Yli 35 kuumeilevat

[Maana Mannila]

Aika kipeä olo, saikulle jäin ja kävin sit ultrassa tänään varuilta. Siinä rajalla ollaan onko normaalia toipumista vai lievästi hyperin puolella. Munasarjat reilu kaksinkertaiset normi kokoon nähden ja nestettä oli hieman munasarjassa sekä tilkka vatsaontelossa. Eipä ihme että turvonnut olo . Saan jatkaa toipumista kuitenkin kotona ja ulkoistan nyt kaikki kotityöt muille perheenjäsenille lääkärin määräyksellä .

Joo, vaikka kokemuksena punktio oli hyvä nii kyllä se pisto munasarjaan silti ikävästi tuntui . Mut kipulääkettä sai hyvin ja piston jälkeen oli mielenkiintoista seurata lääkärin työskentelyä kun se niitä folleja tyhjenteli. Ultralaitteen näyttö oli silleen että mäkin näin sen koko ajan . Henkilökunta oli kyllä tosi ihanaa ja huomioivaa. Ja mies sai olla silittelemässä mua siinä nii seki oli kiva . Nyt jälkeenpäin naurattaa ku telineisiin olin asettunut ”tavara levällään” nii yhtäkkiä aukeaa seinästä sellainen vedettävä luukku just siitä mun haarojen kohdalta ja sieltä iloisesti tervehtii biologi joka otti vastaan sit ne imetyt follit. Että harvemmin sitä näin ensitapaamisella tervehditään

Hauska tarina ja sulle varmasti loppuelämäksi mieleenpainuva kohtaaminen luukun takaa kurkanneen työntekijän kanssa. xD Harovinpa sitä tosiaan lettu levällään uusia ihmisiä ekaa kertaa "pääsee" tapaamaan. Huumori pitää mieltä kasassa herkkien aiheiden äärellä. <3

Joo siis mä muistan kans ton, kun multa tyhjennettiin follikkelit, niin sain seurata näytöltä tapahtumia. Oli kyl jännää katsoa, miten neulalla imaisi vuorollaan tyhjäksi jokaisen kypsyneen munarakkulan. Mul oli ekalla lahjoituskerralla vaste vähän huono, ja rakkuloita kypsyi vain vähän, mutta laatu oli sitäkin parempi. Toisella kerralla vaste oli parempi myös määrän suhteen. Ekalla kerralla kysyin, oliko raskaus alkanut saajalla ja sain tietää, että on. Toisesta kerrasta en ole kysynyt. Jännityksellä odotan, josko joku soittelee ovikelloa tulevina vuosikymmeninä.

Nyt, kun oman toivotun raskauden alkamisen kanssa on ollut haasteita, oon muistellut paljon noita omia lahjoituskertoja ja oon tosi tyytyväinen ja onnellinen siitä, että sen silloin tein. Kun ekan kerran lahjoitin, sain kuulla labrassa kehutun, että multa saatiin hyviä soluja. Näkevät soluja niin paljon, että eivät juuri koskaan mitään kommentoi. Nyt toivon tietysti, että niitä mun hyviä soluja on vielä mulle itsellekin säästynyt. Kierto ainakin vielä säännöllinen, mikä kertois siitä, että ovulaatiot tapahtuu. Let's hope for the best. <3

-------

Pahoittelut jo etukäteen siitä, että nyt tulee tosi vahva minä-minä-minä-puheenvuoro, mutta pakko vähän näitä tuntoja tässä avata. Kiitos kaikille, jotka täällä palstalla on rohkaisseet hakeutumaan tutkimuksiin. Niistä viesteistä voimaa saaneena keräsin eilen illalla rohkeuteni ja avasin keskustelun miehen kanssa siitä, mitä hän miettii mahdollisesta tutkimuksiin menemisestä.

Alustin keskustelua kertomalla siitä, miten mulla on huolta ja pelottaa, kun mun kierto on vähän alkanut heitellä niin, että välillä on 26–28 päivää, mutta välillä yhtäkkiä 21 päivää, ja että se saattaa kertoa siitä, että munasolujen määrä vähenee nopeasti. "Ai voiksne loppua?!", kysyi mies. Mä siinä olin hetken ihan hoomoilasena, että miten monta kertaa tää sama asia pitää aikuiselle ihmiselle selittää, kun on tästä puhuttu kuitenkin meidän kesken, ja mieskin peruskoulun, lukion ja amkin käynyt eli pitäis noi perusasiat olla hallussa ihmisenbiologiasta.

Tyydyin sitten ainoastaan vastaamaan hänelle, että "Joo, ne voi loppua ja loppuukin kaikilla naisilla ennen pitkää. Kun tyttövauva syntyy, hänellä on kaikki munasolut, mitä hän ikinä tulee saamaan eikä niitä synny enää lisää toisin kuin siittiöitä." Joo sen siittiöjutun hän tietää, kertoi.

Sitten puhuin siitä, miten ne ostamani kalliit ovulaatiotestit ei ainakaan tässä kierrossa näyttäneetkään sitä kahta korkean hedelmällisyyden päivää vaan ainoastaan kaksi huippuhedelmällistä päivää, ja siksi on kova kiire, kun ne tulee. Kerroin taas saman asian munasolun hedelmiöttymiskyvyn säilymisestä ja siittöiden hedelmöittämiskyvyn säilyttämisestä pari kolmekin päivää munanjohtimissa. Että hedelmöittymiskykyinen munasolu ei katso kalenteria tai sitä, tekeekö mieli just nyt tai onko sellainen olo tai onko maha täynnä tai väsyttääkö. Että jos halutaan, että raskaus alkaa, niin ovulaation aikaan ja vähän sitä ennen pitää olla yhdynnässä vähintään joka toinen, mutta mieluiten joka päivä.

Sitten otin esille mahdollisuuden hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ja että noin puolen vuoden jälkeen voitaisiin sinne hakea lähetteet, koska oon jo 38. Hän siinä kyseli, että mitä siellä tapahtuu ja mitä tutkitaan, mihin vastasin, että en tiedä, mutta varmaan nyt ainakin se, että onko jotain fyysistä estettä, kuten sukusolujen heikko laatu tai muuta vastaavaa. Lisäsin, että ekana on luultavasti jonkin sortin keskustelu, jossa meidän tilannetta kartoitetaan, ja sen jälkeen sitten suunnitellan hoitopolku. Kerroin, että lähetteen voi pyytää esim. työterveydestä ja ehdotin, että kokeillaan nyt noi ostamani kalliit testit loppuun ja jos ei raskaus ala, niin hakeudutaan tutkimuksiin. "No voithan sä sinne mennä", sanoi mies.

Piti ihan huokaista sisäisesti ennen kuin vastasin, että sinne pitäisi lähtökohtaisesti kyllä hakeutua yhdessä pariskuntana ja että ei mun tutkimisesta ole mitään iloa, jos häntäkin ei tutkita. Tai on, mutta vain puolet, koska molempia tarvitaan. Sovittiin sitten, että toimitaan ehdottamallani tavalla.

Ehdottelin eilen sitten viel talletteluja, kun oli tuore brassi tehty päivällä, mutta häntä väsytti, niin en sit taas jaksanut yksin viedä tätä koko projektia eteenpäin. Oon kysynyt mieheltä, että haluaako meidän yrittävän saada lasta vai tekeekö tän vain mun takia, koska pelkää, että lähden, jos hän sanoo, ettei haluakaan. Kuulemma ei ole siitä kyse vaan haluaa kyllä yrittää saada lasta mun kanssa, mutta hän näkee siinä lähinnä pelkoja ja huolia, kun taas mä näen kyllä niitä, mutta näen myös paljon hyvää. Ja just uskon, että mua enemmän kaduttaa 10 vuoden kuluttua, jos en edes yrittänyt kuin että yritin ja onnistuin ja elämä lapsiperheenä onkin sitten ihan kamalaa.

Meidän historiasta sen verran, että on oltu siis 12 vuotta yhdessä ja niistä 6 naimisissa, joten on saatu olla kaksin ja matkustella ja tehdä juttuja. Kummallakaan ei ole lapsia aiemmista suhteista.

Sitten vielä kierrosta pieni lopetus tähän, että edelleen ovislimat päällä, samoin aamulämmöt on ollu tässä nyt joka toinen päivä alhaalla ja joka toinen päivä +/-0 tai vähän koholla. Yritä siitä sitten tulkita jotain niinkin mystistä asiaa kuin ovulaatio.

 

[Zebra]

Hauska tarina ja sulle varmasti loppuelämäksi mieleenpainuva kohtaaminen luukun takaa kurkanneen työntekijän kanssa. xD Harovinpa sitä tosiaan lettu levällään uusia ihmisiä ekaa kertaa "pääsee" tapaamaan. Huumori pitää mieltä kasassa herkkien aiheiden äärellä. <3

Joo siis mä muistan kans ton, kun multa tyhjennettiin follikkelit, niin sain seurata näytöltä tapahtumia. Oli kyl jännää katsoa, miten neulalla imaisi vuorollaan tyhjäksi jokaisen kypsyneen munarakkulan. Mul oli ekalla lahjoituskerralla vaste vähän huono, ja rakkuloita kypsyi vain vähän, mutta laatu oli sitäkin parempi. Toisella kerralla vaste oli parempi myös määrän suhteen. Ekalla kerralla kysyin, oliko raskaus alkanut saajalla ja sain tietää, että on. Toisesta kerrasta en ole kysynyt. Jännityksellä odotan, josko joku soittelee ovikelloa tulevina vuosikymmeninä.

Nyt, kun oman toivotun raskauden alkamisen kanssa on ollut haasteita, oon muistellut paljon noita omia lahjoituskertoja ja oon tosi tyytyväinen ja onnellinen siitä, että sen silloin tein. Kun ekan kerran lahjoitin, sain kuulla labrassa kehutun, että multa saatiin hyviä soluja. Näkevät soluja niin paljon, että eivät juuri koskaan mitään kommentoi. Nyt toivon tietysti, että niitä mun hyviä soluja on vielä mulle itsellekin säästynyt. Kierto ainakin vielä säännöllinen, mikä kertois siitä, että ovulaatiot tapahtuu. Let's hope for the best. <3

-------

Pahoittelut jo etukäteen siitä, että nyt tulee tosi vahva minä-minä-minä-puheenvuoro, mutta pakko vähän näitä tuntoja tässä avata. Kiitos kaikille, jotka täällä palstalla on rohkaisseet hakeutumaan tutkimuksiin. Niistä viesteistä voimaa saaneena keräsin eilen illalla rohkeuteni ja avasin keskustelun miehen kanssa siitä, mitä hän miettii mahdollisesta tutkimuksiin menemisestä.

Alustin keskustelua kertomalla siitä, miten mulla on huolta ja pelottaa, kun mun kierto on vähän alkanut heitellä niin, että välillä on 26–28 päivää, mutta välillä yhtäkkiä 21 päivää, ja että se saattaa kertoa siitä, että munasolujen määrä vähenee nopeasti. "Ai voiksne loppua?!", kysyi mies. Mä siinä olin hetken ihan hoomoilasena, että miten monta kertaa tää sama asia pitää aikuiselle ihmiselle selittää, kun on tästä puhuttu kuitenkin meidän kesken, ja mieskin peruskoulun, lukion ja amkin käynyt eli pitäis noi perusasiat olla hallussa ihmisenbiologiasta.

Tyydyin sitten ainoastaan vastaamaan hänelle, että "Joo, ne voi loppua ja loppuukin kaikilla naisilla ennen pitkää. Kun tyttövauva syntyy, hänellä on kaikki munasolut, mitä hän ikinä tulee saamaan eikä niitä synny enää lisää toisin kuin siittiöitä." Joo sen siittiöjutun hän tietää, kertoi.

Sitten puhuin siitä, miten ne ostamani kalliit ovulaatiotestit ei ainakaan tässä kierrossa näyttäneetkään sitä kahta korkean hedelmällisyyden päivää vaan ainoastaan kaksi huippuhedelmällistä päivää, ja siksi on kova kiire, kun ne tulee. Kerroin taas saman asian munasolun hedelmiöttymiskyvyn säilymisestä ja siittöiden hedelmöittämiskyvyn säilyttämisestä pari kolmekin päivää munanjohtimissa. Että hedelmöittymiskykyinen munasolu ei katso kalenteria tai sitä, tekeekö mieli just nyt tai onko sellainen olo tai onko maha täynnä tai väsyttääkö. Että jos halutaan, että raskaus alkaa, niin ovulaation aikaan ja vähän sitä ennen pitää olla yhdynnässä vähintään joka toinen, mutta mieluiten joka päivä.

Sitten otin esille mahdollisuuden hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ja että noin puolen vuoden jälkeen voitaisiin sinne hakea lähetteet, koska oon jo 38. Hän siinä kyseli, että mitä siellä tapahtuu ja mitä tutkitaan, mihin vastasin, että en tiedä, mutta varmaan nyt ainakin se, että onko jotain fyysistä estettä, kuten sukusolujen heikko laatu tai muuta vastaavaa. Lisäsin, että ekana on luultavasti jonkin sortin keskustelu, jossa meidän tilannetta kartoitetaan, ja sen jälkeen sitten suunnitellan hoitopolku. Kerroin, että lähetteen voi pyytää esim. työterveydestä ja ehdotin, että kokeillaan nyt noi ostamani kalliit testit loppuun ja jos ei raskaus ala, niin hakeudutaan tutkimuksiin. "No voithan sä sinne mennä", sanoi mies.

Piti ihan huokaista sisäisesti ennen kuin vastasin, että sinne pitäisi lähtökohtaisesti kyllä hakeutua yhdessä pariskuntana ja että ei mun tutkimisesta ole mitään iloa, jos häntäkin ei tutkita. Tai on, mutta vain puolet, koska molempia tarvitaan. Sovittiin sitten, että toimitaan ehdottamallani tavalla.

Ehdottelin eilen sitten viel talletteluja, kun oli tuore brassi tehty päivällä, mutta häntä väsytti, niin en sit taas jaksanut yksin viedä tätä koko projektia eteenpäin. Oon kysynyt mieheltä, että haluaako meidän yrittävän saada lasta vai tekeekö tän vain mun takia, koska pelkää, että lähden, jos hän sanoo, ettei haluakaan. Kuulemma ei ole siitä kyse vaan haluaa kyllä yrittää saada lasta mun kanssa, mutta hän näkee siinä lähinnä pelkoja ja huolia, kun taas mä näen kyllä niitä, mutta näen myös paljon hyvää. Ja just uskon, että mua enemmän kaduttaa 10 vuoden kuluttua, jos en edes yrittänyt kuin että yritin ja onnistuin ja elämä lapsiperheenä onkin sitten ihan kamalaa.

Meidän historiasta sen verran, että on oltu siis 12 vuotta yhdessä ja niistä 6 naimisissa, joten on saatu olla kaksin ja matkustella ja tehdä juttuja. Kummallakaan ei ole lapsia aiemmista suhteista.

Sitten vielä kierrosta pieni lopetus tähän, että edelleen ovislimat päällä, samoin aamulämmöt on ollu tässä nyt joka toinen päivä alhaalla ja joka toinen päivä +/-0 tai vähän koholla. Yritä siitä sitten tulkita jotain niinkin mystistä asiaa kuin ovulaatio.

Hienoa, että olet lahjoittanut aiemmin munasoluja. Olet antanut suuren lahjan jollekin (perheelle). Toivottavasti onni suodaan teillekin Ainakaan itsellä korkea ikä (lisäksi jatkuvasti paheneva endo) ei ollut julkiselle riittävä syy hakeutua puolen vuoden jälkeen hoitoihin, vaikka oma gyne niin ohjeisti. Onneksi olet sen verran nuorempi, että toivon teidän saavan apua.

Ja mitä tulee miesten tietoon naisten lisääntymisestä, niin tuntuu et täälläkin on välillä vähän hakusessa. Toki voihan se olla, ettei vaan ole samalla tavalla (ymmärrettävästi) kärryillä, että missä kierron vaiheessa mennään, vaikka kyllä ohimennen niitä aina mainitsen. Just eilen kun sanoin et sit ois taas aika et kohta voi alkaa testaamaan, niin sieltä tuli "ai taas ovulaatiota?".

Noh testasin, tänään tosiaan yk 10 ja dpo 10 ja aivan puhdas nega. Vaikka aina yrittää olla positiivinen, niin nyt kyllä taas tuntuu siltä, ettei me tulla onnistumaan, ollaan auttamattomasti myöhässä.

 

[Maana Mannila]

@Zebra kiitos kokemuksen jakamisesta. <3 Pitänee siis viel jatkaa yrittämistä ihan luomuna ja katsoa, mitä tapahtuu. Kyllähän useimmilla, jos nainen on alle 35, raskaus alkaa vuoden kuluessa. Niistä, joilla se ei ala vuoden kuluessa, monilla alkaa kahden vuoden kuluessa. Todennäköisyydet laskee sit, jos mennään kolmannelle vuodelle. Yksilöllisiä eroja on toki aina paljon. Harmi, että meidän yhteiskunta on rakennettu niin, että kovin nuorena elämä harvoin on niin vakaissa kantimissa, että uskaltaisi ruveta perheenperustamispuuhiin. Sitten, kun lapsi olisi tervetullut, alkaakin ikä jo tulla vastaan.

Mitä oon ihmisten kans jutellu ja täällä palstalla nyt lueskellu, niin tunnut tosiaan olevan oikeassa tuosta, mitä miehet tietää naisten lisääntymisestä. Totta on, ettei kukaan voi kenenkään kiertoja tietää, jos ei itse suutaan avaa, mutta välillä toivois, ettei joka kuukausi tarvis samoja perusasioita kerrata.

Sopiiko kysyä, minkä ikäinen sä oot? Ei oo pakko kertoa, jos et halua. Toivottavasti teilläkin tärppäisi tai pääsisitte tutkimuksiin ja hoitoihin. Kuulostaa uskomattomalta, ettei edes endometrioosi ole syy hakeutua tutkimuksiin alle vuoden yrittämisen jälkeen. Toisaalta ei pitäisi yllättyä, kun dg-viivekin sitä sairastavilla on useita vuosia. Edelleenkään terveydenhuollossa ei ymmärretä naistyypillisiä sairauksia ja tiloja eikä niitä tutkita tarpeeksi. Esim. endometrioosioireet saatetaan kuitata vain kuukautiskipuina ja "kuukautiset ei ole sairaus". <3

 

[Tähtiin tuijottelija]

Tulipa nyt rekisteröidyttyä, kun väylät puhua tästä aiheesta on itsellä hiukka vähissä; kukaan ei oikeastaan tiedä, että meillä yritystä edes on.

Varmaan aika perinteinen tarina, jonkinlainen sleepwalking into infertility-tarina, voi olla että havahduttiin aiheeseen liian myöhään. Toisaalta en ole ikinä ollut erityisen varma perhehaaveista, nyt on tuntunut sitten siltä, että ehkä kuitenkin... En ole itse kuitenkaan tällä hetkellä aivan varma, miten esimerkiksi hoitoihin suhtaudun, missä on se sietokyvyn ja lompakon raja, vai pitääkö opetella vaan hyväksymään että juna meni jo. Yrityskiertoja on takana reilun vuoden edestä. Kerran menkat myöhästyivät selvästi, ja erinäisiä oireitakin oli, mutta raskaustestit olivat koko ajan negatiivisia.

Itsellä tulee kohta 40 mittariin, mies on kymmenisen vuotta vanhempi. Kuukautiskierto on säännöllinen 28, ovulaatiot on testillä bongattavissa jne. Joskus muinoin joku gyne arveli, että toisessa munasarjassa voisi olla jotain pcos-tyyppistä, mutta itse olen nyt siinä käsityksessä, että kun tuo kierto on hormonaalisesta ehkäisystä luopumisen jälkeen ollut aika oppikirjamainen, niin ei se voi ainakaan erityisen paha ole. Mies kävi siemennesteanalyysissa juuri, sen tulos oli normaali; ei se nyt mitään erityisen huippukamaa ollut viitearvoihin nähden, mutta kuitenkin tavaraa, jolla jotain voi saada aikaiseksikin. Elintavoissa ei ole kauheasti fiksattavaa, jokunen kilo olisi varaa tiputtaa, mutta fyysinen kunto on objektiivisestikin arvioiden aika hyvä. Perussairautena ainoastaan IBS. Ferritiinin olen saanut nostettua kohtuulliselle tasolle, TSH on 1.9 jne.

Hedelmällisyysklinikan vastaanotto suositteli suoraan seuraavaksi lääkäriin, ja puhui jo heti koeputkihedelmöityksestä.

Kysymykseni on oikeastaan se, että miten syvälle epätoivoon pitää tässä kohti vaipua, ja mitä muuta voisin vielä luomutärpin eteen tehdä? Ja mitä tässä kannattaisi vielä tutkituttaa? Laitoin julkiselle puolelle jo kuukausia sitten tiedustelun ja toiveen edes lääkäriajasta/tutkimuksista, sille ei luonnollisestikaan ole tapahtunut yhtikäs mitään, ja klinikalla sanottiinkin että sieltä on turha mitään enää edes odottaa.

 

[Haaveita_]

Hauska tarina ja sulle varmasti loppuelämäksi mieleenpainuva kohtaaminen luukun takaa kurkanneen työntekijän kanssa. xD Harovinpa sitä tosiaan lettu levällään uusia ihmisiä ekaa kertaa "pääsee" tapaamaan. Huumori pitää mieltä kasassa herkkien aiheiden äärellä. <3

Joo siis mä muistan kans ton, kun multa tyhjennettiin follikkelit, niin sain seurata näytöltä tapahtumia. Oli kyl jännää katsoa, miten neulalla imaisi vuorollaan tyhjäksi jokaisen kypsyneen munarakkulan. Mul oli ekalla lahjoituskerralla vaste vähän huono, ja rakkuloita kypsyi vain vähän, mutta laatu oli sitäkin parempi. Toisella kerralla vaste oli parempi myös määrän suhteen. Ekalla kerralla kysyin, oliko raskaus alkanut saajalla ja sain tietää, että on. Toisesta kerrasta en ole kysynyt. Jännityksellä odotan, josko joku soittelee ovikelloa tulevina vuosikymmeninä.

Nyt, kun oman toivotun raskauden alkamisen kanssa on ollut haasteita, oon muistellut paljon noita omia lahjoituskertoja ja oon tosi tyytyväinen ja onnellinen siitä, että sen silloin tein. Kun ekan kerran lahjoitin, sain kuulla labrassa kehutun, että multa saatiin hyviä soluja. Näkevät soluja niin paljon, että eivät juuri koskaan mitään kommentoi. Nyt toivon tietysti, että niitä mun hyviä soluja on vielä mulle itsellekin säästynyt. Kierto ainakin vielä säännöllinen, mikä kertois siitä, että ovulaatiot tapahtuu. Let's hope for the best. <3

-------

Pahoittelut jo etukäteen siitä, että nyt tulee tosi vahva minä-minä-minä-puheenvuoro, mutta pakko vähän näitä tuntoja tässä avata. Kiitos kaikille, jotka täällä palstalla on rohkaisseet hakeutumaan tutkimuksiin. Niistä viesteistä voimaa saaneena keräsin eilen illalla rohkeuteni ja avasin keskustelun miehen kanssa siitä, mitä hän miettii mahdollisesta tutkimuksiin menemisestä.

Alustin keskustelua kertomalla siitä, miten mulla on huolta ja pelottaa, kun mun kierto on vähän alkanut heitellä niin, että välillä on 26–28 päivää, mutta välillä yhtäkkiä 21 päivää, ja että se saattaa kertoa siitä, että munasolujen määrä vähenee nopeasti. "Ai voiksne loppua?!", kysyi mies. Mä siinä olin hetken ihan hoomoilasena, että miten monta kertaa tää sama asia pitää aikuiselle ihmiselle selittää, kun on tästä puhuttu kuitenkin meidän kesken, ja mieskin peruskoulun, lukion ja amkin käynyt eli pitäis noi perusasiat olla hallussa ihmisenbiologiasta.

Tyydyin sitten ainoastaan vastaamaan hänelle, että "Joo, ne voi loppua ja loppuukin kaikilla naisilla ennen pitkää. Kun tyttövauva syntyy, hänellä on kaikki munasolut, mitä hän ikinä tulee saamaan eikä niitä synny enää lisää toisin kuin siittiöitä." Joo sen siittiöjutun hän tietää, kertoi.

Sitten puhuin siitä, miten ne ostamani kalliit ovulaatiotestit ei ainakaan tässä kierrossa näyttäneetkään sitä kahta korkean hedelmällisyyden päivää vaan ainoastaan kaksi huippuhedelmällistä päivää, ja siksi on kova kiire, kun ne tulee. Kerroin taas saman asian munasolun hedelmiöttymiskyvyn säilymisestä ja siittöiden hedelmöittämiskyvyn säilyttämisestä pari kolmekin päivää munanjohtimissa. Että hedelmöittymiskykyinen munasolu ei katso kalenteria tai sitä, tekeekö mieli just nyt tai onko sellainen olo tai onko maha täynnä tai väsyttääkö. Että jos halutaan, että raskaus alkaa, niin ovulaation aikaan ja vähän sitä ennen pitää olla yhdynnässä vähintään joka toinen, mutta mieluiten joka päivä.

Sitten otin esille mahdollisuuden hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ja että noin puolen vuoden jälkeen voitaisiin sinne hakea lähetteet, koska oon jo 38. Hän siinä kyseli, että mitä siellä tapahtuu ja mitä tutkitaan, mihin vastasin, että en tiedä, mutta varmaan nyt ainakin se, että onko jotain fyysistä estettä, kuten sukusolujen heikko laatu tai muuta vastaavaa. Lisäsin, että ekana on luultavasti jonkin sortin keskustelu, jossa meidän tilannetta kartoitetaan, ja sen jälkeen sitten suunnitellan hoitopolku. Kerroin, että lähetteen voi pyytää esim. työterveydestä ja ehdotin, että kokeillaan nyt noi ostamani kalliit testit loppuun ja jos ei raskaus ala, niin hakeudutaan tutkimuksiin. "No voithan sä sinne mennä", sanoi mies.

Piti ihan huokaista sisäisesti ennen kuin vastasin, että sinne pitäisi lähtökohtaisesti kyllä hakeutua yhdessä pariskuntana ja että ei mun tutkimisesta ole mitään iloa, jos häntäkin ei tutkita. Tai on, mutta vain puolet, koska molempia tarvitaan. Sovittiin sitten, että toimitaan ehdottamallani tavalla.

Ehdottelin eilen sitten viel talletteluja, kun oli tuore brassi tehty päivällä, mutta häntä väsytti, niin en sit taas jaksanut yksin viedä tätä koko projektia eteenpäin. Oon kysynyt mieheltä, että haluaako meidän yrittävän saada lasta vai tekeekö tän vain mun takia, koska pelkää, että lähden, jos hän sanoo, ettei haluakaan. Kuulemma ei ole siitä kyse vaan haluaa kyllä yrittää saada lasta mun kanssa, mutta hän näkee siinä lähinnä pelkoja ja huolia, kun taas mä näen kyllä niitä, mutta näen myös paljon hyvää. Ja just uskon, että mua enemmän kaduttaa 10 vuoden kuluttua, jos en edes yrittänyt kuin että yritin ja onnistuin ja elämä lapsiperheenä onkin sitten ihan kamalaa.

Meidän historiasta sen verran, että on oltu siis 12 vuotta yhdessä ja niistä 6 naimisissa, joten on saatu olla kaksin ja matkustella ja tehdä juttuja. Kummallakaan ei ole lapsia aiemmista suhteista.

Sitten vielä kierrosta pieni lopetus tähän, että edelleen ovislimat päällä, samoin aamulämmöt on ollu tässä nyt joka toinen päivä alhaalla ja joka toinen päivä +/-0 tai vähän koholla. Yritä siitä sitten tulkita jotain niinkin mystistä asiaa kuin ovulaatio.

Joo, huumori auttaa monessa asiassa . Tällä hetkellä ajattelen että nämä hoidot ovat yksi luku omassa elämässäni ja elämänkokemus, josta opin itsekin paljon uutta. Ja jollakin tavalla tämä on lähentänyt meitä myös pariskuntana.

Saman olen todennut, että miehillä on aika hatara ajatus siitä, mitkä mahdollisuudet raskauteen on ja kuinka tärkeää esim. ajoitus on. Mullakin jännitti se, kuinka mies ottaa keskustelun jatkotutkimuksista ja suostuuko edes sellaisiin. Mut hyvä kun oot askeleen ottanut ja avannut keskustelun. Antaa ajatuksen muhia hetken hänellä rauhassa ja juttelette sitten myöhemmin lisää jos tärppäämisessä kestää. Teillähän on vielä aikaa siihen vuoden määräajan täyttymiseen niin voi tosiaan olla että julkinen puoli ei teitä ota vastaan jos se ei ole täynnä. Yksityisellä toki selvityksiä voi tehdä jos haluaa.

Mähän olin jo yrittämisen alussa käynyt itse gynellä tsekkauksessa ja siellä ei näkynyt ongelmia (ja mulla kierto tasainen) nii sen puolesta olin rauhallisin mielin. Pelkästään jo oman ikäni vuoksi asia kiinnosti. Olin 38v. ku yritys aloitettiin. Kannattaa fiilistellä mikä itestä tuntuu parhaimmalta, haluatko käydä jotain ennakkoon vai jatkaako rauhassa yrittämistä. Itellä tieto rauhoittaa ja voi tavallaan kuvitella, että asia on jotenkin hallinnassa, vaikka tätä asiaahan ei voi hallita . Mut on ainaki tehnyt sen mitä itse voi.

Mutta toivotaan, että teillä pian tärppää . Jos kerran aiemminkin laatu on ollut hyvä nii ehkäpä se edelleen on . Nämä hedelmällisyysasiat ovat niin arvaamattomia, ei pelkästään ikään sidottu juttu. Tsemppiä sinne

 

[Maana Mannila]

Tulipa nyt rekisteröidyttyä, kun väylät puhua tästä aiheesta on itsellä hiukka vähissä; kukaan ei oikeastaan tiedä, että meillä yritystä edes on.

Varmaan aika perinteinen tarina, jonkinlainen sleepwalking into infertility-tarina, voi olla että havahduttiin aiheeseen liian myöhään. Toisaalta en ole ikinä ollut erityisen varma perhehaaveista, nyt on tuntunut sitten siltä, että ehkä kuitenkin... En ole itse kuitenkaan tällä hetkellä aivan varma, miten esimerkiksi hoitoihin suhtaudun, missä on se sietokyvyn ja lompakon raja, vai pitääkö opetella vaan hyväksymään että juna meni jo. Yrityskiertoja on takana reilun vuoden edestä. Kerran menkat myöhästyivät selvästi, ja erinäisiä oireitakin oli, mutta raskaustestit olivat koko ajan negatiivisia.

Itsellä tulee kohta 40 mittariin, mies on kymmenisen vuotta vanhempi. Kuukautiskierto on säännöllinen 28, ovulaatiot on testillä bongattavissa jne. Joskus muinoin joku gyne arveli, että toisessa munasarjassa voisi olla jotain pcos-tyyppistä, mutta itse olen nyt siinä käsityksessä, että kun tuo kierto on hormonaalisesta ehkäisystä luopumisen jälkeen ollut aika oppikirjamainen, niin ei se voi ainakaan erityisen paha ole. Mies kävi siemennesteanalyysissa juuri, sen tulos oli normaali; ei se nyt mitään erityisen huippukamaa ollut viitearvoihin nähden, mutta kuitenkin tavaraa, jolla jotain voi saada aikaiseksikin. Elintavoissa ei ole kauheasti fiksattavaa, jokunen kilo olisi varaa tiputtaa, mutta fyysinen kunto on objektiivisestikin arvioiden aika hyvä. Perussairautena ainoastaan IBS. Ferritiinin olen saanut nostettua kohtuulliselle tasolle, TSH on 1.9 jne.

Hedelmällisyysklinikan vastaanotto suositteli suoraan seuraavaksi lääkäriin, ja puhui jo heti koeputkihedelmöityksestä.

Kysymykseni on oikeastaan se, että miten syvälle epätoivoon pitää tässä kohti vaipua, ja mitä muuta voisin vielä luomutärpin eteen tehdä? Ja mitä tässä kannattaisi vielä tutkituttaa? Laitoin julkiselle puolelle jo kuukausia sitten tiedustelun ja toiveen edes lääkäriajasta/tutkimuksista, sille ei luonnollisestikaan ole tapahtunut yhtikäs mitään, ja klinikalla sanottiinkin että sieltä on turha mitään enää edes odottaa.

Ootko mä? (vitsi)

Tervetuloa remmiin omasta puolestani, mäkin täällä aika vasta-alkaja. Kirjoittelin, kun aloitettiin yrittäminen, mutta hiljenin sitten, ja nyt taas palannut tänne etsimään vertaistukea ja tukemaan muita.

Jos sulla ja puolisolla on työterveys, niin sieltä voi käsittääkseni saada lähetteen julkiselle puolelle lapsettomuustutkimuksiin. Jos olette jo reilun vuoden yrittäneet, niin aikarajatkin täyttyisi teillä sen puolesta. Eli niin voisi asiaa saada konkreettisesti eteenpäin ja kartoittaa mahdollista hoitopolkua ja sitä, mitä teidän tilanteessa olisi tehtävissä.

Kovasti voimia ja tärppiä teille toivon. <3 Meillä yritystä nyt 6. kierrossa, joten vielä on matkaa, että tutkimuksiin kannattaa ainakaan julksielle mennä. Yksityiselle vois tietenkin hakeutua, mutta siinä tulee lompakon pohja äkkiä tavallisella palkansaajalla vastaan.

 

[Tähtiin tuijottelija]

Kiitos Maana. Vaikutti siltä, että täällä monet pähkii näitä kysymyksiä, ja kun itse ei ole ollut välillä omatkaan ajatukset ihan selviä, niin tuntuu hyvältä että jonnekin voi avautua. Hämmennyin jo siitäkin, kun klinikalla kysyttiin että "ja on raskaustoive?", osin siksi, että harvempi kai siemennestettä ihan yleisen mielenkiinnon takia tutkituttaa, osin siksi, että siihen myöntävä vastaus oli varmaan ensimmäinen kerta kun edes sanoin itse koko asian ääneen jollekin muulle kuin puolisolle.

Työterveyttä voisin kokeilla, Mehiläisellä saattaa olla siinä omaakin lehmää ojassa jos havittelevat potentiaalisia asiakkaita myöhempiä vaiheita ajatellen. Se neljäkymppiä alkaa vaan olla tosi lähellä, en tiedä, jossain oli että julkiselle riittäisi jos hoitopäätös on tehty ennen sitä, mutta klinikkakäynti antoi aika toivottoman kuvan siitä puolesta (toki heilläkin varmasti on palveluiden myyntikin mielessä). Aika tuntuu kuitenkin sen suhteen käyvän aika vähiin, ja ehkä nyt olisin aloittanut tämän kartoittamisen jo hitusen ennen vuoden aikarajan täyttymistä. Eli jos ei tärppää, niin mielellään ehkä niin etupeltoon kuin mahdollista se osuus, mutta toivon että teillä hoituisi tämä ilman niitä pohdintoja.

Tavallaan se on lohdullista, ettei ole mitään selkeää syytä missään tähänastisessa löytynyt (paitsi yleisesti ikä), molemmilla vaikuttaa olevan perusjutut kunnossa, mutta jokin tässä on myös todella turhauttavaa. Edellisessä kierrossa juuri siinä vaiheessa kun kiinnittymisen pitäisi tapahtua alavatsa oli kaksi päivää todella kipeä, ja olinko että hei mitäs nyt, mutta sitten kun ei ilmaantunut mitään muuta, niin tiesi kyllä ettei tarvitse jännittää.

Ja sekin, että jos ei oikein ole mitään, mitä voisi hoitaakaan, niin sittenhän se menee varmasti koeputkihommiin suoraan, ja se just nyt tuntuu kyllä hurjalta, mutta... en tiedä. Onni sentään se, että klinikka on aika lähellä, siinä mielessä onnekasta; tajusin sitä analyysiaikaa metsästäessä, että sen lisäksi, että taloudellisesti homma on raakaa, säätöä tulisi vielä paljon enemmän jos asuinpaikan lähellä ei satu sopivia paikkoja olemaan. Tuli itselle yllätyksenä, ettei niitä yksityisiäkään hirvittävän laajaa kattausta edes ole.

 

[Haaveita_]

Tulipa nyt rekisteröidyttyä, kun väylät puhua tästä aiheesta on itsellä hiukka vähissä; kukaan ei oikeastaan tiedä, että meillä yritystä edes on.

Varmaan aika perinteinen tarina, jonkinlainen sleepwalking into infertility-tarina, voi olla että havahduttiin aiheeseen liian myöhään. Toisaalta en ole ikinä ollut erityisen varma perhehaaveista, nyt on tuntunut sitten siltä, että ehkä kuitenkin... En ole itse kuitenkaan tällä hetkellä aivan varma, miten esimerkiksi hoitoihin suhtaudun, missä on se sietokyvyn ja lompakon raja, vai pitääkö opetella vaan hyväksymään että juna meni jo. Yrityskiertoja on takana reilun vuoden edestä. Kerran menkat myöhästyivät selvästi, ja erinäisiä oireitakin oli, mutta raskaustestit olivat koko ajan negatiivisia.

Itsellä tulee kohta 40 mittariin, mies on kymmenisen vuotta vanhempi. Kuukautiskierto on säännöllinen 28, ovulaatiot on testillä bongattavissa jne. Joskus muinoin joku gyne arveli, että toisessa munasarjassa voisi olla jotain pcos-tyyppistä, mutta itse olen nyt siinä käsityksessä, että kun tuo kierto on hormonaalisesta ehkäisystä luopumisen jälkeen ollut aika oppikirjamainen, niin ei se voi ainakaan erityisen paha ole. Mies kävi siemennesteanalyysissa juuri, sen tulos oli normaali; ei se nyt mitään erityisen huippukamaa ollut viitearvoihin nähden, mutta kuitenkin tavaraa, jolla jotain voi saada aikaiseksikin. Elintavoissa ei ole kauheasti fiksattavaa, jokunen kilo olisi varaa tiputtaa, mutta fyysinen kunto on objektiivisestikin arvioiden aika hyvä. Perussairautena ainoastaan IBS. Ferritiinin olen saanut nostettua kohtuulliselle tasolle, TSH on 1.9 jne.

Hedelmällisyysklinikan vastaanotto suositteli suoraan seuraavaksi lääkäriin, ja puhui jo heti koeputkihedelmöityksestä.

Kysymykseni on oikeastaan se, että miten syvälle epätoivoon pitää tässä kohti vaipua, ja mitä muuta voisin vielä luomutärpin eteen tehdä? Ja mitä tässä kannattaisi vielä tutkituttaa? Laitoin julkiselle puolelle jo kuukausia sitten tiedustelun ja toiveen edes lääkäriajasta/tutkimuksista, sille ei luonnollisestikaan ole tapahtunut yhtikäs mitään, ja klinikalla sanottiinkin että sieltä on turha mitään enää edes odottaa.

Hei! Tervetuloa mukaan en tiedä ootko lukenut ketjua vielä mut tästä aiheesta oli tuossa aiemmin puhetta ainaki vitamiinien/ovulaation metsästyksen osalta. Aiemmista ketjuista oon bongannut lisäksi poppakonsteina ainakin macan käytön, royal geleen, greippimehun, vehnänalkioöljyn (e-vitamiini), Q10, kiinnittymispunkku ja alkionsiirto ranut . Näiden kokeilu ihan omalla vastuulla . Itellä näistä käytössä e-vitamiini ja q10. Meillä ongelma on luultavasti ainoastaan siittiöissä nii mun poppakonsteista ei ennen alkionsiirtoa oo tietoa . Edellisestä parisuhteesta minulla on isompi lapsukainen, joka sai alkunsa ensimmäisestä gelee royale kierrosta n. 8kk (laiskan)yrityksen jälkeen. Tiedäppä oliko sillä osaa tai arpaa siihen sitten .

Tsemppiä teille pohdintoihin, miten eteenpäin . Paperilla teidän tilannehan on sinänsä hyvä kun ei mitään isompaa tiedossa. Miten teillä mies suhtautuu yrittämiseen tai mahdollisiin hoitoihin?

Me ollaan tosiaan ICSI hoidoissa nyt, iän puolesta IVF tai ICSI taitaa olla ne mitä lääkärit näkee järkeväksi tässä iässä (minäkin 39v.). Lähete saatiin yksityiseltä julkiselle, käytiin julkisen ensikäynnillä mut päädyttiin hoitoihin yksityiselle kun julkisen hoidot olis alkanu melkein puol vuotta vasta käynnin jälkeen . Sehän se tietty jännittää että jos hoitopolku venyy niin törkeän kalliiksi tämä tulee ja mihin kaikkeen on varaa. Mut tätä murehdin sitten myöhemmin jos sen aika on.