Kiitos sympatiasta.

Pyysin nyt biologin soittoaikaa, sillä en eilen tietenkään tajunnut kysyä menetetystä alkiosta mitään. Toivottavasti se helpottaisi fiiliksiä. Huolettaa esimerkiksi se, että kasautuvatko sulatusmenetykset tietyille pareille ja pitääkö se huomioida mahdollisissa tulevissa hoidoissamme.
Kun taustalla ei ole esimerkiksi keskenmenoja, tämä oli selvästi mulle isoin takaisku tähän mennessä. Järkeilin, että pettymys on aika luonnollinen, kun siinä menettää paitsi yhden mahdollisuuden myös rennommat ja toiveikkaammat piinapäivät (pakastin tyhjä) ja vähän myös uskon systeemiin (kaksi blastoa ei tarkoita kahta blastoa, kun voi käydä näin). Lisäksi uusi stimulaatio ja ehkä sitäkin raskaampi jonotusaika tulivat taas askeleen lähemmäs. Ja siihen vielä epäreiluuden tunteet, joita lapsettomuuteen muutenkin liittyy mutta jotka saa pontta tällaisissa tilanteissa, kun voi lukea että 96 % blastoista selviää sulatuksesta ja oma osuu 4 %:iin.
Sattuuko täällä olemaan muita, joilla olisi kuukahtanut alkioita sulatuksessa ja etenkin sellaisia, joilla olisi siirto silti onnistunut? Usko omaan siirtoon on nollissa ja syyllisyys painaa siitä, että eka vuorokausi yhteiseloa alkioparan kanssa sujui stressipiikissä itkeskellen.