Mä olen myös yrittänyt asennoitua niin että ihmiset saa sanoa mitä sanovat, mutta eihän se silti ihan niin mene... väistämättä kurjalta tuntuu... huomasin jo neuvolaan soittaessani kun kerroin että olen 41v. ja kuopukseni on 15v., niin koin että neuvolan täti nauroi puhelimessa että sinullahan on ollut sitten pahvinen äitiyskortti, että nykyään sekin on sähköisenä. Tuli vähän ennakkoluuloinen fiilis, että mitenkähän minut neuvolassakaan otetaan vastaan. No, huomenna menen ekaa kertaa neuvolaan katsomaan, että millaista kohtaamista siellä syntyy.
Toinen tilanne oli työterveyslääkärissä heti positiivisen raskaustestin jälkeisenä päivänä, kun kävin keskustelemassa unettomuudestani....lääkäri kysyi ensimmäisenä että onko minun tarkoitus pitää tämä lapsi? Mun mielestä se oli outo kysymys tai sitten vain oon nyt liian herkkänä hormonieni kanssa. Totesin vain että kyllä todella on, tätä lasta on 1,5v. toivottu.
Olisin halunnut pitää tämän nt-ultraan asti salassa, mutta voi olla että joudunkin kertomaan jo lähipäivinä, sillä en tiedä jaksanko pahoinvointini vuoksi hoitaa työtäni. Viime päivät on ollut sen verran hankalia. Luulin jo saaneeni pahoinvointirannekkeesta avun, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään.
