Yli kolmekymppiset ensimmäistä kuumeilevat

Joo, mielestäni ei kannata liiaksi stressata jos plussa ei näy ennen menkkoja. Itselle ei ennen tänne foorumille eksymistäni olisi tullut mieleenkään alkaa testailla niin aikaisin kuin monet täällä testailevat. Monissa haamujen haamukuvissa en näe yhtään mitään, vaikka osa niistä on lähtenyt vahvistumaan, joten ihan todellisia osa niistä ainakin on :dontknow
Myönnän kyllä että tämän foorumin myötä itsellekin on tullut kiusaus aikaiseen testaamiseen :laughing002 vielä olen pystynyt kuitenkin odottelemaan kuukautisten oletettuun alkamispäivään, katsotaan kuinka tässä kierrossa käy.. Tänään dpo2, vielä en testaa:laughing001
 
Heippa tähän ketjuun ♥️ yritin lueskella vähän taaksepäin mutta menee kyllä nikit ja tilanteet sekasin

Mä oon 32v ja mies pari vuotta vanhempi. Ollaan yritetty kolme vuotta, ei ole plussan plussaa näkynyt koko aikana. Tutkimuksissa ollaan käyty ja miehellä on alentunut siittiöiden määrä. Syystä x jota en tässä sen enempää lähde avaamaan saadaan apua asiaan vasta ensi vuoden toukokuussa, reilu puoli vuotta siis vielä yritetään omillamme. Tänä kesänä pidettiin taukoa yrityksestä (mulla oli ehkäisy käytössä) ja se teki kyllä hyvää. Sai vähän etäisyyttä tähän kaikkeen kipuun ja suruun. Nyt ollaan sitten toista kiertoa tauon jälkeen taas yrittämässä, ja mies on saanut lopetettua tupakoinnin (jeeeeee!) ja myös vähentänyt alkon käyttöä, eli toivottavasti nämä auttaisi raskautumiseen. Oma olo on ihan epätoivoinen. Mulla pitäisi menkat alkaa viimeistään ens viikon alussa, ja taas kauheella vimmalla tutkailen oloja ja yritän muistella missä kohtaa kiertoa mitäkin oloja on yleensä ollut. Raastavaa ja tuntuu niin pöllöltä!

Tällainen esittäytymis-avautuminen. Tsemppiä ja toivoa kaikille ♥️
 
Teilläkin jo pitkä matka takana tällä saralla. Kuulostaa siltä että tauko teki teille hyvää. Ja hienoa että röökit on jäänyt sun miehellä :)

On raskasta välillä, tiedostaa oma kroppa joka päivä ja ajoittaa seksiä. Meillä vasta yk5, tutkimuksiin haetaan jos ei nyt syksyllä onnistu. Hyvä että teillä jo tilanne selvä ja lähitulevaisuudessa hoidot jos ei nyt luomusti jo tärppää.
 
No niin, ei tarvinnut testata enää toistamiseen, täti kaahasi paikalle aivan ajallaan heti aamusta. Ja vuotoakin on siinä määrin, että ei tarvitse asiaa enää vatvoa, ihan selkee kp1. Mutta hei, positiivisena yllätyksenä luteaali oli täydet 12 päivää, ilman mitään tuhruja ja muutenkin PMS oireet pysyi hyvin kurissa. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että se oli noiden siveydenpuu kapseleiden ansiota, eli menevät jatkoon! Geleitä on vielä myös jäljellä, mutta en ole huomannut niillä olevan oikein mitään vaikutusta. Saatan napsia ne nyt loppuun, mutta tuskin ostan enää lisää. Perjantaina pitäis sit työpäivän lomassa ehtiä käydä verikokeissa ja siitä se uuden toivon rakentaminen taas alkaa...

@Turkooosi, tervetuloa joukkoon :welcome Toivotaan, että tupakoimattomuus auttaisi asiaan, ja saisitte nyytin alulle jo ennen hoitoja! Tosiaankin on raastavaa tutkailla oloja jatkuvasti! Täällä siis juuri piinailut ohi ja nyt pari viikkoa ihan vaan omaan hyvinvointiin keskittyen!

@Butterflies ja @Dumbo, isot peukut teille!! :thumleft:thumleft
 
Tervetuloa mukaan @Turkooosi! Ja tsemppiä, tekin olette jo pitkään plussaa toivoneet, onneksi olette myös pääsemässä hoitoihin pian jos ei luomukeinot riitä :Heartpink

Tuosta testaamisesta olen samoilla linjoilla, testaan vasta kun menkkojen pitäisi alkaa, tai jos ne on myöhässä. Säästyy rahaa ja pettymykseltä liian aikaisin tuolla tavalla. En edes muista, milloin viimeksi olen testannut, yksi testi on ootellu kaapissa jo ties kuinka kauan :grin

Oletteko käyttäneet jotain apuja luteaalivaiheessa kiinnittymiseen? Punaviinistä puhutaan paljon, mutta kun en itse siitä oikein perusta, luin jostain että tumma suklaa voisi ajaa saman asian, niin sitä olen nyt tällä viikolla päivittäin muutaman palan napsinut :p
 
Pahoittelut että meni uuteen kiertoon mutta aivan loistavaa että siveydenpuu on jeesannut! @Aloy

Mulla ei oo kiinnittymiseen niksejä ku punkku eikä suklaa käy niin epäreilua kun se onkin, tulee vaan hedari :stop Mut yleisesti ajateltuna pieni alkoholin tujaus mitä vaan laatua boostaa kohdun verenkiertoa :) @Minzku
 
Mä luin jostain täältä foorumilta vanhan kansan niksin kiinnittymiseen, että pidetään jalat öisin lämpimänä villasukilla (lämpimät jalat --> hyvä verenkierto), joten sitä niksiä olen hyödyntänyt, yöt ja päivätkin kun kotoa työskentelen, joskin siis ilman varsinaista tulosta. :bored: Kiinnittymispunkku on kyllä harkinnassa seuraavaksi kikkakolmoseksi, sitä en ole vielä testannut :confused005
 
Mä taas olen mahd paljon jättänyt ylipäätään alkoholin, kun ei se mitään terveellistä ole. Sukat juu olen kuullut, sekä lämpimän juomisen :) sitä yritän lisätä välillä..
 
Joo, tähän mennessä mä olen kanssa vähentänyt alkoholin minimiin ja oviksen jälkeen en ollenkaan, mutta eipä siitäkään ole ollut todistettua hyötyä. Paitsi että laihduttaminen on kyllä paljon helpompaa kun ei tule alkoholista mitään tyhjiä kaloreita :thumleft
 
Noi villasukat on otettava käyttöön! Kyllähän sitä vanhan kansan mukaan parennetaan myös flunssa valkosipulit villasukissa nukkumalla :hilarious:

Mutta toi lasillinen on jännä kun oon lukenut et just hoidoissakin jollekin klinikka on suositellut
 
Mä kävin eilen "luovuttamassa verta" 9 putkilon verran siellä verikokeissa, ja näemmä oli jo suurin osa tuloksista tullut. Ilmoitettujen viitearvojen perusteella asiat näyttäisi olevan melko ok, mm ferrit oli 122, se kai on ihan hyvä. Jännitin kovasti sitä AMH testin tulosta, se oli jotain 37 pmol/l, mikä ilmeisesti on ihan hyvä arvo tämän ikäiselle. Ainoa tulos mikä oli yli viitearvojen oli
eosinofiilit. Saa nähdä mitä lääkäri siitä tuumaa, pari viikkoa pitää vielä sitä odotella.

Onko teiltä mitattu AMH jo? Millaisia tuloksia on tullut?
 
@aloy Ferrit ja amh on sulla tosi hyvät! Mulla on lääkäriaika ensi viikolla, toivottavasti päästään tutkimuksiin siitä sitten kun ei näytä täälläkään tärppäävän.

Huomasin että mun clue-appiin on ilmestynyt pilvi-ikoni. Google osasi kertoa että appi ennakoi pms-oireet tällä tavalla. Ja ketutus ja itkuhan täällä on jo muutaman päivän vieraillut. Tissit ihan superkipeet. Alkava hedari eilen. Vatsassa alkoi myös hennot menkkajomot kaikumaan. En oikeen jaksa uskoa että kannattaa tässä kierrossa testailla. Aivastelen ja lämmöt elää omaa elämää, flunssa tää vaan on. Täti tulee kuuden päivän päästä. Tämä syklisyys ääripäiden välillä on perseestä, miten voi olla näin paska olo taas. :smiley-angry016:smiley-angry019
 
Mä kävin eilen "luovuttamassa verta" 9 putkilon verran siellä verikokeissa, ja näemmä oli jo suurin osa tuloksista tullut. Ilmoitettujen viitearvojen perusteella asiat näyttäisi olevan melko ok, mm ferrit oli 122, se kai on ihan hyvä. Jännitin kovasti sitä AMH testin tulosta, se oli jotain 37 pmol/l, mikä ilmeisesti on ihan hyvä arvo tämän ikäiselle. Ainoa tulos mikä oli yli viitearvojen oli
eosinofiilit. Saa nähdä mitä lääkäri siitä tuumaa, pari viikkoa pitää vielä sitä odotella.

Onko teiltä mitattu AMH jo? Millaisia tuloksia on tullut?

Hassu tuo 37 pmol/l, kun yleensä se ilmoitetaan ug/l. Tai en osaa edes tehdä sitä u merkkiä oikein, tästä linkistä selviää lisää
https://huslab.fi/ohjekirja/8296.html

Eli mulla oli 4,96 amh eli tuolla toisella laskutavalla reilu 35. Eli näinkin "korkea" amh voi viitata pcos. Mutta mulla ei ultrattaessa näkynyt erityisen paljoa munarakkuloita, eikä selkeästi ole muitakaan pcos diagnoosiin sopivia oireita. Ota näistä sitten selvä. Munarakkuloiden ei siis pitäisi loppua lähiaikoina, mutta laatu voi sitten olla huonompaa...
Mitä yleensä nähnyt yli 30v. Amh tuloksia, ne ovat yleensä 1-3, ja sitten jos ne ovat alle 1 niin ilmeisen kiire alkaa olemaan ivf hoitoihin..
 
@Butterflies, voi ei jos näin on, se on just niin raastavaa tuo toivosta epätoivoon seilaaminen :sorry:. Ja sit se kun odottaa niitä menkkoja alkavaksi ne viimeiset päivät kun toivo alkaa olla aivan hiuskarvan varassa, mutta ei vielä pääse uuteenkaan kiertoon. Ei varmaan lohduta, mutta niin tuttu fiilis! Kyllä uskoisin, että tutkimuksiin pääsette, mutta jos me pidetään vielä sen verran toivoa yllä, että toivotaan ensisijaisesti kuitenkin, että tutkimuksia ei tarvita :smiley-angelic001

@jannn, no sehän se että laadusta ei tietenkään tiedä, siihen ei taida olla mitään mittaustapaa? Tutkin kanssa tota PCO/PCOS mahdollisuutta, mutta mun tulkinta oli että sit olis vielä korkeammat arvot, ja mulla tosiaan melko säännöllinen kierto ja selkee ovis+ vaan kerran kierrossa, niin luulisin että sen suhteen olis ok. Noh, ensi viikolla ultra, eiköhän se sieltä sit selviää varmaan.
 
Täälläkin ollaan pikkuhiljaa jännän äärellä. Dpo 8 ja nyt illalla ihan kevyttä tuhrua. Elättelen tietysti toiveita että se olisi kiinnittymisvuotoa :smiley-angelic001
Mutta toisaalta luulen, että enteilee menkkoja. Aamupäivän mieliala kiukutteluineen nimittäin oli niin pms-tyyppistä kuin olla ja voi :banghead:
 
@Dumbo, kaikki raajat on ristissä että olis tosiaan kiinnittymistä! :smiley-angelic001 kuinka pitkä sun luteaali on yleensä, onko aiemmin ollut tuhrua ennen menkkoja?
 
Takaisin
Top