän esikoisen syntymän jälkeen. Hukuin äitiyteen ja remontti vähän ajoi meitä erilleen, ja varmaan pelkää sen käyvän taas. Täytyy nyt koittaa lämmitellä tätä keskustelua esim ensi viikolla, kun ajellaan pitkin Ruotsia ja Suomea. Siinä on aikaa puhua

 

[problemsolved]

@Olive Olenko ainoa, jonka mielestä mieheltäsi painon kommentointi on ihan hirveää. Selitit sitä tuossa Joo, mutta itsekin kipuilen painon kanssa ja mieheni ei puhu asiasta mitään vaikka päivittäin märehdin hänelle selkärangattomuuttani. Muutkin selitykset kuulostaa vähän hassuilta. Ei se toinen lapsi nyt niin paljon lisä kuluja tuo, köyhilläkin on varaa useaan lapseen. Kuulostaa että kaikenkaikkiaan hän ei yksinkertaisesti halua enää lasta ja yrittää keksiä syitä, jotka hyväksyisin ja antaisit asian olla. Tuo on todella vaikea tilanne varmasti. Jos haave lasten lukumäärästä ei kohtaa.
Tuntuu, että usealla on vaikea keskustella miehen kanssa aiheesta, olen monesta ketjusta lukenut tälläisiä. Eikö puolison pitäisi olla se jonka kanssa kaikki aiheet on sallittua mutta siis en pysty edes kuvittelemaan kuinka raastavaa on se, jos oma haave lasten lukumäärästä, jää puolisosta kiinni. Erityisesti jos ei puhuta kymmenistä lapsista. Toivottavasti jokainen saa puolisonsa kanssa keskusteltua ja tulee kuulluksi ja tottakai kuulee myös puolisoaan. Tsemppiä

 

[problemsolved]

Mun mies on tosi ”elämyshakuinen” eikä halua oravanpyörään, ja sen vuoksi varmaan vähän kammoaa ajatusta että toinen lapsi ”jumittaisi” meidät kotiin. Meillä on iso talo jossa paljon remontoitavaa edelleen jne. Lisäksi tuo aikaikkuna on lähinnä hänen omassa päässään toki hänellä on myös kokemusta 7v ikäerosta puoleen ja toiseen ollessaan keskimmäinen.

Tänään tuli taas vähän kiivaampaa keskustelua aiheesta ja kuulen paljon kipuja hänen puheissaan, koska koki olevansa tosi yksin ekat 2v meidän esikoisen syntymän jälkeen. Hukuin äitiyteen ja remontti vähän ajoi meitä erilleen, ja varmaan pelkää sen käyvän taas. Täytyy nyt koittaa lämmitellä tätä keskustelua esim ensi viikolla, kun ajellaan pitkin Ruotsia ja Suomea. Siinä on aikaa puhua

Tuohonhan voit luvata, että kysyt useammin, onko kaikki hyvin ja sovitte vaikka etukäteen, miten hoidatte parisuhdettanne. Seksi, läheisyys ja yhteinen aika kyllä jää helposti, välillä voi joutua vähän pakottaa näihin, koska vauva-aikana uppoaa helposti siihen äitiyteen. Mutta mäistä voi puhua etukäteen, raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Esim kerran kuussa yhteinen treffi-ilta ilman lapsia tms

 

[Olive]

@problemsolved ymmärrän miksi se voi kuulostaa vähän karulta. Sen haluan sanoa että mies ei mitenkään kritisoi mun painoa muuten, just viime viikolla kehui että näytän hyvältä jne. Tää on enemmän liittynyt siihen, että omakin tavoite oli saada painoa alemmas, oon välillä kyllä tuskaillut esim etten jaksais mennä salille jne ja koen että voin puhua näistä asioista hänen kanssa. Enemmän se ehkä siis oli sitä, että hän koki etten pitänyt ”sopimusta”, koska olin näin itsekin sanonut tekeväni ja se oli minusta lähtöisin. Hän ei siis sanonut esim alkuvuonna että tarvisi laihduttaa, nyt keväällä sanoi että ei ole tervettä tämän kokoisena raskautua, mutta mulla oli paino noussut 4-5kg tammikuusta siihen hetkeen joten kommentti oli ymmärrettävä (ainakin mun mielestä).

Ja joo, tottakai nyt on paremmin tiedossa millaista se vauvavuosi on ja voi miettiä miten sitten voi parantaa ja ehkäistä myös sitä että hänellä ei ole yksinäinen olo. Mä en ollut hänelle paras kumppani esikoisen ekat 2v, sen voi sanoa ihan suoraan.

Ja joo, kyllä köyhilläkin on varaa lapseen ja meilläkin olisi. Hän vain ei halua, että toinen lapsi vaikuttaa elintasoon mitenkään. Meillä on paljon menoja talon remontin vuoksi, ja hän ei halua luopua matkustelusta koska se on hänelle todella tärkeä henkireikä henkisesti rankan työn vuoksi.

 

[Syksynlapsi]

Me käytiin eilen pienessä humalatilassa keskustelu lapsiluvusta ja mun yllätykseksi miehen reaktio oli hyväksyvä. Sanoi että on kokoajan tiennyt että haluan 3 lasta eikä halua viedä sitä haavetta multa pois Kysyi vain että entä jos tulee taas keskenmeno? Onhan se mahdollista mutta en haluais antaa sen pelon viedä pois mun innostusta tulevaa kohtaan. Aika näyttää saadaanko kolmas rakas meidän perheeseen

 

[Lano]

Lopetin pillerit vähän aikaa sitten ja olin jo vähän huolissani, että eikö kierto nyt sitten palaudukaan nopeasti, kuten aiemmin. Lopulta menkat alkoi (huh!) ja satuin sitten katsomaan kalenterista, että eihän siinä mennytkään kuin noin kuukausi. Eihän tämä vielä sitä sano, että kierto olisi heti normaali, mutta pidän hyvänä merkkinä. Vielä ei siis olla aloitettu yritystä, mutta halusin ajoissa pillerit pois juuri siksi, että kierto voisi palautua hetken ja taas vähän oppisi omaa kroppaa ja kiertoa.

Meinasin myös lipsauttaa vauvahaaveen vanhempieni kuullen. Äiti pohti että heillä olevasta syöttötuolista voikin hankkiutua eroon pian. Meinasin sanoa, että voi tulla vielä käyttäjä sille. En siis heille halua toivetta sanoa ääneen, joten onneksi tajusin olla hiljaa. Mutta toivottavasti ei heitä syöttötuolia pois tai muitakaan harvoja vauvajuttuja pois vielä.

Lisäys: Hah, analysoin juuri raskautumis-sovelluksen tietoja ja molemmat raskaudet on alkaneet kierrosta, joissa tallettelu on tapahtunut kp14. Yhtenäkään tuloksettomana kiertona ei ole ollut toimintaa kp14. Toka raskaus aika varmasti alkanut juuri tuosta, vaikka ilmeisesti oviksen ajankohta ollut vähän epäselvä. Ekassa talletukset oli kp12 ja kp14 ja ovis selvästi siinä myös. Kyllä siitä vähintäänkin hupia on, että näitä on aikanaan tarkkaan seuraillut ja pistänyt ylös. Ehkä pitää kokeilla tuon kp14 voimaa sitten kun alotellaan...

 

[Ainuska]

Kaikkea onnea yrittäville ja pian yrityksen aloittaville! Katselin tätä ketjua taaksepäin joskus ja huomasin, että täältä on aika lyhyt matka tonne varsinaiselle yrityspuolelle...

Mulla muuttui tilanne niin, että sain yllättäen työpaikan syksystä alkaen. Tää olis eka oman alan työpaikka valmistumisen jälkeen ja on ihan superhyvä juttu, mutta kyllähän tää vauvahaavetta työntää eteenpäin. Laskeskelen itsekin täällä, mikä on pisin mahdollinen ikäero, joka tuntuisi vielä kivalta ja kauan vähintään pitäisi olla uudessa työssä, että kehtaisi jäädä vauvalomalle...

@Olive Onpa kurja tilanne. Mustakin kuulostaa siltä, että mies ei vaan ole valmis lapseen, minkä takia vyöryttää noita järkisyitä. Vaikka onhan se niinkin päin toki, että kun vauvakuume kunnolla iskee, niin kaikki järki lentää ikkunasta...

Mulla on veli 3 v ikäerolla ja sisko 6 v ikäerolla. Lapsena vietettiin veljen kanssa enemmän aikaa yhdessä ja leikittiin, mutta nyt aikuisena sisko on mulle tosi tärkeä ja ollaan paljon läheisempiä. Oon tosi onnellinen, että vanhempani vielä hankkivat perheeseemme hänet, vaikka ikäeroa onkin tuplasti meihin vanhempiin. Mun kokemus on, että iän ohella myös sukupuoli on vaikuttanut paljon meidän sisaruussuhteen muovautumiseen, vaikka en väitäkään, että kaikilla olisi näin.

Mulla tärkeä "järkisyy" useamman sisaruksen toivomiseen lapselle on ollut myös oma äitini. Hänen vanhempansa kuolivat molemmat, kun hän oli hyvin nuori, minkä takia hänen sisaruksensa on olleet hänelle tosi tärkeitä läpi elämän. Ilman heitä hän olisi jäänyt tosi yksin elämässä. Mun mies ei kylläkään näe asiaa näin, vaan tulee suvusta, missä standardina on yksi lapsi, ja hän ajattelee, että kyllähän jokaisen pitää pärjätä yksin. Tosi paljon meidän omat kokemukset muovaa meitä.

 

[Olive]

Kaikkea onnea yrittäville ja pian yrityksen aloittaville! Katselin tätä ketjua taaksepäin joskus ja huomasin, että täältä on aika lyhyt matka tonne varsinaiselle yrityspuolelle...

Mulla muuttui tilanne niin, että sain yllättäen työpaikan syksystä alkaen. Tää olis eka oman alan työpaikka valmistumisen jälkeen ja on ihan superhyvä juttu, mutta kyllähän tää vauvahaavetta työntää eteenpäin. Laskeskelen itsekin täällä, mikä on pisin mahdollinen ikäero, joka tuntuisi vielä kivalta ja kauan vähintään pitäisi olla uudessa työssä, että kehtaisi jäädä vauvalomalle...

@Olive Onpa kurja tilanne. Mustakin kuulostaa siltä, että mies ei vaan ole valmis lapseen, minkä takia vyöryttää noita järkisyitä. Vaikka onhan se niinkin päin toki, että kun vauvakuume kunnolla iskee, niin kaikki järki lentää ikkunasta...

Mulla on veli 3 v ikäerolla ja sisko 6 v ikäerolla. Lapsena vietettiin veljen kanssa enemmän aikaa yhdessä ja leikittiin, mutta nyt aikuisena sisko on mulle tosi tärkeä ja ollaan paljon läheisempiä. Oon tosi onnellinen, että vanhempani vielä hankkivat perheeseemme hänet, vaikka ikäeroa onkin tuplasti meihin vanhempiin. Mun kokemus on, että iän ohella myös sukupuoli on vaikuttanut paljon meidän sisaruussuhteen muovautumiseen, vaikka en väitäkään, että kaikilla olisi näin.

Mulla tärkeä "järkisyy" useamman sisaruksen toivomiseen lapselle on ollut myös oma äitini. Hänen vanhempansa kuolivat molemmat, kun hän oli hyvin nuori, minkä takia hänen sisaruksensa on olleet hänelle tosi tärkeitä läpi elämän. Ilman heitä hän olisi jäänyt tosi yksin elämässä. Mun mies ei kylläkään näe asiaa näin, vaan tulee suvusta, missä standardina on yksi lapsi, ja hän ajattelee, että kyllähän jokaisen pitää pärjätä yksin. Tosi paljon meidän omat kokemukset muovaa meitä.

Niin, en tiiä sit mikä tässä eniten painaa.

Ollaan nyt oltu perheenä reissussa ja aattelin että tällä matkalla sais itselle ajatuksia suuntaan tai toiseen. Ja vaikka yhden kanssa onkin vielä suht helppoa niin yhä enemmän on tuntunut siltä, että meidän porukka ei ole täynnä. Joku puuttuu… Asiaa ei helpota se, että esikoinen puhuu koko ajan olevansa vauvanukkensa tai unipupunsa sisko, sanoi että leikitään että äitin masussa on vauva ja on todella innoissaan jos näkee muita lapsia (”kattokaa täällä on mulle kavereita!!”).

Nyt pitäis vaan avata oma suu taas tästä asiasta ja koittaa saada asioita keskusteltua mutta kun se on niin kovin vaikeaa. En tiedä miten aloittaa keskustelua, kun mies ei ole kovinkaan monisanainen paitsi turhautuessaan ja sit tuleekin täyslaidallinen… ja välttelen keskustelua kun pelkään vastausta. Mutta eihän se mihinkään suuntaan tätä tilannetta tietenkään vie.

 

[problemsolved]

@Olive Muistelen että olet jo vuosi sitten miettinyt, että haluatko jatkaa parisuhteessa, kun mies ei halua toista lasta. Mitä olet nyt mieltä siitä? Kannustan rohkeasti ottaa puheeksi sen. Ja tarvittaessa voiko aloittaa, että "haluaisin keskustellaan rauhallisesti jostakin, mistä Meillä molemmilla on vahvat tunteet, ja molempien pitää tulla kuulluksi ilman että toinen ei anna puhua loppuun tai dumaa" tms

 

[Olive]

@Olive Muistelen että olet jo vuosi sitten miettinyt, että haluatko jatkaa parisuhteessa, kun mies ei halua toista lasta. Mitä olet nyt mieltä siitä? Kannustan rohkeasti ottaa puheeksi sen. Ja tarvittaessa voiko aloittaa, että "haluaisin keskustellaan rauhallisesti jostakin, mistä Meillä molemmilla on vahvat tunteet, ja molempien pitää tulla kuulluksi ilman että toinen ei anna puhua loppuun tai dumaa" tms

No siis mieshän tässä välissä myös halusi toisen, en vaan kuulemma ollut tuonut asiaa tarpeeksi selkeästi esiin aiemmin?? vaikka mielestäni toin… joskus viime syksynä sitten nostin esiin sen että en tiedä haluanko valita sen väliltä. Ja nyt tuntuu vähän samalta, tosin lähinnä sen kannalta että katkeroidunko sitten miehelle siitä…

Jotain tuollaista pitäisi varmaan sanoa, kun mies haluaa että puhun asioista jos mua joku mietityttää mutta sit monesti se keskustelu on sitä ettei mulla oikein ole sanansijaa kun sanotaan vaan vastaan eikä oikein ole sellaista rakentavaa keskustelua ja hän vaan oksentaa sanottavansa ja se jää siihen kun mä menen lukkoon sanatulvasta.