BBT - basal body temperature

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mannikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Metsäkaiku Jos sulla ei koskaan tuu selkeetä plussaa testiin, niin ton voisi jo laskea plussaksi! Kun täällä palstalla jo pitkään pyörinyt, niin nähnyt aika monta testikuvaa 😆 toisilla plussaksi laskeutuu se, että testiviivan toinen reuna on samanvärinen kuin kontrolliviiva, eikä koko viiva koskaan värjäydy yhtä vahvaksi kuin kontrolli. Sanoisin, että jos tänään ip ei ole aamuista tummempi, niin tuossa sulla olis jo plussa 💪 Ja eiköhän ne lämmöt nouse parin päivän päästä 🌈

@Rollo eli sulla oli tänään samoilla rfsu testeillä puhdas nega (joka antoi eilen sitä viivanpaikkaa?). Voi vitsit 🥺 Toivotaan kuitenkin et jos nyt olisi vasta dpo9, vielä on toivoa 🤞

@Mamiksx5 mulla on käynyt myös noin että lämmöt saattaa tulla vähän ylös loppukierrossa, mut menee kyllä sit kp1 ihan selkeästi tuon keskiviivan alle.

Täällä ei ihmeitä, vointi erinomainen ja eilen taas käyty HIITissä. Proget pitää lämmöt tasaisena, ei oikein voi näistä päätellä mitään.
IMG_2089.jpeg



Seuraavan parin päivän aikana pitäisi kiinnittymisen olla valmis. Mä meen tossa 5dpt. Tää PAS aikataulu taitaa olla hintsusti pidempi kuin luonnollisessa kierrossa, jossa jengi plussailee jo varhain 😆 Mutta mielenkiintoista ja jännittävää on 🌈
IMG_2065.png
 
@Ness tein rfsu early ja clearblue digital early testit. Joten taidan odotella nyt pari päivää, luteaali on ollut minulla nyt 10-11pv joten jos menee tämän yli niin testaan uudelleen!

Voi että miten jännittävää odottaa sinun testitulosta 🤞
 
Moi! Oon nyt pari kuukautta seuraillut tätä keskustelua mielenkiinnolla ja vihdoin sain aikaiseksi rekisteröityä. 😅
Seurailen lämpöjä Ouran avulla, joten kirjaukset sen mukaisia.
Taustalla 3 varhaista keskenmenoa, mutta toive esikoisesta alkaa olla tuskallisen suuri. Puolisolla on ennestään kaksi kouluikäistä lasta.
Tänään alkoi uusi kierto eli KP1 mennään.. voisin päivitellä kuulumisia siis jatkossa. 😊 Tässä vielä liitteenä juuri päättyneen kierron yhteenveto, lämmöt oli laskusuunnassa niin tiesi mitä odottaa. Vaikka kyllähän sitä toiveikkaana pysyy aina siihen asti kun vuoto alkaa.. 🙃 lisäyksenä vielä että alkukierron korkeat lämmöt johtui flunssasta 🤒
IMG_0670.jpeg
 
@Rollo aivan joo, että digikin näytteli negaa 🥺 Katsotaan ollaanko sitten loppuviikosta testailemassa samoihin aikoihin 🌈

Hei @Karkki12 ja tervetuloa mukaan mittailemaan! Meitä on täällä mittailijoita monenmoisilla taustoilla ja tilanteista. Pahoittelut varhaisten keskenmenojen vuoksi 😭💔 Onko sulla selvitelty syitä tai tehty mitään tutkimuksia kun kuitenkin usea km taustalla. Mulla on myös Oura lämpöjenmittailussa ja on toiminut tosi hyvin. Jännä, että Oura piirtää sulle noi ”kolmiot” tuohon käyrälle 🤔Eikö sulla ole se FF:n Oura integraatio päällä ja lisäät lukemat jotenkin manuaalisesti?
 
@Ness oon lisännyt noi manuaalisesti kun en jotenki onnistunu yhdistämään niitä. Kokeilin nyt uudestaan ja onnistui😂 kiitos siis huomautuksesta! Ehkä data jatkossa tarkempaakin.

Kevyesti on tutkittu joo ja päästäisiin itseasiassa inseminaatioon (HUS), mutta puoliso ei oo toistaiseksi vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. Mitään selittävää syytä ei oo löytyny. Vähän puhuttu et tää loppuvuosi vielä katsellaan.. Nyt näyttäisi myös tän kierron (oletettava) ovulaation ajankohta haastavalta töiden puolesta olla päivällä pois niin suosiolla skipataan ilmoittautuminen.
Itse epäilen on et mun alhainen ferritiini (21) vaikuttaa vaikka husin lääkärin mukaan ei tarvi miettiä kun on yli 15 tms. 😅 mut eikös sitä suositella et ois vähintään 50 kun yrittää raskautua…
 
@Karkki12 hienoa että integraatio onnistui 🙏 Joskus se temppuilee ja joutuu yrittämään muutamaan kertaan. Joskus ei myös tuo päivän lämpöjä ja sit pitää mennä sinne import näkymään, missä saa tuotua yhden päivän, koko kierron tai vuoden lämmöt. Pientä säätöä sen kanssa joskus, mutta tosi vähäistä siihen ihanuuteen verrattuna, että ei tarvitse manuaalisesti lämpöjä kirjailla joka päivä😆 Katsotaan sit miltä sun seuraavan kierron lämmöt näyttää! Ja jos et jo syö rautalisää, niin se kannattaa aloittaa välittömästi. HUS valitettavasti katsoo vain niiden omia viiteitä, jotka on välillä naurettavan alhaiset. Tätä on paljon nähty just ferritiinin ja progen kanssa. Ehdottomasti siis yli 50, mielellään yli 70-80. Sideral on rautavalmisteista vatsaystävällisin ja imeytyneen suht ok. Toki siiinä on myös korkein hintalappu, mut jos tuollaisella ja suht simppelillä lisäyksellä voi saada pysyvän plussan niin kannattaa sitä ainakin kokeilla 🤞
 
Muokattu viimeksi:
@Karkki12 tervetuloa! Oura on kyllä tässä ihan supernäppärä ja tarkka. Toki ainakin itelle aiheutti myös stressiä varsinkin raskaana ollessa:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Eilen oli onneks talletuksia, katotaan jaksaako tänään enää. Mies varmaan jaksais, mutta itteä ei kyllä huvia :D Pitänee tehdä viel toinen testi kun pääsee töistä kotiin.
 
@Karkki12 Tervetuloa mukaan! Itsekin käytän Ouraa, tilasin torista halvalla vanhemman mallin kun en halunnut kuukausimaksua maksaa kun käytän pelkästään öisin 😂 Mulla oli pieni taistelu oura integroitua ff kanssa aikoinaan, hyvä jos sulla suht näppärästi onnistui!
 
Tervetuloa @Karkki12 mukaan 🥰

Täällä lähti nyt yk11 😢😕 No otetaan taas silti positiiviset tähän ja koitetaan oll liikaa synkistelemättä vaikka oli taas niin korkeat odotukset.
Käppyrä oikein kiva ekaksi kunnon mittailun jälkeen. Luteaali 12päivää.
IMG_8315.jpeg

Tähän kiertoon jos kerkee tulla niin tilasin lisää ubikinolia ja sitten mucinexia ohentaa ovislimoja(simpoilla helpompi kulku?). Tää joku tiktok homma minkä näin. Kokeilen nyt sitäkin.

Nyt jään jännäilee muiden tuloksia 🩷
 
@Mamiksx5 pahoittelut uuden kierron alkamisesta 💔

Mitäs arvon raati sanoo tästä käyrästä? Lämmöt ainakin pompanneet mukavasti ja voisi enteillä ”triphasic charttia”, mitä on joskus täällä nähty raskauskeisseissä… 🌈huomenna sitä sit näkee paremmin oliko kertaluontoinen pomppu, vai jatkuuko ✨
IMG_2093.jpeg
 
@Mamiksx5 pahoittelut uuden kierron alkamisesta 💔

Mitäs arvon raati sanoo tästä käyrästä? Lämmöt ainakin pompanneet mukavasti ja voisi enteillä ”triphasic charttia”, mitä on joskus täällä nähty raskauskeisseissä… 🌈huomenna sitä sit näkee paremmin oliko kertaluontoinen pomppu, vai jatkuuko ✨
View attachment 150431
Näyttää lupaavalta 😍🌈 aiotko malttaa testailujen kanssa lauantaille? 😊 voi kun tämä olisi se teidän plussakierto 🌈❤️
 
@Jolinda en oikeen tiedä, ehkä pe tai la 😅 Mietin myös oman jaksamisen kannalta että pitäisikö jättää testaamatta, lähinnä ettei ole lauantain juhlissa sitten ihan supersurullinen, jos onkin vaan negaa.. tai sitten testata jo pe, että ehtii käsitellä isoimmat tunteet ennen lauantaita…. Vaikeata on 😅
 
@Mamiksx5 pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta 💔🥺 Oli kyllä lupaavaa käyrää sulla

@Ness uu, tosi lupaavaa! On kyllä niin jännää. Tunnistan hyvin nuo ajatukset tuosta testailusta. 🌈🤞

@Malttamatonq hyvä nousu lämmöissä, eiköhän FF huomenna oviksen vahvistaisi. ☺️

@Rollo pahoittelut negatesteistä, pidän täällä silti vielä toivoa yllä että posiksi muuntuisi. Miltä käyrä nyt näyttää?


Eilinen kuva testeistä, jossa siis dpo 12 ja dpo 14. Hyvin on nyt vahvistunut 🥹 Uskaltauduin soittelemaan myös neuvolaan, ihan vain siksi että saataisiin heti taas hoitosuunnitelmaa eteenpäin sen oksentelutaustan vuoksi. Pyysin myös hcg mittauksia, niistä kuulen tänään saatiinko lähete. Kuulemma tiukentuneet nämä mitä voidaan määrätä.

Lämmöissä ei erikoista, mittailen ainakin vielä kun tuntuu ihan sopivalta eikä stressaa. 😅 Tänään pitää myös testikaupoille sillä nuo easy@home testit nyt loppui. Naurattaa että tänään tulee postista 40kpl pelkkiä ovistestejä 🤣
 

Liitteet

  • IMG_20251125_110858.jpg
    IMG_20251125_110858.jpg
    433.9 KB · Katsottu: 66
  • Screenshot_20251126_085438_com_tamtris_fertilityfriend_MainActivity.jpg
    Screenshot_20251126_085438_com_tamtris_fertilityfriend_MainActivity.jpg
    177.2 KB · Katsottu: 68
@Mamiksx5 pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta, taidan tulla perässä..

@Ness lupaavaa!! Samantyylinen käyrä kun minulla luteaalivaiheen osalta, ainakin eiliseen asti 🙈

@Malttamatonq hyvin lämmöt nousussa!

@Malttamaton145 ihanasti vahvistuu viivat 😍
Lämmöt yhä ylhäällä vaikka laskikin tänä aamuna. Odotan menkkoja huomiselle tai ylihuomiselle joten jännää on toki yhä 🥰
 

Liitteet

  • Screenshot_20251126-091622_FF App.png
    Screenshot_20251126-091622_FF App.png
    198.7 KB · Katsottu: 27
Heippa! Ajattelin kysellä täällä, kun täällä varmasti tiedetään näistä enemmän. Seurailen ekaa kertaa ouralla lämpöjä ja huomasin, että lämmöt laski dpo10-11 ja nyt dpo12 lähti taas nousuun. Onko tämä ihan tavallista? Olin aina siinä luulossa, että lämmöt pysyy ylhäällä kuukautisiin asti. Raskauteen en usko, on sellaiset pms oireet päällä.
 
@Ness On kyllä hurjan lupaava käyrä, kovasti pidetään peukkuja!! 🙏🌈 Tunnistan myös tuon tasapainoilun toiveen ja pettymyksen pelon välimaastossa... Itse ehkä testaisin pe, niin ehtisi tunteita käsitellä suuntaan tai toiseen ennen juhlia. ♥️
 
@*mima* moi ja tervetuloa keskusteluun! On joo ihan normaalia, että lämmöt sahailee. Mulla on myös käynyt tuota loppukierrosta, että lämmöt olleet laskussa ja sitten kuitenkin taas nousseet. Tietysti helpoin olisi analysoida jos näkisi käyrää, että millaisesta noususta on kyse. Tässä esim mun edellinen kierto (nega), jossa lämmöt jo alemmissa lukemissa, mutta pöivä ennen menkkoja pieni pomppu kunnes menkat alkoivat. Mulla myös käytössä Oura.

IMG_2098.jpeg
 
Takaisin
Top