Raskaaksi 2025

@Salamaire & @Folklore Juu, täti loistaa edelleen poissaolollaan. Tänään on kp 31, menkat kolme päivää myöhässä ja ikinä aiemmin ei ole ollut näin pitkää kiertoa. Minulla se vaihtelee 27-29 päivän välillä, mutta ei 31, eli jotain taitaa olla tekeillä. Ja vielä tällainen "kestokrapula"-olo päällä.

Yritän kuitenkin pysytellä mahdollisimman zeninä ja päätös viikonloppuna testaamisesta on pitänyt. Haluan tehdä testin yhdessä miehen kanssa ja meillä menee työvuorot tässä nyt ristiin. Viikonloppuna on vapaata ja aikaa ottaa vastaan tieto (oli se sitten mitä hyvänsä) 😄

Ihme itseasiassa että on näinkin rauhallinen olotila. Mies on enemmän täpinöissään. Menin kertomaan hänelle myöhässä olevista kuukautisista ja hän on ollut vähän väliä että joko testaan, milloin testataan, testiä heti 😂 Ei kuulema malttaisi pitää asiaa sisällään, vaan haluaisi heti soittaa ja kertoa äidilleen (mummolle), mutta toppuuttelin että on nyt ihan hissukseen kunnes tiedetään ja on jotain kerrottavaakin 😅 Oli viime yönä nähnyt untakin että vauva syntyi. Ihanaa että toinen on niin innoissaan, mutta toivottavasti ei tule pettymystä jos tulos ei olekaan toivotunlainen...
 
Ihana :Face With Tears Of Joy: Mut ihailen kyllä tota mielenlujuutta, mikä sulta löytyy! Aivan mahtavaa, eikä tarvi ainakaan tulosta tihrustella, koska nyt kyl tulee sit leffaviivat jos on tullakseen. Toivon todella, että teille tulee toivotunlainen tulos! :red-heart:
 
Dpo 11, jännää! Molemmat ilmestyi heti kastuttuaan ja pysyi koko testiajan.

1000081566.jpg
 
Voi kun jännää @iikku89 ! Mäkin ihailen sun zeniä ja malttia olla testaamatta. Onneksi huomenna on jo perjantai niin saat päästää miehesi ja meidät jännityksestä 😄

Onnea ja hurjasti tarrasukkia @Arie 😍

O:. Nyt menossa dpo 12/kp27. Mulla on nyt ekaa kertaa Cyclogest 400mg iltaisin käytössä ollut dpo4 lähtien, epäilen et sen takia vuoto ei vielä ole alkanut, sillä testasin aivan puhtaan negan aamulla. Ohjeessa lukee et käytetään kunnes vuoto alkaa. Luin keskusteluja aiheesta ja siellä toiset on saanu ohjeeksi käyttää dpo14 asti tai 14 päivää ja vuoto on alkanut vasta kun Cyclot on lopettanut. Tuleeko vuoto jossain kohtaa läpi? Paketissa vissiin 15 kpl, lopetanko viimeistään silloin? Onko järkeä siis jatkaa vielä?
 
Ihanaa @iikku89 kun saat jännittää, toivotaan parasta!! 🌸 Onnea @Arie 🤩

Mulla taas huonoja omia uutisia 😔 Aamulla tuli ruskeaa tuhnua ja vielä mietin että tää ei merkkaa mitään, mutta illalla se tuli taas jo pinkkinä. Ennen jaksoin olla menettämättä toivoa tässä vaiheessa, mutta nyt olen jo oppinut, 2-3pv ja se täti tulee myös tänne. Onko kokemusasiantuntijoilla tietoa onko tällänen ruskea & pinkki pyyhintäjälki merkki mistään huolestumisen arvoisesta? Toistuu aina tässä dpo9 paikkeilla ja sitten menkat alkaa dpo12. Eli ajattelisin luteaalin olevan kuitenkin ihan ok??

Olikohan se nyt kesäkuussa kun meillä alkoi yritys, että ei se nyt ole kun vasta puoli vuotta, miten tämä tuntuukaan aivan ikuisuudelta 😩 Olin jo ekoissa yrityskierrossa niin pettynyt 😂 Aina toivo jaksaa nousta siellä ovulaation aikaan, sitä taas odotellessa..
 
Hei, mulla samaa tiputtelua noilla main ja menkat yleensä siinä dpo13 alkaa. En ole varma mutta itse tässä tapauksessa pyysin progetukea juuri tuosta syystä. Olen vaan tiktokissa erilaisten hedelmällisyysvalmentajien sivuilla törmännyt tuohon että saattais johtua että progesteronia ei riitä pitkään limakalvoa kasassa loppuun asti. Mutta kannattaa kysyä lääkäriltä. Itse sain reseptin ihan mehiläisen digilääkäriltä. Syynä kkm ja kemiallinen, unohdin tiputtelua mainita mutta ei tarvinnut näköjäö . 49€ maksoi tää digilääkäri.
 
Mulla taas huonoja omia uutisia 😔 Aamulla tuli ruskeaa tuhnua ja vielä mietin että tää ei merkkaa mitään, mutta illalla se tuli taas jo pinkkinä. Ennen jaksoin olla menettämättä toivoa tässä vaiheessa, mutta nyt olen jo oppinut, 2-3pv ja se täti tulee myös tänne. Onko kokemusasiantuntijoilla tietoa onko tällänen ruskea & pinkki pyyhintäjälki merkki mistään huolestumisen arvoisesta? Toistuu aina tässä dpo9 paikkeilla ja sitten menkat alkaa dpo12. Eli ajattelisin luteaalin olevan kuitenkin ihan ok??
Mulla oli lievähkön endometrioosin aiheuttamaa pientä vuotoa aina muutama päivä ennen menkkoja ja muistaakseni myös ovulaation aikoihin jotain tuhrua. Leikattiin endo tähystyksessä vajaa 10v sitten eikä ole oireet palanneet, ei välivuodot eikä voimakkaat menkkakivut. Kuulemma ei olisi ollut raskautumista estävää kun kohdun endopesäkkeet oli niin pieniä. En sitä kuitenkaan tiedä varmaksi, koska en yrittänyt raskautua ennen leikkausta, sen jälkeen kyllä tulin raskaaksi heti ekasta yrityskierrosta.
Endo oli niin pientä, ettei näkynyt missään kuvissa, vaan löytyi vasta tähystyksessä. Kuvissa näkyi vain poikkeuksellinen määrä nestettä vatsaontelossa menkkojen aikana, siksi tähystettiin että mikä siellä vuotelee.
Toki näitä välivuodon syitä voi olla paljon, tämä vain oma kokemukseni. 🙂
 
Onko täällä sattumoisin ketään jolla olis terolut käytössä lyhyen luteaalivaiheen hoitoon?
Mulla eka kierto terolutia, ja pohdin että onko ollu minkälaisia oireita ennen plussaa tai terokierron aikana. 😊 Nyt dpo9 ja menkkamaisia jomoiluja ja kierronvaiheeseen nähden runsasta valkovuotoa, mut ei mitään muuta.
 
Takaisin
Top