BBT - basal body temperature

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mannikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ehdottomasti hyvä 😆👍🏻 Aina pieni poikkeus sääntöön piristää ja otetaan hyvänä merkkinä 🌈

I feel you. Mullakin ollut jo alakuloa tulevasta negasta vaikkei olla vielä päästy edes yrittämään 😬 Ärsyttäviä nämä mielialan vaihtelut. Mutta kaikki on vielä mahdollista, syytetään hormoneja ja luotetaan tähän hyvän onnen puhuriin joka täällä nyt puhaltaa 🌈
Nojuu, oviksen jälkee hormonitasapaino muuttuukin niin voihan silläkin selittyä. Ja kun oli letrot käytössä alkukierrosta niin extra hormoonei tähän kiertoo. Jospa ens viikon su dpo12 testailis. Viimekierrossaki dpo12 oli sunnuntai😁
 
Ihanat tsemppaajat!! 🥰 Aamulla silmät sikkurassa kliksuttelin kaikille sateenkaaret mut kävin äsken vaihtaa sydänsilmiks kun olitte niin ihana 😍 siirto on iltapäivällä! Kyl vähän kalvaa pelko että tuleeko peruutuspuhelu, mutta yritän muistaa että se olis kyl tosi epätodennäköstä että ne kaikki olis hiipunu (mut kun selittämättömiä ollaan niin ei sitä ikinä tiiä!)

Tuli taas uniin tää, näin unta että lääkäri jonka kanssa sain keskustella meidän alkioista oli ihan pihalla ja sano ihan vääriä numeroita ja halus mieluummin kattoa sen hienoa 60-luvun telkkaria ku keskustella meijän jutuista. Olin ihan hiilenä ja kysyin et voisko joku muu tulla juttelee mun kans näistä, ja heti tuli kauheen huono omatunto että mistä mä tiedän miten vaikeita asioita se ite käy läpi 🙈 Sit paljastu et se oli joku harjottelija joka teki mulla tutkimusta siitä miten silmäantibiotit vaikuttaa onnistumistuloksiin 😌

Tänään nousi lämmöt hassun ylös! Hauskaa kun tietää et ei tod oo raskaana vielä, ja silti välillä ku keskittyy johonki muuhun ni joku vatsan nippasu tai tissin vihlasu saa nopee miettii et hei mikä toi oli, oonko raskaana?! 😆 Mut me siis välteltiin tarkotuksella yhdyntää punktion ympärillä että minimoidaan monikkoriski (ihan ku tässä oltas niin kauheen hedelmällisiä että heti tulis!) koska miehelle on erittäin tärkeetä että ei tuu monikot. Hänellä on siis yks monikko aiemmasta liitosta ja oli niin raskas alku heillä että hänellä ei mieli kestäis uutta sellasta.

Lämmöt vielä:
Screenshot_20221117-100323.png
 
Raportoin, että nyt on yks 2-päiväinen alkio kyydissä, ja ainakin hetkellisesti täällä ollaan nyt paksuna 😌 2 oli jo kuukahtanut, ja 3 jäi jatkoviljelyyn, josko jaksaisivat blastoiksi asti kehittyä!
Oot nyt sit raskaana kunnes toisin todistetaan😍 toivotaan et sitkee sissi kyydis ja et loput jaksais kans kehittyy pakkasee asti👌 melkosia unia siellä😁 ja vitsi mikä lämmönnousu, voisko jännitys tehä? Tai sit ne monet keltarauhaset siel. Hei mistä johtuu sinisey viivat sun käyräs? Onko joku hoitokierto moodi?
 
Mun FF ilmotti et IVF kierrossa ei voi käyttää ennustusta, joten piti vetää overridet sieltä asetuksista! Jos ei oo tyytyväinen FF:n ennustukseen niin sieltä voi aina käydä laittamassa sen minkä uskoo oikeaksi :D mä välillä ovispäivänä käyn sielt laittaa ovispäivän ennen ku FF sen ennustaa, että pääsen kurkkaa lasketun ajan 😌

Mul ei oo sellanen olo että olis jännittäny, en oikeen usko että siitä olis kyse 🤔 toivottavasti en ny kipeeks oo tulossa tai olis aika ikävä jos joku tulehdus tosta punktiosta tulis! Mut ehkä ei, katoin et mul on itseasias parina aikasempana kuukautena myös jonain alkukierron yksittäisenä päivänä noussut lämmöt korkeelle. Ehkä tää on joku uus juttu minkä mun elimistö on keksiny 😅
 
Täällä edelleen todella niukkaa välivuotoa havaittavissa. Mä niin toivon että tää ei enteilee kuukautisia vaan olis vaan ovikseen liittyvää. Meinaan tää on vasta toinen kierto ilman pillereitä nii mistä sitä tietää vaikka kierto ois aivan sekasin vaikka meni eka kierto hyvin. Toisaalta kuukautiset loppu vasta viime viikolla että eipä nuo varmaan taas voi tulla 😅

Ei auta ku oottaa ja toivoo parasta 🙈 jos nyt on ovis ollu nii ainaki miehen kanssa osattu kohdilleen. Vielä siis mahdollisuus saada ilouutisia ennen joulua 🥰
 
Tää tuli väärään ryhmään mutta olkoot täälläkin 😂
 
Ihanaa @Nurppu 😍 Voi kun nyt kyytiläinen tarraisi lujasti kiinni ja 3 muutakin jaksaisi pakastimeen asti 🙏🏻🌈 Jännää on kyl seurata miten erilaiset oireet ja lämmöt sulla on verrattuna negakiertoon 🧐
Nuo unet on kyllä ihan vertaansa vailla 🤣🤣 ei kyllä ihme että tulee uniin kun eihän tuolta ajatukselta varmasti saa hetken rauhaa hereilläkään. Toivotaan ettei nyt tuu mitään tulehduksia, flunssia tai mitään muutakaan harmia vaan kaikki sujuu nyt kivasti kun näin pitkälle ootte päässyt 🌈

Teillä alkaa @Nurppu ja @Juliet92 samoihin aikoihin testailutkin varmaan sitte? Näinköhän tässä käy että jään kohta tänne yksin höpisemään kun lähdette plussienne kanssa muualle höpöttelemään 😉🌈

Täällä kp8. Ei mitään raportoitavaa. Flunssaolokin vähän lieveni, joten ovista tässä vaan odotellaan.
E3C7D3E7-4864-4882-B3E3-CE48D13F0563.jpeg
 
View attachment 117161
Kyl mä valitettavasti luulen, et yksin et viel jää tänne. On nii pessimistinen olo. Mun tuuril tää bonarikierto ei tuo tulosta. Hyvä, et flunssa väistymäs👌

Ovis todennettu. 👌 mä täs pähkäilen taas testaanko jo viikon pääsy dpo10 vai vast dpo12. Kiinnostais kyl saada kiinni kiinnittymisyrityskin jos sellaista ois.
 
Liitteet

  • Screenshot_20221118-074937_FF App.jpg
    Screenshot_20221118-074937_FF App.jpg
    375.9 KB · Katsottu: 126
Kyl mä valitettavasti luulen, et yksin et viel jää tänne. On nii pessimistinen olo. Mun tuuril tää bonarikierto ei tuo tulosta. Hyvä, et flunssa väistymäs👌

Ovis todennettu. 👌 mä täs pähkäilen taas testaanko jo viikon pääsy dpo10 vai vast dpo12. Kiinnostais kyl saada kiinni kiinnittymisyrityskin jos sellaista ois.
Nyt on nättiä käyrää kyllä 😍 Pieni pessimistisyys kuuluu asiaan.
Varmasti nostattaa toiveita ja pelkoa pettymyksestä, kun saitte sattuman kautta tuon bonarikierroksen, mutta toisaalta just sen takia että se on bonari, kannattaa ajatella että kaikki on plussaa mikä vähänkin toiveita nostattaa. Sinuna varmaan kyllä testaisin ajoissa niin sais tosiaan tietää onko kiinnittymisyritystä edes 🧐
 
Raportoin, että nyt on yks 2-päiväinen alkio kyydissä, ja ainakin hetkellisesti täällä ollaan nyt paksuna 😌 2 oli jo kuukahtanut, ja 3 jäi jatkoviljelyyn, josko jaksaisivat blastoiksi asti kehittyä!
Tää on huonoa huumoria anteeks siitä, mut en voinut olla kertomatta :D eilen luin ekalla lukaisulla että "kaksipäinen alkio" ja sit näin unta siitä, että tulit kertomaan kuvien kanssa tänne ketjuun siitä kaksipäisestä alkiosta ja sit me muut täällä forumilla nostettiin kaikki peukut pystyyn että vau sillä on teidän kummankin pää ja miten ihanaa <3
 
@Summerwalk toivon hirmusti että edes yksi niistä jaksaisi blastoksi! HUSin materiaalit sanoo jotenkin, että yleensä maksimissaan 50% kehittyy blastoksi asti. Kauheaa arpapeliähän tuo on, mutta periaatteessa todarit on sen puolella että yksi niistä selviäisi ❤️ ja oon aika lähellä 100% varma et meil @Juliet92 :n kanssa alkaa testailut eri aikaan... Mulla alko jo viime maanantaina nääs 😌😌 mä siis piikitin sen hCG-irrotuspiikin sunnuntaina ja aloin seuraavasta päivästä testaamaan, tarkotus testata joka päivä että näkyy se kun irrotuspiikki pikkuhiljaa häviää ja sit näkee että jatkuuko valkosena vai alkaako viiva palautua! 😆 Toivotaan että siellä tulis ovis optimiaikaan! 🌈 Ja älä huoli, todarit on kuitenkin sen puolella että mä jään tänne sun kanssa testailemaan 😌

@Juliet92 pessimismi on täysin ymmärrettävää! Toivotaan silti että siitä huolimatta oliskin bonarikierros nyt se mistä lopulta nappaa, olishan se niin hienoa! ❤️

@lepus timidus "sillä on teidän kummankin pää" eikä 🤣🤣 voi ei meidän kaksipäinen alkio 🤣🤣 Ei ollu huonoa huumoria! 😆 Miten teidän tilanne etenee nyt?

@Kultahippi miten siellä sujuu? Ootko jatkanu testailua, jätitkö lämpöjen mittailut? ❤️

Mulla nyt lämmöt tämän näköset, ja tänään alko luget! Kolme lugea päivässä, vähän jo pelkään sitä lugevuodon määrää 🙈 mut eka lugekierto kun kyydissä varmuudella on joku!!

Screenshot_20221118-112902.png
 
View attachment 117164
Oon testaillut ihan hulluna ja lämpöjä myöskin mittaillut 😊😁 mut en tiiä miten luotettavia lämmöt on 🤔 esim tänään heräsin pissahätään kuudelta aamulla ja otin siinä sit lämmön ennenku nousin ja se oli taas alhainen, 36.62. Sit kun heräsin normaaliin aikaan seiskan jälkeen mittasin uusiksi niin oliki 36.95, jonka sit merkkasin ku on mun normiaika. Ja ennen tein siis kans tämmöisiä testejä että mittasin sekä aiemmin herätessä vessaan että vähä myöhemmin normiaikaan niin lämmöissä ei muistaakseni ollu juurikaan eroja ja sen myötä oon sit merkannu sen myöhemmän. Mut nyt tuntuu et lämmöt aaltoilee normaalia enempi 🧐
Joka tapauksessa enemmän mä vahtaan testien vahvistumista, nyt sofikin on onneks tajunnu vahvistua ☺️

Tässä muuten vielä mun lämmöt:
Screenshot_20221118-114704.jpg

Loppujen lopuksi tää käyrä ei juurikaan poikkea tohon dipin jälkeiseen nousuun asti mun negakäyristä, sen perusteella siis ite en ainakaan olis voinu tietää ollenkaan 😅
 
Muokattu viimeksi:
@Kultahippi Ihanaa että lämmöt noussu takas ylös dipin jälkeen! Ehkä sun elimistö oli jotenki valmistautunu että tässä ne menkat aina alkaa 😅 ja ihanaa että testitkin tummuu!! 🥰 Millos olis laskettu aika jos kaikki menee hienosti? :) Ja onko sulla luget nyt käytössä vai joku muu?
 
@Summerwalk toivon hirmusti että edes yksi niistä jaksaisi blastoksi! HUSin materiaalit sanoo jotenkin, että yleensä maksimissaan 50% kehittyy blastoksi asti. Kauheaa arpapeliähän tuo on, mutta periaatteessa todarit on sen puolella että yksi niistä selviäisi ❤️ ja oon aika lähellä 100% varma et meil @Juliet92 :n kanssa alkaa testailut eri aikaan... Mulla alko jo viime maanantaina nääs 😌😌 mä siis piikitin sen hCG-irrotuspiikin sunnuntaina ja aloin seuraavasta päivästä testaamaan, tarkotus testata joka päivä että näkyy se kun irrotuspiikki pikkuhiljaa häviää ja sit näkee että jatkuuko valkosena vai alkaako viiva palautua! 😆 Toivotaan että siellä tulis ovis optimiaikaan! 🌈 Ja älä huoli, todarit on kuitenkin sen puolella että mä jään tänne sun kanssa testailemaan 😌

@Juliet92 pessimismi on täysin ymmärrettävää! Toivotaan silti että siitä huolimatta oliskin bonarikierros nyt se mistä lopulta nappaa, olishan se niin hienoa! ❤️

@lepus timidus "sillä on teidän kummankin pää" eikä 🤣🤣 voi ei meidän kaksipäinen alkio 🤣🤣 Ei ollu huonoa huumoria! 😆 Miten teidän tilanne etenee nyt?

@Kultahippi miten siellä sujuu? Ootko jatkanu testailua, jätitkö lämpöjen mittailut? ❤️

Mulla nyt lämmöt tämän näköset, ja tänään alko luget! Kolme lugea päivässä, vähän jo pelkään sitä lugevuodon määrää 🙈 mut eka lugekierto kun kyydissä varmuudella on joku!!

View attachment 117164

Olishan toki ihanaa. Nii sul onki jo toi ovitrelletestaus, jännää hommaa😁 millaikoha noi luget muute pysyy päiväl kyydis jos tyylii töis tms🤔 ton yhen ku pistää ni yötä vaste hyvä. Ja onkks sul millai määrätty et jatkuuko sinne rv10 asti vai vaan virallisee testipäivää?

@Kultahippi mä en pystyis plussan jölkee jatkaa mittailui ku sain p-halvaukse😁 eipä juu näytä erikoisemmalta ku normiköyrät. Onks lämmöt normi luteliaalia korkeemmal ees?

Tylsää aikaa dpo3. Munasarjoi jomottelee jotenki normaalia enemmän mitä täs kohtaa kiertoo. Vaikuttaakoha letrot?
 
@Juliet92 Voi olla että sulla letrot sit aiheuttais tuota munasarjanippailua 🤔 en kyl tiiä! Tai jos sieltä vaik kypsy enemmän ku yks ja sulla on useampi keltarauhanen siel nyt 😅 Mulla luget ei jatku edes viralliseen testipäivään asti vaan loppuu kaks päivää ennen! Mä joskus inssien aikaan ihmettelin tota ja luin jotain tutkimuksia missä oli osotettu että keskimäärin progetuesta on kyllä hyötyä siinä kiinnittymisen aikoihin mutta ei ole yleistä hyötyä jatkaa kauheen kauaan yli siitä. Eli mulla ny luget jatkuu käytännössä dpo14 asti ja testi on dpo16 :D mut tää siis HUSilla, voi olla eri meno muualla, ja voi olla et HUSillakin eri ohjeistus joissain tapauksissa :)
 
Onks sulla jomotellu punktio jälkee millai munasarjois?😁 ittee vähän mietityttää et saattas ol kaks irronnu ku voimakkaammi ny kummalli puolel jomottelee.

Tos progetues juu näkee aika paljonkin vaihtelua. Mulhan kirjotettii jatkaa rv10 jos raskaus alkais ku ollu lyhyt luteliaali.
 
@Juliet92 aina välillä nipistelee jossain asennoissa joo sinne munasarjoihin, varisinki tohon oikeeseen mist poimittiin 8! Mut luulen että oon kyl toipunu erinomaisesti, ei oo tullu juurikaan mitään vuotojakaan ja tosi vähällä koen päässeeni :) jotain hyvää siinä että vähän vähemmän kasvo ku odotti 😆
 
@Nurppu Hahaa, enhän mä muistanutkaan että sulla oli aikeissa aloittaa testaus ”vähän” aikaisemmin tällä kertaa 😂 Tuliko hienot leffaviivat ovitrellesta? Tuo onkin jännää kun viiva elää koko ajan eikä tarvi tyhjää tikkua toivottavasti tiirailla juuri ollenkaan.
Ja kovasti toivon ja uskon että todarit on nyt tällä kertaa teidän puolella kaiken puolen. Olihan hedelmöittymisprosenttikin perfekto 👌🏻
Ja kyllä mä ihan täydestä sydämestäni toivon että oon täällä pian yksin itselleni käppyröitäni esittelemässä jos se tarkoittaa että teille osuu jackpot ❤️

Mua nauratti tuo @lepus timidus uni 😂 Jotenkin kyllä kuvaa tämän ketjun tunnelmaa hyvin kun ollaan toisten tilanteissa niin 100% optimistisia ja kannustavia, jos pienintäkään aihetta siihen löytyy. Jopa kaksipäiset alkiot on jees, kun onpahan molempien näköä sitten ainakin 🤣

@Kultahippi köyrö näyttää yllättävänkin samalta kuin perus luetaali 👍🏻 Mielenkiintoista 🧐

Mä sain nyt puoleksi vuodeksi eteenpäin lugereseptin. Pyysin lääkäriystävältäni reseptin kun olis muuten pitänyt maksaa taas 65 euroa että saa reseptin uusittua yksityisellä. Hyvin onneksi onnistui näinkin. Pieni toivo on vielä tässä kierrossa että ovis sattuu niin ettei mies olekaan reissussa ja ei menekään kierto hukkaan. Joka tapauksessa otan luget käyttöön kun ne piti niin hyvin välivuodot poissa.
 
Takaisin
Top