Yleinen keskustelu

Musta video puhelut tuntuu niin luonnottomalta, enkä oikein tiedä miten mun pitäisi olla 😅🙈 niitäkin kyllä joutunut valitettavasti hatjoittelemaan pakon edessä.
Mulla on töiden puolesta niin paljon videopuheluita, että tuntuu sinänsä kyllä täysin luontevalta. Perheenjäsenten kanssa harrastetaan niitä myös. Neuvolaan haluaisin silti ihan oikeasti paikan päälle, ainakin ekalla käynnillä. En vielä tiedäkään, miten tuo meillä menee ja voiko valita etä/lähi.
 
@Viheriöi Ite just hain vanhemmat lapset tarhasta kuumeen takia, nyt sit pääsee jännäämään tarttuuko se muhunkin.

Mullekin nuo etäpalaverit on ihan tuttua työn puolesta mut jotenkin siellä neuvolassa käy mieluummin paikan päällä. Henk.kohtasista asioista tuntuu hassulta jutella videon välityksellä 😅
 
Mulle on tullut tosi voimakas tunne, että keskenmeno on tullut taas. Viime vuonna niitä oli kaksi, raskausoireet alkoivat jossain vaiheessa molemmilla kerroilla selvästi vähentyä ja arvasin tilanteen etukäteen. Nyt pahoinvointioireet on kokonaan loppuneet, kaikki tuntemukset kohdun kasvamisesta alavatsalta loppuneet ja rintojen arkuuskin tuntuu vähentyneen. Voi kurjuus 💔
 
Älä vielä menetä kokonaan toivoa 🙏🏼
Itsellä vähän samoja tunteita, viimme kesänä 2 keskenmenoa, oireet vähäiset, niin kuin nytkin. Onnistuneissa raskauksissa ollut selviä makuaistin muutoksia tässä vaiheessa... olen myös pettynyt etten ole saanut vielä pc raskaustestiin leffaviivoja.. se oli viimme kerroillakin merkki tulevasta km:sta kun ei viivat vahvistuneet tarpeeksi hyvin... onnistuneissa on piankin tullut aika räikeet viivat 😪 epäröin liittyä salaiselle puolelle, jos tämä nyt meneekin kesken.
 
Mä nyt tein koulun jälkeen samanlaisen testin mitä aiemminkin ja selkeästi vahvempi toinen viiva tuli mutta mä olen silti jotenkin epäileväinen tän suhteen. Mulla kun on luget tukena ja niitä on enää tosi vähän kotona eikä reseptilläkään ole enää yhtään niin oli pakko varata aika sille lääkärille joka ne alunperin mulle määräskin.
 
Liityn varovaisesti mukaan keskusteluun, eilen plussasin ja vaikea edelleenkään uskoa tätä todeksi. 🥹 Ensimmäinen plussa ikinä ja esikoinen, joten kaikki on todella uutta. Rv 4+3 menossa ja laskettu aika marraskuun loppupuolella, joten ihan alussa ollaan ja varhaisultrakin tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta!

Kaikki sympatiat teille km kokeneille. ❤️ Tänään tajusin aidon oikeesti miten vaikeeta olisi nauttia plussasta, jos km kummittelee mielessä. Itselle tää on ensimmäinen plussa 5 kuukauden yrityksen jälkeen, ja kovasti pelottaa jatkuuko.
 
Liityn viikon hiljaiselon jälkeen varovasti takaisin keskusteluun, tosin toinen jalka oven välissä edelleen.

Viime viikolla oli HCG-seuranta:

4+3 378
4+5 611 (vain 61% nousu)
5+0 917 (vain 55% nousu)

Suomenkieliset lähteet sanovat, että aina pitää tuplaantua 48 tunnissa, englanninkielisissä on vähän höllemmät vaatimukset. Mutta eipä tuo nousu hyvältä näytä, ja mulla se rypäleraskauskin nosti arvoja hitaasti.

Tänään (5+6) kävin neuvolalääkärin ultrassa. Oma ajatus oli, että kunhan saisi jonkin suunnitelman. Toiveikas en ole ollut enää hetkeen, mutta kokemuksesta tiedän, että on paljon pahempiakin vaihtoehtoja kuin keskenmeno 🙄

Ultrassa löytyi 7mm raskauspussi kohdusta, ja sen perusteella voi onneksi melko suurella varmuudella poissulkea rypäleraskauden ja kohdunulkoisen raskauden. Viikon päästä uusi ultra.

Tosiaan toiveikas en ole, mutta sentäs raskaana edelleen.
 
Moikka! Selasin nopeasti ketjun läpi ja ajattelin varovaisesti liittyä joukkoon. Plussasin toissapäivänä ja tänään viiva oli vahvempi, joten jospa tästä voisi iloita vähän 🥹
Vielä pitäisi käydä tänään verikokeissa sairaalan pyynnöstä koska oli PAS kierto. Sen jälkeen ajattelinkin soitella neuvolaan ja varailla aikoja. Laskettu aika menee marraskuun loppuun, katsotaan tuleeko tänään joku tarkka päivämäärä tietoon.
 
Minä liityn kanssa varovasti mukaan viikoilla 5+2. Taustalla on marraskuinen tuulimuna/kkm, ja vielä pelottaa kovasti. Nyt on kuitenkin testiviiva kontrollia tummempi, ja raskausoireitakin on "mukavasti". Välillä jo tulee sellainen fiilis, että ehkä meille tosiaan tulee toinen lapsi. 🥹 Varhaisultraan on enää reilu viikko, ja sitä odotan kauhun ja toivon sekaisin tuntein. Tällä kertaa en tosiaan pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Neuvolaan aijon olla yhteydessä vasta ultran jälkeen, ettei tarvisi sitten perua.
 
Spämmään nyt viestejä jotta pääsee salaiseen jossain vaiheessa.
Äsken soitti hoitaja joka ei oikeastaan kommentoinut mitään hcg-arvoista. Sanoi vaan että raskaana ollaan 😅 Kuitenkin näyttäisi hcg olevan 123, mikä on googletuksen mukaan hyvä määrä PASin jälkeen. Myös proge otettiin, mutta arvoja ei näkynyt vielä, käski jatkaa maanantai aamuun saakka normaalisti lääkettä.
Äsken myös jo tuonne varhaisultrakeskusteluun laitoinkin, 14.4 olisi aika ja ilmeisesti viikoilla 7+5. Ihana että noinkin nopeasti pääsee, nyt vain jännittämään onko takiainen oikeassa paikassa sykkeellä ❤️
 
Muokattu viimeksi:

Spämmi ihmeessä, niin pääset pian säkin toiselle puolelle!

Pidän sulle ja muillekin peukkuja pystyssä!❤️
 
Spämmään nyt viestejä jotta pääsee salaiseen jossain vaiheessa.
Äsken soitti hoitaja joka ei oikeastaan kommentoinut mitään hcg-arvoista. Sanoi vaan että raskaana ollaan 😅 Kuitenkin näyttäisi hcg olevan 123, mikä on googletuksen mukaan hyvä määrä PASin jälkeen. Myös proge otettiin, mutta arvoja ei näkynyt vielä, käski jatkaa maanantai aamuun saakka normaalisti lääkettä.
Äsken myös jo tuonne varhaisultrakeskusteluun laitoinkin, 14.4 olisi aika ja ilmeisesti viikoilla 7+5. Ihana että noinkin nopeasti pääsee, nyt vain jännittämään onko takiainen oikeassa paikassa sykkeellä ❤️
Ollaanpa me nyt ihan samoissa kaiken paitsi hCGn suhteen 😅 Mulla oli siis tuoresiirto viime viikon keskiviikkona. Tänään oli verikoe ja hCH 57. Sain samat ohjeet tukilääkityksen suhteen ja varhaisultran 14.4! Tänään siis 4+0

Kysyin kätilöltä että kannattaako tuosta matalahkosta hCGsta olla huolissaan mutta hän vain totesi että laskevat kaikki arvot yli 50 raskauden aluksi. Sanoi että ei tarvii edes seurata onko lähtenyt nousuun 🥲 Kyllä tää ihan viitearvoissa on tälle päivälle (50-100), mutta kyllä se mietityttää kun muilla tuntuu olevan niin paljon enemmän 🫠
 
Muokattu viimeksi:
Onko parhaat keskustelut siis salaisessa ryhmässä? 😄

Mä sain varhaisultran (julkiselle) viikolle 8+4 mutta tuntuu vaikeelta odottaa niin pitkään. Mulla ois mahdollisuus mennä työterveyteen gynelle, niin osaako kokeneemmat sanoa onko järkeä mennä jo pari viikkoa aikaisemmin kattomaan onko tyyppi oikeessa paikassa? Mun eka raskaus ikinä, joten kaikki on tosi uutta.
 
No katsopas vaan, tosi samoissa mennään kaikessa 🤩
Kunpa sulla olisi siellä takiainen tarrannut kunnolla kiinni ja olisi vain hitaasta noususta kyse 🙏 Tuntuuko siltä että haluaisit maanantaille varata omasta pussista hCG mittauksen?
 
Joo, siellä voi jutella vähän avoimemmin kaikesta kun kaikki ei pääse lukemaan niitä viestejä. Ja sitten saa myös tuohon nimen viereen "Marraskuiset 2026" 🤭

Varhaisultraan kannattaa mennä 7+0 viikkojen jälkeen, jotta varmasti näkee että pikkuisen sydän on lähtenyt lyömään. Jos työterveyteen pääset katsomaan, niin ehdottomasti. Yksityisellä hinta on todella suolainen 😅
 
No katsopas vaan, tosi samoissa mennään kaikessa 🤩
Kunpa sulla olisi siellä takiainen tarrannut kunnolla kiinni ja olisi vain hitaasta noususta kyse 🙏 Tuntuuko siltä että haluaisit maanantaille varata omasta pussista hCG mittauksen?
Vaikka tuo uusi mittaus olisi ihan mukava, en aio sitä itse kustantaa. Meillä mies on sitä mieltä että oon ihan liian hysteerinen jo pelkkien raskaustestien tekemisessä 😅 kun tosiaan tein 6 päivää peräkkäin testejä seuratakseni viivan kehittymistä ja hänen mielestään ois pitäny tehdä vaan yksi ja jättää se siihen. Eilen kaupassa kun ostin viikkonäytöllisen testin pahan päivän varalle niin siitäkin hän ajatteli että ihan turhaa, niin kontrolliverikokeesta maksaminen ois sitten varmasti hänen mielestään sulaa hulluutta 😂

Aattelin tehdä ens viikon alussa taas perinteisen liuskatestin, ehkä muutamaa merkkiä niin siitä sitten voi jo ehkä vähän päätellä nouseeko se vai ei. 😊

Onneksi eräs käyttäjä tuli juuri IVF/ICSI keskusteluun kertomaan että hänellä raskaus jatkui normaalisti vaikka arvot oli samankaltaiset alussa 🥰
 
Voi miehet, niille kaikki on ihanan simppeliä. Mäkin jouduin rautalangasta vääntämään omalle miksi mun oli pakko testata ennen verikoetta liuskatestillä 🙈

Ihanaa että sieltä tultiin jo rauhoittelemaan. Arvot voivat olla alussa todella erilaisia 🤞
 
Takaisin
Top