Lääkkeellisen tyhjennyksen kokemuksia!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja MariQ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Syksynlapsi voi ei, sulla on kyllä pitkittynyt tää ihan kohtuuttomasti. :( Sanottiinko kaavinnan yhteydessä mitä odottaa toipumisen osalta tai mikä vuotaminen nyt vielä olis normaalia? Toivottavasti hellittäis nopeasti, eikä vaadi enempää osastoreissuja.
Sanottiin että voi vuotaa muutaman päivän, mutta vuodon runsaudesta ei sanottu mitään. Oiskohan mulla kohtu herännyt vähän viiveellä tuohon toimenpiteeseen ja siksi vuotaa vasta nyt. Ei kai se auta kuin aamulla taas polille soittaa jos tää jatkuu tällaisena.
 
@Syksynlapsi mulla oli kanssa 2vk kaavinnan jälkeen hulluja verenvuotoja. Soitin ensin naisten akuuttiin ja kyselin ohjeita verenvuotoon, että koska pitää lähteä näytille. Meni yksi päivä ja verenvuoto oli niin älytöntä, että en pöntöltä päässyt ylös kun side täyttyi hetkessä. Siitä taksilla sitten päivystykseen yöksi. Mulla oli kertynyt joku ihme hematooma ja istukan murunen yhteen, ja kohtu yritti sitä poistaa syöksyvuodoilla. Lääkäri sai sen pihdeillä tongittua, vedeltyäni ensin jälleen kerran turhaan cytoteceja. No, tästä seurasi vielä hysteroskopia ja sain onneksi mahdollista verenvuotoa hillitsemään caprilonia.

Mullehan tehtiin vielä 2 hysteroskopiaa ennenkun kohtu oli tyhjä. En usko että sulla menee mitenkään näin hankalasti, mutta ole herkkään yhteydessä lääkäriin. Olen pahoillani, että sinulla km aina vaan pitkittyy. Sen on todella uuvuttavaa.

Oma kohdun tyhjennys vei 4kk ja 3vk. Että jos asiat menevät pieleen, aikaa tuhrautuu helposti valtavasti.
 
Muokattu viimeksi:
@Syksynlapsi mulla oli kanssa 2vk kaavinnan jälkeen hulluja verenvuotoja. Soitin ensin naisten akuuttiin ja kyselin ohjeita verenvuotoon, että koska pitää lähteä näytille. Meni yksi päivä ja verenvuoto oli niin älytöntä, että en pöntöltä päässyt ylös kun side täyttyi hetkessä. Siitä taksilla sitten päivystykseen yöksi. Mulla oli kertynyt joku ihme hematooma ja istukan murunen yhteen, ja kohtu yritti sitä poistaa syäksyvuodoilla. Lääkäri sai sen pihdeillä tongittua, vedeltyäni ensin jälleen kerran tuthaan cytoteceja. No, tästä seurasi vielä hysteroskopia ja sain onneksi mahdollista verenvuotoa hillitsemään caprilonia.

Mullehan tehtiin vielä 2 hysteroskopiaa ennenkun kohtu oli tyhjä. En usko että sulla menee mitenkään näin hankalasti, mutta ole herkkään yhteydessä lääkäriin. Olen pahoillani, että sinulla km aina vaan pitkittyy. Sen on todella uuvuttavaa.

Oma kohdun tyhjennys vei 4kk ja 3vk. Että jos asiat menevät pieleen, aikaa tuhrautuu helposti valtavasti.
Kiitos vastauksesta! Sinun keskenmenon hoito on kyllä kestänyt ihan kohtuuttoman kauan! Toivon todella että pääsisin itse vähän vähemmällä, ainakin vuoto on nyt niukentunut mutta voishan se mielellään loppua jo kokonaan 🙏
 
Mulla edelleen lorahtelee pientä määrää verta pönttöön. Eilen jo kondomin kanssa uskallettiin harrastella seksiä. Pregcheck testiin haaleista haalein haamu vielä ilmestyy testiajan loppupuolella, eli ilmeisesti veressä edelleen noin 25 hcg on. En kestä jos tässä vielä takapakkia tulee sen suhteen, ettei testi muutukaan täysin negaksi 😩
 
Mulla on tulossa nyt perjantaina naikkarille käynti, eipä sen enempää kiirettä pitäneet ajan varauksessa.. Viime viikolla ibs myös ärtyi ja oli kivulias päivä suoliston osalta ja yhdellä vessakäynnillä tuntui että olisi myös ehkä kohdusta jotain tullut. Sen jälkeen ei ole enää tuota vuotoa ollut juuri nimeksikään, mutta menkkakipuja on silloin tällöin ja yhden buranan otan päivässä. Niin en kyllä viitsi tuota perjantain aikaa perua kun kerta nyt saa sitten silloin varmistuksen että mikä tilanne on menossa. Raskaustesti näyttää nyt jo täysin negaa.
 
Mä en nyt jaksa tai kykene selaamaan tätä ketjua enempää.. Mutta millaisia ne tyhjennys lääkkeet on? Ja kauan niitä pitää syödä ja monta? Ilmeisesti aika paljon kipuja voi tulla? Viikot 8+2 mutta alkio vastasi 6+0 vaikuttaako tuo pieni koko mitenkään? Tai miten se vaikuttaa??

Mulle ei siis kerrottu muuta kuin että joutuu lääkkellisesti tyhjentämään ja ovat jostain yhteydessä milloin pääsee ne hakemaan.
 
Pahoittelut menetyksestä 😔

Saat polilla esilääkkeen suun kautta. Mukaan saat emättimen kautta annosteltavat cytotek lääkkeet, jotka aloitetaan yleensä 48 tuntia esilääkkeen jälkeen kotioloissa, sekä pahoinvointilääkkeen ja voimakkaat kipulääkkeet. Lisäksi panadolia ja buranaa kannattaa ostaa kotiin.

(Jos veristä vuotoa tulee jo esilääkkeen oton jälkeen, niin sitten nuo emättimen kautta annosteltavat cytotekit otetaan suun kautta.)
 
Mä en nyt jaksa tai kykene selaamaan tätä ketjua enempää.. Mutta millaisia ne tyhjennys lääkkeet on? Ja kauan niitä pitää syödä ja monta? Ilmeisesti aika paljon kipuja voi tulla? Viikot 8+2 mutta alkio vastasi 6+0 vaikuttaako tuo pieni koko mitenkään? Tai miten se vaikuttaa??

Mulle ei siis kerrottu muuta kuin että joutuu lääkkellisesti tyhjentämään ja ovat jostain yhteydessä milloin pääsee ne hakemaan.
Yleensä mitä pienemmät viikot, sitä helpompi tyhjennys. Mielestäni kokemus ei ollut kovin kivulias, vain hieman pahimpia menkkakipuja voimakkaampaa. Tämä on tosi yksilöllistä, mutta monelle kokemus on kipujen puolesta ihan ok.

Varaa kotiin paljon siteitä myös, yöside voi pahimpana hetkenä täyttyä hetkessä. Pahimmalla vuodon hetkellä istuin pöntöllä ja viritin siihen tabletista jotain katsottavaa tai kuunneltavaa, että saa edes hetken ajatuksia harhautettua. Kantsii myös etukäteen pohtia haluaako nähdä mitään, vai nähdä kaiken.

Ja tietenkin saamaasi numeroon (naisten akuutti tms) kannattaa olla yhteydessä jos epäilyttää jokin.

Vielä kerran pahoittelut❤️‍🩹
 
Voiko lääkkeelliseen tyhjennykseen mennä yksin bussilla edes takas? Ei oikein muuta keinoa ole kun mies joutuikin töihin torstaina.
Yleensä saat kohdunkaulaa pehmentävän lääkkeen ensin, se ei vaikuta mitenkään heti ja voi hyvin mennä bussilla kotiin. Sit kun laitat cytot seuraavana päivänä (kotona), olisi hyvä, että joku on sun kanssa kotona, jos vointi huononee nopeasti.
 
Mies töissä perjantainakin, ketään muuta en saa tänne. Sen jälkeen kyllä kotona loppukuun. Ja puolentoista tunnin bussimatka koska pitää vaihtaa bussia kerran eli ei kai se sen aikana voi vuoto alkaa runsaana?
 
Mies töissä perjantainakin, ketään muuta en saa tänne. Sen jälkeen kyllä kotona loppukuun. Ja puolentoista tunni bussimatka koska pitää vaihtaa bussia kerran eli ei kai se sen aikana voi vuoto alkaa runsaana?
Kannattaa mainita tosta siellä polilla ja kysyä mitä mieltä he ovat. Muistan itse (tästä jo monta vuotta + toinen maa), että mulle sanottiin, että en saisi olla yksin. Mulla kivut oli kovat ja oksensin ja vuosin paljon ja se tuntui turvalliselta, kun oli kumppani kotona, vaikka ei lopulta mitään käynyt ja pärjäsin kotona.

En tiedä miten Suomessa on, mutta itse lääkkeellisen tyhjennyksen kokeneena pyytäisin miestä jäämään kotiin vaikka sairaslomalle tai sitten kysyisin lääkäriltä, voiko tyhjennyksen aloittaa lauantaina kun kumppani on kotona tukena.

Mutta täällä varmasti monia tuoreempia kokemuksia Suomesta, jotka osaa paremmin kertoa.

Paljon voimia ❤️
 
Okei... Olen kyllä vihainen miehelle että prioritisoi työt tämän edelle. Muutenkin tulee vaikeaa astua naisten klinikalle täynnä näkyvästi ja onnellisesti raskaana olevia naisia. 💔 Varsinkin yksin tulee vielä vaikeampaa... Ja täällä sentään pystyn välttelemään keskustelut raskauksista lähes ainakin, pysyttelen täällä keskenmenojen puolella hetken siitä syystä. Niin täällä se ei haittaa olla, parempi jostain saada tukea edes kuten täältä. Ja täällä ei tule raskaana olevien naisten kuvia yms vastaan...
 
Oon tosi pahoillani 💔 muistan itsekin kuinka vaikeaa oli joutua odottamaan raskaana olevien kanssa samassa tilassa omaa tyhjennystä ja "varmistusultraa" ja raskaana olevien ja vauvojen näkeminen on ollut vielä pitkään vaikeaa jokaisen menetyksen jälkeen 💔 paljon voimia 💔

Toivon myös, että sun mies voisi ymmärtää tämän tyhjennyksen "vakavuuden", kun olet käynyt klinikalla ja toivottavasti saat kirjalliset ohjeet mukaan. En siis halua pelotella, mutta se on henkisestikin todella raskas prosessi, niin kyllä siinä haluaisi ja tarvitsisi sitä läheisen tukea ❤️
 
Täällä ainakin HUS:lla ohjeistetaan ne cytotecit vasta 2 päivän päästä polikäynnistä, eli jos torstaina on käynti niin vasta lauantaiaamuna olisi sitten tyhjennyslääkkeiden vuoro. Jos mies on perjantain töissä, niin ei varmaan aiheuta ongelmaa, jos on lauantaina kotona. @Kali
 
@Kali en tiedä helpottaako yhtään tuota ahdistusta raskaanaolevien näkemisestä, mutta jos heitä on Naistenklinikalla siellä odotustilassa, ei heilläkään välttämättä ole kaikki kunnossa. Sinne ei aina mennä ns. perus seurantakäynneille, ja etenkin jos menet sinne päivystyksen puolelle, niin siellä vielä vähemmän.
 
Osanottoni @Kali menetyksestä 💔🫶🏻

Joudun ilmoittautumaan itsekin tänne kesäkuisista, tänään toisessa vu:ssa sikiön syke oli sammunut ja vastasi 4 päivää oletettua pienempää (oli nyt 9+6.) Kätilö arveli menehtymisen johtuneen turvotuksesta, jota sikiöllä oli selkeästi. Ja tämä taas viittaisi kromosomipoikkeamaan. Niin tai näin, uutinen tuli shokkina, koska käytiin käynnillä ilman epäilyjä km:stä.

Nyt sitten odotellaan soittoa naistenklinikalta. Todennäköisesti keskeytys hoidetaan osastolla, olen viikkojen puolesta rajatapaus. Ja nyt pohdin olisiko rahkeita peräti kaavintaan. En haluaisi viettää koko joulukuuta tämän surun ja kipujen kanssa.. esikoisen synttäritkin tulossa😔
Eli jos tässä ketjussa on vaikka kokemusta kummastakin, lääkkeellisestä ja kaavinnasta, kuulen mielelläni.
 
Olen pahoillani menetyksestä 😢💔 kovasti voimia tulevaan tyhjennykseen!
 
Otan osaa, voimia sinnekkin! 💔❤️

Osaakohan kukaan sanoa paljon ne lääkkeet suunnilleen maksaa ja saako ne sieltä sairaalasta vai pitääkö itse apteekista hakea?
 
Takaisin
Top