Osallistu foorumikilpailuun ja voita Lumenen joulukalenteri!

Tuommoinen lahjonta onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Minäkin mieluummin olen lahjatta, kuin saan ihmiset ostamaan krääsää. Ollaan monesti aikuiskavereiden kanssa puhuttukin, että jos lahjotaan, niin lahjotaan jollain oikeasti tarvittavalla (mikä on harvinaisempaa, mutta esim.jossain tupareissa mahdollista) tai käytettävää, kuten syötävää tai juotavaa. Tai sitten voi ostaa jotain, joka nimenomaan huutaa toisen nimeä. Mutta mieluummin vain muistaminen vaikka puhelulla, kuin krääsää.
Joo ja kun nää on tällaista lahjaa lahjan vuoksi. Mies ostaa sit mutisten lahjaksi jotain käyttöesineitä, mitä pitäisi muutenkin hankkia. Erikseen sit lahjakorttihierojalle tms, ne toimii aina. Mutta kun nää mun mielestä turhat on sellaisilta henkilöiltä, joiden ei oleta laittavan paljoa rahaa. Olisi sit vaikka suklaata.
 
No täälläkin mennään kyllä aika perus "ranskanpastilli + xylitoli" -linjalla, jota täydennetään sit joillain pikkutehtävillä. Tänä vuonna löysin kuitenkin pikkulego-pussin kolmella eurolla, joten 12 osaan jaettu kasausohje on nyt kopioitu ja pilkottu yhdessä asianmukaisten palasten kanssa tuonne paketteihin. Siitä olen kyllä tyytyväinen! Hyvä löytö!
Paketit voisi tietysti täyttää aina edellisenä iltana, mutta veikkaanpa, että kiirettä on sen verran, että ihan hyvä vaan, että laitan kaikki paketit valmiiksi jo heti. Voin sitten myös tulostaa jotkut numerotarrat niihin paketteihin, niin voidaan samalla opetella numeroita. :happy:
No tää ois kyllä hyvä idea! Meillä poika 4v. on nyt ihan hurahtanut legoihin, vieläköhän pitäis alkaa ideoida :grin. Muistelen, että tädin kirppistavaroissa oli joulukalenterin aihio, jokohan se ois mennyt :nailbiting:. Tytöille onkin sitten hankalampi keksiä, kun lähinnä hepat kiinnostaa...
 
Tuommoinen lahjonta onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Minäkin mieluummin olen lahjatta, kuin saan ihmiset ostamaan krääsää. Ollaan monesti aikuiskavereiden kanssa puhuttukin, että jos lahjotaan, niin lahjotaan jollain oikeasti tarvittavalla (mikä on harvinaisempaa, mutta esim.jossain tupareissa mahdollista) tai käytettävää, kuten syötävää tai juotavaa. Tai sitten voi ostaa jotain, joka nimenomaan huutaa toisen nimeä. Mutta mieluummin vain muistaminen vaikka puhelulla, kuin krääsää.
Meillä on kaverin kanssa diili että kumpikin kertoo mitä tarvii. Esim toissajouluna kumpikin tarvi kalenterin. Niin ostettiin toisillemme kalenterit. Ja sit yllätys oli just et millaisen saa :)

Kolme joulua sit sain yöpaidan koska tarvin sellaisen. Nyt annan samalle kaverille lahjaksi äitini tekemän makrameen kun hän ihasteli minun omaani. Ja minä en tänä vuonna halua heiltä mitään, koska heillä menee ivf hoitoihin iso raha. :Heartred paras lahja olisi plustesti joulukuussa koska sieltä tulisi kummilapsi :Heartred
 
Ihanaa ois päästä availeen kosmetiikka-kalenteria! En ole raaskinu ikinä itselle ostaa.
Meillä on nyt lapsille legokalenterit ja koko perheellä partiolaisten kuvakalenteri.
Mietin vaan että oliko "Pandoran-lippaan avaamista" hankkia ekaa kertaa lelukalenterit :nailbiting:Haluavatko sitten vuosi vuodelta hienompia....
 
Muokattu viimeksi:
Ja olen ehdottomasti sitä vastaan että saisin lahjoja vaan sen takia että jotain pitää ostaa. Jos ei keksi mitään, ja haluaa antaa, niin suklaa on hyvä. Tai itse tehty joku leipä tms.

Tänä vuonna me leivotaan naapureille (3kpl) joulukakut kaikille. :)
 
Minä kans ajattelin, jos kavereille tekis just jonku kakun joululahjaksi. Myös suklaata ja viinipulloja ollaan vaihdeltu. Ja yks kaveri kerää tiettyä astiastoo, niin oon saattanu jonku kipon siihen ostaa ja suklaata sisään. Ite oon onnellinen ihan suklaarasiasta jo. Miehelle yleensä ostan jotain käyttötavaraa tai tuoksuja tms, kun se on ite huono ostamaan niitä, vaikka tykkää käyttää kyllä.

Nuo tee-se-itse -kalenterit kuulostaa kyllä niin ihanilta, että ehkäpä itsekin vielä sellaisen teen, kunhan taapero vähän kasvaa. Olishan se hieno, ja kerran kun tekee niin samaa voi käyttää sit seuraavina jouluina. Just joku simppeli kankaasta tehty, jossa taskut/sukat/tms.
 
Niin ja paketeista vielä, niin mä tykkään kyllä avata paketteja jouluna ainakin pari kappaletta! Ei sitten lapsetkaan ihmettele että onko äiti ollu tuhma...:hilarious: Tosin me kyllä miehen kanssa esitetään yleensä jotain lahjatoiveita toisillemme. On siinä silti yllätystä että millaisen toinen valinnut. Ja esim mies osaa paremmin vertailla teknisiä laitteita mun puolesta ja mä taas oon kärsivällisempi selaileen vaikka vaatteita nettikaupoista. Niin silloin on järkevämpääkin ostaa toiselle kuin että ostettais vaan itse itsellemme.
 
Mua kyllä tavarakalentereissä ärsyttää se että lahjatoiveetkin nykyään niin kauhean kalliita lapsilla/nuorilla, niin joulukalenterinko sitten vielä pitäisi olla joku ihan kunnon joululahjan hintainen o_O Teinit sitten kilpailee että kuka on saanut minkäkin blogeissa hehkutetun
Kamalaa kaupallisuutta...
Häiritseekö muita tämä? Siis esim jos on teinejä perheessä ja toivovat kalliita kalentereita?

Ei sillä ettenkö itsekin toivoisi tuota kosmetiikkakalenteria :grin Mutta voishan sellaisen toivoa vaikka vasta joululahjaksi... Availla tammikuussa!
 
Joo, en mielestäni ole mikään pihi ihminen, mutta se, että maksetaan useampi kymppi jo "pelkästään" kalenterista, on aikamoista. Aikuisille toki se kalenteri voi olla melkein kuin lahja itsessään, eikä sitä sitten kaipaakaan aattona suurempia. Mutta lapset kuitenkin odottaa nimenomaan sitä jouluaattoa, ja voihan se olla, että sitten se tyytyväisyys lahjoihin kasvaa, kun jo joulua odotellessa on saanut kaikkea hienoa.
En tiedä siis, ihan spekuloin! Meidän 3v on varmasti ihan tyytyväinen tähän ranskanpastilli + satunnainen pikkulego / tehtävä - kalenteriin, niin en vielä kyllä edes ajatellut tuota lelukalenteria. Just siksi, että ei oleta, että sitten joka vuosi saa. :p Saa nähdä, milloin anoppi keksii ostaa jotain semmoista, kun tuppaa olemaan vähän semmoinen hemmottelevan puoleinen. :rolleyes:
 
Juhuu! Sain juuri täytettyä kaikki kalenterin lahjapaketit, nyt tarvitaan en vain numerotarrat kaikkiin lahjoihin! Vitsit, tuntuu hyvältä olla kerrankin hyvissä ajoin. :hilarious:
 
Äiti teki mulle monia vuosia lapsena joulukalenterin sellaisista yllätyspussukoista ja se oli aivan parasta! Eli sellaset aivan tarkoitusta varten olevat kangaspussit roikku langalla pienillä pyykkipojilla ja pusseissa oli sit kaikkea pientä tarpeellista tai kivaa.. Nii ja lauantaisin oli aina jotain karkkia, koska karkkipäivä.. :grin Ajattelen sitä edelleen (varsinkin tähän vuodenaikaan) suurella lämmöllä ja haluaisin päästä joskus tulevaisuudessa värkkäämään samanlaisia.. :santa Ja ei ne ainakaan vielä omana aikana tarvinnut olla mitään suuria ylläreitä, aina se oli kuitenki kivempi ku kavereiden suklaakalenterit, joiden suklaasta en tykännyt.. :blob6
 
Naputtelin kauppakassitilaukseen tikkareita, pastilleja, kyniä, vihkoja ja muuta pientä ja tarpeellista sekä vähän herkkuja lapsille niin saa alkaa huomenna täyttää kalenteria :)
 
Ja olen ehdottomasti sitä vastaan että saisin lahjoja vaan sen takia että jotain pitää ostaa. Jos ei keksi mitään, ja haluaa antaa, niin suklaa on hyvä. Tai itse tehty joku leipä tms.

Tänä vuonna me leivotaan naapureille (3kpl) joulukakut kaikille. :)
Mikä resepti? Oli kans ajatuksena leipoa naapurille kakku mutta mallikakun perusteella käyttämäni resepti ei oikein kelpaakaan...
 
Naputtelin kauppakassitilaukseen tikkareita, pastilleja, kyniä, vihkoja ja muuta pientä ja tarpeellista sekä vähän herkkuja lapsille niin saa alkaa huomenna täyttää kalenteria :)
Tuo on hyvä, ei tarvitse itse kerätä hyllyiltä miljoonaa pikkuasiaa jotka kuitenkin pyrkivät putoamaan kärrynraoista pitkin käytäviä...
 
Minkä ikäinen laps alkaa ymmärtää joulukalenterin päälle? Tosin kyllä tuo 1v jo ilahtuu jos saa jonkun uuden jutun leikittäväkseen. Vaikka vispilän.... :hilarious:
 
Minkä ikäinen laps alkaa ymmärtää joulukalenterin päälle? Tosin kyllä tuo 1v jo ilahtuu jos saa jonkun uuden jutun leikittäväkseen. Vaikka vispilän.... :hilarious:
Meillä on 1v ostettu aina kalenteri. Alkanut sillä halvalla suklaakalenterilla ja sillä mentiinkin vuodet kun oli tiukkaa. Sit kun tapasin nykyisen mieheni ja exä ei ollut enää viemässä rahojani niin ostettiin ekana jouluna kunnon kalenterit :) Ostettiin kaikille Dumle kalenterit :) Muistan kuinka tuntui hyvältä ettei tarvinnut kaupassa laskea paljonko mihinkin aina menee rahaa.
 
Meillä on 1v alkaen ollut joulukalenteri. Ekoina parina vuotena joulupussista luettiin joululoruja. Tänä vuonna on toiminnallinen. Kyllä joka vuosi tytär on ollut ihan kympillä messissä touhussa:happy:
 
Meillä on nyt eka joulukalenteri, tyttö 1v7kk joulukuussa. Lähinnä kai äidin iloksi, tuskin ihan täysin ymmärtää asiaa vielä. :rolleyes:
 
Takaisin
Top